IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

kyllä haavat paraneeSunnuntai 25.03.2007 11:49

Eikä otsikko taas liity yhtään mihinkään, niin vaan laulettiin biisissä.

Noh, aattelin vaan kirjotella tänne, että tänään aamulla kun olin suuttumuksestani yli päässyt, katsoin puolet Full Metal Alchemist leffasta jonka jälkeen laitoin biisejä soittimelle ja lähdin hienon ja lämpimän ilman takia juoksulenkille. Jäin ihailemaan pientä puroa, kaunista.
Lenkin jälkeen tietty suihkuun ja sitten aloinkin siivoilemaan. Oli kyllä jännää hengata parvekkeella topissa, eikä ollu edes viileetä, lämmintä, koska aurinko paisto.
Kerkesin myös katella simpsoneita kaks jaksoo ja yhet salkkarit puoliks, että pysyy taas messissä :D
Mutta ai että kun on ollut keväinen päivä tuolla, sänkyynkin vaihdoin keltasen lakanan, vihreet tyynyliinat ja keltavihreen peiton ja tuuletin kämppää, ikkunat oli auki ja linnut laulo, siinä oli kiva siivota ^^
Sitten olikin ruoka ja katoin leffan loppuun, oli kyllä hyvä ja samalla tajusin, että kyllähän mä näköjään tommosesta epäluonnollisesta jutusta sitten tykkäänkin, mutten tykkää kaikista, noitakeijumenninkäisjutuista tyyliin Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta.
Pitää mennä tolleen tieteelliseltä pohjalta yli realistisuuden ja sitte tykkään :D

Huomenna aamulla lähen Jussin kaa käymään messussa TÄHÄN VÄLIIN MENIN KLIKKAA OMAA KUVAANI JA LUULIN ET KAIKKI KATOS, no siinä sitten siis eilisen tapahtumia.

ja vähän tähän aamuun. Ebony on ihana <3 rapsuttelen sitä.
Ja totesin ettei tähän aikaan vuodesta, eikä tähän aikaan aamusta voi olla dataamassa, koska aurinko paistaa silmään.

17.41Lauantai 24.03.2007 11:52

pelottavaa kasvua, mut ei helvetti oikeesti, jos niinkun joku jotain kiljuilee, ja sille sanoo, että voitko olla kiljumatta, koska minä ja siskoni haluaisimme vielä nukkua, onhan sentään viikonloppu, nii eikö ole kovin normaalia, että tämä henkilö lopettaa tämän kiljumisen, jos on joku muu kuin veikka ja yli 6 vuotias, jolloin aivot on jo kehittyneet sille tasolle, että osaa ottaa muutkin huomioon. Noh, sanon pikkusiskolleni 11v. että oletko hiljempaa, hän on, koska osaa kunnioittaa myös muiden mielihaluja, kuten viikonloppuisin pitkään nukkumista, jopa veikka muistaa ainakin 10 minuuttia toisen pyynnön. Mutta sitten meillä on täällä talossa yksi mieletön paukapää, jolla on pakko olla aivoissa joku vika. Hän on varmaankin jonkun 45 vuotta jo elänyt, eikä vieläkään osaa ottaa muita huomioon. Tämä asia suututtaa nyt todenteolla, ensin aivan nätisti sanoin, että voisitko olla viheltämättä, koska se häiritsee todella hyvin nukkumista. Meni ehkä 5min ja se vihelsi taas, aattelin et kyl se koht muistaa et se häiritsee meitä, mutta ei, pitikin mennä sitte latelee muutamat rumat sanat ja karjumaan, johon krisukin yhtyi ja mikä on sen vastaus meiän ihan selkeelle; "voisitko olla viheltämättä, koska se häiritsee meitä todella" noh, viisas isäni vastaa; "no onko pakko olla tuollainen hienohelma, että pitää nukkua päivään asti" voi helvetti. Sen elämä ei siitä paljon muutu huonommaksi, jos se saa viheltää vasta kahentoista jälkeen ja meiän elämä kyllä muuttuu huomattavasti, jos meidän pitää herätä viikonloppusin kaheksalta, kun hyvin usein molemmat tulee kotiin vasta 12 jälkeen, koska ollaan oltu näkemässä kavereita, siinähän tulisi jotkut seittemän tunnin yöunet ja se vaikuttais meihin paljon, väsyttäis vaan, joten pitääkö meidän niinkun iskän mielestä luopuu meiän elämän kivoimmasta asiasta, eli noitten kavereiden näkemisestä raskaan kouluviikon jälkeen, siksi, että iskä saa viheltää aamusin.

ja kaikki tämä vain siksi, että iskä viheltää aamusin.


i don't care if monday's blue
tuesday's grey and wednesday too
thursday i don't care about you
it's friday i'm in love

monday you can fall apart
tuesday wednesday break my heart
thursday doesn't even start
it's friday i'm in love

saturday wait
and sunday always comes too late
but friday never hesitate...

i don't care if monday's black
tuesday wednesday heart attack
thursday never looking back
it's friday i'm in love

monday you can hold your head
tuesday wednesday stay in bed
or thursday watch the walls instead
it's friday i'm in love

saturday wait
and sunday always comes too late
but friday never hesitate...

dressed up to the eyes
it's a wonderful surprise
to see your shoes and your spirits rise
throwing out your frown
and just smiling at the sound
and as sleek as a shriek
spinning round and round
always take a big bite
it's such a gorgeous sight
to see you in the middle of the night
you can never get enough
enough of this stuff
it's friday
i'm in love

torstaiiiTorstai 22.03.2007 18:59

tää viikko on kyllä ollu jotenkin outo, menee vaan ja oon ite ollu jossain leijailemas vaan, en ees tajuu et aika menee, enkä edes muista mitään silleen, apua, outoo!
lallalalalaaa, oon silti ihan <3 ja on kivaa ja ihanaa ja kaikkee ja aaw, tykkään paljon ja niin joo, ja nyt alko taas naurattaa ku on sen verran järkevä merkintä :D

Luppe sanoo:
eve goes underwater
Luppe sanoo:
eve ui levien seassa
Luppe sanoo:
eve näkee kampelan
Luppe sanoo:
eve ampaisee!
Luppe sanoo:
*kuplia*
Luppe sanoo:
eve nousee vedestä kaNpela hampaittensa välissä



MITÄ LÖYTYY?
1. Farkkujen taskuista: ei mitääään
2. Koulun kaapista: koululla on paljon kaappeja ja paljon tavaraa niissä varmaan on
3. Penaalista: vaikka mitä :D enimmäkseen kyniä
4. Jostain omasta laatikosta: kaikkee
5. Takin taskusta: kaikkee
6. Laukusta/repusta: kaikkee
8. Roskiksesta: kaikkee
9. Sängyn alta: muoviastioita ja kaikkee
10. Muistutustaululta: KAIKKEE

MILLOIN:
1. siivosit huoneesi: no silleen vähän siivosin ööö, varmaan lauantaina.
2. söit purkkaa: eilen
3. pelasit tietokonepeliä: tänään
4. nauroit: tänään
5. itkit surusta: no turhautumisesta ja pettymyksestä ja ehkä vähän surustakin eilen
6. lauloit joululauluja: tänään taisin
7. laskit matikkaa: tänään
8. harjasit hiuksesi: siitä on oikeesti aikaa
9. katsoit peiliin: öööö, joskus päivällä
10. leikit barbeilla: tästä on aikaa
11. näit kaverisi: koulussa tänään
12. huusit opettajalle: en mä oo tainnu huutaa

VOISITKO KOSKAAN:
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: voin
2. luntata kokeessa: joo
3. juosta 10 kilsaa: ei pysty
4. polttaa tupakkaa: voisin, mutten halua
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: voisin, mutten halua
6. lintsata koulusta: hah :D
7. nukkua paljaalla lattialla: en halua

LEMPI
1. eläin: kissa ja kirahvi ja collie
2. väri: vihree ruskee
3. vaatekappale: kollarit on kivajuttu
4. biisi: moniamunia
5. aine: joku ussa
7. fontti: tykkään arial narrowsta
8. peli: sims ja pasianssi :D
9. harrastus: puhuminen on kivaa
10. soitin: rummut ja kitara

TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. ärsytyksen kohde: se et väsyttää
2. sinulla on päällä: kaikkii vaatteita
3. hiukset: nutturalla ja pinnillä ne
4. olet (missä): kotona, tarkennus, tämmöses huonees jos on tietokoneita
5. ajattelet: et väsytttäääää
6. mitä teet: väsyn

MUITA KYSYMYKSIÄ:
1. tee lempihymiösi: ;D
2. paljonko kello on: 22.41
3. minkä väriset seinät huoneessasi on?: vihreetä ja kukkia
4. mitä lemmikkielukoita sulla on?: kaikkii
5. mikä laulu soi just nyt?: no tuolla tuo ari kiekuu
6. nauratko idioottimaisesti?: varmasti
7. Pinni vai ponnari?: ponnari
8. Puhutko mesessä jollekkin tällähetkellä?: jussille ja muutama muu tossa on auki
9. Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: ihan eve vaan
10. mikä on horoskooppimerkkisi?: skorpiooni

OLETKO KOSKAAN:
1. surullinen?: no joskus tottakai
2. leikannu päätä kaljuksi?: en
3. syönyt karhun lihaa?: en
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: oon
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: joo
6. lintsannut?: joo
7. rikkonut ikkunaa?: ööö en mä kai
8. rikkonut gallerian sääntöjä?: oon
9. salakuvannut ihmisiä?: ööö, oon
10. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: en sillee rakastunurakastunu niinkun junou

keskiviiiikkoKeskiviikko 21.03.2007 17:44

Mua puhuteltiin tänään nimellä saab-tie.



1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
# hmmm, Nikolle

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana ?
# Johanna ja se oli joku wanhamummo meiän suvussa ja siks mulla on sen nimi. Operoin sen kyllä pois joskus.

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
# ei ketään voi läpikotasin tuntee.

4. Maa, tai paikka minne voisit ja haluisit mennä ?
# oon ihan tyytyväinen täällä

5. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi ?
# ööö, ei kait kukaan siellä liikaa haittaa :D

6. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
# hymyilen kyl hyvin helposti, eli ei välttämättä mitään.

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi?
# en mä kyllä haluis olla

8. Oletko koskaan ollut rakastunut ?
# joo en

9. Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle ?
# hyvä tyttö! Ebonylle sanoin

10. Onko sinulla unelmia ?
# tottakai

11. Miksi itkit viimeksi ?
# siks ku jotain kaunista kuulin, no itkin vaan kaks kyyneltä

12. Mitä haluisit juuri nyt saada?
# ruokaaaa

13. Biisi. Joku, joka herättää tunteita?
# vaikka mitä semmosia, tää nyt soiva herättää hilpeyttä :D Tenacious D - The Road

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
# öööö, en kyllä keksi

15. Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
# mä juon kokista

16. Montako lävistystä omistat ? Tatuointia?
# jos korvissa olevat ylimääräset reiät on lävistyksiä, niin 4 eikä tatuointeja.

17. Mikä sinusta tulee isona ?
# must tulee onnellinen

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää ?
# riippuu mistä on kyse

19. Hokema, josta et pääse eroon ?
# okeeeei

20. Sänkysi leveys ?
# ööö, kapee

21. Oletko herkkä ?
# yleensä

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
# iskä istuu tos metrin päässä

23. Mitä olet syönyt viimeksi ?
# öääh, purkkaa, mut tota semmosii tosi hyvii kana vai olikohan ne kanaburgereita :DD

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen ?
# olen ihastunutkin ja seurustelenkin mutta yksinäinen en ole.

25. Lempivärisi ?
# vihreet ja ruskeet

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista ?
# jees

27. Iskurepliikki, jota et koskaan unohda ?
# "tykkäätsä fruittareista?" ei semmosta vaan voi unohtaa ;D

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle ?
# en tiiä

29. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
# Mulan, vaikkei se vaihtoehtona ollukaan, mut en tykkää prinsessoista.

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
# laulaminen

nv¨VBFS<AKeskiviikko 21.03.2007 01:21

oli taas joku paras päivä, et kiitoskiitos miuku <3

jajaja sit päivä parani viel GALLERIAN ansiosta, löysin jotain niin upeeta että voi luoja :DDDD
en oikeesti yleensä naura ihmisille, enkä muutenkaan silleen junou, mut siis nyt oli aivan pakko :D

jussi söi tomaatin, oli pakko kertoa.

17.40Tiistai 20.03.2007 01:03

tulin kotiin, koputin oveen, koska se oli lukossa, veeru tuli avaa ja sano; Kato äiti osti mulle hienon paidan! Sitten heti perään veikka huusi; Eveliina tuu tänne! menin sit sen luo ja se näytti innoissaan peliään ja sano; kato! nyt nää ei kuole nälkään! pääsin jatkamaan matkaa keittiöön, kunnes krisu jo huutaa mua luokseen ja kertoo; Löysin kokonaisen bäkkärikeikan!
Kaikilla on siis heti asiaa mulle ku en oo kotona tänään ollu :D

ja tänään ehkä yks hieno hetki oli ku Jussi makas niitte eteises siinä hyvin paljon kaiken liikenteen tiellä, mä istuin sen vieressä, sit vaan totesin et; "moi" ja jussi alko nauraa ja sit mäkin aloin nauraa :D oli vaan mahtavaa :D Muutenkin koko päivä. <3

you are the only one for meSunnuntai 18.03.2007 11:46

^ laulettiin juuri biisissä kun otsikkoa piti alkaa kirjottaa.
you are the only one I see.

mut Marikallaki oli nii mullaki nyt:

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen

<3Sunnuntai 18.03.2007 00:09

oon onnellinen.

<3Lauantai 17.03.2007 12:50

no taas tota sydäntä pukkaa ja sitten tämmöstä kyselyihmejuttuu taaaas, joskus vois nääki lopettaa ja kirjottaa vaan jotain mukamas asiaa, joo niin varmaan.
Niin, veikka kerto että se pelaa spaidermänii, ulkona sataa lunta, ja kuuntelen tässä Tenacious D;n Tribute biisiiä, jota mikot eilen soitteli lujiksessa, soittelivat kyllä myöskin samaisen artistin Fuck Her Gently biisiä, sekin aivan mahtava, tykkään paljon.


1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Terolta
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - Mikä
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - joo
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - ku ne ois valmiiks ollu hamput
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 196

Mene lähetettyihin viesteihin.

ei oleeeee!

Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - on se tärkee hiippari
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua? - ei oleee

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet? - kellon


Kuka olet?
Biisi: Africa
Esittäjä: Disco Ensemble
Kommentit: ihan varmasti kirahvinhoitaja!

Missä olet 23 vuoden päästä?
Biisi: Episode 666
Esittäjä: In Flames
Kommentit: jaa?

Millainen tuleva aviopuolisosi on?
Biisi: The Quiet Room
Esittäjä: To/Die/For
Kommentit: taidan jäädä yksin hiljaseen huoneeseen :D

Millainen olet vanhuksena?
Biisi: Johnny and Mary
Esittäjä: Placebo
Kommentit: vissiin Johnnyn ja Maryn kanssa.

Kehen ihastut seuraavaksi?
Biisi: Under A Velvet Sky
Esittäjä: To/Die/For
Kommentit: noh, ei mun kyllä tarvii kehenkään uuteen ihastuu :D ja toi vastaa enemmän et missä ihastun.

Mikä biisi soi hautajaisissasi?
Biisi: World Of My Own
Esittäjä: The Crash
Kommentit: voishan tämmöstä hautajaisissa soittaa.

Entäs häissäsi?
Biisi: Like A Fool
Esittäjä: Nylon Beat
Kommentit: joo en ihan ekana soittais tätä.

Mikä on ensimmäisen lapsesi nimi?
Biisi: Taqui Taqui
Esittäjä: Los Illegales
Kommentit: no öhhöh, ehkä simssiin :F

Entäs millainen hän on?
Biisi: Silent Rain
Esittäjä: Suburban Tribe
Kommentit: noh, kait se on hiljanen ja tykkää sateesta ;D

Mitä erikoista sinussa on?
Biisi: Kuka Sua Kuskaa?
Esittäjä: Ritarikunta feat. Kapteeni Ä-ni
Kommentit: joku kuskaaja taitaa olla erikoinen.

Minkälainen elämäsi on?
Biisi: Tiettyä Tunnelmaa
Esittäjä: Kapteeni Ä-ni
Kommentit: on todellakin tiettyä tunnelmaa tää elämä.

Millainen olet muiden mielestä?
Biisi: Never Say Never
Esittäjä: Queens Of The Stoneage
Kommentit: itseasias hyvä :D

Kuka on ihastunut sinuun?
Biisi: Valkea Joulu
Esittäjä: Edorf feat. Ambassa
Kommentit: joo jee

Mitä sinulle tapahtuu huomenna?
Biisi: Nobody's Wife
Esittäjä: Anouk
Kommentit: joo, älkää vaimot jättäkö mua! Äläkä mieskään :D

Millainen vuodesta -07 tulee?
Biisi: Hauskat Hautajaiset
Esittäjä: YUP
Kommentit: öö ei kiitos

Kuka/mikä tekee (joskus tulevaisuudessa) elämästäsi hankalaa?
Biisi: Calling You
Esittäjä: Jeff Buckley
Kommentit: kannattais vastaa mulle nii ei ois vaikeeta

Miten tulet onnelliseksi?
Biisi: Just Don't Give A Fuck
Esittäjä: Eminem
Kommentit: :DDD

Millaisen ihmisen tapaat huomenna kello 16.07?
Biisi: Hötkyilijän Palkka
Esittäjä: Salamaryhmä
Kommentit: jaaha

Ja lopuksi, millainen seuraava asuntosi on?
Biisi: Taakka
Esittäjä: Zen Café
Kommentit: haha, taitaa olla aika hajalla tai jotakin :D

17.39Perjantai 16.03.2007 20:50

mä; äää! mikä tätä nettiä taas vaivaa?!
iskä; joo se ei toimi
mä; .. huomasin.. nyt en pääse meseen kyselee keltään!
veeru; no eihän mese mikään netti ole
mä; *huokaus*