IRC-Galleria

Mäikky

Mäikky

'SCREAMWORKS: Love in Theory and Practice

Blogi

« Uudemmat -

Lontoo ja "hurja lumimyrsky"Lauantai 04.12.2010 16:22

maanantai 29.11.2010

Lähdettiin lentokentälle kahdeksaksi, mutta kun saavuimme sinne, huomasimme, että lentomme Arlandaan on peruttu. Tilalle oli kuitenkin laitettu lento Kööpenhaminan kautta Heathrowlle. Oltiin ihan tyytyväisiä siihen, eihän sillä ole väliä, että mitä kautta Lontooseen menemme. Kohta kuitenkin huomasimme, että sekin lento oli peruttu.

Jouduttiin jonottamaan infopisteelle yli tunnin ja virkailija saikin meille järjestettyä suoran lennon Heathrowlle. Huono puoli oli kuitenkin se, että lento lähtisi vasta yli viiden tunnin päästä. Jouduttiin siis hengailemaan lentokentällä yli 6 tuntia. Käytiin ostamassa pari kirjaa; mä luin Anne Frankkiä ja Tatta Twilightiä. Aika meni suht nopeasti ja pian istuttiinkin jo lentokoneessa suuntana Lontoo.

Kun saavuttiin Lontooseen ja mentiin ostamaan Oystercardiin aikaa, meni lippupiste just meidän nenän edestä kiinni! Jes, tosi kiva! Pienten vaikeuksien jälkeen saatiin ostettua Day Travel Cardit automaateista ja mentiin odottelemaan Tubea. Sen tulossa kesti aika pitkään ja pian selvisikin syy; osa Tubeista oli lakossa. Jes, kiva!

No onneksi sitten sellainen pian tuli ja päästiin suht nopeasti Canning Towniin hotellille. Kirjauduttiin sisään ja lähdettiin sen jälkeen hieman tutkimaan kaupunkia. Huono puoli tässä oli, että Tubet ei kamalan hyvin kulkeneet, joten ei päästy melkeen mihinkään; Victorialla käytiin hengailemassa ja Tatta söi vähän liikaa Mäkissä vaikka varoittelinkin. Lontoossa ruoka on niin paljon rasvaisempaa kuin täällä Suomessa. Sieltä sitten takaisin hotellille.

tiistai 30.11.2010

Keikka päivä!!!!!! Kun astuttiin hotellista ulos, huomattiin yllätykseksemme, että satoi vähän lunta. Aateltiin, että onpas suloista. Sato silleen tosi vähän. No sitten kun päästiin Tube-asemalle huomattiin iltapäivälehdissä otsikkoja kuten; SNOW STORM ja SNOW-GO-ZONE. Metroasemalla tuli koko ajan varoituksia lumesta ja kuulemma bussit ei kulkenut lainkaan. Plus luin jostain, että joitakin Lontoon kouluja oli ihan oikeasti suljettu lumen vuoksi. Oliko vähän naurettavaa!!! Suomessa koulut olisi yli puolet vuodesta kiinni, jos tollasesta lumimäärästä säikähdettäisiin.

No suunnattin ensin Topshopiin ja shoppailtiin siellä tooooosi pitkään. Ostettiin myös sieltä EAT.istä ihanat Tunafish & Cucumber baguettes. Jamii!!!! Siitä suunnattiin sitten NewLookiin, jossa shoppailtiin vielä enemmän kuin TopShopissa. Kaikkea ihanaa löytyi:)

Oxford Streetiltä suunnattiin Piccadilly Circukselle, jossa käytiin ensin HMV:ssä ostamassa vähän levyjä; yhteensä meni 140 puntaa.... hehehe. Siitä sitten viereiseen Starbucksiin ja Strawberry&Cream Frappuchinot. <3 Tatta halusi käydä vielä Mäkissä ja ihasteltiin sen jälkeen punaista puhelinkoppia. Sitten mentiin matkamuistomyymälään ja ostettiin kaikenlaista. Siitä sitten Westministeriin ihastelemaan Big Beniä ja Houses Of Parliamentiä. Vautsi!

Oltiin sitten hotellilla noin puoli kuudelta; ovet keikalle avautuisi puoli seitsemältä.... eli siis oli kiire!! Kun lähdettiin hotellilta kello oli jo melkein 15 vaille seisemän. Eli ovet oli avautuneet jo 15 minuuttia sitten. NOU!!

No onneksi Tube-matka oli vain noin 3 minuuttia ja saavuttiin ennen seitsemää 02:selle. Sitten yritettiin etsiä D-entrancea, joka oli helpommin sanottu kuin tehty..... siellä oli jotkut korjaustyöt menossa ja ne sisäänkäynnit meni jotenkin tosi kummallisesti. Onneksi sit kuitenkin löydettiin oikea sisäänkäynti ja liityttiin pitkän jonon jatkoksi. Tässä vaiheessa vähän ärsytti.... tultaisiin olemaan näiden kaikkien ihmisten takana, eli siis todella kaukana lavasta!! Onneksi jonossa oli toooosi hyvännäköisiä ihmisiä, joten ärtymys vähän lieventyi, kun keskittyi muihin. Oikeesti näin jonossa ehkä jonkun parhaimman näköisen miehen koskaan. Se oli niin komea!! <3

Päästiin sisälle 02:selle ja saatiin sellaset hauskan kirkkaan vihreät rannekeet. Liityttiin yleisöön ja oltiin oikeesti tosi kaukana. Enter Shikari alotti ja yleisöön rupesi muodostumaan mospittejä..... jotenkin ihmeen kaupalla päästiin niiden avulla ihan älyttömän eteen; kun 30 Seconds To Mars aloitti, oltiin ehkä noin 10-rivissä. VAU!! Vähän myöhemmin oltiin vieläkin lähempänä lavaa;edessä! Ennen keikkaa screeneiltä näkyi Hurricane-musiikkivideo, joka oli kyllä aika porno. :) Kaikki yleisössä lauloi sitä ja meidän vieressä oli sellanen poika, joka oli tosi söpö, kun se lauloi niin huonosti.

Keikka alkoi Escapella ja seuraava oli Night Of The Hunter. Yleisössä oli ihan älyttömän kuuma ja paikoista sai koko ajan taistella. Settilista oli ihan hyvä.... jäin vähän kaipaamaan vanhempaa tuotantoa, mutta ei voi mitään. Kohokohtia oli Hurricane, This Is War, Vox Poppuli ja Bad Romance-coveri. Jared ei puhunut yhtä paljon kuin yleensä, se selkeesti pitää Suomesta enemmän.... Lontoossa se jotenkin vain puhui sellaisia "pakollisia juttuja", Suomessa se jaaritteli kaikenlaista aina Linnanmäestä suomalaisiin ihmisiin.

Ainiin täytyy mainita JAREDILLA ON NYKYÄÄN TURKOOSI TUKKA. Tai sen omin sanoin "It's not turqoise, it's smurfberry."

Kings And Queensissä melkeen päästiin Tatan kanssa lavalle, oli niin pienestä kiinni. Mutta joo Jared vilkutti ja se katto suoraan muhun. Sain kuvan siitä, missä se kattoo suoraan kameraan. JES! Muistaakohan se mut? Hah, joo tuskin. Näytin varmaan vaan niin hassulta.

Tatta nosti mut silleen ylös, vähän niinkuin harteille ja se oli niin siistii.... olin hetken melkeen samalla tasolla kuin Jared; näkymät oli niin siistit! Joku 60000 ihmistä laulaa ja tanssii ja riehuu.... vautsi! Onneksi kukaan turvamies ei tullut valittamaan!

Keikka loppui ja suunnattiin kohti Tube-asemaa. Jouduttiin venaamaan seuraavaa metroa, sillä ihmisiä oli niin hullusti, ettei siihen ekaan metroon vaan millään mahtunut sisälle. Päästiin sitten hotellille ja rojahdettiin molemmat sänkyyn. Oltiin ihan poikki! :)

keskiviikko 1.12.2010

Herättiin, kerättiin kamppeemme ja kirjauduttiin ulos hotellista. Ensin suunnattin TopShopin EAT. iin syömään taas ne tonnikalapatongit. Kierreltiin vähän Oxford Streetilllä kaupoissa ja ostinkin sellaiset kajarit, jotka pystyy liittämään iPodiin. Ihan mahtavat<3

Käytiin seuraavaksi Camdenissä ja ostettiin sieltä maukas pizza. Sitten mentiin Kings Crossille ja Victorialle. Victorian New Lookissa ostin sitten vähän lisää vaatteita. Ja sieltä vielä Pccadilly Circuksen kautta Heathrowlle. Kun saavuttiin lentokentälle, huomattiin että lento on noin tunnin myöhässä, muttei se haitannut. Saatiinpahan ainakin vähän lisää aikaa shoppailuille. Käytiin syömässä Bagel Streetissä ja ostin 30 punnalla tax-free karkkia + se pakollinen appelsiinimehu lentokoneeseen. Jamiii!!

Oltiin Suomessa ennen yhtä ja lento siis sujui oikein mukavasti. Varsinkin kun mun vieressä istui sellainen komea britti. ;)

PLACEBO @ BRIXTON ACADEMY 28.9.2010Torstai 30.09.2010 17:45



+Tehtiin siis päivän reissu Lontooseen, jotta päästiin katsomaan Placebon keikkaa Brixtoniin.

+Ei varattu yöksi hotellia, vaan hengailtiin kaupungilla/lentokentällä noin 9 tuntia ennen kuin meidän lento lähti kohti Helsinkiä.

+36 tuntia nukkumatta ja kun päästiin kotiin, niin oli olokin sen mukanen. Vieläkin ollaan ihan poikki.

+Keikka oli niin EPIC.

+Evaline oli tosi hyvä. Ja Brian oli tsekaamassa keikkaa lavan reunalla.<3

+Kohokohdat mulle oli Nancy Boy, Soulmates, Meds, Trigger Happy (+valkoiset ilmapallot joissa luki Death And Fear mustalla), Post Blue, Teenage Angst, Breath Underwater ja Kitty Litter.

+Oli siistii, ku meillä oli jostain syystä kännykässä 02-liittymä ja päästiin sen avulla Brixton Academyyn sisälle ennen ovien aukaisemista<3

+Brian osotti mua Kitty Litterissä. <3

+Mun uusi upea "Do You Give A Fuck"-paita

+Brian kulki meidän ohitse autolla keikan jälkeen<3

Ruisrock 2010Torstai 12.08.2010 15:32

9.7. PERJANTAI

Negative
Soitti oikein hyvän setin, vaikkakin aika lyhyen. Oltiin eturivissä ja saatiin Larryltä ruusu:) Jei!!

Jenni Vartiainen
Tosi hyvä, tykättiin tosi paljon. Teltassa oli tosi "intiimi" tunnelma, katossa oli discopalloja ja Jennin ääni on kyllä todella kaunis.

NOFX
Suuret ennakko-odotukset, mutta ei ollu mikään kummonen. Ei edes jääty kattomaan loppuun asti.

Amorphis
Nähtiin vähän loppua, ja ainahan nää on hyviä.

Billy Talent
Tooosi hyvä! Oltiin melkeen edessä ja tunnelma oli ihan katossa. Vaikka en kauheesti tunne bändin materiaalia, tuntui kaikki biisit tosi hyviltä, eikä missään vaiheessa ruvennut kyllästyttämään.

Ozzy Osbourne
Erittäin loistava. Todella klassikko. Ozzy oli niin symppis, kun riehui siellä lavalla. Ja sekä uusi, että vanha materiaali toimi todella hyvin.





10.7. LAUANTAI

Ennen kuin mentiin festivaali-alueelle, hengailtiin hetki Turun keskustassa ja törmättiinkin Jonne Aaroniin. Yey!!!!

The Baseballs
Mentiin aika vitsimeiningillä eturiviin, kun siellä oli tilaa, mutta oikeesti näillä oli todella hyvä show. Itse asiassa se, että nää soittaa covereita on aika hyvä juttu, ainakin aina tuntee biisit, eikä tuu tympääntymisiä. Tosi ihana.

Disco Ensemble
Jäätiin aika kauas, mutta hyviähän nää oli.

PMMP
Aika perussetti, oikein hyvä.

Michael Monroe
Erittäin loistava!!!! Oltiin eturivissä ja vaikka ei tunnettukaan mitään muita biisejä, kuin Hanoi Rocksin, niin keikka oli ihan älyhyvä!!

The Sounds
Jäätiin aika kauas, mutta ihan fine oli keikka.





11.7. SUNNUNTAI

Lauri Tähkä Ja Elonkerjuu
Oltiin melkeen edessä ja tosi hyviähän nää on. Hyvä meininki! Ainoo huono juttu oli, että oli niin älykuuma ja oikeesti välillä tuli ihan paha olo, kun aurinko paisto siihen suoraan ja oli varmaan joku yli 30 astetta lämmintä. Mutta joo, "Tässä Oikea Käteni".... :)

The Ark
No täähän oli meille se tärkein bändi koko festareilla ja päästiinkin eturiviin ihan siihen keskelle. Ola Salo oli ihan erinäköinen kuin ennen, edelleenkin tietysti tosi suloinen. Kaikki sen lavaspiikit oli niin symppiksiä: "Karkkipussi" ja "Moi Mukkulat!" Todella hyvä show, ainoa huono puoli oli, ettei osattu sanoja uusista biiseistä, mutta eipä voi mitään. Ja keikkahan olisi tietenkin saanut olla pidempi..... mutta joo, ihana!

Sonata Arctica
Tykkään näistäkin tosi paljon, aina ne vetää hyvän setin. Larry käveli muuten meidän ohi tän keikan aikana.... iih.

Florence+The Machine
Erittäin loistava! Oltiin eturivissä ja veti todella hyvä shown. Harmitti vaan, kun jouduttiin lähtemään aika aikaseen, jotta nähtäisiin Slashiäkin.... mutta joo, ensi kerralla kun tulee Suomeen, niin pakkohan se on mennä tsekkaamaan.

Slash
Viimeinen esiintyjä ja todella odotettu. Nää soitti jotain omia biisejä ja sitten Guns N' Rosesin biisejä. Slash oli todella hyvä ja taitava, mutta se laulaja oli aika ärsyttävä useimmiten, mun mielestä se jotenkin yritti GN'R biiseissä matkia Axlin lauluääntä, eikä se todellakaan toiminut. Eikä tätä voinut olla vertaamatta GN'R keikkaan kesäkuussa, joka oli kyllä parempi..... vaikkakin ne kaipasi kyllä Slashin kitarointia.

M'ERA LUNA 2010Tiistai 10.08.2010 23:54

08.08.2010



Berliinistä matkattiin ICE-junalla Hildesheimin Hbf:lle. Oltiin siellä noin puoli kymmeneltä. Hildesheim vaikutti oikein mukavalta paikalta, vaikkakin ei kauaa siihen ehditty tutustumaan, oli kiire katsomaan PLACEBOA.

Kävelymatkaa festivaali-alueelle oli juna-asemalta noin 4 kilometriä. Käveltiin aika pika vauhtia alueelle ja ensimmäinen bändi aloitti juuri kun saavuttiin porteille vaihtamaan lippujamme rannekkeisiin.

EXPATRIATE
Ensimmäinen bändi oli siis jo vanha tuttavuus edellisiltä Placebon keikoilta ja pakko sanoa, että tykkään tästä bändistä kovasti. Setti oli kuitenki ihan extra lyhyt, vaan noin 20 minuuttia!!!! Keikan jälkeen bongattiin Placebon Steve, joka hengaili ja jutteli turva-aidan reunalla kaikille Placebo faneille, joita olikin festareille kerääntynyt ympäri maailmaa.

THE OTHER
Joo, hmm... ei mun makuun.

PUNISH YOURSELF
Aika mielenkiintonen bändi. Itse asiassa tykkäsin, vaikkakin siellä lavalla olikin heilumassa sellainen ällöttävä mies taustalla.

HANZEL UND GRETYL
Ihan jees, musiikki oli aikalailla mun makuun. Hih, luultiin muuten sitä laulajaa naiseksi, kunnes se sitten rupesi laulamaan. Ai ja The 69 Eyes tsekkasi tän keikan lavan reunalta.

ZERAPHINE
Perus.

SALTATIO MORTIS
Ihme pillipiiparirockia, mutta aika jees.

THE 69 EYES
Veti tosi hyvän setin, ne on tooosi suosittuja Saksassa.

EDITORS
En pidä.

IN EXTREMO
Taas joku pillipiiparirock juttu ja ei todellakaan mulle.

PLACEBO!!!!!!!!!!!!!

Joo ollaan siis odoteltu eturivissä sellaset 7 tuntia ja jalat on ihan kamalan kipeet, mutta se ei haittaa. Kaikki on sen arvosta. Olin muuten pikkasen huolissani siitä, että kuinka paljon jengiä jää kattomaan Placeboa, toi on kuitenkin Goottifestari ja Placebo ei ole ihan sieltä rankimmasta päästä. Placebo on kumminkin tooodella suosittu Saksassa ja jengiä oli ihan kamalasti:)

Alkumusiikki alkoi soimaan ja Placebo saapuu lavalle. Brian on pukeutunut seksikkäästi valkoiseen ja sillä on silmälasit ja pipo päässä.

Keikka alkaa Nancy Boy:llä. YEYYEY!!

Toinen biisi on Ashtray Heart ja Brian tulee soittamaan lavan reunalle, mutta huomaa, että kameramiehen kamera, (joka on kiinni sellasessa "mastossa" tai sellasessa ihme rakennelmassa), on tiellä, joten päättää tönäistä sitä väkivaltaisesti pois tieltä. Koko masto kaatuu lavan ja turva-aidan väliin ja kameramies katsoo kauempaa aika kauhuissaan Briania. Heh, sitten joku Placebon crew tyypeistä tulee auttamaan kameramiestä korjaamaan sitä kameraa. Koko biisin ajan Brian raukka katteli aina vähän väliä sitä, että saako ne sen korjattua. Ja Brian vissiin sai jonkun haavan käteen, se sitä jossain biisin välissä vähän katteli. Mutta joo, Steff näytti vähän vihaselta ton jälkeen.....

Sitä kamerahommaa, tai sitä kameraa, ei saatu enää toimimaan, joten kameramies rupesi kuvaamaan keikkaa käsikameroiden avulla. Ja kuvasi yleisöä aina vähän väliä, joten päästiin aivan varmasti kuviin, kun kerran oltiin ihan Brianin edessä ja eturivissä.

Settilista jatkui todella mukavasti:

Battle For The Sun
Soulmates
Every You Every Me
Breathe Underwater
The Never-Ending Why
Scared Of Girls
Kitty Litter
All Apologies (Nirvana cover)
Meds
Song To Say Goodbye
The Bitter End

Encore:
Trigger Happy
Infra-red
Taste In Men

Keikka oli ehkä paras ja tunnelma tosi kiva. Brian oli tooooosi hyvällä tuulella koko ajan ja jutteli vaikka mitä. Ja se osaa puhua tosi hyvin saksaa muuten. Steve hymyili koko ajan, mutta harmi kyllä Stefan oli aika myrtsi sen Brianin kamerajutun jälkeen.... :(

Mutta joo, ihanaaaa!

"Supergeil!!"
"Mmm...Lecker."
-Brian

+BRIAN LÄHETTI MEILLE LENTOSUUKON, en oo koskaan nähny että se ois tehny niin kellekään:) jei!

Was It A Dream??Lauantai 19.06.2010 17:28




Joo elikkäs eilen oli NIIIIIIN hyvä päivä. (18.6 PROVINSSIROCK 2010).Olin siis voittanut sen tapaamisen 30 Seconds To Marsin kanssa ja olin koko päivän ihan hullussa paniikissa.

Ennen kuin kerron lisää 30 Seconds To Marsista, niin on kuitenkin pakko mainita Mew. Ne veti tosi hyvän setin. Awww, Mewin show on aina niin sulonen, elämänmyönteinen ja rauhoittava.

Joo no sitten itse asiaan. Noin puoli tuntia ennen sitä tapaamista rupesi sitten tietysti satamaan.... jee, yhtenä päivänä ku toivoisi, että hiukset ja meikit olisi edes jossain kuosissa niin ei tietty!!!

Joo, mutta päästiin sitten Bäkkärille ja nähtiin 30 Seconds To Marsin pojat sellasessa "huoneessa". Niillä oli vielä joku haastattelu kesken. Ne kaikki näytti niin sulosilta, kaikilla aurinkolasit silmillä ja huput päässä. :)

Joo no sitten päästiin sisälle ja Tomo tuli eka halaamaan, sitten Shannon ja sit Jared. Yey! olin taas niin on top of the world. Jared sanoi mulle hello, sellasella "lässyttävällä" äänensävyllä, siis jos sössötät jotain sun omalle suloselle lemmikille esimerkiksi. Aww. Ja Tomo oli vaan jotain, että "I'm Gonna Hug Everyone Today" ja kun lähdettiin se vaan sano jotain että "Don't Get Wet." . Ai ja Shannon oli niin cool ja tosi symppis tyyppi.

Joo siinä sitten hetki hengailtiin ja saatiin kuva + nimmarit. Yey.

Sitten suunnattiin takasin päälavalle, jossa Lauri Tähkä veti settiään. Päädyin sitten 30 Seconds To Marsin keikalle riviin 2-4, riippuen hetkestä.

The Kill alko ja toivoin niin paljon, että tällä kertaa Jared hyppäisi mun puolelle sinne yleisöön. Mutta joo, se riehu siellä keskellä lavaa, kun mä olin siellä melkeen edessä lavan oikealla puolella. Olin jo vähän ärtynyt siihen, ettei se koskaan tule mun puolelle. Ja kattelin vähän kateellisina ihmisiä siellä keskellä, kun ne sai Jaredin sinne riehumaan.

SITTEN YHTÄKKIÄ, kun asetin joitakin mun kameran asetuksia,
rupesi tuntumaan kamala paine kun ihmiset kääntyi takasin kohti lavaa ja änki eteenpäin. Käännyin ympäri, takaisin kohti lavaa ja melkeen pelästyin. JARED OLI SIINÄ IHAN MUN EDESSÄ!!!! Se oli jotenki ihan hullun nopeaan matkannut siihen meidän eteen ja otti jopa mun kädestä kiinni jonkin aikaa kun lauloi. Toi oikeesti oli niin paras juttu<3 Okei, monet fanit on kokenut ton, mutta en ikinä uskonu, että olisin niin onnekas. Yey!

Saatiin vielä, MAHTAVAN keikan jälkeen, Shannonilta nimmarit, uudestaan.

ELI siis oli IHANA PÄIVÄ! Kuvia tuli otettua ihan hullusti, mutta onnistuneet kuvat voi varmaan laskea yhden käden sormilla. ;)

Ja jee, kohta tulee vielä uusintana se Pop, mitä en nähnyt eilen. Vähän kiva. Sen jälkeen on varmaan pakko mennä nukkumaan, oon ollut hereillä sitten yli 32 tuntia. :)

GREEN DAYPerjantai 11.06.2010 00:00

08.06.2010
Kyläsaari, Kalasatama

Saavuttiin alueelle ihan kamalan myöhässä, vähän ennen kuin toinen lämppäri alotti. Harmitti paljon, että missattiin Hives, mutta onneks ollaan nähty ne aikasemmin.

Joan Jett oli toinen lämppäri ja se oli aika jees, varsinkin "I Love Rock'N'Roll" oli hyvä.

Oltiin yleisössä aika hyvillä paikoilla. Lavan etuosa oli rajattu aidalla ja sinne piti jonottaa, jos halusi lavan eteen. Päätettiin jäädä siihen aidalle, mikä oli aika hyvä homma; me näyttiin siitä varmaan tosi hyvin lavalle, kun siinä aidan toisella puolella oli sellanen tyhjä "rako." Ainakin Billie Joe aina katto just siihen meidän kohdalle ku tuli lavan oikealle reunalle. ;)

Keikka alko niin että siihen lavalle tuli sellanen "känni-pupu" häröilee. Se veti jotain olutta ja heilu ympäriinsä. Kaikki vaan nauro.

Sitten alko "Song of The Century" ja bändi tuli lavalle. Ne näytti jotenki tosi onnellisilta ja ehkä vähän yllättyneiltä, että paikalla oli niin paljon jengiä. Plus ne oli varmaan ihmeissään siitä, että kaikki huusi ja taputti ja oli muutenki mukana niin hyvin:)

Eka biisi oli 21st Century Breakdown ja se oli niin siisti! Sitten tuli Know Your Enemy!!!!!!!!!!!!!!!! YEYYYY! "DO YOU KNOW YOUR FUCKING ENEMY????"

Jossain vaiheessa Billie otti lavalle yleisöstä jonku pojan ja pussas sitä!! Ja sitten se poika hyppäsi sieltä lavalta yleisöön, se oli tosi siistii!

Settilista oli aika mahtava, muun muassa Are We The Waiting, Give Me Novacaine, When I Come Around, Basket Case, 21 Guns, American Idiot, Wake Me Up When September Ends ja Good Riddance (Time of Your Life).

Lavalle pääsi myös keikan aikana sellanen ihana pikkutyttö, ja sit kolme tyttöä myöhemmin. Ja fiilis oli kyllä ihan katossa.

Green Day muuten soitti kaikenlaisia coverin pätkiäkin; Shout / I Can't Get No Satisfaction / Hey Jude / Iron Man / Sweet Child of Mine / Highway to Hell.

Billie Joen muuten kehu meitä paremmaksi yleisöksi ku Amerikassa ja sano, et oltiin myös parempi kuin Norja. Plus se kerto, että ne oli viettänyt Suomessa jo kolme päivää ja, että ne on löytänyt uuden kodin nyt. :)

GUNS N' ROSESTiistai 08.06.2010 16:46

Helsinki live
5.6.2010

Saavuttiin keikka alueelle vähän ennen puoli neljää ja onneksi White Lies oli ehtinyt soittaa vasta hetken. Sisäänkäynti alueelle oli vaikea löytää ja jouduttiinkin kiertää koko Messukeskus, jotta päästiin alueelle. Tässä kesti aikaa ja sen vuoksi oltiin myöhässä.

No onneksi White Lies ei vielä ollut ehtinyt soittaa tunnetuimpia biisejään ainakaan. White Lies oli todella hyvä, vaikkakin yleisö ei ehkä ollut oikea. Kovin montaa ei musiikki tuntunut kiinnostavan. Itse olin kyllä todella mukana. Pojilla oli jotain teknisiä ongelmia ja pahiten homma kusi juuri heidän suurimman hitin "To Lose My Life":n aikana. Kuitenkin hyvä bändi ja hyvä setti.

Seuraava esiintyjä oli Danko Jones. Jäätiin kauemmas sitä seuraamaan ja olihan se ihan viihdyttävä. Ihan ok biisejä ja hassut välispiikit. Aika ainakin kului nopeasti.

Sitten Skunk Anansie. Musiikki oli ihan hyvää ja aika kului vieläkin nopeammin.

Sitten viimein n. 45 minuuttia myöhässä Guns N' Roses aloitti! Eka biisi oli Chinese Democracy ja se oli ihan hiton hyvä. Ainoa huono puoli oli siinä, että Axl:n mikissä oli jotain vikaa, eikä laulua juuri kuulunut. Kumminkin kohta asia oli jo onneksi korjattu.

Täytyy myöntää, etten ollut tutustunut bändiin uuteen kokoonpanoon ja olin positiivisesti yllättynyt. Ron Thalin eli Bumblefootin Pink Panther-soolo oli aivan mahtava. Samoin Richardin Bond-juttu. DJ Ashby oli kanssa hyvä ja se muistutti ulkonäöllisesti Negativen entistä kitaristia Sir:iä. Mun mielestä kukaan kitaristeista ei yrittänyt matkia Slashiä tai Bucketheadia. Kaikilla oli ihan oma juttunsa ja se oli hienoa. :)

Oltiin yleisössä ehkä noin 2 metriä lavasta siinä ihan keskellä ja oli kyllä hieno tunnelma. Oli yllätys että päästiin niinkin lähelle vain noin 2 tunnin jonotuksella.....

Setissä kuultiin muun muassa Night Train, Welcome To The Jungle, It's So Easy, Paradise City, You Could Be Mine, Better, Street Of Dreams.... Niin monta hyvää biisiä.

Lopuksi oli kaikenlaista tulitusta, räjähteitä, tulta, paperisilppua ja Axl heitti mikkinsä yleisöön. Cool.

Kaiken kaikkiaan keikka oli musta todella hyvä!!!!

+Katsoin sitten myöhemmin yöllä MTV Deutchlandilta Slashin keikkaa Rock Am Ringistä ja huomasin että sekin vetää vikana biisinä Paradise Cityn. Se oli kyllä paljon huonompi versio kuin nykyisen GN'R:sin esittämänä. Slash soitti todella hyvin, mutta laulaja oli rasittava. Se yritti laulaa just kaikki kohdat samalla tavalla kuin Axl ja se oli ärsyttävää.
Okei, elikkäs 2.5.2010 Stockmann
Tanita, Jenna, Janni, Doni ja Maiju
+tietty ADAMi.



Saavuttiin Tanitan kanssa Stockmannille vasta joskus puoli yhden-yhden välillä ja siellä oli jo ihan hullu määrä porukkaa! Jono kulki hisseiltä meikkosaston läpi, laukkuosaston kautta deli-osastolle ja sit myöhemmin se jono kuulemma jatku uloskin asti! Luin myöhemmin, että Stockmannilla oli n. 2000 ihmistä, crazyyyyy!

Istuskeltiin sitten siellä ja odoteltiin. Olin ostanu Kampin marketista sellasen sulosen Geisha-suklaarasian, joka oli sydämen muotoinen ja sit me kirjoteltiin siihen kaikenlaista Adamille. Oli muuten hauska ku ihmiset laulo siellä niit biisejä, esim. Whataya want from me:tä ja kaikkee.... ja kyl meki sit välillä yhdyttiin siihen lauluun: "WHATAYA WANT FROM ME???"" :)

Me oltiin silleen aika huonossa paikassa siinä jonossa, ei nähty sinne hisseille/lavalle ja oli aika ärsyttävää ku ihmiset kilju aina välillä ja sit ei tienny et tuliko se nyt sinne lavalle vai ei. Tai yleensä se kirkuna loppu kyl aika lyhyeen, ni siitä sitten tiesi, että se oli väärä hälytys.

Neljän jälkeen se sit tuli ja ihmiset kiljuuuuiiii. Adam piti sellasen sulosen pikku puheen ja tuntu niin mukavalta tyypiltä, et awww. Se rupesi jakamaan niitä nimmareita ja jono sit pikkuhiljaa liikkui....

Jossain vaiheessa joku nainen tuli kyselee Donilta, että onko se Adam Lambert-fani? Joo se on iso fani..... :)

No oltiin just silleen jonossa, että meikkipuoli näkyi ja katoin kelloa; 16:48. Ja nimmareiden jako loppuu 17:00. Olin jo silleen et joo no chance. Ja muuten Project Runwayn Mert kävi siinä meijän lähellä kurkkimassa sinne lavalle.

Mut joo, se jono yllättäen kulki ihan älynopeaan siitä ja oltiinki jo seuraavia. Paniikki siinä iski, ku se tuli niin yhtäkkiä. Oikeesti siinä meni ehkä joku 4 minuuttia ku kuljettii meikkiosaston läpi sinne lavalle, ku samassa matkassa oli menny ehkä noin 20 minuuttia aikasemmin.

Jeps, no mutta sit Tatta meni eka. Se anto sen suklaarasian ja selitti et se on meiltä kaikilta. Adam oli niin symppis, se vilkutti silleen sulosti ja sano et "Thank you ladies" isosti hymyillen. Aivan ihana. No mä menin sitten siihen ja onnistuin kerranki muodostamaan jopa kunnollisia lauseita. Adam oli tosi ilosen ja mukavan tuntunen ja jotenki tosi kohtelias.

No sitten saatiin nimmarit ja leijaltiin siinä lavan lähellä. Yritettiin sitten kuvata, mut se oli aika hankalaa ku siinä oli semmonen rasittava turvamies tiellä. Varmaan ihan tahallaan. Ja sit siinä oli muitaki tyyppejä edessä.

Ei menny kauaa ni Adam sitten lähti, onneksi saatiin ne nimmarit, ei ollu paljosta kiinni!!!!

Päätettiin sitten vielä porukalla lähtee stalkkaamaan sitä Lintsille, sehän esiintyisi myöhemmin X-Factorissa! Päädyttiin sitten Linnanmäelle ja yritettiin selvittää, että miten niitä lippuja saisi, mutta niitä ei saanu.... nouuu! Mut joo, käytiin sit muutamassa laitteessa ja syötiin hattaraa ja jätskiä.... toi jäätelö ei ollu ihan paras idea, oli muuten vähän kylmä sen jälkeen!!!!

Mutta joo, mahtava päivä.<3

+Illalla oli vielä pakko kattoa X-Factor
+Vähän hävetti, että Adam näki/kuuli noi X-Factori tyypit..... no onneksi Heikki sentään edusti. :)



ADAM TWITERISSÄ: "Thanks to all the fans who came to Stockman in Helsinki today! Thanks for all your positive energy and all your gorgeous Finnish eyes!"

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 22:33

Sain muuten PERMANTOLIPUT yeaahhh



Ja käväsin tossa eilen hakemassa uuden tatuoinnin.....




<3

Negative @ NosturiTiistai 27.04.2010 22:22

16.04.2010




+with Krista
+Still alive!!!!!!
+Muumikossu;)
+Negativen uudet lavasomisteet<3
« Uudemmat -