IRC-Galleria

Jaahans... taas sitä seurustellaan. Kyllä taas kirkkaalta taivaalta tuli tämäkin salama mutta toivotaan että se on hyvä salama...
Elikkä juu... Osku oli tässä mun tykönä viime yönä, ei tosin koko yötä mutta kuitenkin. Tuli sitten semmonen hassu olo. Mun oli kysyttävä että alkaisko se, ja alkoihan se.
Tänä aamuna se poikkesi tässä taas ennen töihin menoa ja sitten äsken olin morjenstamassa sitä tossa kaupungilla. Juteltiin asioita, ja mua mietityttää mutta eipä se auta kun kattoa mitä tulevaisuus tuo.
Mä olen niin koomassa että nyt pitää varmaan mennä vaan ajoissa nukkumaan, tiedän että viikonloppu imee taas mehut ihan kohtalaisesti...

kaikkee sitä sattuu ja tapahtuu.
Eilen oltiin Katan kanssa vielä jazzkadulla morjenstamassa niitä turkkilaisia, ja ensin meni kaikki hyvin mutta sitten mä sain semmosen pienen sanaharkan pystyyn sen Marokkolaisen kanssa. Eipä siinä mitään. Kaveri tuli vielä käymään yöllä kahen aikaan.
Tänään olen siivonnut, koska tuo kaveri tulee taas kylään. =o) Lupasi laittaa mun webbikameran toimimaan (tai ainakin saa yrittää).
Välillä musta tuntuu että mun kissa tarvis viedä hoitoon.

Eilen oli taas semmonen päivä että ei tiedä pitäskö itkeä vai nauraa.
Kysyin kaveriltani että mennäänkö käymään jazzkadulla ja mennään siinä samalla syömään. No, kaveri tuli sinne. Mentiin syömään uuten paikkaan, samanlaiseen kun Rax. Siellä meillä oli lievästi sanottuna hauskaa, kun muutama musta mies tuli sinne meitä tuijottelemaan. Kaveri käytteli jätskikonetta sillä seuraamuksella että jätskit oli pitkin lattiaa. Ei oo varmaan ikinä naurettu niin paljon.
No, syömisen jälkeen mentiin sitten sinne jazzkadulle. Nähtiin jonkun verran tuttuja. Katteltiin kojuja ja ihmisiä. Mustat miehet kiusi meitä edelleen, vilkutteli ja silleen. Vilkutin takasin. =oD No, sitten mun jalat väsyi ja päätin että pitäis istua.
Olisin tietty voinut valita paikan vähän paremmin. Istuttiin sellasen turkkilaisten kebab-kojun eteen. Sieltä hyökkäs kaks suklaasimmua meidän kimppuun. Oli tarjolla kuulemma vaikka mitä. Juttu lensi kuin... no, lentokone konsanaan ja silmiin saatiin tiukkoja katseita. Yksi niistä miehistä alkoi sitten väittämään olevansa homo. No mehän ei sitä uskottu, ja meidän piti vähän kiusata miesraukkaa takasin, joten pussattiin kaverin kanssa (tyttöpuolisen) keskenämme. "Are you...?" Kysyi mies. Kaveri nauroi ja sanoi että me vaan kiusataan. No, sitten me saatiin ihan suomalaista seuraa, kaverin kaveri liittyi seuraan. Siinä me sitten oltiin, kaks nuorta naista ja yks nuori mies.
Vielä toinenkin mies liittyi hetkeksi seuraan. Tanssittiin yhestä isosta teltasta tulevan musiikin innostamana (no hei, ne oli hyviä biisejä).
Jazzkatua suljettiin joten me siirryttiin kirkkopuiston liepeille istumaan joen rantaan. Kaveri (siis tämä tyttö) päätti mennä alasti uimaan. Voi kökkö. Me kiljuttiin sille, että tulis ylös ennen kun vilustuu. No, tulihan se sieltä sitten.
Sitten tämä neiti sai kimppuunsa pari miestä, ja mä näin ettei se olisi päässyt niistä millään eroon, joten mun oli pakko nopeesti keksiä jotain ja pelastaa neito. "Anteeks mutta tää sattuu olemaan mun tyttöystäväni että voisitteko te mennä siitä kun mä en oikeen tykkää tällasesta", mä menin pokkana sanomaan. Sitten taas vähän esitettiin. Pojat raapi päätään. Sitten tuli miespuolinen seuralaisemme, nappasi meidät kainaloonsa ja sanoi: "No niin, mennään tytöt." Pojat jäi raapimaan päätään ja meillä oli hauskaa.
Mä pääsin kotiin siinä puoli viiden jälkeen. Sitten piti vielä lähteä kattomaan kaverin uutta kämppää. Niimpä mä pääsin nukkumaan seittemän aikaan aamulla. Silleen.
Tänään mä heräsin neljän aikaan iltapäivällä, kävin kaveria kattomassa ja empä oo sitten paljon muuta tehnykkään. Ens viikolla pitäis taas tehdäkkin jotain.

Tiistaista tähän päivään asti olen ollu meiän seurakunnan lastenleirillä. Meillä oli ihan mukava leiri. Syötiin, juotiin, saunottiin, uitiin, ulkoiltiin, pelattiin, leikittiin, naurettiin ja itkettiin. Uusia kavereita tuli taas hankittua läjä ja hyvä niin.
Ohhoijaa. Kyllä taitaa nyt olla mulla kiintiö aika täynnä tän leirielämän suhteen. Vaikka onhan se ihan hyvää vaihtelua tähän kotona oloon mutta kuitenkin.
Viikonloppu ois ja jazzit alkaa. Silleen.
Lepo, taakse poistu.

Kyllä se tuo hauskanpito käy työstä.
Oltiin eilinen päivä kaverin kanssa Tampereella. Liftaamalla mentiin ja hyvin päästiin. Särkänniemi oli ihan mukava paikka taas pitkästä aikaa. Ensin akvaarion kalat tarkastettiin, sitten koskiseikkailu. Sen jälkeen ihasteltiin delfiinejä ja sitten huvipuiston puolelle. Kaveri vei minut laitteisiin, joita katsellessakin pyörrytti. Trombi teki pahaa. Tornadoon mennessäni olin niin kauhuissani etten muistakkaan koska olisin viimeksi ollut. Mutta se oli sitten kuitenkin mukava kyyti. Siihen oli mentävä uudestaan ja uudestaan. =o) Tukkijoessa kastuttiin kolme kertaa ja hauskaa oli. Näsinneulan näkymät katteltiin viimesenä.
Illalla lähettiin takasin kotiinpäin viittä yli kymmenen junalla. Päivä oli kaiken kaikkiaan tosi mukava, mutta väsymyshän siitä iski.

Tänään tarkkailin ensin ukkosta ja sadetta, ja kävin sitten juomassa pari kahvikupillista kavereiden kanssa. Eipä muuta erikoista. Nukkumattia ei tarvinnu eilen illalla kahta kertaa kutsua, ja toivottavasti tänään käy samoin.

Aamupäivän juoksin kaupoissa ostoksilla ja iltapäivällä lähdin kaupunkiin kaverin kanssa kahveelle. Tai itse asiassa en minä sitä kahvia nauttinut, vaan kaverilla oli tupla-latte. Mulla cokis. Sitten vielä toista kaveria morjenstamassa ja sen jälkeen kotiin. Nyt on semmonen olo ihan niinkun väsyttäis.
Siinähän tämä päivä sitten menikin ihan mukavasti.

Vähän on semmonen höntti olo.
Naapureiden kanssa tuli juteltua, kävin kattomassa ekaa kertaa tuolla yläkerrassakin että millasta siellä on.
Kävin kaupungilla harrastamassa paperisotaa. Siellä oli jotain amerikantouhua, musiikkia ja hassusti pukeutuneita ihmisiä. Jotain siellä linkkuaseman vieressä oli kuvattu telkkariinkin ilmeisesti.
Kahvia tuli juotua ja pihalla istuttua. Lueskelin vanhoja muksuna lahjaksi saatuja kirjoja, niissä on ihan hyviä juttuja.
En tiä taas. Joskohan huomenna menis jo joku oikein?

Tylsyys jatkuu. Ei mitään uutta. Elvis ei vastaile puhelimeen mutta lähettelee kyllä viestiä voinnistaan... Hmmm.
Siskon häät oli kuulemma ollu ihan railakkaat. =o) Empä vaan päässy itse kattomaan niitä kaikkia ihmisiä enkä olemaan paikalla siskon tärkeänä päivänä. =o(
Eilen illalla mä aloin ihmettelemään, kun kuulu semmosta ihmeellistä surinaa. Olin menny jo sänkyyn, ja kissa oli keittiössä, ja musta alko tuntumaan että nyt en ole kyllä yksin tässä huoneessa. Laitoin valot päälle mutta en löytänyt mitään. Sitten ajattelin, että kissa varmasti löytää heti sen syyllisen. No niinhän se löysikin, iso musta koppakuoriainen oli mulla kaverina. Hyi yök. En sitä jaksanu tappaa, joten pistin lasin sen päälle, ja heitin aamulla ulos vapauteen. Että silleen. Lemmikkejä, lemmikkejä.
Hiki. Kuuma. Apua. Ei jaksa.
Jos menis nukkumaan.

Eipä tänäänkään mitään ihmeellistä, koko viikonloppu ollu hissua ja tylsää. Piipahdin kyllä ulkona, mutta se oli aika lyhkänen reissu.
Tänään tulis taas hauskat kotivideot, siinä taitaakin olla mun päiväni kohokohta.
Elvis kerto että sillä on ollu kipuja, ja se on menossa huomenna lääkäriin. =o( Toivottavasti ei mitään vakavaa ole.
Sais tulla jo huominen.

...ja mä tiedän miksi tarraudun taas menneeseen.
Sä olit niin hiljanen koko aamun. Mä jotenkin ajattelin, että tämä voi olla se viimenen aamu. Sä et katsonut mua, sä et hymyilly mulle. Sä räpläsit vaan tietokonees kanssa, ja mä teeskentelin kattovani telkkaria. Syötiin sun tekemää kanaa, mutta eri huoneissa.
Me lähdettiin sitten metrolle päin, ja sun piti taas ottaa mun kädestä kiinni ja vetää mut se jäinen mäki ylös. Asemalla mä sain puhua vaan sun selällesi. Metro tuli, me istuttiin vastakkaisille penkeille. Ei taidettu montaa sanaa sanoa sen matkan aikana. Sä jäit pois, nousit vaan, katoit mua kuin vilkaisemalla, et koskenut. Otit reppusi, sanoit hiljaa jotain hyvästelyn tapaista ja menit ovesta ulos. Se oli se viimeinen kerta, kun mä sut näin. Mä jatkoin matkaani kotiin.

Miksi sen piti mennä näin? Eikö ois voinu ne viimeset hetket mennä vähän eri tavalla? Ne oli kuitenkin ne viimeset, siis todellakin viimeiset. Mä en usko että enää sua näen, en saa tilaisuutta tehdä asioita eri tavalla.
Kai mä saan toivoa, että joskus vielä näen sut jossain, törmään edes vahingossa ohimennen?