IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

RahastaTorstai 30.08.2012 14:42

Käytiin lainaneuvotteluissa, kysymässä, että minkäs verran meille irtois. Pankkivirkailijan mukaan tällä tulotasolla, joka meillä on, peruselämiseen heidän laskutapansa mukaan menee 1100 euroa kuukaudessa. Siis tulojen mukaan. Varmistin, että tajusinko oikein, eli jos meillä olis isommat tulot, he arviois meille isommat menot. Just niin.

Repsin nauruun (ei ehkä paras juttu tehdä lainaneuvotteluissa). Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän kulutat? Miten mä en ole tota tajunnut? Peruselämään (vuokra ja muut asumiskulut, ruoka ja muut päivittäistavarahankinnat) menee korkeintaan 800 euroa kuussa. Sekin, koska asutaan kalliissa kaupungissa kalliilla paikalla. Ton lisäksi ei sitten juuri muita kuluja olekkaan, aika vähän ostellaan mitään. Tavaraa on enemmän kuin tarpeeksi (mikä muistutti, että piti se kirppisosio tänne avata).

Ehkä mä olen sitten saanut niin hyvän mallin kotoa, että lainaa ei oteta, ei ainakaan enemmän kun voi maksaa. että erittäin hyvää elämää voi elää halvalla. Mun vanhemmat ei ole koskaan olleet siinä tilanteessa, että ei olis rahaa ruokaan tai muuhun tarpeelliseen. Siksi mua aina ihmetyttää, kun muilla on se tilanne. Siis mun vanhemmat tienaa käsittämättömän vähän kuussa, tinas varsinkin silloin, kun mä olin pieni. Silti oli aina ihan tarpeeksi kaikkea.

Ihmiset saa kuluttamaan "kun muillakin on" -idea. Otetaan pikavippi, koska lapsille pitää saada joululahjat (kuulostaa tosi hurjalta) ja itselle uudempi auto (kuulostaa tosi typerältä). Ok, jos sä haluat elää niin, elä. Mutta älä sit vikise, et ei oo rahaa tai et on vaikeuksia. Älä ryömi velkaneuvojalle, älä marmata ruuan hinnasta. En ole koskaan kuullut vanhempieni huomauttavan minkään hinnasta. Itse kyllä huomauttelen, mutta lähinnä mielellä "miksi kukaan ostaa ton".

Ero taitaa olla se, että toisille ihmisille on iskostunut jonkinlainen idea siitä, miten rikkaalta tulee näyttää. Miten korkean elintason haluaa (ainakin korkeampi kuin naapurilla, johtaa siihen, että molemmat ottaa kilpaa velkaa). Jos lähestyy asiaa toiselta kannalta, ja on tyytyväinen vähävarainen. Jopa ihan tietoisesti valitsee olla vähävarainen. Päättää, että vaikka rahaa tulee ovista ja ikkunoista, elää kohtuullisesti.

Niin minä teen. Joo, kulutan ehkä viiskymppiä kuussa ylimääräistä, siis sellaista, jonka ostan, koska kierot kaupat houkuttelee mut ostamaan "erikoistarjouksesta" jotain, mitä ilman en muka pärjää. Jos sä annat mulle satasen enemmän kuussa, mulla jää satanen enemmän kuussa säästöön. Mä elän kaukana talouteni rajoista. Ja mä olen tyytyväinen. Multa ei puutu mitään, ja puolet nykyisestäkin on ihan ekstraa. Kummastuttaa, että joku, joka tienaa saman, harmittelee köyhyttään. Mä olen rikas, mulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon rahaa, mä voin uida siinä.

Katotaan, miten käy, jos me otetaan se laina, ja pistetään talous niin koville, että jokaisen postimerkinkin ostoa saa harkita. Lennetäänkö Suomeen vai otetaanko vielä yksi ekstramaksukuukausi tälle vuodelle. Siis ei meidän tarttis, mutta mä inhoan lainaa, ja mieluiten maksan sen pois nopeammin, kuin kaikki rajat suosittaa. Näin matalan lainakoron aikana toki jatkan yhä sijoittamistakin, eli en nyt ihan niin nopeasti maksa pois, kuin ikinä madollista.

Ps. Mutta mikä on musta täysin käsittämätöntä, ovat eräänlaiset avioliitot. Sellaiset, joissa molemmat pitää omat rahansa. Niin, että hoitovapaalla oleva äiti ottaa pikavipin, että saa uuden pesukoneen ostettua, siinä missä mies hankkii ylimääräisillä rahoillaan moottoripyörän. Mitä ihmettä noissa päissä tapahtuu? Puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus avioliitossa. Miten voi kaksi ihmistä saman katon alla elää eritasoista elämää? Miksi vähemmän tienaava puoliso suostuu moiseen, miksi enemmän tienaava ei tajua homman juonta? Mä nyt vaan en voi käsittää. En kykene. Mutta olenkin ärsyyntynyt, jos mut viedään ekatreffeille hinnakkaaseen paikkaan, koska se osoittaa, että toinen ilmeisesti on tuhlaavainen. Pois sellainen seurastani. Ihastuta minut johonkin mitä teet, älä yritä jollain, mitä omistat.

Noni. Siinä oli pari sanaa rahasta. Siitähän ei sais puhua, mutta musta siitä pitäis just puhua enemmän. Koska ihmiset jostain syystä ei tajua, miten rahatalous toimii, kuinka paljon jokainen euro maksaa ja miten elää niin, että menot on suhteutettu tuloihin.

Vielä muistutan, että joka kerta kun ostat jotain, se on kuin antaisit äänesi sen tulevaisuuden puolesta, johon haluat maailman. Ja samalla olet työnantaja. Eurooppalainen elämäntapa vaatii sitä, että jossain tuolla sulle tekee töitä kymmenen orjaa. Osta siinä sitten hyvällä mielellä.

Tänään pohdituttaaKeskiviikko 29.08.2012 16:10

Maksoikohan Juudas kymmenykset niistä hopearahoista, jotka se Jeesuksen kavaltamisesta sai?

Muiden ajatuksiaTiistai 28.08.2012 21:19

Ennen valaistumista pilkomme puita ja kannamme vettä, valaistumisen jälkeen pilkomme puita ja kannamme vettä - Buddha

Viime vuosisadalla eräs turisti vieraili kuuluisan puolalaisen rabbin Hafez Hayyimin luona.Turisti hämmästyi nähdessään että rabbin koti oli vain yksinkertainen huone, joka oli täynnä kirjoja. Ainoat huonekalut olivat pöytä ja penkki.
- Rabbi, missä huonekalusi ovat? turisti kysyi.
- Missä sinun huonekalusi ovat? Hafez vastasi.
- Minun? Mutta minähän olen vain käymässä täällä.
- Niin minäkin, rabbi sanoi.

Ja mikä tahansa, mitä Einstein sanoi. Jos muistat jotain, mitä se sanoi, kirjoita kommenttina.

Internetissä on ihanaaMaanantai 27.08.2012 20:30

Mitkä mahdollisuudet internet onkaan luonut. Nyt pääsevät valokeilaan kaikki sairaat mielet. Myös ne, jotka vääntävät Uuden Sherlockin ja Watsonin välille suhteen (sinun on myönnetävä, että BBC on tehnyt siitä helppoa) ja sitten laittavat heidät seikkailemaan Tylypahkan käytäville. Uskomatonta mitä kaikkea sitä pienten fanien päissä kehkeytyykää. Tasty, tasty murder.

JumankautaSunnuntai 26.08.2012 02:08

Viimeisessä Shrek-elokuvassa on kohtaus, joka aiheuttaa minulle kohtauksen.

Joukon johtaja kertoo suunnitelmastaan. Joukon kokki on lisännyt siihen vitsikkäästi ruokavaununsa. Ok, kyseessä on huumorileffa, niin voisi käydä. Kokki selittää asiansa, ja aiheesta käydään lyhyt positiivinen keskustelu. Mahdollista, johtaja voi olla hyvää pataa kokin kanssa, eikä kyseessä ole kuin taistelu koko klaanin tulevaisuudesta. Mutta sitten, lopuksi kokki toteaa suunnilleen "yeah, but finish your little talk now". SIIIS MITÄ HELVETTIÄ????? Kokki kehottaa joukon johtajaa pitämään pikku puheensa. Kyseessä on elämä ja kuolema (enemmänkin), ja kokki pitää tätä "pikku puheena", minkä lisäksi hän jakaa puheenvuoron päällikölle. Ja nyt tulee se, mikä todella kummastuttaa: päällikkö ei annan hirttää kokkia ja tehdä hänen suolistaan makkaraa. Ihan totta, niin ei käy.

Ai niin, yksi pikku juttu. Päälikkö on nainen, muut miehiä. Kyllähän nyt kuka tahansa mies voi jaella naisille käskyjä ja vähätellä heitä, sehän suorastaan kuuluu asiaan. Vaikka olisit päällikkö. Vaikka uhmaisit päivitäin enemmän vaaroja kuin koko vellihousujoukko (huomaa kokkiin sopiva solvaus) yhteensä. Vaikka olisit tehnyt parhaan sotasuunnitelman ikinä. Kyllähän mies voi alkaa sinulle urputtaa "finish your little talk".

US-KO-MA-TON-TA

Ps. Jos etsit naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, älä kato elokuvia, varsinkaan lastenelokuvia. Jopa "tapaus punahilkassa" pääpahis on miespuolinen pupu. Argh. Kyllä sapettaa, ettei Breivik ole etunimeltään Annabell.

Komento takasLauantai 25.08.2012 01:10

johtuen uudistuksesta, kortteja haluavat voi nyt sitten lisäillä facebookissa kaveriksi henkilön Sanna Oksa (oletuskuvassa sääret). Ihan ne samat, jotka jo anto osotteensa (ja uudet kans). Touchnote alkoi kenkkuilla.
Mutta älkää huoliko, jos ette halua tai voi kaveerata facebookissa, niin katsotaan saanko junailtua ne kortit silti matkaan. Noin se vaan onnistuu helpommin.

Varoitan, että kyseessä on anonyymitunnus, ja poistan kavereista kortin lähdön jälkeen. En halua mennä facebookiin, paitsi kun siellä on kiva kampanja.
Tutkailen mahdollisuutta pistää asuntovaunu jonnekin maapalaselle ja asua siinä. Kun kirjoitan ideapaperiin "kanojen talon lämmitys- kanat talvella asumukseen?" alkaa naurattaa vietävästi. Olen varmaan sivistysvaltioiksi luetulla alueella ainoa, joka pohtii jotain tällaista. Joo, en ole kovin tosissani kanoja ottamassa samaan vaunuun (ymmärtänette historiallisen painon ajatuksissani. Siis sen, kun lampaat asuivat talon toista päätä ja ihmiset toista talvisaikaan).

Tiedon hankkiminen tökkii. Olen selvästi tyhmentynyt, ja uusien asioiden oppiminen käy todella kunnon päälle. Hyvä etten läähätä aivoihini kohdistuvan rasituksen vuoksi. Asiaa ei auta se, että tietoa on vähän ja se on tiukassa. Varsinkin suomeksi. Englanniksi on jo vähän enemmän, tosin keskittyvät liikkuviin asuntovaunuihin tai leirintäalueille parkittuihin (voiko auton parkkiin laiton taittaa tällaiseksi sanaksi?).

Missä suihku ( http://rihmasto.fi/sites/default/files/MaattomienMaasauna1_2011.pdf ), entäs pyykinpesuvedet kuivaan aikaan (okei, nyt tajusin olleeni aivan daiju - pyykinpesussa on ongelma vain silloin, kun vettä ei tule taivaalta).

Tietysti suurin ongelma on Saksalainen byrokratia. Missä pysyvä osoite, saako asuntovaunua makuuttaa pellolla (siis ei rakennustontilla), mikä on pysyvä rakennus (keittokatos? maakellari? ulkohuussi?), vesiliittymän pakollisuus jne. Tämä ei kiinnostaisi pätkääkään, jollei sopassa olisi viaton lapsi, jonka valtio voi halutessaan takavarikoida.

Miksi kaikki ihmiset asuu niin tylsästi? Mihin oikeen laitan kaiken tämän kaman, mitä täällä pyörii?

Ilmastodiagrammi Saksa googlautuu seuraavaksi. Kertokaa mulle kamiinateltan hyvistä puolista.

Nainen anna mulle osoitteesiMaanantai 20.08.2012 17:29

Saat postikortin. Tajous voimassa kuun loppuun.

Eli miksi ihmeessä vaan miehet uskaltaa jakaa osotettaan? Epäilettekö yhä, että olen tyhmän pedofiilin feikkiprofiili?

Te olette liian vanhoja, huoli pois, ette te enää ketään pedoa kiinnosta.

Ps. Miestennielijä kyllä olen, mutta saatte tekin yhä antaa niitä osoitteita.

One DirectionSunnuntai 19.08.2012 18:14

Mitä sulle tulee tosta mieleen?

Kun en vielä tiennyt, mikä oli kyseessä, mutta sanapari tuli joka puolella vastaan, pähkäilin sen merkitystä. Arvatkaapa, mihin se minusta viittasi.

No homoihin.

Että kivat poikapändille.

KesäkissatSunnuntai 19.08.2012 15:54

Ongelmahan on, että ihmiset hankkii kesän alussa kesämökille kissanpennun ja sitten kesän lopussa jättää sen sinne metsään kuolemaan.

Tähän ideoin seuraavan helpon parannuskeinon.

Joka vuosi keväällä, viimeisillä ympäristöopin ja luonnontieteen tunnilla opetellaan, että kisumisut (yms. lemmikit) ei noin yleensä kuulu Suomen luontoon, ne ei siellä oikeen selviä ja on ongelma, kun niitä sinne päätyy.

Näin pienten hamppuhapsien vanhemmat ei voi kesän lopulla kusettaa että "hyvin se kissa siellä metsässä viihtyy, jätetään vaan tänne" tms. vaan lapset pistää kovan kovaa vasten kertoen pari faktaa eläinten kohtelusta.