IRC-Galleria

Mietin tänään, missä vaiheessa ihminen viisastuu ja lakkaa toistamasta samoja virheitään? Vai ovatko ne edes virheitä, jos on luonnostaan ja eletyn elämän koulimana kiltti, luottavainen ja empaattinen, mutta toisaalta sellainen, ettei usko minkään hyvän, mitä mahdollisesti itselle voisi tapahtua, olevan totta?

Jos kokee tietyissä asioissa vain pettymyksiä ja surua, kuinka kauan jaksaa?

Tämä irc-galleria oli olemassa muistaakseni jo silloin, kun olin nuori, mutta itselläni tänne ei ollut tunnuksia. Tulin kirjautuneeksi tänne, koska annoin itselleni luvan yrittää tutustua uuteen ihmiseen ja tulin tänne lukemaan hänen ajatuksiaan. Nimimerkkiä Siru olen käyttänyt välillä joissakin paikoissa, ja se kuvaa hyvin sitä, miten pieneltä ja voimattomalta itsestä välillä tuntuu.

Se ihminen, joka oikeastaan minut irc-galleriaan johdatti... siitä ei sitten tullutkaan mitään, vaikka odotin asialta paljon. Taas elämä opetti, ettei olisi pitänyt odottaa liikaa. Vai opettiko se sitä, että pitää joka tapauksessa vain sitkeästi jatkaa?

Ystävät sanovat hyväksi ja rakkaaksi ihmiseksi, luovat uskoa tähän elämään. Jos sanonta "paistaa se aurinko joskus risukasaankin," milloin se paistaisi tännepäin?

Tai kyllä se välillä paistaakin, mutta silloin kun on kunnolla pilveä, ei edes muista, että se joskus on paistanut.

Syyllistää toinen, se on helppoa.
Esittää jotain, sekin on helppoa.
Valehdella jollekin, helppoa sekin.

Antaa anteeksi ja ymmärtää, se on vaikeaa.
Olla oma itsensä, sekin on vaikeaa.
Kertoa totuus, mahdotontako?