IRC-Galleria

Leprapotilas

Leprapotilas

Se laulaa, se laulaa!

NummuliittiMaanantai 05.04.2010 19:38

Ilta alkoi viilenemään. Tuuli oli idästä päin tulevaa, ja vene keikkui uhkaavasti. Välillä sen toinen kylki viisti veden mustaa pintaa, johon aurinko vielä pari minuuttia kuvastui ennen täyttä pimentymistä. Homssun katse kävi taivaanrannassa. Pieni mustahiuksinen pörröpää kiikkui laivan kokassa, ja piteli kiinni myrskylyhdystä. Vaikka olisihan se ihan kiltisti joka tapauksessa pysynyt paikoillaan, mutta silti. Mustat pilvet näin auringon painuessa mailleen alkoivat vallata syksyistä horisonttia, ja ilma muuttui samassa paljon ajankohtaisemmaksi. Alkoi olemaan loppukesä, syksyn alku. Lehdet olivat maissa jo kellastuneet, ja kun pieni Tuhto vilkaisi olkansa yli, hän näki miten rannassa joka puu oli punertavan oranssin keltainen. Saman värisiä kuin aurinko juuri ennen mailleen painumista.

Tuuli vain yltyi. Tuhto vilkaisi peräsintä pitelevään mieheen, hän ei tätä edes oikeastaan tuntenut. Tuo oli vain yksi hänelle täysin tuntematon henkilö, kuten monet sadat muutkin, joita hän oli pienen ikänsä aikana nähnyt. Kaulahuiviaan kohentaen pieni homssu valui huonompaan ryhtiin. Alkoi olemaan kylmä, ja kokassa istuva pian katsahtikin uudemman kerran taakseen. Tuhton jokaista paikkaa paleli järkyttävissä määrin, eikä hän olisi tahtonut pysyä paikoillaan. Mutta häntä oli käsketty pysymään paikoillaan. Hänen piti katsoa, että he eivät ajaisi karille, peräsimen pitelijä kun ei nähnyt kovinkaan paljoa. Hän oli valittanut huonoja silmiään..

Tuuli tuoksui kuivalta ja tyhjältä. Talvelta, ja kylmältä- se tuli sieltä, missä oli Mörkökin. Se tuli Yksinäisiltä vuorilta, sen Tuhto tiesi. Tuoksuun sekoittui aavistus meren suolaisuutta. Se maistui kielellä enimmissä määrin, mutta ei häirinnyt kovinkaan paljoa tuulen ominaista, ikiomaa tuoksua. Aivastaen pieni homssu nosti jalkansa syliinsä. Istumisesta ikävä kyllä tuli näin hyvinkin vaikeaa, ja Tuhto sai pitää kaikin voimin kiinni kokasta. Tuuli heilautteli myrskylyhtyä, ja valo loikki vedestä Tuhdon kasvoille. Hän ei oikein tästä pitänyt, ja sulki silmänsä. Hän alkoi taas luomaan tarinaa. - Nummuliitin ei enään koskaan tarvinnut olla pieni ja pelokas. Se oli suuri, iso eikä pelännyt ketään, homssu ajatteli. Mielikuvat suhisivat hänen mielessään. Ja enään nummuliitti ei ollut pieni. Eikä se pelännyt ketään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.