IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

KaveripolitiikkaaPerjantai 02.12.2016 22:16

Minä heräsin tänään jo hieman ennen yhtä. En muista milloin menin nukkumaan, mutta kai minä kuitenkin tarpeeksi nukuin aikuiseksi ihmiseksi. Muistan aikoinaan kun se laulaja Robin sanoi jossain haastattelussa jotain, että hän herää viikonloppuisinkin suunnilleen kahdeksalta tai yhdeksältä, sillä hänen mielestään päivä on pilalla jos nukkuu puoleenpäivään. Näin viime yönä jotain unta, josta en enää muista, mutta ihan pakko sanoa keskiviikon ja torstain välisistä kahdesta unista. Näin ensimmäisen unen, heräsin, ja seuraava uni oli täsmälleen samanlainen. Oli samat henkilöt, samat kohtaukset, samat vuorosanat ja kaikki tapahtumat tulivat samassa järjestyksessä. Se oli friikkiä.
Joka tapauksessa herättyäni aloin juomaan Tasista ja myös kupillisen teetä. Tulin sitten tänne galleriaan samalla kun kuuntelin musiikkia. Huomasin, että joku julkisista kavereistani oli ottanut minusta eron. Vaikka minä miten katselin jäljellä olevia, niin en vain huomannut kuka minut hylkäsi. Minulla on niitä nyt 339 kappaletta, kun parhaimmillaan minulla on ollut 346 kappaletta. Oikeassa elämässä minun paras kaverini Ikis on hylännyt minut, samoin myös toiseksi paras kaverini Jcob ja samoin myös kolmanneksi paras kaverini Petri. Enkä edes tiedä miksi minut on hylätty, minä olen hyvä tyyppi. Minä ja Ikis ollaan tunnettu jo kun minä olin kaksi, Jcobin yläasteelta saakka ja Petrin ammattikoulusta saakka. Minä ikävöin kavereitani. Ainoa kaveri, joka minua suostuu näkemään on Ari. Tyttöystävääkään minulla ei ole tällä hetkellä, on ollut, muttei ole ollut pitkään aikaan.
Nyt on klo 13:54 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin ohjelman Pitäisikö olla huolissaan? ja minä myös kirjoitin paperille listan tällä hetkellä olevista julkisista kavereistani, jotta tietäisin kuka minusta ottaa eron seuraavaksi ja kysyisin miksi hän otti minusta eron. Minulla on oikeus tietää miksi minusta otetaan ero, sillä eihän töistäkään saa potkuja ilman syytä ja sama pätee elämänkumppaniin. Ihan sama asia pätee mielestäni gallerian ystäviin. Minulla on oikeus tietää.
Nyt on klo 18:22 ja myöhemmin jatkuu

Minä tuossa Tasiksen juonnin lisäksi söin pari oopperavoileipää ja ollut täällä galleriassa, kuunnellut musiikkia, katsonut Salatut Elämät ja jonkin verran Uuno Turhapuroa pressana. Minun mielestäni Uuno olisi paljon parempi kuin meidän. Tai oikeastaan sanotaan, että Uuno olisi pääministerinä parempi kuin meidän. Minäkin olisin parempi pääministeri kuin Sipilä. Sinä joka tätä luet, olisit varmaan parempi kuin Sipilä. Harmi, että on erittäin epätodennäköistä se, että joku tappaisi Sipilän. Voi vaan miten iloinen ilme minulle tulisi jos kuulisin Sipilän kuoleman uutisissa. Se olisi erittäin ihanaa.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.