IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

MinäLauantai 25.08.2007 01:41

Minä ja minä. Vielä kerran minä. Ja mun kaikki viat.
Viime aikoina on tullut huomatuksi itsestäni pari seikkaa. Ensinnäkin se, että olen jostain syystä hyvin taitava esittämään asiani niin, että se käsitetään tai ymmärretään väärin. Ja toiseksi, minä olen pieni jyrä.
Ensimmäinen asia on huomattu kyllä jo aikasemminkin, mutta viime päivinä se on tuntunut taas oikein korostuvan. Ja jälkimmäinenkin on tiedossa kyllä, ja sehän on aika noloa. Missään nimessä kun en tahtoisi olla jyrä.
Asia vain on niin, että minulla saattaapi olla hiukan liian hyökkäävä tyyli asioista keskusteltaessa. Joku voi kokea, että en kunnioita keskustelukaveriani, tai että tuomitsen toisen ihmisen suoraan alimpaan helvettiin. Olen miettinyt, miksi minulla on sellainen tyyli. Olenko minä vain jotenkin varmempi asioista tai mielipiteistäni kuin muut vai mistä se kiikastaa? Kai muillakin on vahvoja mielipiteitä?
No joo. Semmosta. Onneksi on ihmisiä jotka on minuun jo niin tottuneet että osaavat laittaa vastaan ja naureskella mun höyryämiselleni. Sellaset ihmiset tietää justiinsa miten mut hiljennetään. <3

Anteeksi ihmiset. Jos minä jyrään niin jyrätkää takaisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.