IRC-Galleria

”Hei kundit!” huusin. Pojat kääntyivät ympäri kaljojensa kanssa. Olimme koulun pihalla.
”Hei, pikku pörröpää!” Mark huudahti tervehdykseksi.

Mark ja Fred ovat joukkomme vanhimmat, kummatkin 18-vuotiaita. Joka viikonloppu juomassa Jackin kanssa, joka täyttää 18. vasta joulun alla. Tapasimme heidät eräissä bileissä joskus. He ovat aika samanlaisia loppujen lopuksi. Kaikki pelaavat jalkapalloa ja ovat töissä autokorjaamolla. He eivät käy enää koulua. Jättivät kesken. Jokainen heistä pelaa ulkonäöllään. Kaikki ovat komeita.
Mark ja Jack ovat tumma hiuksisia, kummallakin lyhyet hiukset. Fredillä on vaaleat, hiukan pidemmät kuin Markilla ja Jackillä. Markilla on harmahtavat silmät, Fredillä ruskeat ja Jackillä siniset. Jokainen heistä on aika vaalea, mutta kuitenkin aika ruskettunut. No, mitä voi olettaa ulkonäöllään pelaavilta nuorilta...

”Älä yritä! Mitä vittua oikeen menitte tekemään?! Kävitte Thomakseen käsiksi?!” huusin vaan. En välittänyt, mitä kundit sanoisivat. He katsoivat minua hetken.
”Itsehän se kerjäsi sitä! Sehän kuolaa sun perään, vaikket ole kiinnostunut siitä. Pitihän sitä rankaista,” Fred tokaisi.
”Mistä sinä sen tiedät, etten ole kiinnostunut?!”
”Siitä, miten käyttäydyt!”
”No, kerro sitten, miten käyttäydyn!”
”Sulkeutunut ruumiinkieli kertoo tarpeeksi,” Jack sanoi väliin.
”Juuri niin!” Fred nyökkäsi.
”Tahdotko, tietää mistä se johtuu? Siitä, että olen oma itseni!” huudahdin.
”Etkä ole! Olet oikeasti pirteä ja iloinen!” Fred huusi.
”Olin! Olin joskus... en enää. Thomas on paras ystäväni ja rakastan häntä! Joten jättäkää hänet rauhaan! Antakaa minun olla!” huusin ja läksin poikien luota.
”Hän ei ole ystäväsi! Tajuat sen vielä ja silloin tulet kaipaamaan apuamme!” Fred huusi perääni. Näytin hänelle vain olkani yli keskisormea.

Paukautin ulko-oven kiinni ja jäin nojaamaan oveen. Eteisessä oli pimeää. Koko talossa oli hiljaista. Vettä valui lattialle. Ulkona oli alkanut sataa ja rankasti. Olin juossut koko matkan kotiin. Fred, Mark ja Jack olivat lähteneet perääni.
Thomas laskeutui alas portaita eteiseen. Hän ei vieläkään ollut pukenut paitaa päälleen, hänellä oli vain verkkarit jalassa. Hän jäi katsomaan minua. Katsoimme vain toisiamme. Olin... jotenkin hämmentynyt.
”Perheesi lähti sukuloimaan. He palaavat vasta kymmenen jälkeen,” Thomas sanoi.
”Mmm... okei,” nyökkäsin.
Thomas asteli luokseni ja kokeili hiuksiani.
”Olet ihan märkä.”
”Siellä sataa,” totesin.
”Niinhän siellä sataa,” Thomas naurahti.

”Eilen illalla kotiin mennessäni, kolme tyyppiä kävi käsiksi. Ja he eivät olleet ketä tahansa tyyppejä...” Thomas kertoi.
Makasimme sängylläni. Tuijotimme toisiamme. Thomaksella ei ollut paitaa.
”Keitä he olivat?” kysyin.
”Jack, Fred ja Mark.”
”MITÄ?!” huudahdin ja ponnahdin istumaan.
Thomas nyökkäsi.
”Ei, ei, ei... Miksi he sinun kimppuusi kävivät? Ethän ole tehnyt mitään!”
Thomas huokaisi.
”He sanoivat, että minun pitäisi jättää sinut rauhaan.”
”Täh?! Et voi olla tosissasi.”
Thomas vain nyökkäsi.
Ponnahdin sängystäni, nappasin hupparini ja vedin sen päälleni ja painuin alakertaan. Thomas huusi perääni, mutten kuullut mitä. Laitoin kengät jalkaani ja lähdin ulos. Oli aika pilvistä ja sen takia hiukan hämärää. Vilkaisin kelloa.
Puoli neljä. Tiedän, missä pojat ovat!

Lauantain makasimme nurmikolla juttelemassa ja kuuntelemassa musiikkia ja lukemassa ja piirtämässä ja polttelemassa suitsukkeita. Lauantai oli loppujen lopuksi aika turha päivä... mutta teki hyvää rentoutua. Olla ajattelematta mitään. Sää oli loistava. Aurinko paistoi koko päivän.

Pyörittelin kännykkää kädessäni. Yritin päättää pitäisikö soittaa vai ei. Istuin saunan takana omassa rauhassa. Lupasin Alicelle pitää kännykkäni kiinni, mutta...
Käynnistin kännykän hetken mietittyäni. Avasin numeroluettelon ja jähmetyin. En ollut varma kenelle pitäisi soittaa...

”Haloo?”
”Chris?”
”Alyssa?” Chris kuulosti todella hämmentyneeltä.
”En kai häiritse?”
”Et ollenkaan. Yllätyin vain soitostasi.”
”En tiennyt kelle muullekaan soittaa.”
”Mitä on tapahtunut?”
”Alice ja Thomas... he ovat puhuneet kaikkea ja...” – huokaus – ”He ovat sitä mieltä, että olen huonossa kunnossa ja ovat huolissaan.”
”No, itse asiassa minäkin olen. Olet aika huonon näköinen. Uskon kuitenkin, että pärjäät ja osaat selvittää asiasi.”
”Kiitos luottamuksesta.” naurahdin.

Sunnuntaiaamuna pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan kotiin. Alice oli väkisin vinkunut, että lähtisimme aikaisemmin, jotta ehtisi nähdä jonkun konsertin televisiosta. Ajo matka kesti muutaman tunnin. He veivät minut ensin kotiin. Ensimmäisenä raahauduin yläkertaan ja huoneeseeni. Avatessani huoneeni oven, olin saada sydänkohtauksen säikähdyksestä.
Joku oli kietoutunut peittooni ja makasi sängyssäni. Pudotin reppuni lattialle. Huoneessani oli pimeää. En sytyttänyt valoja kuitenkaan. Astelin sänkyni luo ja asetuin istumaan sängyn reunalle. Erotin pitkät vaaleat hiukset peiton lomasta. Varovasti siirsin peittoa ja se joku kääntyi minua kohti.
Thomas!
Hänen kasvonsa oli runnottu pahasti. Vasenta silmää kehysti kamala mustelma, otsassa ja oikeassa poskessa oli järkyttävät ruhjeet ja vasemmassa poskessa oli asfaltti ihottumaa. Hiukset olivat vaihtaneet tumman ruskeasta väriä vaaleaksi.
”Voi luoja...” katsoin vain Thomasia järkyttyneenä. Siirsin hiukan Thomaksen hiuksia, jotta näin ruhjeet paremmin. Milloin Thomas oli tullut meille? Ja miksei minulle oltu kerrottu mitään? Miksei hän ilmoittanut?
En saanut sanottua sanaakaan. Kiedoin vain Thomaksen halaukseen. Poika tärisi.

”Käyn soittamassa yhden puhelun,” Alice sanoi pirteästi ja asteli mökin nurkan taakse.
”Nopeasti sitten! Pihvit ovat kohta valmiita!” Tom huusi Alicen perään. Istuimme terassilla grillaamassa.
”Mukavaa, että päätit lähteä kanssamme tänne. Mukava nähdä sinuakin. Et ole pahemmin käynyt meillä viime aikoina,” Kate totesi siemaillessaan siideriä.
”Joo, ollut vähän kiireitä. Koulu katsos,” naurahdin.
”Niinhän se on. Koulu, koulu, koulu ja koulu,” Kate naurahti.
”No, mutta mitäs teille kuuluu?”
”Hyväähän tässä. Eipä oikeastaan mitään ihmeellistä,” Kate totesi.
”Paitsi, että Kate on raskaana,” Tom sujautti väliin grillin takaa.
”Niinkö? Sehän on ihana uutinen! Onneksi olkoon!” innostuin. Olihan se ihanaa, että Kate on raskaana, mutta itse en oikeastaan pidä vauvoista. Olen huono lasten kanssa...
”Alyssa, käypä hakemassa Alice, ruoka on kohta valmis,” Tom pyysi.
”Okei.”
Nousin ja menin Alicen perään. Alice puhui vielä puhelimessa.
”...mutta en voinut sille mitään. Sanat vain purkautuivat suustani. Taisin pahoittaa hänen mielensä. Alyssa on sen jälkeen ollut niin hiljaa... Tiedän Thomas...”
Thomas?!
”Niin, mutta... Olen huolissani hänestä... Tiedän, että sinäkin olet... Niin... Entä jos puhuisimme luokanvalvojan kanssa? Tai terveydenhoitajan? He tietävät mitä tehdä... Ei hänen äidilleen kannata sanoa mitään. Hän ei ymmärrä mistään mitään... Usko tai älä! Minä tiedän jos kuka... Ihan sama, Thomas! – huokaus – Thomas minun täytyy mennä. Jutellaan myöhemmin... Joo, nähdään.”
Astuin esiin nurkan takaa.
”Tom käski tulla sanomaan, että ruoka on valmista,” sanoin.
”Okei. Mennään sitten syömään. Minulla on hirveä nälkä,” Alice sanoi. Palasimme Tomin ja Katen luokse ja ryhdyimme syömään.

Istuin auton takapenkillä Alicen kanssa. Olimme matkalla Alicen perheen mökille. Odotin mökille pääsyä. Alice oli ennen lähtöä pakottanut sammuttamaan kännykkäni, ettei vain Chris saisi minua kiinni viikonlopun aikana. Se oli Alicen ehto, että sain lähteä heidän mukaansa, ja se on oikeastaan aika hyvä idea.
”Mitäs sinulle kuuluu?” Alicen äiti, Kate kysyi minulta.
”Ihan ok. Ei tässä nyt mitään sen kummempia,” totesin.
”Kuinkas koulussa? Olit kuulemma joku päivä poissa?” Kate katsahti minuun.
”Äläs nyt ahdistele Alyssaa,” Tom, Alicen isäpuoli, käskytti vaimoaan.
”Ei siinä mitään Tom. Kate vain kysyi. Joo, olin tuossa yksi päivä vähän kipeä,” sanoin. Valehtelin. En vain jaksanut mennä kouluun.
”Siinäs kuulit!” Kate löi kevyesti Tomia.
”Älä lyö! Yritän ajaa autoa!”
”Ai yrität?” Alice naurahti.

”Perillä ollaan,” Kate sanoi kun ajoimme mökin pihaan.
”Vihdoin. Inhoan tuota ajomatkaa!” Alice päivitteli ja nousi nopeasti ulos autosta. Nousin myös autosta. Seurasin Alicea rannalle, joka oli vain 20 metrin päässä. Menimme ihan laiturin päähän.
”Mukava olla taas täällä,” huokaisin.
”Ja etenkin kun sinä olet täällä,” Alice katsoi minuun ja otti kädestäni kiinni.
”Onneksi olet olemassa.”
Juuri sillä hetkellä olin todella kiitollinen Alicen olemassa olosta.

Makasimme nurmikolla Alicen kanssa. Olimme ottaneet tuhkakupin nurmikolle ja poltimme suitsukkeita. Katselimme taivasta. Aurinko laski.
”Sinun pitää unohtaa Chris,” Alice sanoi.
”Tiedän, mutta se on vaikeaa.”
”Niinhän se on.”
”Ihmettelen sitä kovasti, miksi Chris tuli silloin yksi ilta meille.”
”No, mä en ihmettele.”
”Miten niin?”
”Välittäähän Chris sinusta vieläkin. Ja totta kai hän tuli käymään, kun näki miten huonossa kunnossa olet,” Alice perusteli.
”Huonossa kunnossa? Miten niin?”
”Oletko katsonut peiliin viimeiseen kuukauteen? Olet jo kuukauden näyttänyt järkyttävän huonolta! Thomaskin on huolissaan, minä olen huolissani, me kaikki olemme huolissamme. Ja kukaan ei ole nähnyt sinun syövän kunnolla moneen viikkoon.”
En tiennyt mitä sanoa. Alice puhui suoraan sydämestään. Nousin istumaan.
”Todellako?”
”Todella. Alyssa, me olemme huolissamme. Olet ollut niin huonossa kunnossa. Emme tiedä, mitä tehdä. Emme uskaltaneet sanoa mitään, toivoimme sen vain menevän ohi.”
Katsoin Alicea. Alice on puhunut tästä Thomasin kanssa? Ja salannut kaiken minulta?
”Miksette sanoneet mitään? En ole edes... en tiennyt, miten huolissanne olette. En ole itse edes huomannut sitä, mitä minulle on tapahtunut. Olen ollut niin väsynyt ja...”
”Juuri niin! Olet aina väsynyt ja nukut kaiket päivät! Moni koulupäivä on mennyt sinultakin hukkaan, koska olet nukkunut. Valvot yömyöhään ja heräät vasta kun aurinko laskee... Ja tuskin syöt mitään! Näytät riutuneelta, olet laihtunut varmaan monta kiloa kuukauden aikana,” Alice katsoi minua huolestuneena. Hänen silmänsä alkoivat kiiltää.
Alice itki.
Minun takiani.
Alice nousi ja palasi mökkiin.
Jäin makaamaan nurmikolle ja tuijottamaan taivasta. En tiennyt, että...

”Huomenta,” Thomas tervehti kun saavuin porukkamme luo koulun pihalle.
”Moi...”
”Näytät aika väsyneeltä. Tuli valvottua?”
En vastannut mitään. Asetuin vain maahan istumaan Thomasin viereen ja nojasin pojan olkapäähän. Muut jatkoivat keskusteluaan jostain, en kuunnellut mistä. Katseeni kiersi ja huomasin Chrisin istumassa myös ringissä. Hän on näemmä päässyt takaisin porukkaan.
Suljin silmäni ja nojasin siinä Thomasiin.
”Alyssa, teetkö jotain viikonloppuna?” Alice kysyi yhtäkkiä
”En, enhän ikinä,” totesin.
”Me ollaan menossa mökille. Lähdetkö mukaan?” Alice ehdotti.
”Mikäs siinä. Voisi tehdä hyvää,” nyökkäsin ja nousin istumaan kunnolla.
”Hitto, sä näytät kamalalta!” Alice päivitteli.
”Joo, tiiän. Enkö muka aina näytä?” naurahdin.
”Etkä näytä,” Thomas tönäisi minua kevyesti.
Hymyilin vain Thomasille kiitokseksi.

Loppu päivän vietin Alicen seurassa. Juttelimme viime päivien tapahtumista. Etenkin Chrisin ja minun väleistä. Myönsin Alicelle, etten tiennyt miten suhtautua Chrisiin juuri nyt. Olinhan puhunut kasvotusten Chrisin kanssa ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Lähtö Alicen perheen mökille tekee varmasti hyvää...

Linja-autossa on 7 tyttöä.
Jokaisella tytöllä on 7 reppua.
Jokaisessa repussa on 7 isoa kissaa.
Jokaisella isolla kissalla on 7 poikasta.

Kysymys: Kuinka monta jalkaa linja-autossa on?

Seuraavat asiat tiedetään:

Jokaisella lapsella on kaksi jalkaa
Jokaisella kissalla on neljä jalkaa
Bussissa ei ole kuljettajaa (missälie kahvilla)

*~*~*~*~*~*~*~*~*

Aika vanha juttu, mut toimii edelleen ;)

Lempivärini on pink.

Punainen on 27
Valkoinen on 65

Miten saat pinkistä luvun 23?

529=?
Tästä luvusta saa jotenkin luvusta saa jotenkin luvun 23, mutta miten?


Numeroita saa pyöritellä vapaasti, mutta saat käyttää vain kysymyksessä olevia lukuja. Saat kertoa, jakaa, miinustaa ja plussata ihan vapaasti.

*~*~*~*~*~*~*~*~*

Korppi_ kehitti/repi tän jstn ;p

Kun olin matkalla St. Ivesiin,
kohtasin miehen seitsemine vaimoineen,
jokaisella vaimolla oli seitsemän säkkiä,
jokaisessa säkissä oli seitsemän kissaa,
jokaisella kissalla oli seitsemän pentua.
Pennut, kissat säkit ja vaimot,
kuinka monta oli matkalla St. Ivesiin?