IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

BloodRayne 2Tiistai 06.07.2010 07:26

Peli: BloodRayne 2

Alusta: PC

Laitevaatimus: kaikissa uusissa ja suhteellisen uusissa pelittää

Testikone: ei nikoitellut kertaakaan

Muistaakseni ostin tämän joskus aikoja sitten noin 30 €, jäi lojumaan pelivuorten alle ja nyt sain aikaiseksi pelata.

Goottien luvattu maa, vai onko?

Pelihahmo itse on ketterä puolivampyyri joka silpoo kahdella erikoisella miekalla jokaisen meikatun goottivampyyrin paloiksi ja pinoon veren roiskuessa ympärille kuin keskiaikaisessa teurastamossa. Siinäpä se sitten on, mitään muuta peli ei oikein pelillisesti tarjoakkaan.

Ensimmäinen raynepeli jota pelasin 2pleikalla oli mukiinmenevä ja mukava piristysruiske minunkaltaiselleni vampyyrifanille, mutta tämä kakkososa ei oikein sytyttänyt. Ehkä johtuu iästäni tai liian monen pelin läpi tahkoamisesta että pelkkä loputon turpajuhla veriroiskeilla ja dominapalvelun emännän vaatteita kantava pääsankari eivät oikein innosta enää.

Ulkoasultaan kaikki pelimaailman hahmot ovat kuin suoraan pervoimpien goottien sm-bileistä, yhtä poikkeusta lukuunottamalta. Raynen "yhtiökumppani" on ulkoasultaan hienostuneen engelsmanin näköinen ja pelin ainoita hahmoja jotka eivät meikkaa kolmea tuntia ennen ulosmenoa.

Rayne on toki seksikäs ja saa perversejä unelmia aikaiseksi jopa minun kaltaisessa vanhassa sotaratsussa, mutta eräs hänen seksikkäistä vihollisistaan aiheutti hiukkasen huvittuneisuutta. Nimittäin kyseisen vampyyrineitokaisen rinnoissa taukoamatta liikkuva tribalihässäkkä.

Goottilainen ulkoasu ja tunnelma olivat pelissä kohdallaan vaikka välillä se ampui pahasti överin puolelle. Toisinaan ulkoasu jopa sokaisi silmät itse pelin yksinkertaisuudelta ja huonosti tottelevilta kontrolleilta. Toki tekemäni näppäilyvirheet voivat vielä mennä kesäoluvien turvottamien aivojeni piikkiin, mutta jos painan nappia pitäisi jotakin tapahtua eikä jäädä seisomaan kun nyrkki napsahtaa naamaan.

Tallennus-systeemi oli ylettömän huono ja menee luultavasti konsolialkuperän piikkiin kuten osa muistakin kömpelyyksistä ja paikoin yksinkertaisista tekstuureista. Tämän kaltaisessa pelissä jotakin vaikeampaa kohtaa joutuu hinkuttamaan useampaan kertaan edellisestä tallennuspisteestä lähtien ja tästä johtuen allekirjoittaneelta meinas päästä itku tokan kentän alussa.

Neitokaisen pistooleilla ei tee yhtikäs mitään, ovat vain turha koriste jota voi käyttää ammuskeluun jos niin huvittaa. Vampyyrinkyvyt ovat puolestaan ihan mukavia apuvalineitä tiukemmissa paikoissa.

Tulipa kokeiltua myös minun pelailuun tuiki harvinaista alastomuusmodia joka ei ollut loppujen lopuksi niin alaston mitä kuvittelin, sain raunen tissit oikein nänneineen esiin ja taistelu jatkui samaa puuduttavaa rataa.

Peli ei ollut erityisen huono lajityypissään, olisin vain halunnut huikan hiotumman kokonnaisuuden, paremman tallennussysteemin ja pientä rajaa siihen gootteiluunkin. Ykköspeli ja elokuva olivat ihan kelvollista vampyyriviihdettä pienellä varauksella mutta toisen osan peli oli vielä ihan pelattava vaikka bloodrayne 2 elokuvaa ei katso pitkinhampain irvistelemättä kukaan...

Hyvää:
seksikkyys
vamppyyrit
paikoin jylhä goottitunnelma
vampyyrikyvyt

Huonoa:
tallennus
pistoolit
ohjauksen tottelemattomuus
pelin yleinen turhanpäiväisyys

Yleisarvosana:
5/10 Bloodraynefaneille 7/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.