IRC-Galleria

Vasta näin jälkikäteen tuo tuli mieleeni, ja tajusin yhdistää sen tämänpäiväiseen.
Kiipesin taas kerran koulun pihalla puuhun (minimittainen kellohame, mutta mulla onkin ne isot alkkarit (ja tehdäkseni kutun selvemmäksi, mitä minä menetän jos joku näkee hameeni alle?)), ja tällä kertaa siinä sitten pari pienempää tyttöä tuli yrittämään samaa (kun pari pienempää poikaa veteli puussa kuin oravat; tarvitsen shortsit että voin kokeilla semmoista - huomenna sitten) mutta ei tuntuneet he millään pääsevän puuhun. Itse istuin mä oksalla ylimmällä, joten näppäränä sitten yksinkertaisesti ojensin käteni alas, ja autoin yhden tytön (olisin auttanut muitakin, mutta se on aika pieni puu, ja aikani oli rajattu) ylös (ja se muuten oli aika painokas, pelkäsin hetken että putoan...).Se oli ihan innoissaan. Nojoo, onnistui ensin jumittamaan kenkänsä yhteen koloon, ja sitten oli vaikeaa päästä alas, mutta sillä tavoin oppii. Hyvä.
Tuli omat "urheilusuoritukset" mieleen kun puusta laskeuduttuaan se teki riemukkaan tuuletuksen. "Thank you so much."
You´re most wellcome, my pleasure.
Ja taas on helvetin liekeiltä säästytty.

Ps. Kotoa tuli tukea tankotanssiharrastusidealle:
"Kuulostaa pimeeltä, eli sopivalta sulle."

Tämä kuittaa.

Ja lisää siitä hulluudesta, minulle on käynyt tismalleen samoin kuin noissa kuudessa kohdassa:
Wolfgan#blogcomments
En usko persoonalliseen Jumalaan. Mutta taidan itse olla.

Tiukassa kynähameessa mikään ei näytä jäävän arvailujen varaan.
Ilmavassa kellohameessa tuulisella säällä mikään ei jää arvailujen varaan.

Onneksi on nätit alushousut, ja ne mieluummin kuin saumanäkyvyyspelkoisen stringit.

En koe tarvetta vahtia omia toimiani, selkäytimeni tietää mitä "varoa" ja välttää, elän luonnostaa aika ekologista arkea. Kuvittelen että muutkin, vaikka se onkin kukkua... Mutta keskitän aktiivisuuttani muihin asioihin; ajan eläinten oikeuksia jos niitä eteen tulee, mutten aktiivisesti niitä bongaile. Ja ne on kumminkin "vain" eläimiä... Ihmisoikeudet eka, eläinoikeudet sit. Ja niin kauan kun sitä lihaa omalta lautaselta löytyy, ja nahkatakki kaapista, mitä olen sanomaan.

MUTTA:

"Kyseessä on Pohjoismaita järkyttänyt video siitä, kuinka esimerkiksi [huom. siis muillakin todennäköisesti...] IKEAn, Jyskin ja Fjällrevenin tuotteissa käytetyt höyhenet on kynitty eläviltä linnuilta. Linnut kärsivät suunnattomasti ja menevät shokkiin. Pahinta on se, että linnut kokevat tämän kidutuksen monta kertaa, sillä niille kasvaa poisrevittyjen untuvien tilalle uusi peite, joka taas kynitään väkivalloin irti [!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! jos ne edes kuolis sit heti sen jälkeen, en liikauttaisi eviäni kovin vimmatusti].

Näitä rassuja joudutaan toimenpiteen jälkeen pitämään elossa pakkoruokinnalla, koska monet linnut ovat liian shokissa syödäkseen. Letkua kurkusta alas ja sitä rataa [pst; "eläin ei ole kone"]."

Eli ei helvetti.

Mutta arvatenkin itse nukun untuvapeiton alla... Koska tässä talossa (joka ei ole omani ja johon en juuri voi vaikuttaa) ei ole muuta. Kotona olen tottunut nukkumaan kylminä talviöinä vällyjen, eli lampaan nahan alla ("mulla on päällä kokonainen lammaslauma"), jos on ollut syytä. Ovat muuten sitten olleet ihan kotona teurastettuja, pitkän hyvän elämän eläneitä villapalloja. Tykkään lampaista, ps.

En tule koskaan ostamaan untuvapeittoa. Ikinä. Jos sellaisen päälleni aion jatkuvasti vetää, kynin kanat itse. Ja tapan kans. (Eli ei liene pelkoa.)

Mitta se on minunkin lasissani.

Trio Niskalaukaus rallattaa taustalla "soittakaa kirkolle, kun poika äsken kuoli" ja minä tanssahtelen riemukkaasti postin saapumista. Jotenkin vaan Timo Rautiaisen musiikki... no siis ymmärrän jos joku ei pidä sitä tanssittavana. Varsinkaan sellaiseen Peppi Pitkätossun (tai Jack Sparrown) tyyliin, riehakkaasti, vapaasti ja hymyillen. Iloisesti. No joskus kyynel silmäkulmassa, "kun loppumattomaan lumeen, hautautui pikkuveli, taivaan verenpunasta kuvastui se naurava pyöveli".

Rah rah rah, palaa se sauna muillakin:

Downbeat#blogcomments

Hmm. Olisko jollakin heittää biisiä, jossa kaivetaan omia suodenkuoppia ja sitten vielä astutaan niihin hymyillen?
Siis semmosia "ilolla teen elämästäni helvettiä" -biisejä?
"On niin kivaa kun kaikki on kurjaa, ja kun itse vielä on siitä vastuussa" -biisejä.
Biisejä joissa ripotellaan miinoja omalle maalle että olisi missä askeltaa.

Tai tietty kirjoja ja elokuvia ja ties mitä. Mutta ensisijaisesti biisejä.

Ps. Seuraava harrastukseni aikoo olla nk. tankotanssi. Pelottaa että taas into lopahtaa ihan hetkessä... mutta ehkä saisin jonkun (susa, jos luet tän jne... et kyllä varmaankaan lue, ja tuskin tulet elämään kanssani samassa kaupungissa, joten...) mukaan kun vihdoin aloittaisin elämäni ensimmäisen virallisen liikuntaharrastuksen. Woah. Odottelen tosin suomeen asti. (Eli voin näillänäkymin muuttaa vaan Helsinkiin, Ouluun tai Tampereelle - joskin harrastuksen suosio on kasvussa tai voin hankkia oman tangon himaan ja käydä vaikka jotain alkeita opettelemassa jossain yhden kerran kurssilla.) (Ai mutta, vakkari-nightclubillanihan täällä on tanko... "Joo, mä käyn siellä joka perjantai.. niin, ihan vaan tän liikuntaharrastuksen vuoksi...")

Edit:// Har har har, ihmettelin että mikä kumma tunne minulla on, fyysisesti nälkä ja rintakehää ahdistaa, silmiä kirveltää itkemistä enteilevästi, pää ei tahtoisi ajatella ja kädetkin vähän tärise... no mikäs muukaan se oli päällä, kuin yksinäisyys. Ehkä tämän vuoksi öisin voisi nukkua...

Pelle auttaa. Vaikka Jonne Aaron tässä laulaakin
http://www.youtube.com/watch?v=Sj35MluAlGo&feature=related

Edit2:// Nyt valun kuitenkin unelmiin. Taas. Mielipuuhaani aamuin illoin. Ensin yritän nukahtaa unelmoimalla miehistä. Sitten nään miehistä unia (joka yö solmin unelmaliiton eri miehen kanssa...). Ja sitten herään ja ylös nousemisen sijaan makailen tuntitolkulla haaveilemassa miehistä.
Tosin nyt taidan ensin hakea voileivän (paha paha valkea vilja). Mutta älkää huoliko, puoliksi aukinapitetut paidat, palaan kyllä.
Ps. "tee hyvä työ tänä yönä ja tuu mun luo älä huomista mieti"

Edit3:// (En ehkä mene ikinä nukkumaan... mutta sain aikaan hyvää leipää.) Parisuhteessa eläville todistus omasta parhaudesta löytyy kotisohvalta: sieltä käsin se kulta ottaa luulot pois ja sanoo että olet maailman paras ja kiltein ja kultaisin ja hienoin ihminen. Sen sijaan sinkkuna sitä on ikäänkuin vähän pakko olla yksin, pärjätä yksin ja ennen kaikkea uskoa itsekseen että on arvokas, vaikka sitä ei keltään voi tarkistaa. Sekä yksin että kaksin elävien mieleen tulvii joskus, että ehkä minä en olekkaan hyvä, oikeastaan taidan olla tosi surkea, kaikki vihaa mua, mitään en osaa [tai sitten se olen vain minä jolle tuollaiset hiipii mieleen...]. Aikaa myöten itselleni nousee (/on noussut) aika kova varmuus siitä, että en kelpaa. Semmoinen on meidän parisuhdekeskeinen maailmamme. En kelpaa. En kyllä haluakkaan kelvata nk. normaaliin parisuhteeseen (sitä mielen köyhyyttä! sitä henkistä itsemurhaa!) mutta voisi olla kiva jos olisi joku vakikehuja.

"Are you in love whit someone?"
*growing dreamfull smile* "Yes."
"Is that someone yourself?"
"Yes."
"Does not count."

Ei, ei tunnu elostani ihmisten kanssa tulevan mitään.

"The question IÂ’ve been asking is: why didnÂ’t we save ourselves when we had the chance? Is the answer because on some level we werenÂ’t sure if we were worth saving?"

Äitini mainio tapa katkaista huhuilta ja spekuloinnilta siivet: totuuden kertominen.

Arvostuspisteet 10/10