IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Mitä tehdä suomessa elokuussa?Keskiviikko 11.06.2014 12:52

Onko jossain joku jännä tapaaminen johon voisin ottaa osaa?

Toisataiseksi suunnittelen meneväni hippivanhempien kesäleirille, sohvasurffausryyppäjäisiin ja NHKn kesäfestareille, mutta minne muualle menisin/menisimme?

Tai onko jossain jotain jännää tyyppiä jonka tavata? Missä asut deeveri, ja minkä junamatkan valitsemme?
vois hakea mut sieltä samalla.
Mä olin ihan unohtanut. En ollut skypessä vuosiin, ja palautin vanhan käyttäjänimen. En ole siis ollut online kolmeen vuoteen. Silloin kolme vuotta sitten olin avannut jonkun kanssa yhteyden, viestejä oli kolme ja ne olivat hi, hello, hi. Nyt tää tyyppi soittaa mulle useamman kerran vaikka joka kerta lopetan puhelun heti. Kerran vahingossa klikkasin soiton sinnepäin, ja sen jälkeen otin aikani kysyäkseni, että kuka tyyppi on. "Horny male, and you?". Ilmoitin, etten halua olla häneen yhteydessä ja blokkasin. Tyyppi lähettää uuden yhteyspyynnön toiselta käyttäjätililtään. Blokkaan. Enempää sillä ei varmaan ole, tuskin kyse on siitä että haluttomuuteni yhteydenpitoon tuli selväksi. Pelkkä sanallinen info ja yhden tilin blokkaus kun ei riittänyt.

Nyt olin hetken täällä, ja tässä otteita:

are you boy ?
-In my passport it says that I am female
where are your mangoes :XD
and hairs

russian are tasty tasty and funny
russian :D tiukka pillu and finnish are piukka peppu XD

i am going to make buns in oven ,but yesterday i made and it is as hard as rock :( i want to make them as soft as your... XD

->Koska käyttäjä Ooooy on mustalla listallasi, ette voi lähettää viestejä toisillenne. Poista Ooooy Mustalta Listaltasi.

Sivumennen kiitos galleria, kyseinen henkilö voi yhä lähettää minulle niin paljon viestejä kuin hän haluaa pikaviestimessä. Minä en voi vastata, mutta hän voi täyttää boksin vastaavalla paskalla loputtomiin.

On yksi lause, joilla näistä pääsee. "Olen naimisissa". Koska se, että olen jo toisen miehen omaisuutta on voimallisempi kuin silkka ei. Tai silloinkin saattaa tulla kyselyitä siitä, onko liitto kiva, josko kuitenkin haluaisin jotakuta toista, onko huono puoliso jne jne.

Millä näistä pääsee? Minne ikinä menenkää, kaduilla ja netissä, minua lähestyvät miehet kertoen ajatuksiaan seksistä ja miten minä liityn siihen. "Hey sexy" huudettuna kadulla ei ole kehu, se ahdistavaa ja häiritsevää.

Eikä tunnu menevän sanomalla perille. Tollekin uunolle useampaan kertaan sanoin, että hän häiritsee minua enkä pidä hänen jakamaansa informaatiota mukavana. Mutta silloin saan kuulla olevani vihainen akka, venäläiset on kivempia. Tai olevani humalassa. Tai mitä tahansa epäasiallista kommentointia. Tottakai ne kaikki voi blokata. Mutta ei se ratkaise ongelmaa. Ensinnäkin naiset koulutetaan olemaan kilttejä ja kivoja, joten sadat muut naiset ahdistuu eikä blokkaa siitä huolimatta "koska sehän on kehu" eikä pojille saa sanoa vastaan, koska muuten on hullu. Toisekseen on rajatomasti alaikäisiä tyttöjä, jollainen itsekin olin, jotka ovat innokkaita oppimaan lisää seksistä ja joille vanhemman miehen huomio on ihanaa - vaikka se ahdistaakin ja on samalla kurjaa. Asialliset täysi-ikäiset miehet eivät ota yhteyttä suojaikärajan alapuolella oleviin nuoriin ja lapsiin randomisti netissä, en ainakaan ole koskaan sellaisiin tärmännyt tai sellaisista kuullut, joten jäljelle jäävän kusipäät jotka ahdistelevat lapsia seksuaalisesti. Kolmannekseen nämä miehet ovat olemassa ja kaduilla, ne jatkavat hyökkäämistä vaikka minä sulkisin silmäni tai heidät netistäni. Monissa tapauksissa kyseiset miehet ovat niin iso osa nettiyhteisöä, että jos siellä haluaa olla on pakko kestää ikävää huomauttelua.

Eikä nää ole mitään ulkomaalaisia tai muuten ulkopuolisia, joita voi katsoa kaukaa ja tuomita. Perheenisät ahistelevat teinityttöjä seksuaalisesti. Sun kaverit adistelevat naisia seksuaalisesti.

Ehkä voisi aloittaa sillä, että puttuu jokaiseen tilanteeseen jonka näkee. Että käväiskäähän Ooooy profiilissa kertomassa, miten ikävää hänen käytöksensä on. Tietysti tärkeämpää on puuttua tähän kadulla, mutta netissä ongelma on isompi ja agressiivisempi.

Mä en halua aloittaa aamuani blokkaamalla viittä miestä, jotka yrittää kertoa, miten seksikäs olen. Mä haluan, että nää miehet ei tee sitä. Että nää miehet ei aloita aamuaan ahdistelemalla ihmisiä.

Sekä naiset että miehet kohtaavat seksuaalista ahdistelua, mutta molemmat kohtaavat sitä enimmäkseen miesten taholta. En ole tietoinen, että ketään olisi nainen ahdistellut koskaan netissä, ja vaikka näitä takuulla on, ongelman suuruus on ihan eri luokkaa. Mitä tulee miehiin ja heidän naisten taholta kohtaamaan seksuaaliseen ja muuhun ahdisteluun ongelma on enemmän siinä, ettei miesten kertomaa uskota, tai ei uskalleta kertoa ollenkaan koska eihän nyt nainen voi seksuaalisesti ahdistella miestä.

Ja yö oli tuoksuja tulvillaanLauantai 26.04.2014 08:09

Nimittäin roskisten tuoksuja. Lohikäärmeitä ei näkynyt enkä käynyt puskissa.

Oli pettymys. Ei oikein löytynyt mitää ja jos löytyi, oli niin pohjalla että ei olisi pitänyt jättää sitä kädenjatketyökalua kotiin. Minut motivoi vihdoin uudelle keikalle se, että päivällä käppäiillessäni näin roskiksessa ison hyllylaudan. Niin eikö joku ole heittänyt sen päälle säkillisen paperiroskaa :( olis se mulle kelvannut, hyvää puuta.

Löytyi silti peili, hyvä koska tarvitaan eteiseen uusi vanhan siirryttyä pysyvästi makkariin. Jotain vaatetta entisten perää (annoin puolison viedä keräyslaatikkoon jotain karmeimpia mutta ehjiä rytkyjä, vaikka vieläkin tuntuu sydämessä niistä eroaminen, ei kamasta voi luopua) ja jokunen lelu. Pätkä punaista villalankaa, aina tarpeen.

Nyt menen nukkumaan, koska huominen on täynnä pelejä ja muuta kivaa. Tulee surffereita ja on ihmissusi-ilta. Jää jättikirppis (niin iso, että kuulema kuuden tunnin visiitillä ei tee mitään) ensi vuoteen kun ei kaikkea jaksa. Muksu on ihan sekaisin unirytmissään, nukkuisi vasta kymmeneltä illalla ja aamulla tietty pitkää. Kitassa vaan pitää olla puol ysilta syömäässä ja me vanhemmat tarvitaan sitä unta jo hyvin kahdeksan aikaan.

Tuun muuten taas suomeenMaanantai 31.03.2014 19:40

Kuuksi numero kahdeksan, onkohan tuo elokuu, laskeudun teidän kuolevaisten joukkoon.

Saa kutsua kylää. Ja Deeveri saa kutsua junaan.

Älä osta mitään-elämäSunnuntai 30.03.2014 16:36

Kaikessa on joku ongelma. Kaikki tukee jotain riistoa ja oahuutta ja ihmisten hyväksikäyttöä ja kurjuuden ylläpitoa.

http://www.sodascream.com

Vesijohtovesi on ok. Parempi kuitenkin, jos juot sadevettä. Se ei ole pahaksi kuin sinulle itsellesi, täynnä saasteita jne.

Kids discoMaanantai 17.03.2014 13:22

Eka laulu levyllä alkaa sanoilla "i've had bit too much" viitaten alkoholiin.
No mutta, sepä vasta kiva lastenlaulu.

Jon lasten laulut huonoja ja lasta aliarvioivia, niin sitä on suurin osa aikuisille suunnatusta musiikistakin. Ehkä huonoa musiikkia kuuntelevista lapsista kasvaa huonoa musiikkia kuuntelevia aikuisia.

Kuuntelemme siis taikahuilua. Lapsi vaan tanssisi mieluummin hieman vähemmän leijuvasti.

Mutulla ja syyllistämisellaSunnuntai 09.03.2014 03:58

Putouksen Unisef-jakson katsoin tässä yön ratoksi.

Siinähän unisef ja HM on jotenkin yhteystyössä. HM:lle on varmaan tärkeää turvata maailman käyhien alueiden lasten hengissä säilyminen, jotta saavat jatkossakin halpaa (lapsi)työvoimaa käyttöönsä. Siis että köyhien maiden ihmiset pärjäävät kunnes sairastuvat puuvillan kanssa käytetyistä myrkyistä tai viimeistään vaatteiden värjäysvaiheessa - halpojen vaatteiden hinnan kun maksaa niiden tekijä.
Gigantti, joka mainostaa mainoskatkoilla ainakin tässä nettilähetyksessä (räikeimmin jopa kesken "lahjoita unisefille"-palopuheen), myynee huonoissa oloissa tuottettuja kodinkoneitä. Se yrittää lisätä näiden kertakäyttökoneiden myyntiä, joka johtaa mm. siihen, että köyhiin maihin kärrätään puolikuntoisia ja rikkonaisia poisheitettyjä koneita. Tietysti ihan kiva, että lapset saa vähän taskurahaa, kun polttelee niitä ja kerää mytäviä materiaaleja.
Ohjelman lopussa tuli vielä mainos stream-palvelusta. Kokeile kuukausi maksutta, sen jälkeen maksa suunnilleen sama kuin maksaisit unisefin kuukausilahjoittajana, mutta onnistutpas turruttamaan aivosi ja unohtamaan, että on muutakin olemassa kuin se jatkuva ärsykevirta televisiosta.

Sivuhuomiona, Siskonpedin monologikisassa saattoi voittaa höyhentyynyn. Höyhenet kiskotaan irti eläviltä linnuilta pari kertaa niiden elämän aikana. Ai että on makoisat unet.

Meillä on todella paska systeemi, ja se on niellyt jo niin paljon työtä, että eihän sitä voi muuttaa, vaikka kyllä tiedetään, ettei se toimi. Mutku aina ennenkin, ja valtamerilaiva ei käänny hetkessä, ja hups ehdittiin jo kouluttaa ihmiset uskomaan tähän. Länsimainen yhteiskunta ei ole mikään kehittynyt yhteiskunta, ei ole mikään saavutus, jos saamme muutkin maailman ihmiset työnnettyä saman peiton alle. En näe ihmiskunnalla taaskaan toivoa. Star Trekissäkin valkeat miehet käy sotaa muiden avaruuden asukkien kanssa, kontrolloi ja monitoroi niitä.

Menen Pinterestiin katselemaan GIFejä Englishman Funnynamesta. Unohtuu kivasti, miten huonosti kaikki on. Muista tehdä samoin.

Yöheräily alkoi taasTorstai 06.03.2014 11:06

Herään kello kolme. Tai muksu herää, enkä minä saa enää unta kun ensin olen palauttanut hänen turvallisuudentunteensa. Yleensä siihen liittyy kuristamista, siis hän kietoutuu kaulani ympärille.

Tarvitsen enemmän unta. Kaltaiselleni hämäränhommarikolliselle kolmelta herääminen on kuitenkin varsin hyvä asia. Kävin pitkästä aikaa dyykkaamassa.

Saalis oli vaatimaton, yksi pussillinen sekalaista lelua. Semmoisia rappusia alas laskevia vieterijutsia oli pari, niissä oli yksi kierros väärin päin eli epäkunnossa. Vei pari minuuttia hokata, miten ne korjataan. Noita oli kolme, eli kotiin jäi vielä varmaan pari - mutta eihän minulla vanhemmalla ole aikaa korjailla sinun lapsen leluja, kun käyn töissä, että saa ostettua niitä lisää.

Roskisten tutkiminen vie yhä epätoivoon. Jätteitä ei tietenkään lajitella, niitä ei laiteta siististi, sinne kuuluu vaikka mitä sekaisin.

Lapselle lisää krääsää, oppii luulemaan, että tavaraa tippuu taivaasta. Niihän sitä tippuukin, tavallaan.

Alias-ohjelmassa on huvittava jaksoTorstai 20.02.2014 14:59

Kaksi amerkikkalaista vakoilijaa päätyy muka-venäläisinä venäläiseen koulutuskeskukseen jossa on agentteja koulutetaan olemaan lähiä-jenkkejä. Epäonnisuvat tietysti surkeasti.
Tästä palasin taas ajatukseen, että minulle voisi tehdä hyvää yrittää esittää jotakuta sosiaalisissa tilanteissa. Poistaisi pelkoa ja morkkista. Aloin miettiä, että millainen henkilö haluaisin olla. Päädyn siihen, että en halua olla kukaan muu, että olen mieluiten oma itseni.
Ehkä tästä syystä en ole ymmärtänyt "ole oma itsesi"-kehotuksia ja puhetta teeskentelijöistä. Koen olevani aina oma itseni, vaikka en aina ja kaikissa tilanteissa toimikkaan tismalleen samalla tavalla.