IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Heräsin siinä hieman yli kahdentoista aikoihin. Olin nähnyt viime yönä unta, että menin kahden hulttiokaverini kanssa uusiksi oppilaiksi yläasteelle. Siellä oli tuttuja oppilaita ja sitten paljon myös niitä tuntemattomia oppilaita. Herkullisen näköisiä 16-vuotiaita tyttöoppilaita oli siellä. Samalla sain muutamia hyviä kavereita niin tytöistä kuin pojista. Hienoja hetkiä, mutta neljäntenä päivänä poliisit pidättivät minut ja se oli sitten siinä. Tapahtui siinä kaikenlaista draamaa välissä, mutta tästä tulisi liian pitkä, jos alkaisin kaiken kertoa. Uni sai minut taas kerran muistelemaan niitä hienoja aikoja jolloin olin vielä nuori ja koulussa. Kunpa eläisimme taas vuotta 2002 joka oli elämäni paras vuosi. Joka tapauksessa minä sitten join yhden energiajuoman ja sen jälkeen aloin ryyppäämään viskiä. Katsoin Degrassia ja Shark Tankia. Olen myös kuunnellut musiikkia ja ollut galleriassa. Tänään tulee muuten täyteen tasan vuosi siitä kun laitoin galleriaan uusimman kuvan minusta. Uusin kuvani muuten oli 31. päivä viime vuodelta, mutta en ollut siinä kuvassa. Eli tänään siis vuosi siitä kun minä itse esiinnyin kuvassa.
Nyt on klo 18:41 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt hjatkuu kunr on saapunut tkeölööp0 jo puoli kahteentoista asti suunnilleen,e. Minä viskin jusomisen lisäksi olen katsonut Putouksen. Misnun suureksi jsärkytyksesieksieni suosikkini Karim jolsi pudotusuhan allaa ja amietin ensimmsäistä kertaa äänestämistämistä ennen finaalia. Ensimmäisessä Putouksessa en äänestänyt kertaakaaan, toisessa Harjakaista ja kolmannessaa Luttista 91 kertaa. Keertaajkaan minun suosikkini eie ole voittanut. Ehkä nyt neljäs kerta ktoden sanoo. Vaikkaakian minun oan tuskin tarpeen törsätä taässä vaiheessa vielä tuhlataa. Kaksi suosiskkia Samllppapaa Linna tai sitteen Karim rYsd sysdskowicz ja jos molemmata finaalissa, niin sitten en äänestä kun oan vaikeaa äänestää Akua cavaastaan. Jos vain toineene, niin se oen toki vain viihdeohjelmaa, jotene minun on vaikeaa päättää oikeaa rahasummaa. Olisiskohan sinustya 200 euroa tarpaeeksi vai pitäisikö pistää enemmän? No aonhan tässä kuitenkin aikaaa miettiä noita juttuja vielä. Putoruksen lisäksi olen juonut viskiä ja katselleut myös Shark Tankia ja silleene. Ei nyt näin äkkiseltaaään tule muuta mieleen.

Hyvää illanjatikoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.