IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Euroviisut 2016Lauantai 14.05.2016 22:52

Heräsin tänään jotain 13:20 suunnilleen ja ehdin bussiin klo 13:31 lähtevään Kontulasta. Kävin Alkossa ostamassa taas repullisen viinaa. Väsymykseni johdosta ostin kioskista mmyös tölkin Batterya, jonka join saman tien kadulla. Päätin lähteä taksilla kotiin ja sitten kotona aloin ryyppäämään Tasistani ja kuuntelemaan musiikkia kun myös samalla mietin erilaisia asioita. En suoraan sanoen muista enää mitä. Minulle tuli jostain kumman syystä Formulat tänään suorana lähetyksenä telkkarista. No hyvä hommahan se, ettei haittaa Euroviisuja. Hamilton paalulla, mutta Rosberg sentään toinen. Minä olen Team Rosberg. Olen myös Team Alonso ja Team Räikkönen, mutta eniten Team Rosberg tänä vuonna.
Formuloiden jälkeen söin nakkeja ja katsoin Degrassia. Kuuntelin musiikkia sitten ja laitoin uuden kuvan tänne Cleosta. Cleohan ei ole minun kissa, mutta minä olen ihan hyvissä väleissä hänen omistajansa kanssa ja hän on antanut luvan laittaa hänen kissansa kuviaan tänne.
Katsoin sitten Hyvät kaupat, josta tuli mieleen myös omatkellokauppani. Minä omistan kultakellon, jonka perin aikinaan isoisältäni, koska olen miespuolisista lapsenlapsista vanhin. Pyysin siitä aikoinaan tonnin, mutta tarjottiin vaan jotain 800 euroa. En suostunut ja kello on minulla edelleen.
Tällä hetkellä katson Euroviisuja ja saa nähdä kuka voittaa.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.