IRC-Galleria

Hiningenteki

Hiningenteki

Olen kultivoitunut kaulamakkara

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Tunnelmaa iltaan. :)Tiistai 29.04.2014 05:57



Uh.

Ilmaa kaupan.Maanantai 28.04.2014 03:28

Myydään sielu. Paljon käytetty ja risa. Haisee mädälle ja polttaa omantunnon pois kaikesta elävästä. Kaupan päälle annetaan ailahteleva tunne-elämä ja verellä pestyt villasukat. Tarjoukset aloitetaan 50e.

Huutokauppa sulkeutuu kun päätän niin.

Lisäksi allekirjoittanut ottaa vastaan myös rahalahjoituksia; tilinumeron saa kysymällä.

Elin.Sunnuntai 20.04.2014 14:13

Monet tosissaan valittaa vain ja muka syystä, kivusta, surusta yms..

Ei, en tarkoita vai sitä, että kaikki on perseellään jne. vaan sitä, että asiat pitäisi OIKEASTI tippua käteen ko. ihmekkyyksille. Tekemättä.

Nämä ihmiset voivottelee epätoivossaan ja kriiseissään aina kun vain on mahdollista. Ei toki ongelmat heistä johdu koskaan, hehän tekevät työtään jo itkussa ja purussa, koska maailma on paha ja paska. Tämä maailma, jonka nimi on sosiaalisuus ja sen oppiminen.

Ihmisillä on todellakin monta puolta. Jotkut ei osaa hallita itsestään, tai siitä ns. sosiaalisuudestaan kuin murtomerkit, eli perusteet. Tähän kuuluvat intressit, vuorovaikutus ja perinteistäkin perinteisempi smalltalk.

Edistyneemmät osaavat ehkä onkia tietoa ihmisestä jo sivulauseella, toiset taas pilaavat ilman juttelemalla täysin irrationaalisista asioista, jotka vain karkottavat ihmisen. Yhteinen intressipohja luo keskustelun. Et voi pakottaa siihen mitään. Ole itsesi, älä pakota.

Oman persoonasi luonti on taas oma asiansa, jonka allekirjoittanut osaa tehdä. Sen teet sanoilla, värikkyydellä ja eleillä. Enää pelkät sanat ja oleminen ei riitä. Täytyy olla tilassa ja hallita tilaa, muutoin kaikki vain katoaa ja tylsyy. Töksähtää. Elinpiirin ottaminen on rakkautta siihen asiaan, mihin uskot; se vain valuu ympärilläsi ja muokkaat sitä itsellesi tarpeellistä ja täydellistä asetta jonka ainut nimi on sosiaalisuus.

Sosiaalisuus, rakkaus, ote, nautinto, intuitio. Hyväily.

Monta sanaa, monta tunnetta, mutta yksi päämäärä.

Tunnettu olo. @SoveMaanantai 14.04.2014 06:39

Monet amatöörit miettii, että alkoholi on oikeasti pahasta.

Toki. Jos et osaa käyttää sitä. Useimmiten alkoholi tekee sinusta ärsyttävän pyrkyrin joka haluaa asioita, tekee asioita joita muut ei tohdi jne. jne. jne.

Tosiasiahan on, että lievällä tottumisella alkoholiin saat parhautta aikaan, kuten vaikka minut! Voit(nette) tutustua Hininin-evankelistaan mm. Soven blogissa, joka kertoo ymmärtäväisen Jumalanne ylivoipaisesta himokkuudesta kaiken, mitä tarvitsette.

Tärkeimpinä kohtina Minä, eli absoluuttinen Jumaluus mainitsen muutamia:

1. Pidä muita jumalia; alkoholi, riemu, videopelit ja lonkeroporno kelpaa. Alaviitteet voinet tarkistaa minulta, tai tässä ketjussa.

2. Runkkaa julkisesti. Ole alasti. Ole lasti. Älä häpeä alastomuutta tai sen tuomia yhteiskunnallisia ristiriitoja.

3. Rakasta lähimmäistäsi (vaikka väkisin). Ihminen tarvitsee rakkautta, ja jos haluat saavuttaa paremman tietoisuuden tason, rakastele myös. Väkisin.

4. Varasta. Varasteleminen kuuluu perusominaisuuksiin, joka ihmiselle annetaan jo myötäsyntyisesti. Katsokaa lapsia. Varastaminen antaa myös hyvät edellytykset edellä ja edessä mainittuihin asioihin. Edelleen varaan oikeiden neuvonpitoon, mielellään metatronin Soven välityksellä.

5. Tapa. Bensalenkkarit ei tarvitse oikeutta. Tai neitsyet. Tai muut uskovaiset jotka ei usko minun uskontooni. Alttarini löytyvät kätevästi kaikkien isoinpien kehityskeskusten välittömästä läheisyydestä, joten uhrilahjat ovat tervetulleita. Verta ei voi olla liikaa.

6. Vihaa. Kaikkea. Julkisesti. Jopa minua. Mutta ime myös minua. Ei ole parempaa kuin vihainen seksuaalinen käytös, joka kulminoituu epäitsekkääseen alkoholin tai huumeiden käytön sekoitukseen. Viiltele, raiskaa-tapa-kuole.

777. Älä pyri mihinkään koskaan. Ole. Tee. Ajattele. Oksenna. Puukota itseäsi, kuole.

Sovetron, haastan sinut. Somalia tarvitsee kaikkeutesi.

OksennusMaanantai 14.04.2014 06:07

Vettä sieluista,
sitä roskaa
valuu
vain.

Kirotut
kimpaleet
Ei mahdu ulos lain.

Kirottu.Maanantai 14.04.2014 04:02

-Minä olen kipu- , sanoin, kun kysyit nimeäni
-Minä olen viha ja tuska- , kun arvailit ajatuksiani

-Minä olen sinun,

kun mietit päämäärääsi.

PalaMaanantai 31.03.2014 06:03

Vitusta viinaan

rivoa,

mutta

viinasta

Rakkauteen normaalia.

Siinä välissä vain ajatonta murhetta.

KevätTorstai 27.03.2014 09:22

Astun paskaa haluttomasti

otan itseeni ja vihaan kalpeasti,

olen vain jotain ajassa

tai

sen pinnassa,

liikkuvaa lihaa,

puutetta.

Silmä.Perjantai 21.03.2014 06:08

Revittyä tunnetta yrität tavoittaa

rakentaa

Jotain halpaa kaipuuta maistaa...

Olla taas sitä yhtä paskaa,
ravittua sontaa, jotain mahtavaa

Rikottua inhottua lihaa, mutta
silti täyttä vihaa

Ollutta ja mennyttä,

kuopattu.

RikastettuaPerjantai 21.03.2014 05:19

Onko mitään missään,
ellei

huuda

Onko missään järkeä,
jos

huutaa.

Onko kaikki vain paikoillaan
vaikka yrität,

tai olet.