IRC-Galleria

talavipäivön melankolisoinnitTiistai 14.02.2012 18:20

Karvaan makuinen aamukahvi valahtaa mukavasti kalvopäällysteisellä rakeisesti rapsahtelevalla pienellä, pitkulaisella asialla täytettyyn vatsaan. Tuuli tuivertaa, ja olematon jumala on meidät hyljännyt.

Lumi on enää vain hiekkaa, joka viilettää pyörivässä viimassa kylmäten kotiin kumaraisesti kulkevien lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten kasvoja. Ne onnekkaat, jotka omistavat auton, tai ovat varakkaita kulkemaan julkisilla kulkuvälineillä, laskevat hiluja käsissään ja odottelevat tuiverruksessa myöhässä kulkevaa, pitkää reittiä pyörittävää, putkilomaista hurmuria.

Eikä bensarahat, ja autojen päästöt lämmitä mieltä kylmänä talviaamuna, kun vanha auto käynnistyessään päästää ilmoille posahduksen, mustaa savua, ja rikkinäinen tupakansytytin ei tarjoa lämpöä tarvitsevalle.

Sillä tavalla on sama aloittaa päivä, jolloin kulkee kumarassa luudan varressa, laitteen työntäjänä, mutterin kiristäjänä, tai ruostuneiden peltiromujen kasaan kantajana, robottina.

Ja sitten ovat ne "jumalan" hylkäämät. He katsovat ulos mahdollisesta ikkunasta ja odottavat päivää jolloin kaikki on vielä paremmin. Päivä jolloin aurinko paistaa taas, ruoho on vihreää, ystävänpäivä on päivittäin, eikä tuuli tuo hiekkaa kasvoille.

Jaloissa palavat paleltumat alkavat parantua, eikä tarvitse enää herätä kylmissään vieraasta rapusta lattialta, etsien kotia tai päämäärää, joka loppujen lopuksi on kuitenkin kaikilla sama.

Tulisi kevät, linnunlaulu ja huolettomuus, rahaa on, kun menee puistoon ja kerää sitä muovikasseihin. Peseytyä voi, kun upottautuu järven haaleaan, puhdistavaan ja virkistävään veteen. Ruokaa on helppo hakea paikasta nimeltään: missä vaan, ja jokainen on ystävä.

Ja nuhjuiseen sosiaalitoimistoon kulkiessaan ei tarvitse tuntea itseänsä niin kovin suuresti surkimukseksi, kun edes aurinko vilauttelee hymyileviä kasvojaan likaisen ikkunan läpi, ja nurkassa oleva vesiautomaatti pulputtaa jotenkin oudosti iloisemmin.

Ja ihan kuin lasin takana päivystävät vartija, sekä virkailija olisivat vilauttaneet vaivihkaa pienen, pienen hymyn?

[Ei aihetta]Tiistai 17.01.2012 23:03

jee on hieno päivä tänään
pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i pi pí pï Pi pI Pí pì P i P/i pî p'i

Hiiren peloittava seikkailu!Tiistai 08.11.2011 19:11

Kirjahyllyn takana, siellä perimmäisessä nurkassa. Kaikilta katseilta piilossa. Valon nurjalla puolella. Kauhistuneena, tärisevänä, tapahtuu hiiren valmistautuminen seikkailuun.

Juuri oli kolo tehty seinään hiukan heppoiseen. Siitä sitten hiiri kömpi nurkkaukseensa pienoiseen.

Viiksikarvat vain väpättelee, kun hiiri rohkeutta kerää.

Tähän asti ollut on, hiiren pienen viisaus: Älä tee mitään rohkeaa, koska sitten alkaa pelottaa.

Kuitenkin hiirulaista niin kovasti kiinnostaa, mitä on tuolla mistä valo pilkahtaa.

Siispä hän ottaa askeleen, toisen askeleen, ja kolmannenkin. Kipittää vinhasti rohkeasti pinkaisten valoisaa valoa päin.

Sitten kurkistus, pienen pieni. Siellä ei näy mitään liikkuvaa. Eteenpäin taas, kohti paikkaa jännää josta herkullisuuden tuoksahtamisen huomata saattaa.

Mutta hyi! Mikä on tuo suriseva, muriseva masiina. Valkoinen, laatikkomainen, niin kovin pelottava. Hiiri kummastelee, ihmettelee ja kiertelee. Nuuskii arasti ja väpättää.

Mutta sitten huomaa pieni nenä tuoksun kovin mainion, hiiri pompahtaa pöydälle piipittelee ja löytää rapisevan läpinäkyvyyden.

"NOM NOM NOM", hiiren mussutus aloittuu. "MUSSUTI MUSSUTI ROUSKUVAA, NIIN HYVÄÄ!"

Mutta sitten kuuluu kolahdus! Askelia ja kiljahdus! JÄTTILÄINEN LÖYSI HIIRULAISEN.

Hiiren sydän kurkkuun pomppaa, vinhasti juoksee hän alas pöydältä, sujauksessa on hiiri hyllyn takana, seinän aukosta piiloon pinkaisu.

Sitten huojennus ja helpoitus. Hirviö hiljeni, ei tule perässä.

Rohkeus oli jännittävää, eikä liikaa peloitusta syntynyt.

Niin laittaa hiiri päänsä pieneen tyynyyn, silmät kiinni ja uinahtaa. Omassa pienessä pesässään. Pehmoisessa ja hämyisessä.


YLIMÄÄRÄISET I-KIRJAIMET OVAT SANOISSA SÖPÖYSSYISTÄ, MUTTA AINOASTAAN OSASSA LAISKUUS/JOISTAKIN SYISTÄ.
Kesän 2011 alussa me omistimme kolme pyörää. Ne olivat mukavia, kivoja, värikkäitä, iloisia ja onnellisia pyöriä. Vaatimattomalla rahalla hankittuja, ystävällismielisiä lahjoituksia, ja itse vaivalla koristeltuja.

Ensimmäisen pyörän kadottua kesän aikana, ehkä heinäkuussa, tai kesäkuussa, harmistuin hieman. Olihan toki totta, että kolme pyörää kahden hengen taloudessa on mahdollisesti pröystäilevää luksusta eikä välttämättömän tarpeellista, joten hyväksyimme etsimisen ja rikosilmoituksen tekemisen jälkeen kohtalomme, polkien siitä lähtien kahdella pyörällämme ollen hyvinkin onnellisia niiden olemassaolosta.

Nyt minä olen kuitenkin kurjistunut. Tänään yöllä (8.11.2011) näistä kahdesta meidän välttämättömästä kulkuvälineestämme katosi taas toinen. Tulin suorastaan vihaiseksi aamutuimaan ulos kävellessäni, avopuolisoarmaani jo töihin lähdettyä, huomatessani, että hyvinkin paljon hänen pyörässään ollutta lukkoa muistuttava punainen pitkulainen asia makasi maassa katkaistuna. Soitin rakkaimmalleni ja kuulin, että hän käveli tänään töihin.

Molemmat pyöristä olivat itse koristeltuja Jopoja, kivan näköisiä, ja mukavia polkea. Pyörät olivat myöskin lukittuja kaupasta ostetuilla lukoilla. Ilmeisen epäriittävällä tavalla. Tästä eteenpäin täytynee laittaa kaksi mahdollisimman järeää lukkoa. Toisella kiini telineeseen, ja toinen vaikka renkaan ja tarakan ympärille.

Mutta te, pyörävarkaat (jotka tuskin tätä edes lukevat<3), muutama sana teille: Jos tarvitsette pyörän, ostakaa sellainen, älkää viekö toisilta. Jos tarvitsette rahaa, älkää varastako pyörää ja myykö sitä eteenpäin, menkää oikeisiin töihin. Jos elätte tukirahoilla, käyttäkää ne harkiten, ja ostakaa pyörä johon teillä on varaa. Jos teillä ei ole varaa elää sellaista elämää, jota elätte, varastamatta toisilta, muuttakaa elämäntapaa. Niin ja tosiaan, Oulussahan on myöskin tämä lainapyörämahdollisuus! Käyttäkää niitä.

Varastaminen ei ole ok. Pyörä saattaa olla halpakin yksikseen, mutta jatkuvasti uuden hankkiminen tulee loppujen lopuksi kalliiksi + tunnearvo + ylimääräistä vaivaa jo muutenkin jokaiselle omalla tavallaan haastavaankin elämään.

Ei muuta.

Vierailu käkikellossa!Torstai 20.10.2011 21:34

Kävin tänään vanhan käkikellon sisässä, koska minua on pitkään kiinnostanut käydä katsomassa, miltä käen koti näyttää.

Se oli kivasti sisustettu, värit olivat lähinnä vihreää, sinistä, keltaista ja violettia. Paljon koristeita, rusetteja, verhoja ja kaktuksia.

Koko asunnon seinät oli päällystetty käkikuvioisella retrotapetilla.

Juttelin myöskin käkikellokäkikaverini kanssa. Hän kertoi, että nuorempana hänellä oli ollut suuria vaikeuksia herätä aina ajoissa kukkumaan, mutta "Vanhemmiten..." hän totesi, "Vanhemmiten sitä oppii olemaan kello ja jopa nauttimaan siitä. Aina ajallaan kukkumaan ja ajallaan pois kukkumasta, sitä se on."

Käki kertoi myös lempiharrastuksensa kukkumisen lisäksi olevan äänenavaus ja laulaminen. Sitä hän harrasti kuuleman mukaan paljon.

"Joo-o, aamu alkaa äänenavauksella ja viidelläkymmenellä ikivihreällä, ja iltaa kohti mennessä olen yleensä laulellut satoja erilaisia lauluja. Sävellän myös itse." Käki sanoi ja asetti äänittämänsä levytyksen vanhaan gramofoniinsa.

Musiikki vei meidät matkalle synkeään käkimetsään, jossa metsien vanhimmat lait yhä vallitsivat. Vahva oli vahva, vanha oli vanha ja aika oli maan pyörähdys akselinsa ympäri.

Käki piti myöskin paljon pallojentönimispelistä, jossa hän on kuulemma nuoruudessaan ollut oikein haka. Siihen tarvittiin vanhoja huopia, jotka mytätään keskelle lattiaa kuoppaisaksi asiaksi, ja monta ilmapalloa, jotka asetellaan kuopan päälle. Siitä käki sitten vuorotellen yrittää mahdollisimman nopeasti työntää vuorotellen jokaisen pallon alas. "Siitä minä tykkään!" Käki vielä totesi.

Sitten oli aika minun lähteä. Käen täytyi taas aloittaa jokapäiväinen äänenavailunsa ja laulelunsa. Toivotin käelle hauskoja kukkumishetkiä. Hän rääkäisi omituisesti ja katsoi minua tuimasti, sitten hän, vanha känkkäränkkäkäki, otti hirmuisen spurtin, juoksi minua kohti ja tönäisi minut vinhalla kierteellä ulos kodistaan. Tipahdin huoneeni lattialle, olin taas oma itseni, itseni kokoinen, ja käkikello raksutti tavalliseen tapaansa seinällä.

Olipas se seikkailu!

Suurenmoinen seikkailuörvelötarinaKeskiviikko 19.10.2011 20:21

Eräänä päivänä kauan, kauan sitten, pienen kylän perukoilla, kaukana kaikesta hälinästä törötti suuren suuri örvelö kotinsa eteisessä ja vetäisi saappaat jalkaansa.

Ilma oli usvainen ja kello oli jo yli puolenyön, kun örvelö aloitti jännittävän seikkailunsa.

Örvelö asteli kotinsa portaat alas ja suuntasi kohti läheistä metsää. Siellä hän tiesi, että tänä päivänä ja tähän aikaan, hän näkisi keskellä metsää jotain erittäin mielenkiintoista.

Malttamattomana hän kipitti ja saappaat lompsuivat nopeassa tallustuksessa. Kohta hän olikin perillä.

Mutta hän ei nähnyt mitään.

Hän istahti alas kivelle, ja tuijotti metsän keskikohtaa.

- Miksi mitään ei näy?, hän mutisi ja murahteli. Ehkä häntä oli huijattu.

Siinä örvelö sitten istui, monen monta tuntia, kunnes väsymys tuli ja sai hänen pienet silmänsä sulkeutumaan. Hän vajosi uneen.

Unessa hän kuuli kaikkialta ympäriltään kauneinta laulua, mitä kukaan osaa kuvitella, se kaikui ympärillä ja sai hänet pelonsekaisen ihmetyksen valtaan. Laulua jatkui jonkin aikaa, kunnes yhtäkkiä koko metsä ikäänkuin pakeni hänen taakseen. Puut, pensaat, mättäät, sienet, kaikki vetäytyivät hänen edestään muodostaen leveän väylän, joka jatkui aina metsän toiseen laitaan asti.

Örvelö tuijotti näkyä silmät selällään. "Mitä ihmettä?", hän mietti. Ja sitten häntä kohti lähti vyörymään suuri muotoaan muuttava jättiläishirviö. "MRÖÖÖÖÖÖÖÖÖ WRÖÖÖÖÖÖÖÖ ÄRRRRRRRRRRRR!", se ärjyi ja karjui ja juoksi kohti örvelöä. Maa tärisi ja meteli oli sanoinkuvaamaton.

Örvelö raukka pelästyi suunniltaan. Hän nousi maasta, otti jalat alleen ja lähti pakenemaan hirviötä. Tuloksetta.

Hirviö puraisi örvelön pään irti, se sattui, mutta örvelö jäi henkiin. Niin hän sitten lähtikin matkalle kyseisen kammotuksen vatsaan ja suolistoon. Vaikka kuvakulma oli mielenkiintoinen, örvelö ei erityisemmin nauttinut pelkkänä päänä olemisesta, tai sisäelinten löllöisästä olemuksesta.

Niinpä hän päätti yrittää kaikkensa jotta kuolisi. Hän pidätti hengitystä, pomppi lujaa, tunkeutui suolimutkiin ja yritti litistyä, mutta mikään ei auttanut.

Siellä hän sitten löllösi useita tunteja. Pikkuhiljaa suli hirviön vatsahappopurkauksissa. Kunnes yhtäkkiä tapahtui hirveää poreilua ja kuin salamana örvelöpää lennähti hirviön pyllyreiästä kakkaläjään.

Siihen örvelö heräsi. "No huh!", hän totesi. Hirvittävä painajainen sai hänet muuttamaan mielensä yllätyksistä. "Olkoot mitä tahansa, minä lähden kotiin!".

Niin örvelö lampsi matkoihinsa. "Lomps, lomps!". Sinne jäi metsän yllärit. Perkele.

Tarina marsustaKeskiviikko 19.10.2011 20:00

Varjomörkölän linnunpönttömetsän uumenissa jossain möyri maassa pienen pieni marsu. Sen viikset väpättivät tuulessa ja nenä vipatti, kun se nuuski keväisen raikasta aamuista ilmaa. Linnut olivat aloittaneet viserryksensä lennellen edestakaisin pönttöjen välissä. Kostea nurmi tuntui kivalta tassuissa ja hento pienen pieni aamuinen tuuli puhalsi, pörröttäen marsun sileää turkkia.

Marsu huomasi edessään voikukan. Se oli noin kahden metrin päässä ja uskomattoman herkullisen oloinen. Marsun silmät suurenivat ja tassut tempaisivat juoksuun. Whii, kun se viiletti! Ja sitten "rousk!", voikukka katosi marsun suuhun.

- Olipas hyvää, se mutisi itsekseen tyytyväisenä, ja lähti kipittämään matkoihinsa.

JEEEEKeskiviikko 19.10.2011 15:37

Tänään heräsin siihen, että taivaalta satoi tuhkaa. Sitä tuli aluksi ihan vähän vain, mutta pikkuhiljaa tuhkan määrä vain lisääntyi ja lisääntyi. Nousin ja katsoin ikkunasta ulos hiljaa. Kyseistä paskaa oli ilmeisesti ripotellut hiljakseen jo useampia tunteja. Koko maisema oli harmaa, vaalea, ja kuolleen näköinen. Valo oli koko kehoa riipivän kalsea, hyi.

Kävelin keittiöön. En jaksanut kiinnittää tapahtuneeseen sen kummempaa huomiota. Keitin kahvia, hain postiluukusta kolahtaneen lehden ja avasin sen.

Etusivulla ei ollut mitään. Sisemmillä sivuilla ei ollut mitään. Koko lehti oli tyhjä. Käärin lehden rullalle ja heitin roskakoriin. Kahvi oli valmista.

Valitsin kahvikuppiani kauan. Jotenkin valinta tuntui merkittävältä. Päädyin kuivauskaapin perällä yksinään murjottavaan vaaleanpunaiseen possumukiin, jonka saparosta muodostuu kahva. Kaadoin kuppiin kahvia, ja huomasin, että maito oli loppu. Kävelin tietokoneelle persettä rapsutellen ja kahvia hörppien.

Olo oli rähjä ja olin puolipukeissani. Istuin tietokonetuoliini, josta kuuluva narahdus tuntui ahdistavalta. Avasin selaimen ja katselin internettiä. Ei mitään erikoista.

Kahvi loppui. Sitten tupakille. Reinot jalkaan, pipo päähän ja rähjäinen huopatakki niskaan. Tupakkaa kääriessäni muistin tuhkan, onkohan sitä vieläkin vai oliko se vain pahaa unta?

Valmiin tupakan kanssa kävelin parveketta kohti, avasin oven vaivalloisesti ja astuin ulos. Koko parveke oli täynnä kuolleita lintuja, tuhkaa ja linnunpaskaa. Potkin kuolleet pulut alas, ja sytytin tupakan, vedin ensimmäiset henkoset ja hytisin kylmyydestä.

Körssäsin loppuun, nakkasin tumpin takapihalle, tuhahdin, käännyin ja menin takaisin sisään.

Olin aina niin vihannut ensilunta.

[Ei aihetta]Tiistai 20.09.2011 19:17

metsään on tullut jo syyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyys