IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Ystävänpäivä huomennaLauantai 14.02.2009 00:38

Jäi eilinen väliin, joten kirjoitan siitä koosteen tähän.

Eilen oli kotona hieman alle litra Tasista, joten jouduin ostamaan lisää juomaan. Ostin kuusi Lapin Kultaa. Olisi pitänyt ostaa lisää tai lähteä suoraan Alkoon ostoksille, koska loppui kesken ja en meinannut saada unta kun lisää mieli teki.
Luin melkein koko päivän samalla juoden. Katsoin myös elokuvan Youtubesta. Kummeli alivuokralainen oli ilmestynyt sinne ja sen katsoin. Elokuva oli minulle pettymys.

Tänään heräsin taas tuttuun aikaan, noin kahdeltatoista. Lähdin noin tunnin kuluttua Kontulaan Alkoon. Minulle oltiin yllättävän ystävällisiä. Paljon enemmän kuin normaalisti. Ostin tuttua Tasista sekä punaviiniä äidilleni. Minun oli myös mentävä Lidliin koska syön tänään kiinalaista ruokaa. Minun piti nimittäin ostaa limua, koska mielestäni maito ei oikein sovi sen ruoan kanssa.
Aloin tuossa hetki sitten juomaan ensimmäistä Tasista ja nyt klo on 15:23 ja kirjoitan myöhemmin lisää.

Nyt lisää ja klo on anyr 22:28 ja katsoin Yöon ritarin. Halusin vihdoin saada selville Jokerin kohtalon.
Kuitenkin Jokeri ei kuollut enkä muyöskään smuistanyt että se huppupäinen mielisairaalan omistaja oli vielä hengissä. Miskä lie varioksenpelätin tai jotain.
Elokuvasn jälkeen ohjelmia ja minulta myös leikattiin hiukset.
Viinaa stullut vedeltyä taas urakalla ja silleen. Ei kait muuta.

Hyvää ilanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.