IRC-Galleria

Kirjoitettu 26.9.2007:

Tuli jotenkin pakottava fiilis kirjoittaa jotain tänne päiväkirjaa, jotenkin tuntuu että musta on tullut hyvin itsekeskeinen ihminen, muistan kun olin aivan hajalla eron jälkeen, oli kaaosta, viinaa, irtosuhteita, tuskaa mutta kuitenkin silloin kaikesta siitä paskasta huolimatta jaksoin antaa vertaistukea ihmisille, mutta nyt en jaksa oikein mitään, pidän etäisyyttä ihmisiin koska pelkään että kuormitun, i mean WTF? Ei se ennenkään tehnyt niin joten miksi hemmetissä nyt ajattelen niin? Siksi kun pitkästä aikaa tuntuu että elämässä on päämäärä? on suunnitelmia elämälle? Hemmetti murun kanssa mietitään jo ensi vuotta että riippuen jos on hyvä rahatilanne (tai enemmänkin työtilanne) niin hankkisimme auton ja minä menen autokouluun, piti jo tänä syksynä mennä mutta kun ei helvetti ole rahaa ja pelkään että jään työttömäksi vuoden lopun jälkeen joka vie mut taas sinne syövereihin jossa kaksi vuotta jo olin, pelkään että se on taas lopun alkua parisuhteelle yms. Kävelenkö mä tosiaan jollain hemmetin ohuella narulla jossa pienikin horjahdus tiputtaa mut syvyyksiin ja kaikki menee taas piloille? Tuntuu että elämä on ollut vain pelkkää haaveilua ja ainut haave mikä mun elämässä on koskaan ollut: Päästä naimisiin rakastamani naisen kanssa, saada lapsia ja elää normaalia elämää ilman masennusta. Onko tuo utopiaa? Miksi tuon saaminen on mahdotonta (ainakin tähän mennessä)? Jokaisessa parisuhteessa mietin "ehkä nyt unelmani voi toteutua", mutta paskat, everytime the shit hits the fan. Mua oikeesti ottaa päähän tää ainainen pelko että mut hylätään, se on seurannu mua lapsesta lähtien, hemmetti menis jo tuonne kaaliin että se pelkääminen ei auta mitään vaan pahentaa kaikkea, vaikka olen päässyt pikkuisen eteenpäin että en pelkää niin paljoa niin miksi hemmetissä siitä ulospääseminen kestää niin kauan?

Noh tässä oon nyt syksyn aikana lähettänyt avoimia työhakemuksia eri firmoihin ja nyt hain yhteen koulutukseen josta olisi TODELLA paljon hyötyä tähän ammatiin johon olen vaan "tupsahtanut" mutta en odota että pääsisin siihen koska oon tottunut työttömänä että en päässyt mihinkään. Haluisin taas päästä soittaa rumpuja mutta siihenkin tuntuu että ei ole jaksamisia, aina kun joku on ottanut yhteyttä kiinnostuakseni minusta niin jähmetyn enkä uskalla vastata mailiin takaisin, mitä hemmettiä tuokin on? DAMN YOU FEAR!!!

Noin nyt helpotti, ainut mitä haluan vielä olisi kyky itkeä taas niin olisi täydellinen paketti täksi illaksi , ärsyttää kun itkemiseni on hävinnyt, höh tuli kai sitten itkettyä kyynelkanavat kuiviksi pari vuotta sitten . Noh ehkä se tulee taas joskus takaisin. Nyt kattoo Penn & Telleriä ja odottamaan kun muru tulee töistä

---

Kirjoitettu 5.10.2007:

Jälleen on vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta kun piti saada purettua tuota fiilistä, sen jälkeen onkin ollut taas helpompi olo . Viime viikonloppuna tuli oltua tupareissa ja ihan kivaa vaihtelua sekin oli, viettää rentouttavaa kanssakäymistä tuttujen sekä uusien immeisten kanssa, se on huvittavaa että vaikka olen melko sosiaalinen ihminen niin mua aina jännittää melkoisesti tavata uusia ihmisiä (kuten myös vanhoja tuttuja), pitkästä aikaa olikin krapulaa päällä .

Ensi viikolla käydään hakemassa Skulkki meille, ihanaa kun saadaan pieni kissanpentu kotiin hyrisemään (tosin varmaan aluksi on muutaman päivän piilossa ennenkuin tottuu meihin). Molemmat odotetaan kovasti että saadaan Skulkki vihdoin ja viimein kotiin .

Tuolta kurssilta johon lähetin hakemuksen tuli kielteinen päätös (mikä ei ollut yllätys), osittain harmittaa kun siitä olisi ollut todella paljon hyötyä tulevaisuudessa mutta osittain tiesin että en pääse siihen, sitä tuli totuttua kielteisiin päätöksiin kun oli oltua 2 vuotta työttömänä. Pelkään edelleen että joudun taas työttömäksi (taitaa itseasiassa olla suurin stressitekijä mulla tällä hetkellä) ja että sitä kautta taas vaivun masennuksen pauloihin ja että parisuhde kärsii siitä todella paljon .

Mistä päästääkin muruun ja minuun, pakko sanoa että olen varmasti "uudestirakastunut" tällä hetkellä, okei ei se ole sellaista kuten oli alkuaikoina mutta jotenkin tuntuu että rakkauteni murua kohtaa on noussut "seuraavalle" tasolle; tiedän sydämmessäni että haluan mennä naimisiin hänen kanssaan ja että haluan viettää elämäni hänen kanssaan. Mutta en kuitenkaan halua hypätä asioiden edelle liian nopeasti, ensiksi pitäisi mennä kihloihin tosin tällä kertaa niin että oikeasti ne kihlat tarkoittaa sitä että mennään naimisiin eikä "leikkikihloja". Siinäkin oma stressinsä että miten ja missä helvetissä sen teen? :smt017. Noh nuo asiat ei ole aivan NYT ajankohtaisia mutta pikku hiljaa nuokin asiat rupee mietityttää päivittäin.

Sehän tässä suhteessa on hyvää kun molemmat oppii lisää asioita elämästä, itse olen omaksunut sen miten pitää omia puolia (se on pakko hänen kanssaan koska muuten jyräisi mut aika helposti ), me osataan äristä niin ettei mene henkilökohtaisuuksiin tai että toinen ottaisi nokkiinsa (varmasti ulkopuolisilta vaikuttaa että me riideltäisiin jatkuvasti mutta se on meidän oma "insidejuttu" ), kotona on todella mukava käpertyä sohvalle kattomaan jotain hyvää ohjelmaa tämä pätee vapailla että arkisin (etenkin arkisin tuo on tärkeää päästä käpertymään ).

Tänään meen taas viettää "kuukaisittaista ryyppypäivää" frendille, siitäkin tullut oma traditionsa parissa vuodessa ja onhan se kiva päästä viettää hyvää aikaa frendin, wrestlingin sekä pelien parissa . Mutta ehkä nyt pitäisi taas vaihteeksi tehdä töitä .

Hyvää viikonloppua kaikille !