IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Kuten voi otsikostanikin jo päätellä sen, että tänään on lomajaksoni viimeinen päivä. Nopeaasti kului. Seuraavaa tulee vasta 23.8.ja se kestää kaksi päivää. Minulla on kuitenkin vielä jäljellä viikonloppu ennen palaamista taas töihin. Minun pitää tehdä korjaus edelliseen päiväkirjaani, jonka kirjoitin tiistaina. Kerroin siinä, etten ole nähnyt ketään ystävistäni yli vuoteen, mutta muistin väärin. Minä kuitenkin olen, mutta tapaaminen oli niin lyhyt, että se ikään kuin unohtui minulta. Poistinkin tänään kyseisen lauseen siitä päiväkirjasta. En yleensä poista jälkeenpäin mitään päiväkirjoista, ainoastaan asiat jotka osoittautuvat virheellisiksi myöhemmin. Kaikki kertomani asiat ovat aina täyttä totta, eihän sitä muuten olisi mitään järkeä kirjoittaa. Joka tapauksessa heräsin tänään kahdentoista aikoihin ja join yhden lonkeron ja sen jälkeen aloin juomaan viskiä. Katsoin sitten pari tuntia Putousta ja olen galleriassa ollut. Nyt on klo 16:14 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu kun kelloe on 22:44 ja oalen tuossa välaissä eryypännyt viskiä kunnolla, katsellut kodiamaaan Englannista ja Ammerikasta. Tilsnnut megahamapurilaisen netissä ja vedelleyet viskiä. Jotaian muutakin tuli tehtyä, mutteei nyt muistu mieleen. Lädhden kohta katsomsaan elokuvan The Doors, sjoka tulee joltain kanavalta kohta. Eai kait tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.