IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Tiistai 3.4.2018Tiistai 03.04.2018 21:09

Heräsin tänään jo puoli yhdeksältä ja en saanut enää unta ja nousin noin tunnin jälkeen ylös. Aloin sitten juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla kun katsoin Housen ja Seinfeldeja. Myöhemmin tulin tänne galleriaan samalla kun kuuntelin musiikkia. Krsna oli ottanut minusta eron julkisista kavereista. Kun yritin etsiä häntä vaatiakseni syytä siihen, niin ei ole täällä ketään sillä nimellä enää. Minulla on joka tapauksessa nyt 323 julkista kaveria. Kävin Photofeeleriin laittamassa tämän kuvan romantikko86 sosiaaliseen kategoriaan muiden arvosteltavaksi. Suunnilleen kaksi ja puoli vuotta vanha kuva laskujeni mukaan. Oletuskuvani täällä galleriassa on kaksi vuotta vanha, sillä se otettiin 30-vuotissynttäreilläni. Aloin äänestämään kuvia deittikategoriassa naisten kuvia, mutta vaihdoin asetuksissa ikäluokasta ei minimiä vaan maksimia 44 vuoteen. Aikuisiällä nuorin jota deittailin taisi olla 14 tai 15 vuotta vanha. Vanhin oli 24 tai 27 sillä hetkellä. Vanhempia kuitenkin kuin minä. Se olisi kyllä kivaa omistaa taas tyttöystävä. En kyllä osaa sanoa ikäluokkaa, en miniä enkä maksimia. Teinitytöt ovat seksikkäitä, mutta osaavat olla liian lapsellisia joskus ja aivan liian mustasukkaisia. Been there, done that. Ehkä olisi hyvä olla ihan aikuinen kuitenkin. Minä olen itse kyllä sen näköinen, ettei minulla ole varaa laittaa vaatimuksia. Joka tapauksessa nyt on klo 15:27 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi pelsin farmipeliä ja kuuntelin samalla musiikkia. Laitoin myös tuon edellä mainitun kuvan myös deittikategoriaan, mutta eihän siitä mitään tullut tietenkään. Eihän siitä kukaan pitänyt. Tuo ei ole deittisivusto, mutta minä haluaisin tyttöystävän. Vaikka Netan tai Emilian. Emilia sanoi minulle aikoinaan, että on alkoholisti jos juo yksin kuten minä teen. En muista mikä oli vastaukseni, ehkä olin liian humalassa muistaakseni. Nykyään jo äiti tuo Emilia ja Netta on avoliitossa jonkun kanssa. Minä se vaan itse en ole mennyt eteenpäin kuten normaalit ihmiset. Se on aika surullista. Minulla on muuten julkisissa kavereissani täällä galleriassa yksi nainen joka voisi huoliakin minut, mutta se on eri asia huolisinko minä hänet. En kerro kuka, koska kunnioitan ihmisten yksityisyyttä. Joka tapauksessa minä söin myös tonnikalapataa ja katsoin Salatut Elämät ja sen sellaista.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.