IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Rauhoittavia musiikkejaPerjantai 09.10.2015 21:48

Heräsin tänään jo kymmeneltä aamulla. Noin kuusi tuntia aiemmin in eilen suunnilleen.
Aloin kuuntelemaaan rauhoittavaa musiikkia. Minulla oli myös todella kylmä. PPiti olla takki päällä sisällä, hanskat myös. Sitten alkoi väsyttää ja aloin nukkumaan kuuntelemalla samalla rauhoittanaallaa musiikkia kuuntelemalla. En ole varma kauanko nukuin. Joka tapauksessa aloin sitten juomaan Tasista ja katsoin Degrassia ja Shark Tankin.Kuuntenin sitten Jason Stephensonin puhetta rauhallisen merimusiikin taustalla kuuluvalla äänellä. Eipä se Jason paljon puhunut, lähinnä ne meriaallot. Olisi varmaan saanut paremmin irti siitä 70 minuutin sessiosta jos en olisi jatkuvasti ottanut huikkaa Tasiksesta. Muistui myös mieleen kouluajoista sellainen samankaltainen jossa olin viikottain. Menee patjalle nukkumaan ja kuuntelee musiikkia noin tunnin.
Katsoin sitten The man show:ta kolisen jaksoa. Nuoruusvuosieni katsoma ohjelma. Jokainen mies varmaan osaa samaistua ohjelman Adam Carollan ja Jimmy Kimmelliin. Katsoin sitten Salkkarit, Possen ja sen lisäksi musiikkia kuunnellen ja viinaa juoden.
Tuskin tässä enää mitään enää ehtii enää tapahtua kummempia, notta silleen.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.