http://m.
iltalehti.fi/terveys/2014081718579420_tr.shtml
Lähdetään jo väärästä näkökulmasta jos lähdetään yleistämään oletusarvoisesti, että pelkkä lääkitys parantaisi niinkin monimutkaisen sairauden/sairaudet kuin mielenterveyssairaudet(jokaisen niistä siis) ja, että sen pitäisi tuoda se pääasiallinen apu jo yksinäänsä. Kuten tehdään nyt suurimmaksi osaksi terveyshuollossa ja esim. tässä uutisessa annetaan ovelasti sellainen syyttävä kanta, että lääkkeet ovat melkeinpä syypää kaikkeen mahdolliseen.(jota korjataan hieman onneksi uutisen lopussa). Iltalehden uutisointi on ollut täysin ala-arvoista mielenterveydellisten aiheiden piirissä. En siis ala kritisoimaan itse Kopakkalaa kun tällaisesta pätkäuutisesta ei voi saada kokonaiskuvaa mitä mieltä hän oikeasti on.
Psyykelääkkeiden alkuperäinen tarkoitus on tuoda ainoastaan kainalosauvat vaikeimmille tapauksille, joiden tuska on käymässä ylitsepääsemättömän kovaksi (toisen tuskaa ei voi mitata ikinä täysin omien kokemusten perusteella vaikka olisi käynyt saman sairauden läpi.) ja sitten lopulta lopettaa lääkitys muiden tukitoimien(psykoterapian, psykologien, joskus keskusteluhoitajien, toimintaterapeuttien, ravinto-ohjaajien yms.) avustuksella ((tapauskohtaisesti/voinnin mukaan) lukuunottamatta 2suuntaiset, skitsofr., osa pers.häiriöisistä jne.), ettei relapseja tapahtuisi lääkityksen jälkeen. Edelleenkään ei ole näin suuria varoja/resursseja käytettäväksi potilaan hoitoon, joita perätään uutisessakin, joten tilanne on monimutkainen. Pitäisi tunnistaa ne vaikeimmat tapaukset, ei-ainakaan-akuuttia lääkityshoitoa tarvitsevista (hoitosuosituksien yms. muuttaminen itsestäänselvyys). Siihen ei BDI-perusmasiskyselyt pysty kun on kyse siitä kokonaisuudesta taas. Lääkkeitä määrätään törkeän helposti, eikä oteta potilaan kokonaisuutta huomioon, joka on selkeästi yksi suurimmista ongelmista länsimaisen lääketieteen parissa. Jostain kumman syystä pitää aina lähteä jompaan kumpaan ääripäähän vaikka se keskitiekin olisi siellä olemassa. Nykyisenlaisessa monimutkaisessa/vaikean kokonaisuuden omaavassa yhteiskunnassa/terveydenhuollossa ovat selkeästi oman paikkansa ansainneet (pakonomaisesti) lääkkeettömät hoitomuodot sekä lääkkeelliset hoitomuodot. Niitä pitäisi vain osata hyödyntää oikein ja mahdollisemman turvallisesti tai oikeasti edes kunnolla panostaa siihen, asian vakavuuden vaatimalla tavalla.
Uutisessa mainittiin myös siitä kuinka Toivon herääminen on yksi suurimmista apukeinoista selvitäkseen sairaudestaan. Se on 100% totta mutta millä keinoin/motiivein sen toivon saa heräämään, on myös yksi moraalinen kysymys, jota olisi syytä miettiä. Samaan lopputulokseen pääsee niin montaa eri reittiä ja vaikka lopputulos olisi sama, sen luonne voi olla päinvastainen. On aika mieletöntä, sokeaa ja brutaalia sysätä vastuu ainoastaan lääketeollisuutta ja lääkäreitä kohtaan, ohittamalla sen ympäristön missä olemme ja elämme. Tyhmäkin tajuaa kuinka paljon se vaikuttaa yksilöihin. Kun puhutaan psyykelääkkeiden käytön kasvusta on suorastaan typerää olla ottamatta huomioon se kaikki/kokonaisuus, joka vaikuttaa ihmisiin joka harva se päivä.
Diagnosoinnissa on myös suuria ongelmia mm. persoonallisuushäiriöiden tunnistamisessa vaikka esimerkiksi päihdeaddiktien parissa. Päihdeaddiktit, jotka omaa normaalia väestöä moninkertaiset määrät persoonallisuushäiriötä (epävakaata, narsistista jne.), adhd:ta / muita neuro (/biologisia) "sairauksia", joka kolmatta on käytetty lapsena hyväksi yms. Niin näitäkin hoidetaan usein liikunnalla ja yhteisöllisyydellä sekä pintapuolisilla naiiveilla "this fits all" psykoanalyysi-metodeilla(psykoterapia) kuten esim. logoterapialla (psykoterapiaa, jota myös usein vastustetaan, tietämättä alkuperiä oman voinnin parantumisesta/apuvälineistä), jotka on kaikki ERITTÄIN hyviä keinoja muttei yksinään riittäviä 90%:lle tapauksista. Toisessa ääripäässä hoidetaan sitten lääkkeillä ja tarjotaan sellaista terapia-keskusteluapua josta ei hyödytä tarpeeksi kun otetaan huomioon ongelmian laaja-alaisuus. Jostain kumman syystä pitää aina lähteä jompaan kumpaan ääripäähän vaikka se keskitiekin olisi siellä olemassa. Varoistahan se on kiinni mutta tämäkin voitaisiin toteuttaa eri tavoin, joilla kustannukset olisivat paljon pienemmät kuin tällä hetkellä oletetaan.
http://thoughtbroadcast.com/2013/01/04/if-medications-dont-work-why-do-i-prescribe-them-anyway/
