IRC-Galleria

On se tämä ihmisenä oleminen jotain erikoista. Jos olisin kissa, huolehtisin korkeintaan siitä että koska se tuo isäntä tai emäntä laittaa ruokaa kuppiin ja joskus voisi vaihtaa hiekatkin. Jos taas olisin koira, olisi suurin murheeni kun ei pääse ulos justiinsa silloin kun tahtoisi. Tuotaisi ruoka nenän eteen kuten kissallekin, ja makoiluun olisi aikaa. Mutta kun minäpäs olenkin ihminen.
Maksoinkos mä tuon laskun jo? Mitä sitä huomenna söisi? Mitä se yksi ajattelee minusta vai ajatteleeko lainkaan? Koska kerkiäisin korjaamaan tuon rikkinäisen pöydän? Mitä ostaisin lahjaksi siskon pojan serkun kummin kaimalle kun sillä on huomenna synttärit? Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Minä näin viime yönä unta että mulla oli muksu. Pisti taas ajattelemaan tätä vauvakuumetta. Olisi se mulle jotain niin tärkeää, ainutlaatuista ja upeaa olla äiti. Vaan miten se nyt tässä tilanteessa sitten kävisi, kun itsestäänkin pitäisi ensin oppia huolehtimaan kunnolla? Selkä on maanantaitekele, hengitystiet aina tukossa, toinen munuainen sanonut sopimuksensa irti jne? Onko lapselle tarjota hyvä koti ja hyvä elämä juuri nyt? Jos ei, niin koska sitten? Paraneeko se tästä? Koska se vauva sopii tilanteeseen niin ettei tarvisi murehtia, tuleeko sellaista tilannetta eteen?
No, kai tämä on niitä juttuja mitä miettii tässä iässä. Sadepäivä on ja piti alkaa siivoamaan, kun saisi itsestään irti.
Sellasta tänään.