IRC-Galleria

Lähdettyään mun luota (muistaakseni maaliskuussa, 1988) K muutti kaupungin tunnetuimman viinatrokarin luokse, joka asui kahdeksannessa osassa niin kuin minäkin, pari korttelia taaempana. Meidän välissä sijaitsi Puubaari, joka oli kummankin kantapaikka. Toinen kantapaikkani oli linja-autoaseman vieressä oleva vanha Tullibaari, jossa sai talvella istua karvalakki päässä että pysyi lämpimänä ja olut tarjoiltiin milloin missäkin kolhiintuneessa ja säröisessä tuopissa. Siellä olin myös K:n tavannut. M. A. Numminen mainitsee Tullibaarin kirjassa Baarien mies (1986). Baarin paikalla on nykyään uusi hieno lääkäritalo...

Sanon trokaria etunimen alkukirjaimen mukaan H:ksi. H oli mustasukkainen minun ja K:n suhteesta. Niin sitten tapahtui, kun taas kerran pilleripäissä menin Puubaariin, että joku toimitti mulle H:n viestin, ettei mulla ole mitään asiaa siiheen baariin. H kuului tunnettuun veljessarjaan jossa kaikilla oli rikostaustaa ja ne piti toistensa puolta. Menin kämpille ja voi olla että sammuin hetkeksi, mutta jossain vaiheessa lähdin puukko taskussa takaisin.

Pihassa vastaan tuli Mäki (nimi muutettu, edelleen hyvä ystäväni, joskus koviakin aineita käyttänyt kaveri, joka on useita kertoja elvytetty henkiin) ja kysyi minne oon menossa noin tuima ilme naamalla. Kerroin sillä ehdolla että hän pitää asian omana tietonaan.

Astun Puubaarin ovesta ja H nousee pöydästä, meidän välillä on kaksi, korkeintaan kolme metriä. Samalla hetkellä kun olen tempaamassa puukkoa taskusta Mäki ryntää baariin: - Varokaa, sillä on puukko!

H juoksee takaoven kautta karkuun... Saan porttikiellon ja siirryn Pika-Palaan, keskikaupungilla sijaitsevaan toiseen räkälään. Parin päivän kuluttua kuulen että H:n veli on käynyt Pika-Palassa kyselemässä... Tiedän että kohta meikäläisen naamaa leivotaan lujasti, ei voi mitään...

Lopulta H ottaa tapahtuneesta syyt niskoilleen ja sanoo, että koko episodi oli hänen vika. Säästyn selkäsaunalta ja parin viikon kuluttua pääsen taas Puubaariinkin. Muutaman kuukauden kuluttua K varastaa H:n viinan trokaamisesta kertyneet rahat ja vaihtaa paikkakuntaa.

Muutama vuosi myöhemmin, tultuani uskoon ja H:n jouduttua puukotuksen vuoksi sairaalaan, käyn häntä katsomassa, ystävystymme.

[Muistelua aamupäivällä 07 02 13]

Kuva 1980-luvulta. Luultavasti 1986, ehkä 1987.

Ajattelin laittaa yhden vanhan runoni Rakkausrunot.fi:stä, missä on satoja runojani vuosilta 2007 - 2013 nimimerkillä u roskala. Tulkoon heti sanotuksi etten koe olevani runoilija, runoilulla on hyvin marginaalinen merkitys elämässäni. Runoni eivät yleensä ole faktaa vaan fiktiota, tai faktiota, toden pohjalta nousevaa ja siihen limittyvää sepitelmää. Runous on minulle tapa tarkastella kieltä ja siihen liittyviä ilmiöitä, provokaatiota ja propagandaa, kuinka asioista voidaan puhua ja millaisia mielikuvia se synnyttää. Ystävällisellä ironialla, itseironiaa unohtamatta. Jos siis kirjoitan vaikkapa rakkausrunolta vaikuttavan runon, se ei ole rakkausruno, vaan tarkastelu rakkausrunon tematiikasta ja rakentumisesta. Joitain poikkeuksia toki on, tämä Rakkausrunot.fi:stä poimittu vanha runo kuuluu niihin. Sataprosenttista faktaa...

Heips!
ENSIMMÄINEN SUURI RAKKAUTENI

hoipuimme baarista nojaten toistamme vasten
minulla oli vain sänky
ei edes peittoa
ja olisimme voineet lämmittää toisiamme
mutta en tahtonut koskea sinuun humalassa
vaikka
vähän loukkaannuit ennen
sammumista

jäit luokseni asumaan

minä hain raskaana olevan exän luota peiton ja
muita tavaroita
teimme sen selvinpäin
yksi harvoja selviä päiviäni ja kohta sen jälkeen
tapahtui että otin barbeja vähän liikaa
kaaduin naamalleni jäiseen pihaan
naapuri kuuli kopsahduksen
ja katsoi ikkunasta ja nähdessään minut rähmälläni
kantoi asuntoon

seuraavista päivistä en paljon muista
mutta olin kaatuillut ympäriinsä ja huutanut sinulle
haukkunut sinua
syyttänyt että olet varastanut barbini
enhän voinut uskoa että olen taas syönyt kaikki
kävin vimmaisesti kätköjäni läpi
yhtään ei löytynyt enää

pahus

tullessani tolkkuihini
huomasin että sinä olet
poissa

hidastuttavien vastapainoksi hommasin
päinvastaista
siis nopeaa
ja itku kurkussa haeskelin
sinua kaikkialta

lopulta löysin sinut erään vanhemman naisen luota
ja hän sanoi että
olet vain juonut ja itkenyt
lohdutuksesta piittaamatta

istuit keittiössä kun menin hänen kanssaan suihkuun
ja suihkusta tultuani
heitit kaikki nopeani suuhusi, iskin sinua
poskelle ja
ne lensivät pitkin lattiaa

pyysin anteeksi, lupasin muuttua

heitimme aineet vessanpytystä alas
läksimme ystäväsi luota
kotiin

rakastimme toisiamme herkkinä ja hurjasti
mutta tahti kiihtyi
olimme hukassa itseltä
ja siksi myös toiseltamme

sinäkin vedit viinan kanssa pillereitä silloin tällöin
ja minä olin myrkytystilassa kaiken aikaa

lopulta lähdit
sanoit ettet jaksa enää pelätä
milloin koittaa aamu että olen kylmänä
vierelläsi

Tapahtui joulukuussa 1987 - maaliskuussa 1988.

Palasin exän luo.
Poikani syntyi toukokuussa 1988.


JA KUITENKIN:

monena vuonna
joulun lähestyessä
muistin sinut ja suuren
rakkautemme

Menin naimisiin exän kanssa ja tulin uskoon, erosimme. Poika jäi minulle.


RAKASTAN JOULUN AIKAA

Rakastan joulun aikaa

muistosi ei enää satu sydämeeni
sillä tapaa

on niin paljon muistoja
satuttaviakin

ja minä nautiskelen hiljaisuudesta
aattona

istun kynttilänvalossa ja rentoudun
yksin
tässä hartaassa hiljaisuudessa

jossa myös kipeitä tunteita hetkittäin liikahtelee
ja sisikunta vavahtaa

ja vuosien aikana tekemäni virheet raastavat
välillä julmastikin

pidän siitä

menneisyyteni ja kipujeni kohtaamisesta
suostua katsomaan silmiin
omia haavoja
myöntää ne ja olla sinut
itsensä kanssa

levätä vain hiljaa

rakastavan kaikkeuden hoidettavana
joulun hiljaisessa
sykkeessä
ja lempeässä valossa

hän ei jäänyt seimeen
vaan meni pidemmälle ja loppuun asti

kauniisti soi jouluyössä
hyvyyden ääni


Poika muutti muutti omilleen 2006. Hän on nyt samanikäinen kuin minä olin silloin, parikymmentä vuotta sitten.




Kolmeosainen runo kursivoituine välispiikkeineen kirjoitettu 23. 12. 2007. Sombut muutettu barbeiksi (sanasta barbituraatti) 4. 2. 2008, jolloin laitoin runon Rakkausrunot.fi:hin, koska siellä olevan säännön mukaan lääkeaineiden nimeltämaininta ei suotavaa. Copy pastattu IRC-gallerian blogiin 7. 2. 2013.

[07 02 13]

Luonto on kaunis. Huurteisissa puissa aamupäivän valo. Tulen koiran kanssa lenkiltä...

Orava ylitti tien. Päästin koiran irti, ei se kuitenkaan saisi oravaa kiinni, kurre juoksi puuhun ja koira perässä, yritti juosta runkoa pitkin, havaitsi yrityksensä toivottomuuden. Pysähtyi puun alle haukkumaan, komensi oravaa puusta alas. Laitoin hihnan kiinni. Olen yhdet sakot saanut vapaana olevasta koirasta ja on ihmisiä jotka pelkää tai inhoaa koiria, joten parempi pitää sitä kiinni kaupunkialueella. Jatkettiin aamulenkkiä...

Siinä muistui mieleen surullinen tapahtuma viime kesältä - vai oliko se toissakesä? Vuodet menevät niin nopeasti nykyään. Kyllä se oli viime kesä. Kävelimme Reposaaren rantakallioilla koiran kanssa, käännyimme menemään metsikön läpi kohti sitä rauhallista poukamaa, missä ei yleensä liiku ketään ja voimme uida rauhassa. Äkkiä koira syöksähti pensaikkoon, ja tuli kohta näkyviin, pieni orava suussa. Komensin sitä pudottamaan saaliin.

Oravan toinen etukäpälä oli poikki, luu törrötti pikkuruisesta, rikkoutuneesta raajasta ja veri pulpahteli hiekkaan. Naisystäväni alkoi itkeä. Pyysin häntä menemään koiran kanssa kauemmas. Edessäni oli ikävä tehtävä: loukkaantuneen luontokappaleen lopettaminen. Katsoin näkyisikö missään sopivaa kivenmurikkaa.

Ojensin käteni pienen, loukkaantuneen eläimen yli ja pyysin "rakas taivaallinen Isä, auta tätä pientä eläintä" kun en muutakaan osannut. Samassa oravan rinta lakkasi kohoilemasta, sydän pysähtyi, silmät lasittuivat ja niihin alkoi tulla kalvo. Elämän poistumisen saattoi nähdä ja välittömästi alkavan hajoamisen. Muurahaiset ilmestyivät paikalle.

Kumpaa Jumala auttoi, minua vai oravaa? Joka tapauksessa se olisi joutunut kitumaan vain hetken, korkeintaan puoli päivää, päivän, ei ikuisesti. Sitten lakannut olemasta. Eläinkunta ei ole syntinen - se kärsii kyllä ihmisen lankeemuksen ja syntien seurauksista, mutta ei omistaan - siksi se ei tarvitse sovitusta. Turhaa kärsimystä on kuitenkin vältettävä. Ihmisen velvollisuus on lopettaa kärsivä eläin, niin ikävältä kuin se tuntuukin. Jumala armahti minua, etten joutunut suorittamaan ikävää, vastenmieliseltä tuntuvaa velvollisuutta.

Se on luonnon kiertokulku. Orava oli saalistamassa linnunpoikasia ja koira oravaa...

Näitä miettien tulen koiran kanssa lenkiltä. L on vielä kotona mutta lähdössä töihin. Keitän teetä. Istahdan sohvalle lukemaan. Luen ensimmäisen luvun kirjasta Lancelin ja Lemonnier: Filosofit ja rakkaus.

Omalla kömpelöllä tai mahtailevalla, useimmiten riipaisevalla tavallaan kaikki filosofit ovat kiistatta puhuneet rakkaudesta... S.10.

Rakkausasioissa elämäkerran merkityksen kyseenalaistaminen on turhaa jo siksikin, että hyvin usein juuri tietty kohtaaminen tai päinvastoin sen puuttuminen on muodostunut ainutlaatuiseksi tai tuhoisaksi tapahtumaksi, jolla on ollut ratkaiseva vaikutus ajattelun suuntautumiseen. Montaignesta Kierkegaardiin Rousseauta tietenkään unohtamatta kaikki ajattelijat sekoittivat henkilökohtaiset iskunsa ja voittonsa elimelliseksi osaksi filosofiaansa, josta he tekivät täysin tietoisesti tietynlaista omaelämäkertaa. S.14.

Otan eilen kirjoittamani paperin, kopioin siitä blogiin kertomuksen Verneristä. Oikeaa nimeä en viitsi laittaa. Siltä varalta että myöhemmin jatkan kertomusta, lisään otsikkoon 1/3.

[Kirjoitettu blogiin 02 02 13 noin klo 11:00 - 11:17]

- - -

Kommentti 30 01 07 tehtyyn blogikirjoitukseen:
Jefferson A

Se on tietysti Jefferson Airplane, ei Aeroplane. Mutta mitäpä tuosta. Tultuani uskoon syksyllä 1989 myin kaikki levyni. Kymmeniä ulkomailta tilattuja alkuperäislevytyksiä ja kotimaista tuotantoa. Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan, Hassisen Koneen ja Sleepy Sleepersin ensimmäisten levyjen lisäksi sellaisia erikoisuuksia kuin Sperm. Kaikkia en enää edes muista. Osan levyistä tuhosin, esim. intialainen Khrisna-meditaatiolevy.

Vähän myöhemmin myös kirjat kokivat saman kohtalon. Vuosien aikana kerätty "hieno" kirjastoni meni divariin. Jos sama tilanne olisi edessä nyt, polttaisin suurimman osan kirjoista, en missään tapauksessa myisi enkä edes antaisi niitä eteenpäin muiden vahingoksi. Osa oli toki kohtalaisen harmitonta kaunokirjallisuutta, mutta osa ei. Krishnamurti ja Castaneda joitain mainitakseni.

Sittemmin olen uudelleen hankkinut levysoittimen ja kerännyt joitain vinyylejä, mutta hengellistä eli kristittyjen Jumalan kunniaksi tekemää, Hänestä kertovaa musiikkia. "Hengetöntä" musiikkia en viitsi kuunnella.

Osan hävittämistäni kirjoista olen hankkinut uudelleen ns. tutkimuskirjastooni.

[Koiran kanssa lenkillä muisteltua ja ajateltua aamupäivällä 02 02 13, kirjoitettu blogiin noin 12:10 - 12:21.]

Tässä iässä... vai pitäisikö sanoa elämäntilanteessa... sitä alkaa katsella taaksepäin. Kirjata tapahtumia. Ketä varten? Asioita joissa on ymmärtänyt jotakin merkittävää elämästä. Jumalan läsnäolon avulla kokenut näkevänsä asioita uskon kautta, saanut kosketuksen siihen todellisuuteen, jossa asiat ovat niin kuin ne Hänen näkökulmastaan ovat. Ja niin kuin ne ovat meille, jos näemme. Hetkiä joissa ja joiden kautta olen tullut ymmärtämään maailmaa jossa elän, ihmisen paikkaa suhteessa Häneen ja omaa paikkaani. Suhteessa itseen ja lähimmäisiin.

Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut. Jesaja 51:1.

[Kirjoitettu aamulla 01 02 13, lisätty blogiin 02 02 13 aamupäivällä.]

- - -

Verneri 1/3

Hän oli ystäväni. En muista että olisimme koskaan riidelleet. Yhteistä päihdetaustaakin oli. Minun päihdehistoriani tosin oli jäänyt lyhyeksi, olin tullut uskoon ja ollut irti aineista jo jonkin aikaa. Hän käytti edelleen mutta maltillisesti, enimmäkseen pössyttelyä ja bisseä. Niin vain kävi eräänä päivänä olohuoneessani, jutellessamme niitä näitä, että hän, ottaessaan puheenaiheeksi erään yhteisen tuttumme, en enää muista kenestä oli kyse, koki tarpeelliseksi havainnollistaa asiaa ja asetti kätensä kaulalleni: se on ihan hullu tyyppi, se kuristaa tyttöystäväänsä, tällä tavalla.

Tapahtui jotakin outoa. Vernerin kasvoille levisi ensin hämmentynyt, sitten jähmeä ilme, silmät muuttuivat kylmiksi ja mitäänsanomattomiksi, ikäänkuin hän itse olisi poistunut jonnekin etäälle, sumun taakse. Hän ei kyennyt ottamaan käsiään kaulaltani. Tunsin miten sormet yrittivät puristua kaulani ympärille, yrittivät puristaa henkitorveni umpeen, mutta eivät pystyneet. Tilanne oli enemmänkin kuin outo, se oli käsittämätön.

Hän ei kyennyt vetämään käsiään pois, ei hallinnut käyttäytymistään, mutta toisaalta hän (tai se voima, joka hänessä tuossa hetkessä vaikutti) ei myöskään kyennyt vahingoittamaan minua. Koska olin ollut jo muutaman vuoden uskossa minulla tietysti oli jonkin verran ymmärrystä ja kokemustakin henkimaailman toiminnasta, myös sielunvihollisen todellisuudesta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun jouduin suoran fyysisen hyökkäyksen, pahan hengen vallassa olevan ihmisen kautta, kohteeksi.

[Kirjoitettu 01 02 13 aamupäivällä, viimeistelty ja lisätty blogiin 02 02 13 aamupäivällä. Kertomuksen loppuosa tulee ehkä jossain kohtaa.]

Edellisestä kirjautumisesta kuusi vuotta. Sattumalta muistin salasanan. Toimintoja on tullut lisää. Blogimerkintäänkin voi näemmä lisätä kuvia, niin se vain kaikki kehittyy. Mutta ihmiset pysyvät ennallaan. Yleisesti ottaen. Pohjimmiltaan.

Täytyy vähän tsekata ympärille ja katsoa miten tätä foorumia käytetään. Kuva-albumiin vois lisätä jotain. Vaikka kesälomareissun kuvia.

Puolisen tuntia sitten ajattelin huvikseni, että jos joskus sattuisin julkaisemaan runokokoelman, nimi voisi olla vaikkapa Missä on kaunis sana. Mutta kokoelmassa pitäisi sitten olla runo, josta kokoelman nimi on? Niin kirjoitin sellaisen runon...




Missä on kaunis sana

Rintalastan alla
kaipaus

Huulilla hiljainen, toiveikas pyyntö
nähdä syvemmin, enemmän

Tämä päivä ja hetki




Siinä sinä olet lähellä

Pöydällä kädet
ja katse

Vastaanottajaa etsivä
vielä lähettämätön ja kuitenkin
löydettäväksi tarkoitettu

Kirje

Tuulessa leijuvina sanoina jotka
vain sydän kuulee

Sormenpäiden liikkeessä pöydällä
siirrellessäsi leivänmuruja,
sälekaihtimissa ja keittiötavaroiden pinnoilla

Minä kuulen

Sanat menevät sanojen lomaan,
sormenpäät

Ja yhdessä me rukoilemme
valoisaa huomista, hengityksen tyyntä kauneutta




Siinä missä on kaunis sana



[31 01 13 puolenpäivän aikaan]

Sääntöjen mukaan poliittinen ja uskonnollinen propaganda kielletty.
Kuuluuko uskonnolliseen propagandaan horoskoopit, islam, kristinusko, buddhalaisuus?
Propagandana ilmeisesti kyllä. Mutta keskustelunaiheina ei?
Hyvä niin. Missä menee propagandan ja keskustelun ero? Milloin esimerkiksi astrologiaa tai joogaa mainostavan innostuneet kertomukset omasta kiinnostuksen kohteesta voidaan luokitella propagandaksi?
Keskustelun tyyli ja asenne ilmeisesti ratkaisee...
Joten.

Olen kulkenut monivaiheisen tien...
Ateistista (ei ole mitään Jumalaa missään) agnostismin (kokemuksen ulkopuolisista asioista ei voida tietää: uskovan kokemus luo hänen Jumalansa) ja panteismin (kaikki on Jumalaa kaikkialla) kautta kristityksi.

Näistä mielelläni keskustelen.

Harrastukset on vuosien varrella olleet matkailu, retkeily, pyöräily, juoksu, avantouinti ja tietysti tietysti kirjallisuus. Äänilevyjäkin tuli nuorena kerättyä: Wig Wam, Sweet, Sex Pistols, Crass, Dead Kennedys, Bob Marley, Van Morrison, King Crimson, Doors, John Mayall, Jefferson Aeroplane, Love, Mamas & Papas, Grateful Dead, Yardbirds, Byrds... Huh huh...

Kirjojen keräilyä ja käytettyjen kirjojen myyntiä harrastan. Tällä hetkellä kokoelmissa noin 3000 kirjaa ja lisäksi myynnissä noin 3000 kirjaa. Välillä tuskastuttaa nämä valtavat kirjapinot, järjestelytyötä ja lajittelua riittää... Antikvariaattia pidin 2000-luvun alussa...

Joten myös kirjallisuudesta voimme keskustella.

Tänään on Porissa pientä pakkasta. Mutta meri on yhä avoin. Poikkeuksellisen leuto talvi.

Näin olen siis kirjautunut tälle foorumille...
Ystävällinen hymy kaikille päiväkirjani ensimmäistä sivua lukeville.