IRC-Galleria

Torchwoodin 2. tuotantokausi lähtee tänään klo 00.10 pyörimään TV2:della. Vaikka on 1. kausi boxina ja kaikki kolme kautta koneella, niin jotenkin niitä ei tule niin usein katsottua. Kakkoskautta en katso, kun olen sen jo kerran tietokoneenruudulta tihrustanut, niin toisen pyörityksen haluan tapahtuvan täydellä laadulla telkkarinruudulta. Olen vain olemattoman hidas ostamaan näitä bokseja (kuten pystyy toteamaan mun Angel-kausista, joista 4. ja 5. on ollut ostoslistalla viimeiset kaksi vuotta).

Mutta siis, nyt kaikki TV:n äärelle kymmentä yli puolenyön, tai vaihtoehtoisesti digiboksit ajastukselle tallentamaan. Vaikkei olisi ennen sarjaa seurannutkaan, niin tähän jää koukkuun; ruudulla pyörii niin paljon hormoneja, että näköä haittaa, ja sitten on Captain Jack Harkness (John Barrowman) ja Ianto Jones (Gareth David-Lloyd), jotka on aaah, niin ihastuttava pariskunta. Eli vaikkei scifi olisi ykkös mieltymyksenä omalla listalla, niin
C'MON, THERE'S GOOD LOOKING BISEXUAL MEN ON SCREEN.
(Vaikkakin biseksuaali on väärä termi Harknesille, koska se nai mitä vain mikä on olemassa, oli kyseessä sitten ihminen tai ulkoavaruuden asukas).


Jack: "Captain Jack Harkness. How long have you been there? Silent type? That’s okay. I used to date a guy with no mouth. Surprisingly creative."


Ja jollei tämä vielä tarraa mielenkiintoa, niin heti ensimmäinen jakso tältä kaudelta sisältää vierailevan hahmon, Captain John Hartin, jota näyttelee James Marsters (Buffy the Vampire Slayer ja Angel).


Jack: "We go back."
John: "Excuse me, we more than go back. We were partners."
Ianto: "In what way?"
John: "In every way. And then some."
Jack: "It was two weeks."
John: "Except the two weeks was trapped in a time loop so we were together for five years. It was like having a wife."
Jack: "You were the wife."
John: "YOU were the wife."
Jack: "No, you were the wife."
John: "Oh, but I was a good wife!"
Toshiko: "I bet you were. What? Don't pretend you haven't noticed he's cute."
John: "They're just shy."


Yeah. It's going to be awesome.

Viimeinkin kotona. Oli sen verta traumaattisen pitkä, väsyttävä, nälkäinen ja likaisissa vaatteissa haiseva reissu, että joku saisi nyt mulle, Ramille ja Minnalle tarjota kunnon ryyppyillan lauantaina. Vaikka vain siitä ilosta, että ollaan taas täällä ihmisten kiusana?

Rahat loppu, ollaan korviamme myöten veloissa ihmisille ympäri Suomea, kun piti kaikki mahdolliset lähteet käydä läpi että saatiin tarpeeksi rahaa Saksasta kotiin palaamiseen. Eli rahalliset lahjoitukset otetaan myös vastaan, thank you very much.

● Sarjaboksit
● Uudet, lukemattomat kirjat
● Vanhat vinyylit
● Mahtipontiset klassiset rockbiisit
● Aamun ensimmäinen teekuppi
● Itse tehty pizza
● Elämää suuremmat suklaamuffinssit
● Suklaa
● Robert Smithin hiukset
● Päivän ensimmäinen tupakka
● UV-valaistus
● Isot, posliiniset kahvikupit
● Elokuvajulisteet
● NPH
● Musikaalit
● Burtonin luomat hahmot
● Whedonin luomat maailmat
● Fiktiivinen väkivalta
● Britti-/wales-/skotti-/aussi-/irkkuaksentti
● Queer Horror
● Punaviini
● Jukeboxit
● Mustat kuulakärkikynät
● Bändien live-keikat
● Tanssiminen live-keikoilla
● Myöhään valvominen
● Töihin meneminen vasta kahdentoista jälkeen
● Halloween
● Michael Wincott
● Castiel (The Holy Tax Accountant)

Fultonissa, Mississippissä peruutettiin koulun tanssiaiset, koska lesbo halusi ottaa tyttöystävänsä seuralaisekseen.

Kun 18-vuotias Constance McMillen kertoi viime kuussa seuralaisvalinnastaan ja aikomuksestaan pukeutua tanssiaispäivänä smokkiin, koulu kielsi molemmat ehdotukset ja pisti kiertoon muistion, jossa kielletään samaa sukupuolta olevan deitiksi ottaminen.

Koulun toiminta menee täysin McMillenin perustuslaillisia oikeuksia vastaan, ja ACLU on ottanut asian käsittelyynsä.

Linkki


Oikeasti. Me eletään vuotta kaksituhatta-vitun-kymmenen. Kuinka kauan tätä meinataan jatkaa? Etelä-amerikkalaiset on ihan yltiömäisiä persläpiä, mutta niitä samoja mulkvistejä jotka saa stondiksen raamatun siteeraamisesta löytyy kyllä ihan kaikkialta.

Nämä samat tekopyhät paskapäät, joitten pelkkä olemassaolo saa mut häpeämään omaa ihmisyyttäni, on varmaan samoja ihmisiä jotka 1960-luvulla olisivat saaneet kiksinsä lava-autolla ajamisella ympäriinsä etsimässä tummaihoisia ihmisiä pesäpallomailoilla ja rautakangeilla hakattavaksi.

Jessus, että mä vihaan ihmisiä.

*** / *****

Tavallinen mies tavallisessa työpaikassa (Starbucks), tavallisilla kavereilla, tavallaan-tunnen baaritutuilla, asunto suoraan Designin keskiaukeamalta, vaatevarasto kopioitu muotilehtien sivuilta, pitää mistä muutkin pitävät, ei pidä mistä muutkaan eivät pidä.

Kirja kertoo oman identiteettinsä kyseenalaistamisesta, pelosta menettää se jollekin toiselle, menettää itsensä, ajatuksensa, elämänsä. Jos tapaa jonkun joka käyttäytyy, puhuu ja näyttää täsmälleen samalta kuin sinä, niin mitä itsestä on enää jäljellä? Mikään ei ole omaa, koska joku muu, joku joka näyttää sinulta, on sinä, on jo ajatellut samat ajatukset kuin sinä, ostanut samat vaatteet kuin sinä, lukenut samat kirjat kuin sinä, puhunut samoille ihmisille kuin sinä.

Kirjan päähenkilö, nimeämättä jäänyt vajaa kolmekymppinen mies, kohtaa tämän ongelman. Tuntemattomat ihmiset tulevat puhumaan hänelle aivan kuin he tuntisivat hänet, koska he ovat puhuneet toiselle hänelle joka näyttää, käyttäytyy samoin kuin hän. Hän menee kotiinsa ja paikka on jynssätty puhtaaksi, koska joku joka näyttää, käyttäytyy samoin kuin hän pyysi talonmiestä avaamaan oven ja päästämään itsensä sisään. Baarikaverit sanovat, ”Luulimme, että olit suuttunut jostain kun et tullut pöytäämme istumaan. Aivan, kuin et olisi tunnistanut meitä.” Mutta he puhuivat toisesta hänestä joka näyttää, käyttäytyy aivan samoin kuin hän.

Aluksi mua ärsytti koko kirja; päähenkilö murehtii identiteettinsä menettämistä, mutta mitä identiteettiä? Se luki vain kirjoja, jotka olivat top 10-listalla, osti vain albumeita, jotka olivat top 10-listalla, kävi katsomassa vain näytelmiä, joita kaikki muutkin kävivät katsomassa, pukeutui vain vaatteisiin joita muotilehdet käskivät pukea päälle, sisusti asuntonsa niin kuin sisustuslehdet käskivät sisustaa. Mikään mitä se teki, mistä se piti, ei ollut sen omaa. Samanlaisia ihmisiä kuin se löytyy maailmasta tuhansia, niitä jotka pukeutuvat niin kuin muoti käskee, pitävät vain asioista joista muutkin pitävät. Jos se menettää identiteettinsä, niin kuka tahansa muu näistä laumassa kulkijoista voisi tulla sen paikalla, eikä kukaan huomaisi eroa.

Se aluksi veikkaa, että syynä on avaruusoliot; sen työpaikan (Starbucksin) vakioasiakas, mies joka tilaa aina ”Just Plain Coffeen” kertoi sille teoriasta, että avaruusoliot haluavat elää ihmisten keskuudessa, mutta eivät pysty koska eivät näytä lainkaan samalta kuin me. Joten ne tarkkailevat, valitsevat ihmisen joka syystä tai toisesta miellyttää niitä, ja muokkaa itsensä täksi ihmiseksi; opiskelee puhetavan, kävelytyylin, eleet. Varastaa ystävät, rakastajat, asunnon. Syrjäyttää ihmisen omasta elämästään, omii sen itselleen.

Olihan se kaikki hyvin mielenkiintoista, ja määrätietoisesti puskin itseni lukemaan kirjan loppuun, koska halusin tosissani tietää, että mistä tässä loppujen lopuksi oli kyse.

Ihan luettava kirja, ja paikoitellen aivan helvetin ahdistava. Kirjoitustyyli pisti välillä turhauttamaan, koska jotain kolmen lauseen pituista sanomaa saatettiin käyttää uudelleen ja uudelleen, kahteen kertaan samalla sivulla viiden sivun ajan. Loppuun päästessä toiston idea alkoi käymään järkeen, mutta tuli siinä vähän sellainen olo, että joko M. Christian pitää lukijoitaan tyhmänä ja näkee tarpeen toistaa joka helvetin asiaa kymmeniä kertoja, tai sitten se on vain mielikuvitukseton ja toisto on sen tapa korvata keksimättömiä lauseita.

Mutta jos pääsee yli toiston aiheuttamasta turhautumisesta, niin huomaa, että sillä koitetaan hakea ahdistavuuden tunnetta. Ja kyllähän mäkin sen sieltä muutamaan otteeseen löysin.

(Spoilereita pisterivin jälkeen. Don't wanna know - don't read.)

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

Voin sanoa, että olin hyvin yllättynyt kun loppuratkaisuksi paljastui juuri se asia, mikä mua aluksi ärsytti; ideana oli juuri se, että samanlaisia ihmisiä on miljoonia, niitä, jotka pitävät täsmälleen samoista asioista, leikkauttavat hiuksensa täsmälleen samalla tyylillä kuin muutkin, ostavat täysin samoja vaatteita kuin toiset, ajattelevat samoja ajatuksia kuin toiset, koska kaikki mielipiteet mitä niillä on tulevat populaarikulttuurista, mielipiteitä, jotka media on määrittänyt.

Eli kukaan ei yrittänyt varastaa sen elämää. Se vain alkoi huomioida näitä muita ihmisiä, jotka ovat täsmälleen samanlaisia kuin se. Niin samanlaisia, että tutut eivät pysty kertomaan niitä erilleen toisistaan. Niin samanlaisia, että toinen erehtyy luulemaan toisen asuntoa omakseen, koska se on aivan samanlainen kuin itsellä, ja ihmetellessään mikseivät avaimet sovi lukkoon pyytävät talonmiestä päästämään sisään. Niin samanlaisia, että ajatuksenjuoksukin täsmää, joten ne päätyvät käymään samoissa kahviloissa, vaatekaupoissa, huoltoasemilla.



.

[Suora lainaus kirjan loppupuolelta]

"It’s always been kind of like this, but it’s different now. Worse, I think. Things used to travel slowly. But now it just rushes at you doesn’t it? TV, the Internet, magazines, books. Life - all of it. Sometimes you feel like it’s too much, right? It’s too loud, too crazy, too angry. So you try to find ways not to feel tense, outside, alone: you listen to the top ten, watch the top ten, think the top ten are sexy, want to look like the top ten, want to become the top ten, because everyone else does. It’s safe. It feels good to know what you’re doing is what everyone else is doing. ...

... They’re succesful when they get the most number of people to read the same thing, become the same thing - and they keep getting better and better at it. Something’s a hit because it was made to be a hit - and we make it a hit because if we don’t watch it, listen to it, be like it then we won’t be like everyone else. ...

... Even people who don’t think they’re not the same are - the same, I mean. They think they’re special but they’re not. They’re types too - just different types. They think they’re beyond all that shit but they’re not - they’ve all read the same books, seen the same flicks, listened to the same music. They all want to be accepted, but accepted by people like them, so they wear their costumes and put on their act. Just like us. Just like all of us."

1) Go to Wikipedia
2) Click Random Article
3) From there, only using links in articles, navigate yourself to Hitler's page
4) Post your path here


Melina's path:

1.) Kristian Prestrud
2.) Norwegian
3.) Second World War
4.) Adolf Hitler

MAY CONTAIN SPOILERS (nothing major, though)
.
.
.
Supernatural, 4.18: The Monster At The End Of This Book

(Dean's surfing the Supernatural book series' site and reads what fans have written on the forum)
Dean: There's Sam Girls and Dean Girls and... What's a slash fan?
Sam: As in Sam slash Dean, together.
Dean: Like together, together? They do know we are brothers, right?
Sam: Doesn't seem to matter.
Dean: Oh, c'mon, that's... that's just sick!

Onko mitään mahtavampaa; Kripke laittoi hahmonsa tiedostamaan slash fictionin olemassaolon ja keskustelemaan siitä. Ensimmäinen sarja ikinä, jossa tapahtuu näin. AWESOME.

Ja onnistuin löytämään pätkän YouTubestakin:
http://www.youtube.com/watch?v=cF8gd6UICx4

Neloskausi on piukassa näitä parhainta IKINÄ jaksoja. Luv it.

Nysse ois sitten valmis. Woot woot! Eihän tässä mennytkään kuin kolme kuukautta. Jotain pientä varjostusten lisäämistä 7. päivä, but otherwise it's ready to go. Mikä on helvetin hyvä, koska hommaa alottaessa painotin kovasti, että huhtikuun 13. pitäisi viimeistään olla kuva kädessä, kun sillon olis se lähtö sinne Saksaan. Kehtaa sitä nyt keskeneräisen kuvan kanssa mennä. Ja olin itsekseni arvioinut kokonaishinnaksi 800€, mutta n. 600€ päästiin, että jees sekin.

Kuhan tää tästä paranee, niin voi taas vaihtaa T-paidat toppien käyttöön ja postata niin maan perkeleesti kuvia ympäri internettiä, koska tämä on helvetin hieno enkä ole koskaan ennen ollut näin ylpeä valmiista kuvasta. I totally feel like sharing.

Mutta nyt tuntuu taas orvolta, kun ei tarvitse enää laskea kuluvia päiviä sen mukaan, että kuinka pitkä aika seuraavaan istuntoon. Hirveän koukuttavaa tämä. Tarvii pian taas kehitellä jotain uutta projektia.


What does getting a tattoo feel like?
It's like having sex for the first time - you didn't know what it felt like, but you did it anyway. Then went back for bigger and better things.

En mä oikeastaan ole kiinni tässä ajassa. Tai tässä todellisuudessa, näissä ihmisissä, niitten tunteissa. Joskus mä en tajua tän jutun pointtia, ja se saa mut tuntemaan itseni vielä enemmän irtaantuneemmaksi.

Selvä suunnitelma, tarkoitus, olisi helpompi käsitellä. Ammattikoulussa tunsin tytön, joka tiesi tasantarkkaan haluavansa sen 2.35 lasta (ensimmäisen niistä ennen kuin täyttää 25), aviomiehen, kotiäitiyden, omakotitalon, kultaisennoutajan, lasten kasvattamisen kristinuskoon... Joskus ajattelen, että olisi paljon helpompaa, jos itselläkin olisi samanlaiset perus-konservatiiviset, länsimaisen sivilisaation yleisesti hyväksi katsomat päämäärät.

Kuinka helvetin helppoa se on, kun tietää, että omana tarkoituksena tässä maailmassa on etsiä se aviomies, kokeilla hieman lähetyssaarnaajaa ja synnyttää muutamat muksut, jotka puolestaan toistaa kaiken tämän saman, samoin kuin niiden lapset ja niiden lapset ja niiden lapset...

Ainainen jatkuvuus. Se tässä systeemissa on vikana; ihmiset ei tajua lopettaa ajoissa, ja kun mennään eteenpäin tyhmyys kasvaa, ja lopettamisen tajuaminen käy vieläkin vaikeammaksi.

Ihmiset on niin ihastuttavan järkyttyneitä kun ne hoksaa, ettet sä katso elämäntehtäväksesi ryhtyä lapsitehtaaksi.
"Miten sä voit sanoa noin?"
"Mikä sussa on vikana?"
Mikä sussa on vikana?

Ja sitten taas... Se on ihan se ja sama. Jos ne ei tajua sua, niin sä et tajua niitä, ja jos sä et tajua niitä, niin ne ei tajua sua.

Sarah Palin sanoo, että dinosaurukset ja ihmiset elivät yhtäaikaa maapallolla 6000 vuotta sitten - eli 65 miljoonaa vuotta sen jälkeen, milloin tiedemiehet sanovat suurimmanosan dinosauruksista kuolleen sukupuuttoon.

En oikein tiedä ketä syyttää; Palinin vanhempia vaiko uskontoa.

Iltavuoroon menossa varttia yli kahdeksi ja työkumppanina tänään yksi täysin päästään laho oleva tyttö, but quess what? I don't mind! Nyt on niin yleisesti positiivinen fiilis, että itseäkin hämmentää.

24.2. kirjoitin blogin "When it's all too irritating", johon listasin sillä hetkellä vituttavat asiat. Jatkuva vitutus ja ärsyyntyminen on mulle liiankin tyypillistä, mutta on niitä joskus hyviäkin päiviä. Joten, vastapainoksi aikasemmalle marmatuksella, mietitään mikä on tällä hetkellä ihan vitun jees.

Kahvi: Kolmas kuppi menossa puolentoista tunnin sisällä. Saan varmaan vatsahaavan tästä ylikäytöstä, mutta tänään kofeiinipitoinen ihanuus maistuu erityisen hyvältä.

Green Day: "Wait, what? You mean those fucking sell-out "punks" whom MTV loves and who do only stadion gigs? Aren't you ASHAMED?" Kyllä ja ei. En ollut yhtään innoissani uuden levyn tullessa ulos, mutta eilen päätin antaa tälle eepokselle mahdollisuuden ja ajatuksen kanssa kuunnella, että miltä albumi kuulostaa. Tää toimii ihan vitun hyvin. Green Dayn musiikki on lämmintä ja vihreää, ja nyt vain odotan kesän tuloa jotta biisit pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Hiukset: Ollut taas pitkään kyllästynyt nykyiseen malliin, mutten oikein jaksa tehdä näille mitään. Mutta tänään ei haittaa. Hyvä hiuspäivä piristää aina mieltä.

Bändipaidat: Tuli tänään postissa kolme kappaletta kankaista ihanuutta. Ja hei, näitä ei ehkä tarvitse edes kaventaa!

Nukkuminen: Onnistuin viime yönä saamaan univelkoja pois.

Nuorempi isosisko: Tulee tänään miehensä kanssa Poriin. Se on ihminen, joka ei osaa ajatella sanomisiaan ennen kuin ne on jo päässyt suusta ulos. Huvittaa itseään kommentoimalla mun vartaloa, ja viime käynnin muistettavin kritiikki oli, "Oletko sä laihtunut? Sun persees on paljon pienempi." Saattaa kuulostaa positiiviselta, mutta jos yhtään tuntee mun siskoani, niin... no, se ei ollut.
Me ei pystytä lainaamaan toistemme housuja, koska kyllä, mun perseeni ON isompi kuin sillä. Mutta hei, onnistun olemaan muodokas olematta ylipainoinen. So, you know, fuck off.
Positiivinen osa?
Se on seitsemännellä kuulla raskaana.

Ja nyt mun pitää oikeesti ruveta lähtemään töihin.