IRC-Galleria

Two months and twenty-eight days. The excitement is finally starting to settle in.

Anyone else up for a little three day trip in Germany? We'll have a blast, I can guarantee. Need to get a bigger memory card for my camera so I can film the whole thing.

I once got lost when I tried to navigate my way back home after a night of heavy drinking. And this one time I did the dutiful job of a map reader while roaming through Finland. Unfortunately I had no idea what I was doing and ended up reading the phone book map upside down. Needless to say it didn't go well.

So, trying to get a move around in Hamburg? We're absolutely-completely-totally fucked.

But we'll make it a fun kind of fucked.

Sitä pitää koko elämänsä jotain asiaa faktana, ja sitten joku sanoo ettei se pidäkään paikkaansa. Pluto oli Planeetta 76 vuotta kunnes IAU:n tiedemieshörhöt päättivät ettei se olekaan ja pieni osa todellisuutta muuttui.

Äsken sain tietää, etteivät David Bowien silmät olekaan eriväriset, vaan että vasen silmä on saanut vaurion mikä on aiheuttanut pupillin pysyvän laajentumisen.

Time for another reality check.

Ajattelin, että voisin kirjoittaa lastenkirjan homoseksuaalisella teemalla; prinssit saa aina prinsessansa, mutta entä jos prinssi tykkääkin toisista prinsseistä?

Homoseksuaalisuus populaarikulttuurissa yleistyy vuosi vuodelta ja LGBT teemoja voi löytää yllättävistäkin paikoista. Itselle on jäänyt hyvin mieleen 2002-vuoden Lilo & Stitch-piirroselokuvasta Agentti Pleakley, joka tykkäsi pukeutua naisten vaatteisiin. Ja tietysti J. K. Rowlingin paljastus Albus Dumbledoren seksuaalisesta suuntaumuksesta (joka tuskinpa tuli kovin suurena yllätyksenä kenellekään).

Vielä ei olla täydellä hyväksymisen tasolla, mutta rankkaa se oli tummaihoisillakin saada oikeutensa, eikä ilma vieläkään ole kaikilta osin puhdas. Neljänkymmenen vuoden päästä olisi toivottavasti asiat jo eri mallilla. Tulevaisuudessa ihmiset voisivat katsoa taaksepäin ja kammoksua tämän ajan ahdasmielistä tekopyhyyttä.

Se tekisi hyvää lapselle, jos jo nuorena kuulisi prinsessa & prinsessa tarinoita siinä missä prinssi & prinsessakin; iskostettaisiin heti päähän asian normaalius eikä puhuttaisi kuin se olisi jotain täysin erilaista ja poikkeavaa.

Kirjantekoidean myötä innostuin Wikipedittamaan ja selvitin, että muutkin ovat pitäneet hyvänä ideana homoseksuaalisuutta käsittelevien lastenkirjojen julkaisua; yksi ensimmäisistä on jo vuodelta 1981.

Joinakin päivinä kannattaa nousta ylös sängystä (tai kavereiden sohvalta).


"It always seemed to me a bit pointless to disapprove of homosexuality. It's like disapproving of rain." - Francis Maude

"Ne raketit oli sellaset et näytti ku ne ois tullu kohti. Tosi psykedeelistä, enkä mä ollut edes pilvessä." -Anonymous


2009 on virallisesti pulkassa. Kohokohtia:

● Placebo julkaisi Battle for the Sun-albumin 8. kesäkuuta. Olen maailman hienoimman nimmaroidun ltd. edition box setin omistaja.

● Placebo livenä Provinssirockissa 12. kesäkuuta. Seinäjoella neljä mahtavaa hikistä peseytymätöntä päivää.

● Sonisphere.

● AFI julkaisi Crash Love-albumin 29.9. Vinyl premium bundle.

● Placebo livenä Helsingin Jäähallissa 15.11. Seisomapaikat ja lisää hikisyyttä.

● Jäin koukkuun Supernatural-televisiosarjaan Suomessa esitetyn kolmannen kauden aikana. 1. ja 2. kausi tuli hankittua. Tämä on silkkaa rakkautta (and OMG, the fandom<3).

● Jäin koukkuun Torchwood-televisiosarjaan. Parahiksi, että ehdin mukaan kolmannen kauden ilmestyessä.

● Torchwoodin 3. tuotantokausi. Viiden hieman vajaan tunnin mittaisen jakson rysäys viitenä peräkkäisenä arkipäivänä heinäkuussa. Päätyi listaan televisiosarjoista, jotka ovat saaneet mut itkemään.

● Filter - Hey Man, Nice Shot (1995)

● Lamb - Górecki (1996)

● James Blunt - Goodbye My Lover (2004)

● Haltsasin PayPalin käytön (thank you for your help, darling).

● Maksukyvykkyys johti rahojen tuhlaamiseen eBayssa (koska musiikki nyt vain on niin kivaa).

● Ostin keikkaliput AFIn huhtikuun Saksan keikalle (pelkkä ostaminen on jo mainitsemisen arvoinen asia, koska ne liput on hienot ja niissä lukee AFI ja niitä on pakko hipelöidä säännöllisin väliajoin).

● Jani Sippo hakkasi ensimmäisen AFI-tatuoinnin iholleni. Seuraava aiheeseen liittyvä projekti saadaan toivon mukaan aluille jo tässä kuussa.

● Sain korvien venyttämisen päätökseensä(?).

● Laajensin interaktiivista toimintaani ja hankin LJ ja Buzznet tilit. Facebookia kartan kuin vegaani McDonald'sia.

● Inglourious Basterds

● Shaun of the Dead (2004)

*doodling*

Minä: "Kato, piirsin Muumipeikon."
Pikkuveli: "Ei toi kyllä oo Muumipeikko."

*more doodling*

M: "Pikkumyy?"
Pv: "Toi ei oo Pikkumyytä nähnytkään."

*even more doodling*

M: "Onko Nuuskamuikkusella häntää?"
Pv: "Täh? Nuuskamuikkunen on ihminen."
M: "Eikun siis se ruskee otus, Niisku."
Pv: "Niisku on Niiskuneidin veli."
M: "No eihän ole. Onko? Mikä vittu sen ruskeen otuksen nimi sit on?"
Pv: "Emmä muista."
M: "Sillä tais olla ovaalit korvat. Ja nyt sillä on häntäkin."
Pv: "Ei tää sun taiteilijanuras oikein ota alleen."
M: "No ei ni. Helvetin masentavaa. Mutta, mä voin aina rikastua häikäisemällä ihmiset kirjotustaidoillani."

*scribbling*

It was cold as fuck and the wind blew bitingly through any kind of layers of clothing. There was snow everywhere, here and there spotted with yellow from dog piss.
"Fuck this," Devain thought bitterly, "I'm going back to Jamaica."

Pv: "RIGHT NEAR DA BEACH, MON!"
M: "Musta tulee miljonääri."

Steve Hewitt, Placebon rumpali 1996-2007, on vahvistanut uuden bändinsä ja tulevan albuminsa nimeksi Love Amongst Ruin. Esimakua tulevasta pystyy kuuntelemaan hänen viralliselta MySpace-sivultaan, jossa pyörityksessä on clippi kappaleesta So Sad (fade).

Hewittin mieltymysten perusteella voisi olettaa tiedossa olevan jotain Nick Caven tyyliin suuntautuvaa, mutta olettamuksiin ei sovi luottaa; ajattele Jane's Addictionia ja muita 90-luvun rock-bändejä, niin saat jonkinlaisen käsityksen hänen fantastisesta tyylistään.

Kuuntele teaseria toistolla, niin saadaan luvut korkealle!

Ja jos omistat twitter-käyttäjätunnuksen, niin tweettaa Steven linkki uuteen sampleen, liitä käyttäjänimi @stevehewitt09 viestiisi ja hash taggaa se #loveamongstruin.

Annetaan Steven uudelle projektille sama tuki ja omistautuminen aivan kuten teimme hänen Placebo vuosiensa aikana. Joten, levitä sanaa, twittaa, kuuntele So Sad (fade) teaseria ja ahdistele muiden bändien kuuntelijoita jotka saattaisivat pitää Hewittin musiikista.

Kun istuu neljän aikaan aamuyöstä tietokoneella silmät ristissä ja tutkiskelee deviantartia, niin välillä eteen osuu mahtavia löytöjä. Tässä kolme omaksi klassikoksi päätynyttä artistia, joiden tekeleet saa välillä kahvin purskahtamaan sieraimista. Hope you like them too ;)



1. Rimfrost
Link to deviantart: http://rimfrost.deviantart.com/
Main Characters: Maria McMorbid and Rip McScythe.



2. humon
Link to deviantart: http://humon.deviantart.com/
Name: Scandinavia and the World
Main Characters: Sweden, Denmark and Norway.


3. f0xyme
Link to deviantart: http://f0xyme.deviantart.com/
Name: The Adventures of Emo Boy
Main Characters: Emo Boy, Goth Man and Preppy Girl.

"I'm tired of being around men all the time. I'm going to start a band called Skirt with three girls and I'll play the guitar and sing backing vocals in drag. I went window shopping when I was in New York, saw a lot of amazing dresses."
- Brian Molko


Placebon eilinen keikka oli mahtava ja päihitti 2007 vedon, koska silloin oli istumapaikat, meinaten ettei tanssiminen ja yleinen mukana fiilistely oikein toiminut. Mmmh, nyt pääsi pomppimaan ja tanssimaan ja paljon hikisiä ihmisiä ympärillä. Kyllä se on se vaatteisiin tarttunut hajujen kirjo mikä tekee keikan fiiliksen.

Lähdettiin 12.30 ajamaan Ropzumanin kanssa Porista Helsinkiin. Perillä 16.30, pakkasessa jonottamista kaksi ja puoli tuntia, lavan edessä kolmannessa rivissä odottamista päälle kaksi tuntia, parin tunnin upea setti, paitastandille jonottamista n. puolituntia, Porissa takaisin 4.30.

Toisin sanoen oltiin reissussa 16 tuntia, joista kahdeksan kului ajamiseen, seitsemän non-stoppina seisomiseen ja tunti ruokailu-, kahvi- ja tupakkataukoihin.

Roadtrips are The Best Thing Ever.

Siinä Jäähallin edessä jonottaessa tein huomion, että n. 90% Placebon suomalaisfaneista on tyyliä "boheemit runoilijatytöt"; kaikki näytti toistensa kopioilta isojen pipojensa, huiviensa, silmälasiensa, pillifarkkujensa ja tennareittensa kanssa ja meinasi iskeä sama ahdistus kuin sen yhden kerran kun olen Kinossa käynyt enkä pystynyt erottamaan niitä lukuisia bilehile-muijia toisistaan.

Kind of like Hitchcock's "Birds". Extremely spooky.

Voisin valittaa pitkään taas siitä, kuinka kaikki muut on LIIAN PITKIÄ ja laulaa liian äänekkäästi Englantia huonosti ääntäen ja hiukset on liian isoja ja tulee mun suuhun ja kaikilla on pahanhajuista hiuslakkaa. Mutta se on nyt on joka ikinen kerta aivan sama juttu, niin keskitytään keikan loistavuuteen.

Brian oli oma hyvännäköinen itsensä, Stefan oli ajanut hiuksensa siiliksi (luopuen siitä kammottavasta tupeen-näköisestä hökötyksesta) ja Steve oli paidaton tatuoitu ihanuus rumpujensa takana. Stefanin kokohopea puku oli loistavinta ikinä. So, so shiny.

Kolme ekaa vetoa olivat rockimpia otoksia Battle for the Sunilta: For What It’s Worth, Ashtray Heart ja Battle for the Sun. Niistä siirryttiin Sleeping With Ghostsiin, mikä yllätti aikasella soitollaan. Uskomattoman kaunis kappale ja Brian vetää sen aina niin tunteella että olisi pettymys, jos se joskus jäisi kokonaan pois settilistalta.

Tämän jälkeen seurasi Speak in Tongues ja Follow the Cops Back Home, jotka jatkoivat SWG:n rauhallisempaa tunnelmaa. Iisimmän fiilistelyn jälkeen räjähtivät soittoon Every You Every Me ja Special Needs. Hittisuosikkeja, jotka saa yleisön aina ekstaasiin. EYEM:n tahtiin on hyvä tanssia.

Breathe Underwater jatkoi taas kovaa BftS:n meininkiä ja sitä seurasi sujuvasti Because I Want Youn uudelleen sovitus Angkor Watin keikalta. Jokainen Angkor Watin sovituksista on onnistuttu hyvin muokkaamaan rauhallisiksi versioiksi, mutta oli se ihan eri asia kuulla biisi livenä kuin mitä se on DVD:ltä katsottaessa. Kaunis, kaunis kappale. Brian pohjusti sitä infolla ihmiskaupasta.

Twenty Yearsinkin sovitus oli jälleen aivan uusi ja kenties yksi parhaimmista. Erittäin funky.

Ja taas uusinta materiaalia, Julien ja The Never-Ending Why. TN-EW on kestosuosikki ja olin koko ajan toivonut kuulevani Julienin illan aikana, eli toiveiden täyttymyksiä molemmat.

"Now that's it's snowing in your brain even ten will not placate you. This ain't no cure for the pain. This avalanche will suffocate you."

Blind, Devil in the Details, Meds ja Song to Say Goodbye. Olisivat voineet jättää Medsin aikaset hitit vähemmälle ja soittaa vanhempaa materiaalia enemmän, mutta kyllä mulle kaikki kelpaa.

Encoreissa (Mendelssohn), Bright Lights, Special K ja Bitter End. Kaksi jälkimmäistä jälleen kestosuosikkeja ja pada papa padadaa on aina yhtä kiva huutaa.

Toisessa encoress Infra-Red ja Taste In Men. Gay-dance on tainnut jäädä kokonaan historiaan, mutta TIM toimii aina ja on very, very dancable.

Stefan on niin prkln kukko kun se tulee aina siihen aivan lavan reunaan ja työntää pelvistään eteenpäin basson takana ja keimailee. Siitä oikein näkee, kuinka se nauttii siitä kun kaikkien huomio kiinnittyy siihen ja pikkutytöt yrittää nylkyttää sen jalkaa. Irstas, irstas mies.

Ropzu sano, että Steven kapula osui sitä melkein päähän. Kirosin, että miksei se ottanut sitä, mutta se selitti että hysteeriset 16-vuotiaat tytöt on liian kova pala sille.

Olisin halunnu standilta ostaa mukin, kun mun kahdesta kahvikupista toinen on mennyt rikki kahvasta, niin tarttisin korvaajan. Hidasta palvelua siinä kohdin missä olin, niin ne ehti loppumaan. Hommasin sitten julisteen, kun rahatilanne sen verta huono, ettei pysty 25€ paitoihin tuhlaamaan. Voi niitä sitten myöhemmin tilata netistä.

Autoon istuutuminen oli ORGASMISTA. Selkä meni niin kipeäksi tuntien seisomisesta, että pelkäsin etten enää ikinä pääse nousemaan ylös kun viimeinkin istahdin.

Käytiin paluumatkalla syömässä, mun ensimmäinen ruokailuhetki koko päivänä. Ei ollut kyllä mikään järin hyvä vege-pizza, mutta saatiin isot kahvit kaupanpäälle. Ei ole kofeiini sitten maistunut pitkään aikaan niin hyvältä.

Ja kaikkein tärkein: Roadtrip Songs! On se hyvä, että matkakumppanillakin on mahtava musiikkimaku, niin ei tarvitse tapella soitettavista biiseistä. Tässä parhaimmistoa:

"Joisit sinäkin Jouni enemmän sitä viinaa."
"Juonhan mie, mutta ei taho se viina enää nousta päähän. Pitää varmaan sekaantua huumeisiin."


En tiennyt, et vinyylisoittimienkin suhteen löytyy jonkinsortin eksperttejä, jotka tietää kaikesta kaiken ja pystyy pulisemaan niistä ummet ja lammet kielellä, josta ei normitiedon haltsaava ihminen ymmärrä hölkäsenpöläystä. Mutta niitä löytyy ja keskustelupalstakokemus oli yhtä hämmentävä, kuin veljen olan yli rumpalit.net sivuston lukeminen. Toisin sanoen en saanut mitään selkoa asiaan, että mikä olisi hyvä ja suht edullinen soitinvaihtoehto korvaamaan pikkuveljen vanhan, joka on nyt omassa käytössä. Se on meinaten paska; ei soita 7" levyjä loppuun jos kappale on "liian pitkä" (yli 3.5 minuuttia) ja kaiuttimet on sisäänrakennetut ja omaa maailman paskimman äänentoiston. Tuunasin harvinaisen tyylikkäät kuplamuovikerrokset niitten eteen, mutta ei se paljoa auttanut.

Musiikkia, musiikkia. Siinä missä miehet (kyseenalaisten) tutkimusten mukaan ajattelee seksiä joka seitsemäs sekunti, niin mä ajattelen yhtä usein musiikkiin liittyviä asioita (ja vitut, useammin). Bändien ja eri musiikkilajien ympärillä oleva kulttuuri on älyttömän valtava ja siihen saa niin helposti kulutettua kaiken aikansa.

Mä menen aina helvetin vaikeaksi, jos joku sanoo: "oi, ei mulla ole lempibändiä, en mä oikein välitä musiikista". Siis mitä vittua? Koko lause on itsessään ihan luonnoton ja saa vuorostaan taas mut ajattelemaan "ei toi tyyppi voi olla terve, se on varmaan sarjamurhaaja tai jotain".

Mistä helvetistä tollasen ihmisen kanssa edes juttelisi? On tasan kaksi asiaa, joista mä voin puhua tuntikausia ja vielä jopa nauttia käydyistä keskusteluista: musiikki ja elokuvat. Ja, okei, mä olen vuosien saatossa hyväksynyt sen, että suurinosa ihmisistä on täysin tietämättömiä elokuvien maailman suhteen, mutta jos jätetään musiikkikin pois, niin käy huone aika hiljaiseksi.

Elän mä silti niin paljon erilaisemmassa maailmassakin kuin mitä monet muut. Kolme vuotta ammattikoulussa kuuntelemassa keskusteluja meikeistä, Lacoste-kengistä, uusista laukuista (Sokkarista, ei tää ollut ku seitkyt euroo), suomirapista , Kinosta, Lalliksesta (siel esiintyy Cheek!), kuka on milloinkin "ihan huora muija" ja kuka ei, keskusteluja evoluutioteoriasta ("Kyl mä uskon, et Jumala loi maailman, ku jos evoluutio pitäs paikkansa, niin millai mitään apinoita tai krokotiilejä vois enää olla, ku eiks niittenkin pitäs olla sit kehittynyt?") ... Oikeasti.

Mä en ole oikein varma, että mikä tässä on pointtina tai johtopäätöksenä. Kaiketi se, että edellä mainitun lainauksen pitäisi olla tarpeeksi suuri syy alkaa kontrolloimaan sitä, että kuka saa synnyttää/siittää mukuloita.
Ja jos ihmiset on kiinnostunut eri asioista kuin mä, niin ne on automaattisesti sarjamurhaajia. Period.