IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Tänään heräsin siinä ennen yhtätoista väsyneenä. Lähdin sitten myöhemmin Kontulaan ostamaan kaikki Tasavalta Viinat. Sain kolme pullo, ilmeiasewsti joku muukin juo sitä juomaa. Sitten ostin Lidlistä hieman lonkeroa ja mrenin Wenlaan. Sielä join lonkeroa ja pelasin Amore Mioa sekä paria muuta peliä. Sormi meni hieman huonoon kuntoon jostain syystä Amore Mio pelatessa, se vaikuttaa nopeuteen joten sen pitää olla kunnossa. Lähdin sitten kotiin juomaan parti kaljaa ja muutamia lonkeroita, sen jälkeen Tasavalta Viinaa. Nyt en oikein muuta keksi.

Hyvää illanjatkoa!

Verikokeissa jälleenMaanantai 16.06.2008 21:46

Tänään heräsin hieman ennen kymmentä ja lähdin hetken päästä Kontulaan ensin postiin jan sitten verikokeisiin. Jouduin odottamaan yli tunnin kunnes sinne pääsin, mutta ehdin sinä aikana käydä McDonaldsissa, Lidlissä, kirjastossa ja Alkossa. Verikokeen jälkeen menin baariin lonkerolle ja Photoplaylle. Amore Mion kisat alkavat syyskuussa ja ajattelin kokeilla nyt miten taivata olen. Surkeat reilu 146 000 pistettä ainoastaan, eli suunnilleen sen verran mitä tulee kun sen pääsee läpi. Viime vuonna oli semmoiset 153 000 pistettä. Pitää siis ruveta harjoittelemaan nopeutta enemmän. No onhan niihin vielä onneksi aikaa.
Kahden aikoihin olin sitten kotona ja aloin juomaan kaljaa jonkin verran ja sitten Tasavalta Viinaa. Minulla on nyt niin paljon alkoholia yhteensä, ettei se voi loppua tänään kesken, viime iltana/yönä loppui sittenkin.
Noh katselin televisiota ja olin myös koneella lisäksi. Lisäsin myös kolme uutta kuvaa galleriaan eiliseltä päivältä. Ikävää kun ei voi pitää esillä kaikkia ja piti taas laittaa kolme piiloon. Ei täddä jaksa mitään kuvatilajuttuja ostella. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Serkun rippijuhlatMaanantai 16.06.2008 02:14

Jäänyt eilinenkin merkintä kirjoittamatta, jten kirjoitan siitä nyt koosteen tänne.

Eiulen heräsin joskus yhdentoista aikoihin, aluksi kahdeksan maissa sohvalta. Siinä ennen kolmea lähdin katsomaan elokuvateatteriin uusimman Indiana Jones -elokuvan. Ihan kohtalainen oli. Sen jälkeen syömään Chico´siin hampurilaisen. Sen jälkeen kotiin juomaan kaljoja yhdeksän kappaletta ja rahat sopivasti loppuivatkin oikeastaan muutamaa euroa lukuun ottamatta. Onneksi kuitenkin olin ostanut pullotolkulla Tasavalta Viinaa ja siinä riitti siis tämän päivän juomat.

Tänään heräsin ajoissa jo ennen yhdeksää ja lähdin serkkuni rippijuhliin aluksi Rekolan kirkkoon. Minä en oikein sovi kirkkoon, enkä usko sen myöskään hyväksyvän minunlaisiani juopporenttuja sinne. Se kesti kauan ja sitten lopulta serkkuni kotiin ja siellä sitten oltiin joitakin tunteja ja kotona olin hieman ennen neljää. Siivosin hieman lattiaa ja sityten aloitin Tasavaltaa juomaan, josta jo kerroin. Riittää sopivasti täksi päiväksi jja huomenna saan sitten lisää rahaa viinaan. Huomenna olisi myös hyvä käydä maksakokeissa. Saan taas päivityksen arvoistani sitten.
Serkkuni tuli poikaystävänsä kanssa laittamaan verkot pihalle jottei kissani pääse karkuun täältä. Lähtisvät noin hieman yli tunti sitten. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Uusi päivis ja sillä selväLauantai 14.06.2008 02:54

Ei loikeeenn olollut uuhuitta mutttaaa ei ksis sdsi.ölklää mitäään väliäää. Tänäään menin aluksi tysöäövoimnanatoimisftisytoon js kiuten humasin niin todeelllineenn faktaa aon siis etttä dsiis tähdet jsa ja aarvokisjastat ovat siiiiis siis siellä. Anmopre mioan maaailmanmestaruuuskiskasyt a ovtaaavat syyuysskyyskuuusssa. ja siiiis sillooiisin. Maaailmanmestaruustaruus on ssuhteeelliseen n kovaa taaavoite. Parass suomalainen on pakko pööa, se on vain pakko olla
Tänbäääöm plin myö.s myözs Bohedmiassa ja saina seklville qavrvvipsoiskisoja ja sain selville Amore nMioren arbvokijan se on 9.syyskuutqa alkakasessassndtakerrrntasnjuretsjsa jaaas swen sellasta. No ei nkai asellaista siistä muuutya muutya muuta.


Hyvää ilznjatkoa!

Torstaina 12.6.2008Torstai 12.06.2008 20:38

Tänään heräsin siinä yhdeksän maissa ja lähdin heti aamiaisen jälkeen Kontulaan ostamaan viinaa ja käymään Wenlassa Photoplaylla ja lonkerolla. Ihan vaan hetkin pelailin. Kotona piti soittaa erääseen työpaikkaan ja onneksi en sitä saanut. Kahteen muuhun yritin laittaa, mutta netti meni jumiin joka kerta kun avasin sähköpostin, joten ehkä lähden Itäkeskukseen huomenna ja laitan siellä. Katsoin Pikku Britanian kolmannen kauden koneelta ja join kaljaa. Sen jälkeen olen juonut Tasavalta Viinaa jota ostin Alkosta. En oikein jaksa koneella enää olla, joten taidan lähteä pois.

Hyvää illanjatkoa!
Eilen alkoi taas työttömyys minunh osalta. Heti aamusta minun piti luonnollisesti mennä työvoimatoimistoon kirjauduttamassa itseni taas työttömäksi ja sieltä tieto meni automaattisesti Kelalle tietoon. Sain sieltä klolme erilaista työpaikkaa. En halua yhteenkään niistä. En vielä tänäänkään ole niihin hakenut, mutta aion huomenna sen tehdä.
Kävin myös Alkosta ostamaan kuohuviiniä ja Tasavalta Viinaa (sen hinta on nyt kaksi senttiä enemmän). Lisäksi ostin Anttilasta Rocky IV:n, sain sen mielestäni todella edulliseen hintaan. Menin kotiin ja juomaan katsoen samalla nyrkkeilyelokuvan ja myös Salattuja Elämiä peräti kuusi jaksoa. Maanantain jaksot olivat töiden takia jääneet väliin. Myöhemmin sitten join kuohuviinin ja katsoin Rentun ruusun, se kertoi Irwin Goodmanin elämästä. Elokuvan jälkeen katsoin Tasavalta Viinaani ja se uhkasi loppua kesken. Minun oli pakko läähteä Siwaan ostamaan kaljoja iso läjä. Erilaisten yhteensattumien jälkeen päädyin juomaan kaljoja teiniporukkaan. Olin ehkä jopa ainoa täysi-ikäinen porukasta. Kotiin sitten sopivasti Frendit katsomaan. En muista jaksosta kuin pieniä pätkiä ja kaikki sen jälkeen on hämärän peitossa.

Tänään sitten heräsin jo yhdeksältä ihan virkeänä ja nousin ylös hieman ennen kymmeneltä. Kaljoja oli vielä jaakaapissa joten aloin juomaan niitä siinä yhdentoista maissa. Lähdin myös Alkoon ostamaan Tapio Viinaa jota juon nyt tällä hetkellä. Ei kai oikein muuta mieleen tule.

Hyvää illanjatkoa!
Eilen heräsin jo aikaisin ja lähdin vaateostoksille ja rahaa meni melkein 90 euroa, mutten itse maksanut senttiäkään niistä. Ne olivat serkun rippijuhliin ja vanhemman serkun häihin. Sen jälkeen Wenlaan lonkeroille ja Photoplaylle ja nyt on kärkisija toisella koneella 23 eri pelissä. Pelejä on yhteensä 52 kappaletta. Formulat tulivat myös ja olipahan tapahtumarikas, myös ikävälläkin tavalla. Kubica voitti ensimmäistä kertaa urallaan. Kaljoja join myös ja luin Juoppohullun päiväkirjaa ja erästä työkirjaa.

Tänään oli se ihana päivä jona olin viimeistä päivää töissä. Tietysti minulta odotettiin puhetta, tyydyin vain kiittämään ja toivottamaan hyviä jatkoa. Sain läksiäislahjaksi matkakassin jossa oli sisällä solmio, villasukat, sateenvarjo, liivi, muki, muistitikku, otsalamppu, vyö, tyyny, avaimenperä, heijastimia, pinssejä, t-paita, jazzilevy kärrypoletti ja avainnauha, termospullo sekä pieni kukkaro. Harmi ettei ollut pulloa. Paljon tuli kuitenkin. Sain myös todella hyvän työtodistuksen.
Lähdin sitten neljän aikaan pois ja Alkoon ostamaan kaksi 0,2 litran rommipulloa ja minulla on kotona 0,2 litran viskipullo ja yksi lonkero. Kotona olin sitten puoli kuuden aikoihin ja silloin siis huomasin tavarat. Sitten join lonkeron ja söin ruokaa. Tulin galleriaan ja kirjoitan tämän jo nyt kun en voi myöhemmin enää tänään tulla. Nyt juomaan rommia. Huomenna saan jännittää lisää kun työvoimatoimisto saattaa suuttua siitä kun en hakenut siihen yhteen työhön jonka ne olivat minulle lähettäneet. Toivottavasti en saa tuomiota. Jos kaikki mee hyvin niin on sitten kuohuviinin vuoro. No ei kai enää mitään muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lisää PhotoplaytaSunnuntai 08.06.2008 02:51

Tänään heräsin aluksi kahdeksalta vailla mitään ymmärrystä milloin olin sänkyyni päässyt ja miten. Nukahdin uunestaan ja heräsin sitten heräsin hieman ennen yhtätoista. En syönyt aamiaista koska sain tiedon tänään olevasta pizzasta ja halusin sen mahtuvan mahaani. Olin muutyaman tunnin netissä ja sen jälkeen lähdin Lidliin ostamaan limun ja 26 lonkeroa sekä Alkosta 0,2 litran viskipullon. Lähdin Wenlaan lonkeroille ja Photoplaylle. Laskin että sillä koneella minulla on nyt kärkisija 15 eri pelissä, siinä toisessa koneessa on 17 eri pelissä (ainakin muutamia päiviä sitten). Ne tuloksethan eivät säily ikuisesti. Ainoastaan kaikkien aikojen yksittäistulos säilyy, luonnollisesti se on minulla Amore Miossa ja uskon sen säilyvän vielä vuosikausia. Kukaan kun ei minua siinä päihitä tästä maasta, U Nikunen oli kyllä kova pala, mutta päihitin hänetkin.
Kotiin sitten puoli kuuden aikoihin ja nettiin ja aloittelemaan ostettujen lonkeroideni juomista. Formulat tulivat myös. Ainoa hyvä asia oli Alonson neljäs tila ja odotankin, että Espanjan ylpeys on huomenna hyvillä sijoilla. Oikeastaan olen musiikkia kuunnellut, juonut lonkeroa ja sen sellaista kotona tänään vain. Kirjoitus sujuu hyvin koska olen juonut toistaiseksi tänään vain ehkä jotain 15 lonkeroa, en nyt jaksa mennä laskemaan paljon on jäljellä. Ei kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

EuroviisuiltaSunnuntai 25.05.2008 02:55

Tänään heräsin siivnä yhdentoista aikoihin ja sitten katsoin Saalatut Elämät ja frendit. Mummoni tuli tänne myös. Lähdin sitten Kontulaan viemään tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Toki ostin lisää lonkeroita, kävin terassilla ja viemään vedonlyöntilappuja Monacon aika-ajoihin. Oli sekunnin tuhannesosasta kiinni etten saanut lappua kiinni. Massa oli Räikköstä 0,001 sekuntia nopeampi. Join lonkeroita ja kaljaa ja katselin Euroviisuja. Äänestys on alkanut. Sanoin muuten aiemmin väärin. Mukana on 25 maata. Minun veikkaukseni on sijoitus kahdeksan. Saa nähdä miten Suomen käy. Voitto olisi tietysti hieno asia, mutten jaksa siihen uskoa. Kaljoja on vielä jäljellä ja lähden kohta katselemaan jännittävää ääntenlaskua. Toivotaan parasta.

Hyvää illanjatkoa!

358. merkintä päiväkirjaanSunnuntai 04.05.2008 02:27

Tänään heräsin kahdentoista aikoihin ja söin aamiaista, olin suihkussa ja voitelin varvastani, pelasin peliä ja lähdin Kontulan Alkoon ostamaan Tasavalta Viinaa ja Huttustra huomiseksi. Kotiin sitten ja vasta yli viisi aloin juomaan Pohjan poikaa jota oli jäljellä ja nyt vetelen Tasavalta Viinaa. Ei oikeastaa mitään kummempia. Minä nauhoitan nyt Rocky III:n kun en jaksa katsoa sitä. Ohjelman mukaan sitä ei pitäisi edes tulla, mutta se kuitenkin nyt kolmoselta tulee. Ei kai muuta oikeastaan.

Hyvää illanjatkoa!