IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Vankilan kalleudestaTorstai 07.07.2011 14:19

Otetaan ajatus, jonka mukaan ihminen arvotetaan hänen tekojensa perustella. Laitetaan tuo ihminen murhaamaan, ja sitten vankilaan. Vapauduttuaan, kyseisen henkilön tulisi tehdä niin paljon "hyvää" (tunnustetua hyvää), että hän kykenee kattamaan tappamansa ihmisen hyvät teot, omansa, sekä myös maksamaan takaisin ne resurssit, joita hän on vankila-aikoinaan kuluttanut.

Tämä ajattelumalli on mielestäni monessa kohtaa viallinen ja sopimaton, mutta avasinpa jutun vankiloista.

Onko vangittu henkilö syyllinen siihen, että hänen vangitsemisensa tuottaa laskun yhteiskunnalle?
Tätä käytetään yhtenä perusteluna sille, miksi kuolemantuomio tulisi sallia: no kun se on halvempi. On muuten myös halvempaa pitää kanat häkeissä ja vanhukset vuodeosastolla. No kun se on halvempaa.
Tuskin henkilö rikosta tehdessään miettii, oman kiinnijäämisensä ohella, mitä seuraamuksia yhteiskunnalle on hänen teostaan. Tuskin moni edes tietää, kuinka paljon vangin ylläpito vuodessa maksaa. Minä tiedän, että tosi paljon, mutten tarkkaan, että kuinka paljon. Enemmän kuin luulet.

Mutta kuka on tämän takana? Kuka päätää, mitä yksi vanki saa? Sama instanssi, joka määrittää kouluruuan yhden annoksen enimmäishinnan? Toin tämän esille lähinnä siksi, että vankilaruokailussa annos saa kustantaa noin kaksi kertaa enemmän kuin kouluruokailussa. Ai että raavaat vangit tarvitsevat enemmän sapuskaa? Lasten energian tarve on kasvun ja kehityksen vuoksi suurempi kuin aikuisilla. Lisäksi voidaan olettaa, että vankilassa hengaava ei ole fyysisesti yhtä aktiivinen kuin lapsi.

Ja miksi pitäisi olla? Vankiloiden liikunta- ja virikemahdollisuudet ovat itseasiassa nekin paremmalla tolalla kuin kouluissa, jos nyt halutaan verrata yhtä pakkolaitosta toiseen. Internetyhteys on vapaasti käytössä, vankilassa on tarjolla kirjallisuutta, ulkomaailmaankin saa pitää yhteyttä, televisio löytyy joka huoneesta. Vankila-aikana on mahdollista suorittaa tutkintoja.

Onko tämä kaikki tarpeellista? Millaisen viestin tämä antaan?

Sellaisen, että vangillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Koska on määritelty, mitä yhteiskunta tarjoaa köyhimmille, on määritelty, mitä ihmisarvoinen elämä sisältää. Niin, suomessa. Muissa maissa sisältö onkin sitten tietysti ihan toinen, olit köyhä taikka vanki.

Tuleeko vangilla olla ihmiarvoinen elämä? Pakkotyö, kiduttaminen, oman itsen määräysvallasta luopuminen, niitä en kannata. Mutta esimerkiksi henkirikokseen syyllistynyt, jos asiaa tunteilee, on syyllistynyt niin karmeaan tekoon, että onko sitä enää ollenkaan ihminen?

Vankilaoloja pidetään kunnossa myös, jotta vangille olisi yhteiskuntaan sijoittuminen vankila-ajan jälkeen helpompaa. Tässä epäonnistutaan usein surkeasti, erityisesti pitkäaikaisvankien kohdalla. He kun palaavat mieluusti kiven sisään, jossa oli niin lämminstä ja mukavaa...

Katsotaan, että vangitsemisessa on kyse vapauden riistosta, ja tästä syystä esimerkiksi edellä mainitut hyödykkeet ovat vankien saatavilla. Vaikka itse pidänkin kidutuksena television saatavilla oloa, tarkoittaako vapauden riisto ainoastaan sitä, että sinä et nyt saa mennä ja tulla kuten huvittaa?

Niin, mitä tulee säästöihin: tietyt kiinteät kulut, kuten vankien huoneet, ruokailut ja vartijat, pysyvät. Näitä kuluja voidaan kuitenkin rajoittaa. Miten olisi vartioiden määrän vähentäminen nilkkapantojen avulla. Sellaisten, jotka erittävät lamauttavaa lääkeainetta poistuessasi vankilan alueelta. Tai sanotaa, poistuessasi tarpeeksi kauas, että esimerkiksi tulipalon sattuessa pääset kyllä pakenemaan vaikkapa kilometrin säteellä. Ruokakustannukset voi edellämainitun esimerkikin mukaan laskea vähintään kouluruokailun hintatasolle. Ylipäänsä, kyllä niitä säästökohteita löytyy, ottaisivat mallia kunnilta, jotka leikkaavat innolla lasten ja vanhusten palveluista.

Kaiken kaikkiaan, näissä oloissa minä tahdon talveksi vankilaan. Siellä sitä voisi hengailla, kirjeitä voisi yhä kirjoitella, kaikki tuotaisiin nenän eteen, hyvät ruuat joita ei tarvitse itse tehdä, takuulla niillä on soovoojat. Ja monet hyvät kirjatkin on kirjoitettu vankilassa.

PS. Kuntosaleista. Onko todella järkevää ylläpitää sellaisen henkilön ruumiinkuntoa, joka on päätynyt vankilaan koska väkivalta?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.