IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

Vitut aiheistaSunnuntai 22.11.2009 13:51

Makasin lattialla huoneistossani ja
päätin alkaa toteuttamaan fantasiani
menetin itseni kuin otteen ratista
auto vieri alas tietä
kunnes kuskia pistettiin muovipusseihin
puiden oksilta

hän oli valaistunut mies

tajusin sen kun olin menossa
pistämään margariinia jääkaappiin:
näen jotain
mistä toiset vain haaveilevat
ja mihin toiset kuolevat
ja että minunkin olisi kuoltava
nähdäkseni
ja elettävä voidakseni nähdä

vaikka haluaisin vain
nukkua ja syödä kuin kuka tahansa
ja vaikka teen sitä kun olen väsyneempi
en voi siltikään lakata
pysähtymästä valojen eteen

olla pieni valkea jokin
helvetissä
olla humaltunut ori
tuli kavion alla
olla surkea mies
joka tietää jotain
ja välittää sinustakin

niin onnellisena
kun on tyhjempää
kuin täydessä lompakossa
ja kun ei rakasta
sitä jonka lähellä nukkuu
siksi ja sen
eikä senkään vuoksi olla
samaa valoa kuin se
joka ajaa auton rotkoon
murhaa toisen hiljaa
pistää piikin suoneen
kolmannen ja neljännen
välillä kuin hän joka hukkuu
ja tietää mitä ilo oli
ja voisi olla samaa valoa
joka rakastaa sillä tavoin
muttei voi kertoa enempää
sillä henki ja sen valo
on enemmän kuin se tai me

MINÄ tai SINÄ voisi olla HÄN
joka sulkisi KIRJAN
sammuttaisi Elokuvan
olisi HILJAA
ei enää voisi katsoa
Poispäin vain avata SILMÄNSÄ
Sille Mikä Sykkii Kuin Sydän
ja PASKANTAA
Tunteita, Sateenkaaria ja Onnettomuutta
Syömättä, Juomatta, Tekemättä MITÄÄN
Hulluna Ihmisestä ja Tyhjästä
Kuulla SE Sisimmässään
Kertoa SE Ymmärrystä Vaatimatta
Sillä HE kyllä Ymmärtävät
Jotain Jos Niin Haluavat
Kunnes Nukahtavat Taas
Rakastuneina,
Äärettömän Rakastuneina
Kivun ja Toden Uneen väliin

olemme rajamailla ja
kun täällä koskettaa
sekä liekkiä että tyhjyyttä
se on puhdasta hulluutta
ja rakkautta ja rakkaudesta
se osa joka kuollessakaan ei kuole

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.