Alkaa kyllästyttämään jo kyseinen aihe ihan helvetisti. Kuten ihan melkein jokainen asia, jota käsitellyt viime aikoina. Ei löydy motivaatiota kirjoittaa itsestäänselvyyksiä ja miksi kirjoittaisi asioista, joita kohtaan ei tunne enää paloa? Väkisin tekemällä ei tuu kuin paskaa, ei tule mitään persoonallista otetta vaan aikaansaadaan lähinnä kylmä, lähes ulkoaopitun kaltainen humoristinen ulosanti. Oli teksti väritetty melkeinpä millä verbein tai mielikuvin tahansa. Joskus yksittäiset sanat tai lauseet ei merkitse yhtään mitään vaan sen sijaan se energia, jonka lukija saa luettuaan kirjoituksen kokonaisuudessaan.
Onko laillistettu eutanasia sinusta hyvä vai huono asia?
Mikä tässäkin tapahtumassa nyt mahtaa olla huonoa tai vaikeaa? (Viitaten siihen negatiiviseen asenteeseen, jonka kyseinen uutinen on saanut joissakin ihmisissä aikaan) Hyvä asia? Eutanasia on jokaisen ihmisen oikeus ja eutanasia olisi pitänyt olla laillinen jo kymmeniä/satoja vuosia sitten SuomessaKIN. Toki poikkeuksina esim. hallunisaatiot tai _hetkelliset_ aivovamman aiheuttamat oirehdinnat yms.
Ikävä fakta on vaan se, että sairas ei saa aina apua vaikka kuinka yritettäisiin. Täytyykö kiduttaa itseänsä sitten sen vuoksi lopun elämänsä, vain sen vuoksi, että läheiset eivät pysty luovuttamaan rakastaan pois? Viimeksi kun tarkistin niin rakkaus ei tarkoita egoistista hallitsemista. Pahimmillaan suoritetaan itsemurha joka aiheuttaa ikuiset traumat perheenjäsenille/löytäjille ja pahat muistot pelastushenkilöstölle. Puhumattakaan siitä millaisia ajatuksia itsemurhaan päätynyt joutuu käymään läpi ennen aktin suorittamista. Tämäkin tyttö yrittänyt saada apua vuosia, sitä saamatta/oikeaa lääkitystä löytämättä. Oma kuolemanpelko ei saa haitata objektiivista näkökykyä. Kuolema ei ole tässä tapauksessa negatiivinen asia vaan erittäin hyvä asia kyseisen yksilön kannalta. That's that.
Sairauden vangiksi joutuneiden kannalta on olennaisinta löytää ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole menettäneet toivoa, silloin kun sinä olet melkeinpä kokonaan menettänyt mutta omaavat silti objektiivisen ajattelukyvyn ja laiskasti ilmaistuna massasta poikkeavan käsityksen eettisyydestä, jota ohjaa pääasiassa aito ja puhdas rakkaus. Kuka sitten päättää milloin, vihdoin ja viimein, se toivo tai toivo parantumisesta on menetetty?(parhaimmassa tapauksessa siltikään sitä omaa sisäistä toivoa menettämättä) Ei ainakaan auttaja. Auttaja tarjoaa vain välineet, autettu ottaa nämä omakseen tai päättää olla ottamatta. Joskus ei vaan löydy oikeita välineitä. Onhan se pelottavaa kun tuolla maailmassa on jotakin, jota ei pysty hallitsemaan.
Oletetaan, että tämänkaltainen tapaus olisi suomessa. Tässä tapauksessa se toivo viedään sairauden valtaamalta ihmiseltä. Kummassakin vaihtoehdossa piilee hienovarainen raja, jolloin auttajasta tulee autettu tai autetusta auttaja tai jokin välimuoto. Pitää löytää tasapaino, joka on yksilöllinen. Ihminen, joka ei tunne itseään tai rajojaan ei kuulu sairaan lähelle (24/7). Jos ei tunne itseään, suosittelen opiskelemaan kuumeisesti. Useimmiten ei ole vaihtoehtoa vain lähteä muualle asumaan jos esim. oma lapsi sairastuu masennukseen mutta ennaltaehkäisevät toimet on jokaisen käsillä olemassa.
Suosittelenko laittoman eutanasian avustamista vai rakennanko polkua siihen suuntaan? Ehdottomasti ehkä.