IRC-Galleria

Olen aina ollut kaveriporukkani tukiranka ja se iän ja tuulen kestävä ilon yms. lähde. Olen aina ollut iloinen, mutta viimeisinpinä päivinä olen ollut niin maassa, että oikein kipeää tekee.

En harrasta angstaamista, koska se ei kerro minusta mitään muuta kuin, että vihaisin elämää ja maailmaa.

En vihaa kumpaakaan.

Rakastan elämää, mutta nyt olen tuntenut itseni oudon alakuloiseksi.

En kykene vastaamaan kunnolla mihinkään kysymykseen tässä tilassa.

Eilen koettuani tätä, yritin parhaani mukaan poistaa surkeaa fiilistäni, koska läheisimmät ihmiset ovat koulun alueella, enkä halua näyttää heille apeaa naamaa.

Niin kuitenkin kävi ja se sai minut tunteman siltä, että olisin aina näin hapan ja alakuloinen jossain sisälläni.

Vielä rakkaalleni puhuessani en päästänyt itkua ulos.
Ei itkettänyt.(Ei sen puoleen kyllä mitään saanut suustakaan ullos).
Minun ja Dinon keskusteleminen jäi kuitenkin siihen, kun kumpikin siirtyi omille tunneilleen.

En tehnyt paljoa mitään hommia sinä päivänä, koska yritin samalla etsiä ihmistä, jota olen etsinyt useamman päivän.
Etsin erästä Päiviä.

Lisäksi se, että tappelin mielialani kanssa, tuntui ottavan koville.

Tietämättäni, missä tämä kyseinen ihminen oli, laahustin koulumme 'edit' huoneistoon ja sieltä löysinkin kohteeni, sekä hänen ja minun yhteisen frendimme, Larin.

Kumpikin säikähti minua tajutessaan, että olin kävellyt ovelle.

Lari asteli luokseni ja katsoi väsyneitä kasvojani.
Hän kommentoi niitä, että näytin väsähtäneltä ja poistui tilasta.

Minä ja Päivi jäimme kahdestaan.

Hän kutsui minua kyllä syliinsä istumaan, mutten yksinkertaisesti saanut aivoistani lähetettyä viestiä jalkoihini, että minun tulisi liikkua... Joten päivi asteli sitten luokseni hymyillen ja katseli kasvojani ja sitä, kuinka huojuin ees taas. Taisi tuo huolestua ja tajuta jotain, kun ilme muuttui ja tulin suljetuksi halaukseen.

Sillä pienellä ajalla tajusinkin itkeväni kamalasti...

En tiedä, miksi kutsuisin tätä ihan tarkalleen.

No, nimitän sitä 'nollaksi', koska en saanut ajateltua mitään tai tehtyä mitään.

Nyt ei hymyilytä. Ei hymyilytä sitten yhtään...

En saakkaan vastinetta opiskelulleni ja koen ärtymystä
graafista kohtaan...

Pittää sitte vaa kärvistellä tietokoneen ääressä ja
koettaa pittää kipuja muualla kun piässä ja silmissä.

Ja nyt on sitte velikin sairaalassa..
mihin tää alakuloisuus ehtiikää hävitä..

frendini nauroi hieman aluksi, koska luuli, että tekoitken. Joku tokaisi, että 'se taitaa itkeä oikeasti.''

Niimmä itkinkin.

Tärisin kamalasti. Huvittunut frendini käski lopettaa tekoitkun, mutta ei se ollut feikkiä, joten en voinut. Frendini tarratessa käsivarrestani ja katsoessaan kännykkääni avonaista viestiä, tämä itku tajutiin aidoksi. Taas.

''minä en tykkää homoista yhtään. Vihaan homoja. Paitsi tietenkin sitä ja sitä homoseksuaalia, koska se on mun kaveri tai jonkinsortin hyvä laulaja/julkkis!''

En ole oikein varma, miten tämmöiseen jälleen suhtautua..
Olen törmäillyt näihin juttuihin todella useasti, että kohtaan 'homofobisia' ihmisiä, jotka haukkuvat homoja.

Kuitenkin sitten sanotaa, että tietty ihminen, jonka tuntee tai ei saata edes tuntea on hyväksytty ajatusympäristössä, vaikka kyseessä olisikin homoseksuaali tai mikä tahansa muu, joka viittaa pois päin heteroseksuaaliin.

En nyt oikein tiedä, onko vertaus oikein, mutta itse vertaisin moista lähes kiusaamistapaukseen.
Muutama kiusattu, yksi luokan suosituimmista ottaa kaeripiiriinsä yhden kiusatuista, joten vanha kiusattu jättää kiusatut, uskolliset ystävänsä.

Mitähän tästä nyt oikein tulisi miettiä...

Sen verta enemmän kuullut tuota väitettä, että homoseksuaalit yms. ovat okei.
Harvemmin enää kuulen tuota 'vain yksi heistä on sallittu', vaikka tietysti kaveripiireissä tutut ihmiset, jotka ovat yrittäneet selvittää seksuaalisia suuntautumisiaan, ovat yllättäen sallittuja, vaikka homofobisia piirissäkin olisi...

Hmm.

Kaveripiirissä se on helppoa hyväksyä, muta entä aikuisten joukossa, esim. Työpaikoilla?

Mä en tykkää, mä en välitä, mä en rakasta sanoja.

'Mitä helvettiä olen sinulle taas tehnyt, kun käyttäydyt noin ja kieltäynt oot kaiken, jota varten ensin lupauduit auttamaan!?''

-Ole hiljaa. KIELLÄ mua hymyilemästä sulle, koska käsketkin hymyillä ja opetat lapsille, että viha on ihottumaa!

''En aio luoda sinulle uusia tai vanhoja juuria.
Ihmiset unohtuvat ajan myötä, vaikka ovatkin rakkaita.
Ennenkin on tämä nähty joten, sano terveisiä sille kokemukselle ja rakkaalle ihmiselle, kun olen toisaalla, eikä sinulla ole ketään enää ympärilläsi.

Turvaudu surkeampaan vasta kun parhaat eivät ole lähellä.
Näinkö se menee? Olenko oikeassa?

Olen tämänkin nähnyt.''

Olenko tehnyt virheen?
Toivottavasti en...

Oli kyllä todella mahti päivä :3

Dinon mukana menin hänen isoveljensä häihin! OwO
Miellyttävä kokemus se oli. Häät olivat perinteisemmät kuin sisareni häät, jotka ovat ainoat häät, joissa olen koskaan ollut ennen tätä.
Mielenkiintoinen kokemus se oli :3

Tietysti minulla oli pariin otteeseen ongelmia hieman kulkemisessa, koska en tuntenut ketään *Lähdin nimittäin tavallaan ulkopuolisena niihin häihin mukaan, mutta lähdin kuitenkin Dinon seuralaiseksi.

Morsian ja Dino olivat kutsuneet minut. *Tai näin minä sen käsitin :D

Lisäksi tietenkin se, että en oikein kykene syömään vieraissa paikoissa tuntui olevan ongelma minulle jälleen kerran... Pääsin minä ruokapöytään asti kuitenkin, vaikka paineet vähän rassasivatkin koko vartaloa, aiheuttaen tutinaa käsissä.

No, pääsin sen ohi ainakin. u___u
No ei siinä kauan aikaa mennyt kun sitten sainkin jo tekstiviestejä äidiltä, että minun tulisi soittaa äidille. Tietenkin sen tein, koska luulin, että hänellä olisi jotain asiaa.

Äidille soitettuani kuitenkin tämä kyseli, missä olen, miten kaukana juhlapaikka on, tietävätkö he sen ja onko sinne vaikeaa ajaa.

Arvasin.
Äiti aikoi tunkea paikalle hakeakseni minut pois ennen seitsemää. Eise muuten kyselisi tuommoisia.

Kysyin tietenkin, että miksi hän kysyy noita ja että kuulostaisi, että tuo lähettäisi isän hakemaan minut pois.

Niinhän se äiti sen myönsi. Huomautin, että kello on sen ja sen verran... Olisiko ollut jonkun viiden maita? En muista.

Noojaaa... Eipä oikein itse kukin siitä ideasta tykännyt kun selitin Dinolle äkäisen ilmeeni syyn.

Ylisuojelevaisuuskeskusteluun tarttui joku ulkopuolinenkin ja kommentoi, että tuo on tuttua, vanhemmat välittää.

Ei tämä ylisuojelevaisuus ole todellakaan mitään mielenkiintoista puuhaa kokea. Olen nuorin meistä sisaruksista, joita on vaan se 4.
Olen ainoa, jolla on ihme sääntöjä ja rajoitteita.

Noh, sain minä venytettyä kotiintuloaikaa yhdeksään.

Sillä välillähän se kaikki kiva tapahtui!

Morsian ja sulhanen tanssivat häävalssinsa myöhäään, mutta hiekkarannalla >w<

Se oli ihana näky, jotenhymy levisi kasvoilleni _väkisin_.
Kuitenkin valssin loputtua tuli muidenkin vuoroja tanssia. En itse suunnitellut tanssivani, eikä ilmeisesti Dinokaan. Pari siellä vaan tanssi ja itse katselin sen tanssin loppuun asti.

Yllättäen sitten huudeltiin, että kaikkien tulisi tanssia. Vilkaisin olkapääni yli huutajaan joka katsoi minua päin. Tokaisin vaan huvittuneesti ja vitsikkäästi, ettei saa tyrkyttää. xD

Kuitenkin siinä hetkessä tajusin, että eipä ollut Dinolla enää kameroita tai muitakaan tavaroita sylissään., jolloin tuo ihan kiskaisi minut mukaan... X'D
Vaikka en todellakaan osaa tanssia valssia...
Niinkin noloa kuin se onkin myöntä. *Tuli siitä kutienkin jotain. Jos ei valssia niin jotain edes. :D *Vaikka talloinkin useaan kertaan Dinon varpaille... n____n'''


Kuitenkin siinäkin yhdeksän aikaan kun Dinon vanhempien ja ylipäätään perheen kyydillä takaisin päin olimme tulossa, sain äkäisiä puheluita ja yhden 'soita'-tekstiviestin kännykkääni.

Vanhempani olivat päätteneet jäädä muualle odottamaan kuin Dinon kotiin... He olivat vartavasten tulleet vastaan hakemaan. -__-
Mikähän heitä rassaa... En tiedä.

Sitten alkoi se ristiinkuulustelu autossa... En jaksanut vaan kotiinpäästyäni peseydyin, tutkin kameraani hetken aikaa, keskustellen samalla Dinon kanssa kännykässä ja painuin puhelun päätteeksi nukkumaan.

Yö taasen oli kamalan levoton... mitenhän monta kertaa olin odotellut Dinoa vierelleni ja kurotellut kädelläni olevinaan tuota kohti, olevinaan halannut tuota, puhunut tuolle, kutsunut tuota tai pyytänyt tuota kertomaan jotain.

Nämä minä muistan. Mutta tämmöinen sitten :> Ihan mielenkiintoinen oli kuitenkin se hääpäivä n____n

Paljon menestystä hääparille toivottelen vieläkin! >w<

Olen kyllä sitä mieltä, ettei tästä kesästä tule yhtään mitään..
Kauhean viilee kesä ja vettä, sekä ukkosta on ollut ihan järkyttävästi täälläpäin :/

On ollut ihan hyviäkin säitä, muttei tässä kehtaa uimaankaa lähteä, kun vedet on kylmät...
Hyr hyr...

En sitten tiedä, millainen kesä lukijalla on ollut, mutta tämä kesä on surkea säältään.

Minä en vihaa mitään niin paljon kuin tylsistymistä.
Sen mukana vihaan sitä, jos joku muu tylsistyy ja kunnolla.

Jokainen viesti mesessä tai kännykkään on:

''Tyyyyylsääää! Niin tylsää! Kamalan tylsää! Tylsää tylsää tylsäää!!!11''

Ihankuin ihmiset odottaisivat minulle valittamiseta olevan apua...
En aina jaksa edes vastata sellaisiin viesteihin, koska ne ovat _rasittavia_.

Sittenkun yrittää keksiä jotain tekemistä, että moinen jankkaaminen loppuisi, mikään ei kelpaa.

Järkeäkö on edes yrittää? -___- *sigh...

Mä en koskaa valehtelis sulle.
Jos sen tein hätäpäissäni, sen kerron joskus, pyydän sitä anteeksi.
Mä en koskaan pettäis sun odotuksiasi, vaikka epäonnistuisin vaikka kuinka monesti.
Mä en koskaan kiskoisi sun hiuksistas ja huutais sulle ''Fucking bitch''.
Mä en koskaan osoittaisi sua ja nauraisi virheellesi ivalliseen sävyyn.
Mä en koskaan jättäis sua ja sainoisi kuivasti vaan 'hei' ja kääntyisi pois seuraavana päivänä.
Mä en koskaan levittäisi susta ikävyyksiä, jotta saisin sinulle kamalan maineen.
Mä en koskaan rankaisis sua, jos tekisitkin väärin.
Mä en koskaan huutaisi sulle päin naamaa mitään törkeetä, koska olisin itsekäs.
Mä en koskaan kasvataisi itselleni pitkiä kutreja, että leikkisin satuprinsessaa.
Mä en koskaan leikkis pomoa sun ja mun välillä.

Kuinkahan moni ymmärtää, mitä näillä ajetaan?