YleX Aamussa on jo muutaman viikon ajan pohdittu, mihin Matin isän lippalakki on voinut kadota. Viimeisimmät uutiset ovat saaneet meidät järkyttymään...
YleX Aamun vieraaksi saapuu tänään ihastuttava Anna Puu. Kuulemme tämän vierailun aikana ensimmäistä kertaa artistin uuden kappaleen Kolme pientä sanaa. Biisissä kolmella sanalla viitataan rakkauden tunnustamiseen, mutta sitä me emme halua teiltä tänään!
Anna Puun kunniaksi YleX Aamun kysymyksessä haetaan teiltä kolmea pientä sanaa, mutta pienellä kierteellä. Kerro meille, mitä kolmea sanaa et haluaisi kuulla tai et olisi halunnut kuulla! Oletko saanut illallispöydässä kaveriltasi kehotuksen: sinä muuten maksat? Onko ihastuksesi sanonut sinulle tylysti: ollaan vain kavereita? Mitä muuta? Kerro meille!
Yle uutisten mukaan Yliopistot ovat myöntäneet lisäaikaa lähes kaikille sitä hakeneille opiskelijoille. Eli nee yliopistojen perustutkinto-opiskelijat, joilla tutkintoa varten annettu 7 vuoden opintoaika on täyttymässä, voivat huokaista helpotuksesta .
Mille asialle elämässäsi sinä olet antanut lisäaikaa? Ovatko sukkasi parsittu jo lukuisaan otteeseen? Vaihdetaanko autoosi aina uudet osat? Mitä muuta? Kerro meille!
Perjantain kunniaksi YleX Aamu tahtoo listata elokuvan nimiä, jotka voisivat olla omalla nimellään myös pornoelokuvia. Nyt ei siis haeta minkäänlaisia sanamuunnoksia tai parodiaväännöksiä, vaan oikeita elokuvanimiä! YleX Aamu keksi muutaman esimerkin teitä innoittamaan: - Top Gun - Cocktail - 3 Simoa - Paniikki tunnelissa - 007 ja Kultasormi - Hot Fuzz - Deep Impact - Dirty Harry - Swingers
Nyt on sinun vuorosi keksiä! Kerro ehdotuksesti kommentoimalla tätä blogia, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 tai soittamalla studioon 09 148 2822
EuroMillions-lottovoittaja Adrian Bayford voitti viikko sitten huimat 148 miljoonaa puntaa. Musiikkikauppiaana työskentelevä Bayford tahtoisi törsätä osan voittorahoistaan alkuperäisen Guns 'N Rosesin paluukeikkaan (lue lisää TÄÄLTÄ). Axl Rosen ja Slashin hankalia luonteita ja ikuisuusriitoja ei kuitenkaan taideta rahalla saada kuntoon...
Jos sinulla olisi miljoonia törsätä, mitä toisit takaisin musiikin saralla? Yrittäisitkö Bayfordin tapaan saada Axl Rosen ja Slashin yhteen? Hieroisitko sopua Gallagherin veljesten välillä ja palauttaisit Oasiksen loistoonsa? Huhuilisitko Tehosekoittimen pojat takaisin kasaan vai maksaisitko Toni Wirtaselle rahaa, että tämä kasvattaisi taas hiukset ja soittaisi rämäpunkkia? Mitä muuta? Kerro meille!
Vastaa Aamun kysymykseen tähän artikkeliin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 tai soittamalla studioon 09 148 2822.