IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Sunnuntai 5.3.2017Sunnuntai 05.03.2017 22:31

Väsynyt olotila oli kun hieman ennen kymmentä tänään heräsin. Aloin sitten juomaan Tasista ja farmipeliä pelaamaan samalla kun aloin katsomaan Shark Tankia ja myöhemmin Pitääkö olla huolissaan? ja sitten Aivopelejä. Oli muutama asia, joissa meidän aivomme mukamas kertoisi mikä olisi se ja se, mutta minä itse ainakin tajusin heti. Eli mies puhui paskaa parissa asiassa, jos minun kaltaiseni idiootti tajusi ne heti. Myötätuntojaksossa taas kysymysten perusteella jakso kertoi minulle omalla tavallaan. että minä olen psykopaatti. Maailmassa on kuulemma 1% väestöstä psykopaatteja ja ilmeisesti minä olen siis yksi heistä. On minua hulluksi sanottukin koska halusin, että Lewis Hamiltonin kädet ja jalat sahataan mahdollisimman kivuliaasti pois, koska hän ei silloin voisi enää ajaa eikä voittaa maailmanmestaruutta. Sitä ei mielestäni lasketa, koska urheilussa ei tunneta armoa. Se tuo muuten mieleen vuoden 1999 Formula 1 –kauden kun eräs Eddie Irvine –fani sanoi kirjeessä ampuvansa Häkkisen renkaan hajalle jokaisessa jäljellä olevassa kilpailussa. Sitä ei koskaan tapahtunut. Niin ja minä myös meinasin tappaa pomoni, mutta en koskaan lyönyt häntä päähän sillä vasaralla. Ei ollut vankilan arvoinen. Jos näkisit ja tutustuisit häneen, niin sinäkin varmaan toivoisit hänen kuolemaa. Uniasiantuntijat myös noista minun unistani myös kun niissä usein teurastan ihmisiä ja raiskaan pikkutyttöjä. Unissa näyttelen roolihahmossa, ne eivät tarkoita mitään. Onhan minulla muitakin, mutta silti en näe mitään vikaa sinäänsä normaaliin verrattuna. Joka tapauksessa pelaan farmipeliä ja kuuntelen YouTubesta lastenmusiikkia. En tiedä miksi sieltä tulee koko ajan lasten musiikkia, mutta jonkun soittolista siellä on.
Nyt on klo 15:45 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa Tasiksen juomisen lisäksi olen kuunnellut musiikkia ja ollut galleriassa sekä pelannut myös farmipeliä. Galleriassa mirpsu oli ottanut minusta eron. En löytänyt koko naista kysyäkseni syytä siihen. Se on harmi, sillä minä pidän hänestä, sillä hän on söpöstä olemuksestaan huolimasta sellainen pahistyttö, joista minä tykkään. Ovat kiltitkin tytöt ihan jees, mutta pidän enemmän pahoista tytöistä. Osaan samaistua heihin paremmin. Kuten nyt vaikka Netta ja Emilia, joista olen puhunut vaikka miten usein. Minulle kun on siitä huomautettu, niin puhutaan nyt sitten toisesta renttunaisesta elämäni aikana, Eevasta. Eeva on suurin lutka jonka koskaan olen tavannut. Hän on, tai ainakin oli, naimisissa ja silti monta eri miestä joiden kanssa on ihan tuosta noin vain, ja minä olin yksi heistä. Muistan kun hän otti suihin joltain tuntemattomalta mieheltä ihan tuosta noin vaan vieressäni, hei come on, minä istun ihan tässä vieressä. Päädyin keskelle pornoelokuvaa monesti näin kuvainnollisesti sanottuna. Minähän olin hänen lapsenvahtinaan aikoinaan, hyvät rahat tuli aina, mutten ollut kovin kummoinen lastenvahti. Minä huusi sylivauvalle kun hän itki, minä katsoin japanilaista pornoa ja vedin käteen vessassa. Tuosta vauvalle huutamisesta muuten kun mainitsin aikoinaan äidilleni, niin hän sanoi jos lapsi itkee se pitää ottaa syliin. Seuraavan kerran otinkin ja pikkaisen rauhallisella äänellä puhuin ja hellästi taputin selkään. No helvetti sehän toimi. Mistäköhän äitini tuonkin tiesi? Eeva ei joka tapauksessa ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta kertaakaan tullut silloin kun piti, mutta rahat tuli kuitenkin. Sain 50 euroa joka keikasta, joka oli minulle siihen aikaan suuri summa ottaen huomioon, että ainoa asia mitä minun piti tehdä oli vain pitää huoli ettei lapsille tapahdu mitään. Heillä oli ihan hyviä elokuvia, joita katselin. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut niin pahaa alkoholiongelmaa kuin nykyään, mutta ongelmia tuli kun hänen isokokoinen aviomies aikoinaan näki minut ja vihaisesti Eevalta kysyi miksi nukun täällä? Poistuin vähin äänin sillä 18- tai 19-vuotias minä ei olisi pärjännyt tappelussa sellaiselle vihaiselle miehelle. Hän ei ole se vihainen aviomies joka on meinannut minut tappaa. On niitä muitakin. Heidän lapset ovat huostaan otettu jo ja vaikka itse sanonkin, niin jos minä ja Eeva olisimme olleet naimisissa, niin lapset tulisivat minulle. Minä olen paljon parempi isä kuin Eeva äiti. Tiedän, että te varmaan ajattelette sitä miten minun kaltainen alkoholisti voi olla hyvä isä, mutta Eevaan verrattuna minä voittaisin oikeudenkäynnissä huoltajuuden ihan vaikka ilman asianajajaa. Teidän on ehkä vaikeaa uskoa sitä, mutta jos tapaisitte Eevan niin selkeästi minä parempi vanhempana. Eeva on oikeasti ihan kamala äiti.
Nyt on klo 17:49 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin miljonääriohjelman, josta tällä kertaa tiesin neljä kysymystä oikein. Tiesin sen kuka on häissä se joka on morsiammelle uskottu henkilö, sen mikä on filatelisti, sen Irwinin biisin ja sen missä lajissa on caddie. Minä myös katsoin Rimakauhua ja rakkautta. Ei siinä sen kummempia.
Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.