IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Jarkko 26 vuottaSunnuntai 25.03.2012 01:24

Tänään tutli tosiaan täyteteteyä peräti 26 vuotta, miamkå on todella merkittävän suuri luku ottaen ehuomioon minun elä’mäntavat. Tä ä aamu alkoi sillä, että galleriaan mennessäs olin saanut kolme synttäerio onnittelua, kiitos heilole. Olin myös saanut jatkuvalla stöllä puhelimeeni synttärionnitteluja erilaisilta sivustsoilt. Lähinnä OkCupid, Twool, Badoo, Imvuvvdns sdjh asiotten kaikilta noilta saain synttärilahjaksi ns.s vio-passit. Sain siis huomatan sdnr jota oikeasti poitävät mimnusta. Twoossa non tietystsi ulkomaalaiset naiset kuumana meikeåläiseeen. Jostaian syystä ulkonäöllisesti minusta pitävävt aina kaikkein eniten ulkomaalaiset naiset. Varsisnkin amerikkalaiset. Olene ilmeisesti suomalaisten naisten mielestä ruma kuin synti. Badoosssaa oli noussut miehistä sijalle 1320 niisstä kaikkein suosituimmista niwelmistä. Isäni soistti minulle onneksi su7hteellisen aikaisin tänään. Sillä tavalla onneksi aikaisein, etten ollut täysin soosiössa vielä silloin. Joisn tänään aamiaiseksis siideriä jotana oli jääkaapissa. Sen jälkeene alaoin ryyppäämään viskiä ja katselein netisttä Putouksen sketsejä kaikilta kolmeleta kaudelta. Katssiisn myös Formuloiden aika-ajot..ikävä kyllä. Hamilton paalupaikalla. Alsuksis meinä ajattelein mennä ryyppäämään ja pelaamaana kasinolle Putouksen Korttitaloan innoittamana, muatta ehkä parempi etten mennyyt. Täällä kotona old n ryypännyt ja silleene- ja eei kai tässä muuta.

Hyvää illanjarkoa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.