IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Rakastumista vanhaan tapaanSunnuntai 20.09.2009 15:26

"Me emme enää kekustele, juttelemme vain."

Millainenkohan olisi sellainen vanhanaikainen (öhöm?) suhde, jossa ensin tunnustaa rakkautensa, ja vasta sitten suutelee? Ei, ei mikään papin aamenta odottava (varjelkoon, minusta on merkittävän tärkeää tuntea ihmisen kaikki puolet ennen avioliittoa), mutta hitaasti henkisesti rakentuva. Enimmäkseen ole kyllä suudellut vain ihmisiä, joihin olen ollut rakastunut. Mutta ei se ole mitä tarkoitan, vaan aivokemiaa, kuin suklaasta saatava hyvän olon tunne.

Stoppi kuitenkin siihen kohtaan, missä miespuolinen seurustelukumppani alkaa suunnitella isäni jututtamista.

Ps. Kerroinko jo, kävin ostamassa kaksi plansettia. Teensenitse, vyötärökorsetti.

http://www.youtube.com/watch?v=BfqJsYGTCeQ&feature=related

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.