IRC-Galleria

Väsyttää, väsyttää ja väsyttää.
Tuntuu jotenkin nyt potkivan vastaan epätavallisen paljon. Mieli tekis hirveesti touhuta, mut yksin kertaisesti on vaan niin poikki, ettei jaksa.
En tiedä onko joku sairaus viirus pukkaamassa päälle, mut ei oo silleen vahva fiilis ollenkaan.
Ei oikein osaa itselleenkään selittää sitä fiilistä. Ei vain jaksa. Tänään oon töissä aina ajan kuluks katsellu valveunia...=) Ihan hämärää.. Vähäksi aikaa kun istahdit, niin kohta jo näit vaikka ja mitä.. Sit vain säpsähtää ku joku sanoo jotain.
Eikä oo sellanen, et joo mee nukkuun väsymys.
Loman tarpeessa mä enemmänkin olisin. Mut eipä tarvi niitäkään suunnitella ennen kuin ensi kesäksi.. Viikkokin relaamista vois tehdä ihmeitä. Tulin tossa ajatelleeks, ku viikonloppuna kävin pitkästä aikaa mummolassa yksin, et se on niitä harvoja paikkoja missä voi relata. Missä voi olla niinku aina ennenkin. Nukahdin sielä sohvalle, missä olen niin monet kerrat ottanut torkkuja... Sit kävin ukin kanssa lauantai-saunassa.. Se oli niinkuin olisin palannut 10 vuotta ajassa taakse päin. En olis halunnut lähteä pois ollenkaan, kun hetkeksi pääsin irtautumaan tästä arjesta..
Mut kylläpä se tästä alkaa taas suttaantuun.. Pakko. Ei vaan oo vaihtoehtoja...

Polvistu tai alkaa iskuja sateleen!! Alistu ja anele, et istu vaan pakene!!!
Asennetta.
Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa. Ei mikään nosta tätä tunnelmaa...
Oon vähän alkanut ajatella asioita useammalla kantilta. En sit tiedä onko se hyvä vai huono juttu.. Ainakin mä oon kokoajan ihan omissa ajatuksissani.. Enkä oikein tiedä mistään mitään, taas kerran..=) Lähinnä mua mietityttää se et mitä ihmisen mitää minkäkin asian takia kestää.. Missä se raja tulee vastaan, ettei niinku hommat mene naurettavaksi.. Sieto kykyä mulla on kyllä, mut en sit oikein osaa sitä suhteuttaa, et paljonko mun pitää sietää. Ku eihän se raja voi siinä mennä et mitä mä kestän.. Sehän tarkoittais sitä et hommat jatkuu siihen asti et mä en enää jaksa... Eikä se mun mielestä ole oikein..
Mut sehän asioista tekee ristiriitaisen, ku susta tuntuu et joidenkin asioiden eteen voisit tehdä mitä vaan... Tuntuu vaan ettei mikään riitä.
Kuka sen sitten osaa sanoo et milloin pitäis viheltää peli poikki.. Kuka sen määrittää.. No minä itse tietenkin.. Ei kait sitä kukaan voi mulle sanoo. Musta vaan tuntuu etten osaa sitä tehdä itsekkään.
No no.. Maanataina meen keskustelemaan yhdestä elämäni suurimmasta hankkeesta.. Jos se vain onnistuu ja kaikki menee suunnitelmien mukaan, mä saan oman tulevaisuuteni turvattua.. Siinä sivussa mulla olis mahdollisuus auttaa joitain muitakin. Sen nyt näkee sitten.
Toisaalta mä oon niin vittuuntunu tekemään kaikenmaailman keksintöjän sen takia et selviäis tästä elämästä... Miks ei joskus asiat vain vois rullata menemään?!?!?!? Omasta tyhmyydestähän se on paljon kiinni, mut miks sitä pitää sitten aina toistaa samoja virheitä.. En muistq milloin olisi viimeksi ollut sellainen aika, ettei olisi tarvinnut huolehti mistään.. Olis voinu vain relata.. Se oli varmaan joskus silloin kun asui vielä kotona.. Eli sanottaisko, ettei ole tämä lintu ainakaan kovin ylväästi pesästään lentänyt.. En mä sitä muille näytä.. Ei vain ylpeys anna periksi. Avun pyytäminenkin on taitolaji.. Enkä mä ole sitä koskaan osannut. Muita mä kyllä autan enemmän ku mielelläni, mut jotenkin mä aina ajattelen että mun on selvittävä yksin... En halua olla kenellekkään rasite. Toisaalta se aina vahvistaa mua ku mä huomaan, et on jostain taas selvinnyt, mut kyllä sitä pitäis joskus osata pyytää apuakin. Ei kaikesta tarvi selvitä yksin. En vain ole sitä vielä oppinut, ku aina oon joutunu selviimään yksin.. Ja joskus aina pitämään siinä sivussa muistakin huolta.. Yleensä on helppo hymyillä, vaikka asiat olisikin huonosti. Kukaan ei vain näe sitä, että sisimmässäni vuodatan kyyneleitä, vaikka ulospäin kaikki olisikin OK..

Mitä mä oon? Oonko mä mitään? Miks en ois? Miks oon? Miks en oo? Miks mulla on? Miks ei ois? Miks en sais?
Oonks mä vähän pihalla?? Joo en..=) Ei mulla itseasiassa ole edes mitään valittamisen aihetta... Mut silti mulla on. Ei voi olla tyytyväinen koskaan. Ei sillä ettenkö haluais...
Tässä nyt ollaan otettu aika isoja askelia. Kait se mietityttää. Oon pettynyt asioihin, kyllä..
Pitäiskö mun olla, en tiedä. Mut kuitenkin olen ja sille en mahda mitään. Tuntuu, et mun ymmärrys joitain asioita kohtaa on ihan nollassa. Ei vaan jaksa.. Miks mun pitäis?? Eikä pidäkkään.. En oikein sitä osaa selittää, mut jotenkin vain tuntuu siltä et pitää taas aloittaa ihan tyhjästä.. Jollain tapaa.. Se jos joku on rasittavaa/ahdistavaa..
Oon sitä miettiny, et onko asioilla joku kiintiö, et montako kertaa jaksaa itsensä kasata niiden takia... Tuntuu vaan välillä ettei loppua näy..=) Haluan vain että on asioita joista pitää kiinni silloinkin kun on vähän vaikeaa.. Onneks mulla on niitä...

Huomenna pitäis taas mennä töihin. Tuntuu ettei jaksais, mut on se oikeestaan ihan mukavaa. Perjantaina kävin yhden kaverin luona, jota en ole nähny pitkään aikaan. Oli meillä kyllä hauska ilta..=)

On kyllä kiva olla kotona.. Tarkotan sitä et pitkästä aikaa mä tunnen jonkun paikan olevan mulle se koti. En mä edes miettiny asiaa vähään aikaan, mut ku multa kysyttiin tänään, et tuntuuko musta siltä et oon kotona.. Oli ihan kiva vastata myöntävästi..=)

Pitäis ehkä riidellä vähän useammin, et sais tehdä sit sovintoo..=)
Eihän nyt sellaista ihmis-suhdetta ole olemassakaan, jossa ei joskus jotain pientä konfliktia tule.. Mut jos osaa myös katsoa peiliin ja myöntää joskus olleensa tyhmä, tai väärässä, niin kyllä ne asiat yleensä siitä selviää.

Musta on niin hienoo, ku mulla on niin paljon hyviä asioita mun elämässä. Paljosta saan olla kiitollinen ja koitan osata arvostaa asioita niiden ansaitsemalla tavalla.
Mulla on paljon hienoja ihmisiä mun elämässä.. Mun lapsuuden perhe.. Äiti, isä, veljet ja sisko..Niistä lähtee se mikä mä oikeesti olen.. Mun oma perhe... Mun rakas, joka on näyttänyt mulle tämän maailman hienoudet aivan uudessa valossa.. Ja pari kossia, joiden kans on niin mukava touhuta.. Mun ystävät.. Mä voin olla onnellinen että mulla on todella hyviä ystäviä jopa useampia... Niiden luo on aina helppo mennä, kun voi vain aloittaa taas siitä mihin on joskus jääny.. Me nyt ollaan vähän levitty ympäriinsä, mut yhteyttä pidetään.. Aina..

Nämä mun elämän peruspilarit antaa mulle sitä voimaa selvitä kaikesta. Tässä maailmassa on paljon pahaa, eikä ole aina niin helppoo koittaa olla mahdollisimman hyvä ja rehellinen. Jos mulla ei noita ihmisiä olis, niin en varmasti jaksaiskaan. Ja voin olla ihan varma siitä, että jos mun tarvii joskus jotain tukea saada, niin näistä ihmisistä sitä löytyy.. Koko ajan ne sitä tekee.. En mä sitä valttämättä edes tiedosta..

On tää elämä oikeesti ihan ihanaa...=)

On se niin ihmeellistä. Jos ei mitään muuta niin sitten pitää mennä päästämään suustaan jotain niin idioottia, kun vain voi olla. Mistä ne aina aika ajoin kumpuaa? Siis ku asialla ei ole oikeesti päätä eikä häntää, mut se vain putkahtaa suusta ulos. Vittumaista. Ja sit ku mä päästän niitä kohtuullisen harvion, niin sitten ne aina osuu sitäkin arempaan paikkaan... Vitun vaikee varmasti uskoa, mut mä en tarkoita mitään pahaa, vaan ne vain tulee jostain..
Hävettää ihan saatanasti..

On tässä kyllä muutenkin ollu kaikenlaista.. Vitunmoista säätämistä, mikä on ottanu aivoon. Ei jaksa aina ymmärtää. Stressiä, turhautumista, kiukkua... Ei oo aina helppoo. Ei se oo kyl muillakaan..

EI VOÌ KÄSITTÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! On taas niinku sellanen fiilis et vois joku tulla ja ampua... Tai ainakin antaa kunnon selkäsaunan..

VOi vittu. Minä minä minä minä! Me, myself & I.. Vittu vois joskus ajatella jotain asioita vähän muidenkin kantilta ennen kun menee vetään hirveet kilarit jostain asiasta ja ottaa kaiken niin itseensä. Voi sitten vituttaa. Sehän vittu nähdään...

Ihan outoo.. Vituttaa. Ei vituta. Vituttaa. Ei vituta...
Mitä mun pitäis kaikesta ajatella.. Otanko mä liian rennosti?? Ei siitäkään varmaan apua ole, jos mä rupean kaikkea maailman paskaa kantaan harteillani.. Ei ei.. Mä oon sitä mieltä et kaiken on lähdettävä omasta itsestä. Kuitenkin loppujen lopuks. Voi ihmisiä rohkaista ja tukea. Voi ihmisiä auttaa, mut niiden on itse sitä haluttava. Et sä voi itsees väkisin tyrkyttää kellekkään.. Tai voit, mut siinä ei loppujen lopuks kuitenkaan hyvin käy.. Missä se raja sit menee.. Siis sen et sä tyrkytät ittees ja apuas ja sen et sä huomaat milloin toinen tarvitsee sua. Mä ainakin olen itse niin ylpee/tyhmä, et mä en osaa pyytää apua silloinkaan kun sitä tarvitsisin erittäinkin paljon. Veikkaan et sellasia ihmisiä on enemmänkin.. En mä varmasti apua olis torjunu, tai torjuis, jos joku sitä tarjoais silloin ku sitä oikeesti tarvin.
Mikä mä kuitenkaan olen tekemään kenenkään puolesta minkäänlaisia päätöksiä.. Pitääkö mun vain luottaa omaan vaistooni ja harkinta kykyyni, vai mitä ihmettä???
En mä tajuu... Ei pitäis miettiä asioita liikaa...=)

Heh.. Huvittavaa ku ei aamulla heti tiedä varmaksi onko nähnyt unta vai oliko kaikki totta..=D Kait se on niin ku päivät on niin hektisiä, niin sitä pitää sit keskellä yötä touhuta omia juttujaan..
Maailma pyörii radallaan ja siinä koitetaan kovasti mukana kieppua. Asioilla on aina tapana järjestyä.. Sen mä olen ainakin oppinut, ettei kannata vetää asioista turhaa hirveetä stressiä. Enkä aiokkaan. Paljon helpommalla pääsee ku ei hutki turhanpäiten vaan seuraa tilannetta ja tekee sen mitä täytyy.. Kaikki muu häsläys on sit turhaa energian tuhlausta. Mulla ei ole epäilystäkään siitä ettenkö täällä pärjäis.. Ei ei ei.

Vaikka maalliset asiat on pieniä verrattuna moneen muuhun ongelmaan, niin kyllä se vituttaa ku pitää maksaa hirveitä laskuja ja vielä ihan turhaan!!! Jännä homma, et aina kun kuvittelee saavansa oman taloutensa suurinpiirtein kuntoon, niin sitte pitää aina, siis AINA ilmaantua jotain jonka kanssa saa painia. VItuttaa niin saatanasti. Osa kyllä johtuu ihan omasta saamattomuudesta ja sekös se kaikista eniten vituttaakin!! Jotenkin kummalisesti sitä kuitenkin aina selviytyy.. Aina en oikeesti tiedä et miten oon kaikesta päässy.. Sitä vaan joutuu joskus tekemään mitä ihmeellisempiä keksintöjä.. Ja niitähän riittää tässä pääkopassa...=P

Mulla olis niin paljon sanottavaa, mut siltikään en oikein tiedä mitä sanoo. Itsellä ei kyllä ole mitään hätää. Asiat on kohtuullisen hyvin.. Jopa niin et tuntuu välillä et pitäiskö mulla olla huono omatunto siitä, kun itsellä on hyvä fiilis, mut toinen mun lähellä kärsii.. Ei mun kuitenkaan auta rueta potemaan siitä syyllisyyttä, koska sitten menis kaikki taas päin persettä. Mun pitää vaan olla se mitä oon. Ja mä olen vahva. Mun pää ei sekoo, jos mä en itse sitä sekaisin pistä. Tietenkin se sattuu mua kun mä näen toisen kärsivän päivästä toiseen, enkä mä tiedä miten mä sitä voisin auttaa.. En varmaan mitenkään. Ehkä vain sillä et olen olemassa. Enkä itse sekoa. Tuntuu vain välillä niin turhalta, mut mun on pakko hyväksyä, etten mä ole mikään kaikki voipa.. Eikä se ole mun syytä.. Silti sitä väkisinkin vähän syyttää itseään, koska ei voi auttaa. Jos ihminen kärsii niin paljon, et se haluis kuolla, niin on siinä jo vitsit sitten vähissä.. Tiedän sen koska joskus itsellä on hetkellisesti ollut se tunne, mutta että se valtaa joka hetken...
Jotenkin mä vain jaksan uskoa parempaan. Pakkohan mun on.. Jotenkin mun pitäis yrittää valaa sitä uskoa muihinkin, mut ei mulla ole aavistustakaan et miten.. Ei mulle kuitenkaan tarvi mitään esittää.. Ei nimittäin mene läpi.. Jos ei voi olla se mitä on, niin onko missään silloin mitään järkee. Mä tiedän tasan tarkkaan mitä mä teen....