IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Idän Pisteessä karaokeaMaanantai 27.08.2007 02:06

Jäänyt jälleen pari päivää väliin joten kirjoituskooste lienee paikalla.

Perjantaina olin herättyäni ja sen jälkeenkin aika väsyneenä tai aika paljonkin. Yellow Cattin jämät join ja myöhemmin viskiä jonkin bverran. Unirytmion jo kauan ollut täysin hukassa kuten olen mainita tainnut. Jcobin kanssa lähdin hieman ennen yhdeksää aluksi PUotin Krouviin parille ja lopulta jäimme juomaan Idän Pisteesaeen siellä olevan karaoken takia. Kappalelista oli huikean pitkä joten lauluja riitti. Artistejakin taisi olla vain viisi muistaakseni, eli kolme meidän lisäksi. Aluksi en tullut aivan sinuijsdikis mikrofonin kanssa, mutta lopulta sitten alkoi sujua. Tauoilla tietenkin kaljaa, lonkeroa ja Minttuviinaa. Karaoke taisi loppua siinä puoli kahden aikoihin samalla kun valomerkkikin tuli. Lähdimme siis baarista ja menimme kebabbia syömään samalla nminun oli tietenkin avauduttava taas naismurheistani. Lopulta taksilla kotiin.
Lauantaina nukuin hieman pois univelkaa ja olinkin ollut paljon pirteämpi. Lähdin Formuloiden aika-ajojen jälkeen (Massa ajoi paalupaikalle) Itäkeskukseen Alkoon ja Hemmingwayhin pelaamaan Photoplayn peleja ja lonkeroita juomaan. Maailman kaikista Photoplayn pelaajista olen jo sijalla 8050. Summa on suuri, mutta onhan niitä pelaajia satojatuhansia. Lähdin siinä kuuden aikoihin pois ja kotiin syömään kanaa ja juiomaan viskiä. Frendi oli myös täällä siinä yhteentoista asti. Tuli myös katsottua kaksi elokuvaa (Scary Movie 1 ja 3) ennen sammumistani.

Tänään heräsin puoli yhden aikoihin (alunperin heräsin yhdeksän maissa) ja katsoin kaksi jaksoa Pulmusia ja kohtahan ne Formulatkin alkoivat (Massa voitti). Söin sitten kalapuikkoja ja perunoita jonka jälkeen oli aika juoda viskiä taas kunnolla. Nyt galleriassa ja silleen. Tuskinpa sen kummempia enää tapahtuu.

Hyvää illanajatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.