IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Juustossa löytyySunnuntai 18.12.2011 00:34

Heräsin suhteellisen myöhään, vasta kahdentoista aikoihin. Join yhden energiajuoman ja vetelin erään toisen piristysjuoman. Aloin sitten ryyppäämään viskiä ja tilasin Ravintola Deli Chefista neljä juustohampurilaista ja yhden Pepsin niiden kanssa. Ne neljä olisi tarkoitus riittää myös huomiseksi, sillä ne ovat nimistään huolimatta isoja hampurilaisia. Juustosta puheen ollen, minulla on koko päivän soinut päässäni Kisun, eli Kristian Jernströmin, biisi Juustossa löytyy. Se kertosäe on niin tarttuva ”mulla juu-juu-juustossa löytyy, sitä kaikille mä jaan, sen te tuutte huomaamaan”. No kaipa se lähtee päästä pois jossain vaiheessa. Flashbackkia viime illasta, ihan kuin olisin nähnyt Anniinan. Se oli varmaan vain uni, ainakin luulisin. Otin äskettäin rommia ja toistan taas eilistä rytmiä. Viskiä ja rommitotia hunajalla. Nyt aika näyttää kellossa 16:07 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu nyt kun kello on 20:16 ja Kisun biisi soi päässä vieläkin. Yritin laittaa sen pois mielestä siten, että kuuntelen sen Youtubesta niin kauan, että se alkaa kyllästyttämään. Ei onnistunut kuitenkaan. Minullakin löytyy juustoa, sitä on koko jääkaappi täynnä, sillä pidän munakkaasta. Useiden tuntien kuuntelu yhtä biisiä on aiheuttanut minulle kappaleen oppimisen ja siten voisin laulaa sen vaikka karaokessa. Siis ulkoa, koska laulan yleisölle. Minä itse aina pyrin oppimaan kappaleen niin hyvin, että minun ei tarvitse katsoa tekstejä laulaessani. Se antaa paremman vaikutelman kun katsoo yleisöä laulaessa ja siten pystyy myös eläytyä paremmin. Sen takia minä opettelen biisin ennen sen esittämistä, vaikka tietysti aina silloin tällöin pitää vilkaista sanoja varmuuden vuoksi joissakin biiseissä. Usein on minun esiintymislavalleni tulleet ”hehkeitä” tanssityttöjä ja viimeksi kun lauloin karaokea, niin jotkut käpälöivät minua kesken laulun. Minä olen myös misettinyut sitä, millaisen kluvan laitan tämän viikon kuvakseni. Mhuomenna on sunnuntai, eli joku masentava kuva ehkä. Joka tapoauksessa viinaa mennyt kovaa tahtia ja jatkuu myöhemmin kirjoittelu.

Kello alakaa lähentyrä siitä 22:25 ja astaitaa olla aika laittaa apäiväklirjaa galleriaan, varesinkin kun netti on eniin epäluotettava toimivuutensa suhteen. Kisun sdkappeolean soi edelleen päässä, juustofanai kun olen. Viskisä mennyt urakalla ja rommitotia ahujanalla myös. Pistetään nyt kduitenkin tämä päivis galleriaan.

Hyväsä illanajrtkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.