IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Ero NetlogistaKeskiviikko 30.04.2014 02:27

Heräsin tänään melkein kolmelta päivältä. Lähdin sitten Kontulaan Alkoon ostamaan repullisen viskiä. Minulla oli lompakossa niin paljon seteleitä, että kesti hetken antaa rahaa, kun tuntui, että ne setelit olisivat liimautuneet toisiinsa kiinni. Alkosta kun lähdin kotia kohti, niin mietin miksei Alkon myyjä katsonut minua samalla halveksuvalla ilmeellä kuten ennen, eli siis ilme joka sanoo ”saastainen juoppo” tai ”taas toi juoppo tulee tänne”. No joka tapauksessa kun tulin viimein kotiin, niin aloitin viskin juomisen ja katselin komeiasarjoja televisiosta. Kuten Pulmuset ja Family Guy. Katsoin myös Pikku Britaniaa ja valitettavasti myös Salatut Elämät. Minä todennäköisesti joudun sietämään sitä paskaa sarjaa koko loppuelämäni ajan. Sitten netissä ollessani, olin täällä galleriassa, joka hitaudellaan hieman vittuili minulle. Minä otin myöskin eron Netlogista lopullisesti, sillä se oli liittoutunut yhteen Twoon kanssa. Se oli viimeinen pisara, sillä en voi sietää Twoo-sivua. Minua ei siis ole enää Netlogissa. Harmi, koska siellä oli ihan mukavia pelejä. Katsoin telkkarista myös Duudsonit tuli taloon sekä Panttilainaamon. Olen myös miettinyt pitäisikö minun vaihtaa tietokoneeni taustakuva. Cassie Steele on ollut siellä jo kauan, mutta pidän enemmän Cristine Prosperista. Degrassin Imogen Moreno, siinä nainen minun makuuni. Katsoo nyt kuka pääsee taustakuvaan jos se vaihtuu. Viskiä menee ja sydäntä Cassielle ja Cristinelle. Minulla on taas kerran, kuten niin usein, sellainen tunne, että jotain jäi taas sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.