IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Pitkästä aikaa taas galleriassaLauantai 27.05.2017 23:07

Minä heräsin tänään siinä yhden aikoihin suunnilleen ja aloin juomaan sitten Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Katsoin myös Family Guy:ta ja luonnollisesti Monacon aika-ajot, joissa suuri urheilumiehemme, herra Kimi Räikkönen otti paalupaikan pitkästä aikaa. Luonnollisesti minä hurrasin täällä tosi paljon. Pitkästä aikaa hyvä päivä minulla. Formuloiden jälkeen pelasin lisää farmipeliä ja tuli myös pizzaa syötyä sekä palasin pitkästä aikaa tänne galleriaan. Olisikohan siitä ollut noin kolmisen viikkoa kun viimeksi kävin täällä? Minun pitkän poissaoloni syy ei ole niin mielenkiintoinen. Minä olin mieleltäni hieman pimeässä paikassa, mutten silti saanut mitään breakdownia. Luulikohan AndyMartin oikeasti, että olen kuollut? Kun ottaa huomioon elämäntapani ja muutenkin masentuneeni mielenterveyteni ja sen, että olen täällä ollut lähes päivittäin aiemmin, niin eihän se nyt mikään yllätys olisi. Niin ja tosiaan minähän olen ryypännyt melkein puolet elämästäni. En minä nyt sentään minään 15- tai 16-vuotiaana elänyt näin rankkaa elämää. Sain kokea kännisen elämäntavan vasta 17-vuotiaana. Olin minä ennen sitäkin tietysti juonut, mutta siis jos puhutaan siis niin kuin jatkuvasti juomisesta. Minä olin 19-vuotias kun lääkäri diagnisoi minut alkoholistiksi. Minun kouluterapeuttini sanoi, että minun pitäisi aloittaa jokin harrastus kun jouduin sinne. Minut nimittäin määrättiin käymään siellä kun olin koulussa kännissä pariinkin otteeseen. Laitoin aina Salmaria Pepsipulloon. Sillä tavalla se näytti, että joisin vain limua. Eniten minä ihmettelen miksi sain olla tunnilla. Ehkä helpompaa pitää asiallisesti käyttäytyvä minä luokassa kuin vihainen minä luokan ulkopuolella. Tietysti suuttuisin jos minut heitettäisiin ulos luokasta. Olisikohan ollut kolme tai neljä päivää kun heiluin siellä humalassa ennen kun jäin kiinni. Voi että millaiseen kuulusteluun jouduinkin koulun johdon kanssa. Minä olin silti onnekas, etten saanut potkuja koulusta. Oli minulla myös nuorempana semmoinen imppauskausi, mutta se kesti vain jotain parisen viikkoa, joten niin lyhyt aika ei varmaan ehdi vaikuttaa terveyteen. Mitä sitten tulee mielenterveyteen niin, no hulluhan se on joka itsensä yrittää tappaa. Olisi pitänyt ostaa se ase kun minulla oli mahdollisuus siltä tyypiltä, sillä olisin ampunut päähäni ja päässyt pois. Olenhan minä ollut psykiatrisessa sairaalassa ja kun katsoin muita potilaita, niin tuntui kuin minä olisin se kaikkein tervejärkisin potilas siellä.
Joka tapauksessa minä katsoin miljonääriohjelman ja tiesin kaksi kysymystä. Tiesin Sugar Ray Robinsonin urheilulajin ja sen, että Wayne Gretkzyn (kirjoitinkohan nimen oikein) numero oli 99. Minä tiesin arvauksella kolme. Titicaca-järven, Åren talviurheilukeskuksen sijainnin ja sen kuka Turtleseista käyttää nunchakuja.
Myöhemmin täällä galleriassa poni1994 oli parittamassa minua hänen serkulleen. Viime vuonna kysyi minulta haluanko hänen äitiään. Nyt 20-vuotias serkku. Niinhän sitä sanotaan, että mitä serkumpi sen herkumpi. Myös minulla on seksikäs serkku, jonka kanssa voisin ilman muuta rakastella. Minä en pidä serkkua sukulaisena. Tosiaan poni1994 siis yritti parittaa minua hänen 20-vuotiaan kauniin serkkunsa kanssa. Minä muuten myöhemmin syystä tai toisesta jouduin poni1994:n mustalle listalle.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.