IRC-Galleria

"Mikset sä ole Facebookissa?"
"Sua saa vittu mitenkään kiinni."
"En tajunnu ilmottaa erikseen sulle, ku laitoin vaan julkisesti naamakirjaan."

Okei. Ennen kuin kukaan teistä oli Facebookissa (suurin osa on liittynyt viimeisen puolentoista vuoden sisällä), niin mulla oli jo valmiiksi käyttäjätilejä monilla sosialisointiin perustuvilla sivustoilla.
Jos on asiaa, niin mut löytää näistä paikoista:

Livejournal
Buzznet
Twitter
YouTube
Last.fm
Irc-galleria (ylläri-pylläri)
Sähköposti (jonka tarkistan päivittäin)
Puhelimitse

Jollei noi nyt jumalauta riitä, niin sitten vika on kyllä teissä.

Tuli ostettua neljä lippua Roger Watersin toiselle keikkapäivälle. Fiilis on melkoisen mahtava.


Muisto:
Olen 14-15-vuotias ja vietän helvetin kylmää (-25 C) talvi-iltaa kaverin luona. Sen mutsi on poissa, joten (luonnollisesti) käydään varkaissa sen viinakaapilla, jotta saadaan jotain vahvempaa muutaman kaljamme seuraksi (paristakymmenestä pullosta kun ottaa jokaisesta vähän, niin saalis on jo melko hyvä).

Tällä kaverilla on vihaan-auringonvaloa-asenne, joten sen huoneen ikkunassa roikkuu nastoilla kiinnitettynä paksu musta lakana, jottei katulamppujenkaan surullisen ankea valo pääsisi heijastumaan lumihangen kautta sisälle. Se sanoo saaneensa isosiskoltaan lainaksi levyn, joka on totaalinen mind-fuck, ja että mun on pakko kuulla se, mutta ilmapiirin tulee olla oikea. Niinpä me sammutetaan valot, sytytetään tusinan verran kynttilöitä pitkin huonetta (lipaston päälle, tietokonepöydälle, lattialle, ja päämme sisällä toivotaan ettei kumpikaan onnistu kaatamaan niitä promillien lisääntyessä) ja käydään ameeban laiskuudella makaamaan lattiatyynyjen ja säkkituolien päälle, samalla kun In The Flesh? täyttää rummuillaan ja kitaroillaan muuten hiljaisen asunnon.

Kun levy on loppu me ollaan onnistuttu saamaan itsemme melko mukavaan humalatilaan. "Tiedätkö, tähän konseptialbumiin on tehty elokuvakin. Se kertoo jätkästä jonka elämä on yhtä helvettiä, ja pikkuhiljaa se alkaa hajoamaan, nupistaan." En tiennyt. Joten me pistetään rätisevä VHS-kasetti videonauhuriin ja katsotaan Pink Floyd The Wall, paitsi ettei katsota, koska alkoholihuurujen läpi nähtynä kaikki on niin helvetin omituista ja ahdistavaa siinä että mulla alkaa pää hajoamaan, joten me päätetään lykätä elokuvan katsominen toiseen kertaan.

Ja näin Yhdysvalloissa 11.5 miljoonaa myynyt ja 11 vuotta ennen mun syntymääni tehty albumi ryömi tuskaisen tiensä mun maailmaani. Ja seitsemän kuukauden päästä pääsen todistamaan koko eepoksen livenä. Itseäni toistaakseni: Fiilis on melkoisen mahtava.

Reason why I DO NOT post full frontal pictures of my face (It's the nose, if you didn't quess). The first and last time this happens, I swear.

Album of the week: The Best of Nick Cave & The Bad Seeds (1998) 2LP

Song of the week: Nine Inch Nails - God Given (from the album Year Zero [2007])

Lyric of the week: I live to fall asleep / It's when I stop the hate / I never want to dream / It infiltrates beauty (song I Live To Fall Asleep from Manic Street Preachers' album Lifeblood [2004])

Book of the week: Jeff Apter - Never Enough: The Story of The Cure (2005)

Magazine of the week: Uncut (September 2010 Issue)

Best new song of the week: Hobart Smith and Texas Gladden - Down In the Willow Garden (somewhere from the '40s)

Movie of the week: The Boondock Saints (1999) (written and directed by Troy Duffy)

1: Pistä mediasoittimesi sekalaiselle
2: Kopioi lempikohtasi 10:stä soivasta kappaleesta.

1. Bauhaus – Slice of Life

Ice inside your body
Blood inside your soul
Yet still twelve faces stand around
Hugging your skinny bones
'What's the difference'

2. Anti-Flag – Indie Sux, Hardline Sux, Emo Sux, You Suck!

The indie kids are a bunch of snobs
They complain my timing's all off
I think timing is for stupid fucks
Why do they think I play punk rock?

3. The Mars Volta – Cassandra Gemini

You can't bend your crooked arms or fold your punctured proof
The air is growing cold and there's nothing you can do
Soon there'll be no gauze, inside the confessional
Only rows of crows, defrocking every breath

4. Staind – Home

Another sleepless night again
Hotel room's my only friend
And friends like that just don't add up to anything

5. White Zombie – Ratmouth

'Walking dead' crawling bloodthirsty Hollywood demon flower grow in the
Valley of Love like a freak highway accident.

6. Deftones – Nosebleed

No means no lie now find out what you get - you're no good
You'll sit around and throw a fucking fit
We are here onto you
You're so far - you're fucking gone

7. Penniless – Denial

The truth is just an imposter
Lie is just a version of true lies spoken out
The truth is just an enemy
Of the versions kept alive
By ourselves and nobody else

8. Seether – World Falls Away

I'm just like you, just not a fool
I'm just like you, just not as cool
I'm just like you, just not a fool
I'm just like you....

9. System of a Down – Boom!

Matador corporations
Puppeting your frustrations with a blinded flag
Manufacturing consent is the name of the game
The bottom line is money
Nobody gives a fuck
Four thousand hungry children leave us per hour from starvation
While billions are spent on bombs
Creating death showers

10. Operation Ivy – Bombshell

Been six months but I'll never be the same
Nobody in this place remembers her name
She's blown to hell

Uusin rakkauteni musiikin saralla: Blue Gillespie. Viime vuonna tsekkasin bändin MySpace-sivun ja siellä tarjottu musiikki kutitti sen verran mukavasti korvia, että pyysin @Ropzuman :ia tilaamaan mulle Cave Country (2008) ja Cave Country Part 2 (2009) EP:t tammikuussa hienolla luottokorttiominaisuudellaan (thanks, hun).

CC on likaista ja ilkeää, basemant soundista musiikkia. Jos sen olemus muutettaisiin ihmiseksi, niin tuloksena olisi takkutukkainen mies hullunkiilto silmissään räkimässä vastaantulevien ihmisten kasvoille (itse näen sen Sandmanina enemmällä maskuliinisuudella). CC2 harppasi samantein eri suuntaan; agressiivisuus oli vielä paikalla, mutta hillitymmässä muodossa, kuin seuraavan aamun masennus edellisen illan känniriehumisen jälkeen.

Monien takapakkien jälkeen bändi sai viimein pistettyä ulos debyyttialbuminsa Synesthesian huhtikuussa, jossa EP:ttein toisistaan eriävät tyylit sulautuivat saumattomasti yhteen, luoden synkän ilmapiirin jonka keskellä Gareth David-Lloydin ääni kähisee tuskaisena, epätäydellisyydessään täydellisenä. Mitä debyytteihin tulee, niin tämä on aika helvetin vahva aloitus bändille kuin bändille.

Fanityttö mussa haluaa hehkuttaa hyvää musiikkia, ja ohjata muutkin kuuntelemaan sitä.