IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

Elävä kuvaSunnuntai 07.09.2008 02:07

Vielä muutama vuosi sitten elokuvat olivat minulle pääasiassa viihdettä ja ajanvietettä. Pidin elokuvista, joita monet kriitikot haukkuivat ja arvostelin enemmän niiden tapahtumia hahmottamatta kokonaisuuksia. Elokuvat kuten Godzilla, Daredevil, Mr.Bean, Scary Movie ja vielä uusin King Kong saattoivat liikkua suosikkileffojen listalla. Kuulostaa varmasti uskomattomalta, mutta elokuvien lähes merkityksetön fyysinen sisältö, kuten näyttävät taistelukohtaukset ym. olivat se keskeisin asia vielä tuolloin. Sama pätee nykypäivänä valitettavan suureen osaan katsojista ja elokuva-studiot rahastavat suuria summia tekemällä isoilla rahoilla järjettömän paskoja elokuvia kuin liukuhihnalta. Studioita asia ei kiinnosta, sillä voittoa tulee, ideoita löytyy ja vaikka ei löytyisikään niin sitten tehdään turhia jatko-osioa jo olemassa oleville mestariteoksille. Onko siis järki lähtenyt tuotantoportaasta kokonaan? Epäilen.

Olen aina pitänyt kuvaamisesta, kuvankäsittelystä, videokuvaamisesta, piirtämisestä ja kirjoittamisesta. Kaikkea on tullut tehtyä paljon, mutta onni ei ollut myötä kun hain opiskelemaan TTVO:lle (Tampereen Taiteen ja Viestinnän Oppilaitos). Pääsin kuitenkin 2006 sisään Voionmaan opistolle ja kävin siellä vuoden mittaisen Elokuva- ja TV-linjan opinnot. Käsitykseni elokuvanteosta ja itse elokuvasta muuttuivat tuon vuoden aikana merkittävästi. Voisin jopa sanoa, että monelta osa-alueelta "silmäni aukenivat". Opistolla tuli opittua paljon perusasioita, mutta ehkä eniten tuli opittua muilta opiskelijoilta, joilla oli kokemuksia alalta ja runsas määrä perusteltuja mielipiteitä elokuviin liittyvistä asioista.

Kun asiaan tarkemmin perehtyy niin elokuva-studioiden syyttäminen paskoista elokuvista lienee suurelta osin turhaa. Syy on yleisössä, joka ei osaa katsoa elokuvaa pintaa syvemmälle. He odottavat näkevänsä paljon erilaista "silmänruokaa", kuulevansa paljon (tyhmiä) vitsejä ja saavansa (kliseisen) odottamansa lopun elokuvalle. Puhun nyt siis todella suuresta ihmismäärästä (en kaikista) ja varmasti moni lukija suunnittelee nyt mahdollisimman tehokkaita vastaväitteitä. Tämä on kuitenkin fakta, vaikka ihmiset ovatkin erilaisia ja pitävät erilaisista elokuvista niin nykypäivän elokuvista suurin osa ovat pelkkiä rahastukseen tehtyjä useita sisällöttömiä kuvia sekunnissa. Onko elokuva kuolemassa sukupuuttoon? Alalla on paljon lahjakkaita tekijöitä ja alalle on tyrkyllä vieläkin enemmän osaavaa porukkaa, mutta kysymys kuuluukin, että antavatko suuret studiot heille mahdollisuuksia? Uskaltavatko he ottaa sen riskin, että tätä monen oscarin ehdokasta ei menekään miljoonat ihmiset ympäri maailman katsomaan sen takia, että siitä puuttuu älytön räiskintä, kliseet ja (tyhmä) huumori? Elokuvien keskeisin asia on aina ollut niiden sanoma sekä juoni, mutta "evoluution" saatossa pelkkä ulkokuori näyttää riittävän katsojista suurimmalle osalle. Täytyy myöntää, että suunta näyttäisi olevan jyrkästi alaspäin, mutta niin se on maailmalla monessa muussakin asiassa tänä päivänä. En kuitenkaan suostu uskomaan elokuvan "sukupuuttoon", mutta olen erittäin huolestunut nykytilanteesta niin Suomessa kuin maailmallakin.

Voionmaan opiston aikana ja jälkeen olen itse kuvannut, ohjannut tai ollut muussa roolissa mukana useissa kymmenissä projekteissa. Käsitys elokuvasta muovaantui paljon ja muutos jatkuu vielä tänäkin päivänä. Ensimmäisenä päivänä opistolla kämppikseni kysyi minulta kolmea suosikkielokuvaani. Vastasin: "King Kong, Dawn of the Dead sekä Taru Sormusten Herrasta". Peter Jackson ja Zack Snyder olivat ohjaajina siis vahvasti edustettuina tuolla listalla, mutta tähän päivään tultaessa tilanne on muuttunut lähes dramaattisesti. Selkeää kärkikolmikkoa on vaikea hahmottaa, mutta Pulp Fiction, Kellpeli appelsiini, Fight Club, Unelmien sielunmessu, Mulholland Drive, Alien ja Kummisetä pyörivät siellä kärkipäässä. Quentin Tarantino, David Fincher, Stanley Kubrick, David Lynch sekä Quillermo Del Toro, M. Night Shyamalan, Ridley Scott, James Cameron ja John Woo kuuluvat ensimmäisenä mieleen juolahtavaan ohjaajat-listaan, jonka järjestys tämä ei suinkaan ollut.

Elokuvantekijänä pohdin tulevia suunnitelmiani ja käsityksiäni jokin aika sitten kun tutustuin ensimmäistä kertaa David Lynchin teoksiin. On vieläkin paljon ohjaajia sekä klassikoita, joihin en valitettavasti ole tutustunut, mutta jätettäköön ne toistaiseksi mainitsematta. Lynch on niitä ohjaajia, joista olen kuullut puhuttavan eniten, mutta en ollut vielä nähnyt ainuttakaan hänen elokuvaansa. Elokuvanteon suhteen olen aina omannut tietyt "rutiinit" ja selaillut mielessäni suosikkiohjaajieni teoksia ja koittanut ammentaa niistä ideoita. Pyrin aina tekemään jotain uutta ja haluan tarjota pienelle yleisölle aina jotakin uutta katsottavaa.

Voisin verrata elokuvaa palapeliin. Katsojalle on ennen esitystä tarjottu yksi kuva sarjakuvasta. Tuo kuva on johdatteleva, mielenkiintoinen sekä kysymyksiä herättävä. Kaikki loput kuvat koostuvat palapelistä ja ne tarjoillaan katsojalle elokuvan aikana. Kaikilla elokuvantekijöillä on oma tyylinsä ja elokuvasta sekä sen tarinasta riippuen palaset tarjoillaan vaihtelevassa järjestyksessä. Kliseinen ja tylsin tapa on antaa palaset oikeassa järjestyksessä tasaiseen tahtiin, tarjoamatta minkäänlaisia yllätyksiä. Joissakin elokuvissa katsojalle annetaan elokuvan alussa tärkeitä palasia elokuvan loppupuolelta, mutta lopullinen kuvio onnistuukin olemaan kaikkea muuta kuin osattiin odottaa. Sitten on David Lynch, joka leikkelee tarjoiltavat palaset entistä pienemmiksi. Hän antaa katsojalle palasia sieltä sun täältä ja heittää puolet palapelistä roskiin. Tällä tavalla rikotaan taitavasti normeja ja pakotetaan katsoja ajattelemaan. Saaduista paloista katsoja voi nähdä palapelin lopputuloksen, joka onkin aivan jotain muuta kuin ennen elokuvaa saatu kuva antoi ymmärtää.

Lynch auttoi pääsemään eroon normeista ja tietyistä ajattelutavoista, jotka ovat toistuneet projektista toiseen. Elokuva on todella paljon muutakin kuin pelkkä kaunis ulkokuori. Elokuva on maailman haastavin sekä monipuolisin taiteenlaji. Taiteenlaji, joka tarjoaa järjettömän suuren määrän työkaluja tekijälleen. Ei ole olemassa aikaa, paikkaa, faktaa tai fiktiota ennen kuin luot sellaisen.

Elokuva-arvostelu: HancockTorstai 28.08.2008 23:21

Ohjaus: Peter Berg
Vuosi: 2008

IRC-Galleria sitten päätti kirjata minut ulos kesken kirjoittamisen ja palatessani viimeistelemään tekstiä tarjoutui eteeni vain tyhjä sivu. Meni siis hukkaan pitkä arvostelu joten tässä tulee tekstiä aivan väärässä mielentilassa. Vittu!

Traileri = elokuvan ensimmäinen kohtaus = potentiaali = hukattu.
Elokuvaan ei ole keksitty traileria enempää omaa ja siitäkin itse Hancock on teräsmiehen kopio kuten elokuvan toinenkin supersankari, josta spoilasin paljon edellisessä arvostelussa, mutta nyt en jaksa asiaan enää takertua. Juoni on käsittämätön ja lopulta tylsä. Elokuva on täynnä pikkutyperyyksiä, jotka tosin sopivat yhteen älyttömän juonen kanssa.

Hancock on supersankari kuka ei välitä ihmisistä, tuhoaa paikkoja, aiheuttaa sekasortoa ja ryyppää, mutta silti jostain ihmeen syystä tekee pohjimmiltaan hyviä supersankaritekoja. Miksi? siksi.

Ei yllä vuoden supersankarileffatilastolla korkealle, valitettavasti.... mutta on sitä paskempaakin nähty.

Tälläisiä arvosteluja saa kun menee parin sivun mitalta siististi kirjoitettua, perusteltua tekstiä hukkaan.


**
Ohjaus: Rob Cohen
Vuosi: 2008


Olen juuri tuhlannut pari tuntia elämästäni johonkin sanoinkuvaamattomaan turhuuteen. Turhuuteen, jota ei voi sanoin kuvailla antaakseen siitä riittävän mielikuvan. Ensimmäinen Muumio oli ihan ok efektirymistely ja sitä seurannut Muumion paluu taas surkea rahastusyritys. Juuri näkemäni trilogian kolmas osa on jotain, mitä ei ikinä olisi pitänyt julkaista.

Lyhyesti: Edellisten osien tutut sankarit Rick ja Evelyn (Oliko tarkoitus olla edes sama hahmo? näyttelijä vaihtunut? Meni vähän ohitse kun oli kyseessä harvinaisen epäkiinnostava hahmo) haikailevat menneisyyttä. Heidän poikansa kaivaa Kiinassa esiin Jet Lin efektimuumion ja vanhoja muistoja päästään kierrättämään tositilanteessa. Keisarin on tarkoitus vallata maailma ym. kliseistä paskaa ja vain tämä pieni ihmejoukko pystyy häntä estämään. Mukana on myös pari ikuista elämää viettävää "vartijaa" jne.

Ohjaajan nimi kannattaa painaa muistiin. Tämän kaverin tuotoksia ette halua enää ikinä katsoa. Elokuva on käsittämättömän nolostuttavaa kuraa alusta loppuun. Rick "mukamas hauska" O'Connel koheltaa sen minkä kerkiää vaimonsa kanssa ja kun mukaan astuu Evelynin veli Jonathan niin fiasko-trio is back. Vitsit aiheuttavat korkeintaan myötähäpeää, ovat ennalta arvattavissa ja sanalla sanoen typeriä. Jet Li on pelkkä erikoistehoste kuten Pablo Fransisco asian ilmaisi. Näyttelyn taso on säälittävän huonoa, efektit rumia ja elokuva on täynnä mitä idioottimaisempia keksintöjä kuten lumimiehiä, muumioita (LoL) ja yli vedettyjä "läheltä piti"-tilanteita. Teknisestikin elokuva kusee pahemman kerran. Mainitsinko jo, että efektit ovat huonoja? no efektit ovat huonoja, leikkaus ei toimi ja saa Jet Lin näyttämään täysamatööriltä hyppimässä haarniska päällä, kuvaus ärsyttää ja ohjaaja on vastuussa tästä kaikesta.

Hyi saatana, en suosittele kenellekään!


½

Kaamee kapula!Sunnuntai 24.08.2008 20:11

Vähänkin flunssaa niin ei kyllä kannata lähtee ryyppäämään. Tuli tämäkin koettua kantapään kautta.

Elämää 2008Tiistai 19.08.2008 00:47

Koulu sitten alkoi taas ja kaksi ainetta (Ruotsi ja Kansantalous) olisivat rästissä. Kansantalouden saan hoidettua pois ens kuun alkupuolella ja tuon Ruotsin jätän taktisesti vasta marraskuulle, koska sanaakaan en ole kyseistä kieltä lukenut sitten maaliskuun. Motivaatio on suhteellisen korkealla ja välillä jopa tuntuu, että tästä voisi jopa tulla jotain.

Huom! Tämä ei ole elokuva-arvostelu, mielipidekirjoitus tai mikään muukaan erikoisempi kirjoitus vaan minulle tyypillinen päiväkirjamerkintä. Näitä tulee about 2-3 kpl vuodessa ja tässä on ensimmäinen tälle vuodelle.

Aikamoista huliviliä ja muutosta on ollut koko vuosi tähän mennessä. Mahdotonta keksiä mitään tiettyä asiaa mistä aloittaa, mutta idean tämän tekstin kirjottamiseen olen saanut viimeaikaisista ajatuksista, keskusteluista ja etenkin unista. Lähestulkoon kaikkien kolmen perusteella katse on kääntynyt menneisyyteen vaikka edessäpäin odottaa todellinen inferno koulun kanssa. Armeija aika, opiskelu Voionmaan opistolla, seurustelu ja työasiat poukkoilevat toistuvasti unissa sinne sun tänne. Tätä myöten myös ajatukset kääntyilevät vähän väliä menneeseen ja vaikka muistelemisessa ei mitään pahaa olekaan niin silti se tuntuu jotenkin oudolta. Toisaalta viimeaikoina motivaatio on kääntynyt vahvasti plussan puolelle ja kaikin puolin olen ollut virkeä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästä voi johtua, että alitajuisesti nuo tietyt tapahtumat menneisyydestä poukkoilevat mieleen, mutta turhaa on etenkin kuvitella että jotain asioita olisi voinut tehdä paremmin. Aikamoista psykologiaa.

Vuosihan ei lähtenyt käyntiin mitenkään maailman parhaalla tavalla, mutta sitten tuli kevät, koulu loppui, työharjottelu alkoi ja sen seurauksena täysimittainen kesäloma. Kesäloma tosin venähti vähän turhankin pitkäksi, mutta voi olla että olin sen tarpeessa. Tällä hetkellä elämä on melko helppoa ja harrastuspuolella tähtäimet ovat seuraavan elokuvan valmiiksi saamisessa, valokuvausprojektien käynnistämisessä sekä "kesäkuntoon 2009"-projektin etenemisessä. Vakavemmat tähtäimet elämän suhteen ovat yksinkertaisesti tällä hetkellä vain ja ainoastaan Yo-Merkonomin papereissa 2009 keväällä. Ei siis mitään kovinkaan vakavaa ;)

Elokuva-arvostelu: The Dark KnightLauantai 09.08.2008 00:31

Ohjaus: Christopher Nolan
Vuosi: 2008


Järjettömyyksiin mennyt hypetys, käsittämättömät arvostelut, ylistys ja keikkuminen Internet Movie Databasen leffatilaston kärjessä nostivat odotukset melko korkealle. Vastasiko elokuva sitten kaikkia odotuksiani? No eipä tietenkään.

Elokuva ei ollut klisheinen jatko-osa täysin epäuskottavine juonikiemuroineen, paljon puhutut Nokian puhelinmainostukset eivät pistäneet silmään odotetulla tavalla, Batmanin puhe ei ollutkaan ärsyttävää eikä elokuva hajonnut käsiin massiivisesta sisällöstään ja pituudestan huolimatta. Asiat joita valtava hypetys usein saa aikaiseksi, eivät toteutuneet. Vuoden paras elokuva Yön Ritari ei ole, mutta yhden Oscarin voi ojentaa miehelle, joka ei sitä valitettavasti itse enää ole vastaanottamassa.

En lähde kuvailemaan elokuvan tapahtumia, sillä spoilaamisen mahdollisuus on suuri. Yön ritarin huonot puolet lieneekin parasta poimia heti ensimmäisenä. Mikä ikinä lieneekään ollut Katie Holmesin syy kieltäytyä Rachel Dawesin roolista, niin se tuskin on kovinkaan vakuuttava. Maggie Gyllenhaal toimii hyvänä paikkaajana, mutta loppupeleissä tapauksesta tulee ainoastaan mieleen saippuasarjojen halparatkaisut kun näyttelijällä on paska päivä. Kaupungin uusi huippusyyttäjä Harvey Dent ei ole huono hahmo ollenkaan, mutta hänen ilmestymisensä tapahtuu kuin tyhjästä. Dent lienee niitä hahmoja, jonka esittely tapahtui jo Batman Beginsissä, mutta leikattiin pois.

Yön ritarin hyvät puolet taas ovat kuin aurinkokunta, joka koostuu pienistä kappaleista, mutta kaikki ovat merkityksettömiä ilman kaiken keskellä olevaa aurinkoa. Tuo aurinko on Heath Ledgerin versio Jokerista. Koko elokuva alkaa Jokerin pankkiryöstöllä ja siitä lähtien koko show on hänen käsissään. Todennäköisesti en enää ikinä kykene katsomaan Tim Burtonin Batmania ja Jack Nicholsonin Jokeria. Sanottiin, että rima Nicholsonin Jokerin ylittämiseen olisi liian korkea, mutta Ledger tekee täystyrmäyksen. Ledgerin roolisuoritusta tuskin voi paljoa enempää ylistää, mutta ilman häntä elokuva ei olisi yhtikäs mitään. Jokeri rakastaa kaaoksen luomista ja siinä hän onnistuukin tyylillä. Jokerin nauru, vitsit ja teot eivät Nicholsonin Jokerin tavoin aiheuta myötähäpeää vaan pelkoa ja synkkyyttä. Elokuvassa tapahtuu juonittelua puolin ja toisin. Jokeri huijaa kaikkia ja kaikki koittavat jotenkin huijata Jokeria, mutta kuka vetääkään lopulta pitemmän korren? Puolivälissä tuntuu siltä, että elokuva olisi hajoamassa käsiin, mutta lopulta tapahtumat saavat hieman selitystä alleen. Katsojaa tosin saatettiin huijata eräässä vaiheessa vähän turhankin kovalla yrityksellä, mikä saattoi olla turhan kova kolaus joillekin. Jos elokuvaa katsoessa voi unohtaa Jack Nicholsonin niin yhtä hyvin Tommy Lee Jonesin version Harvey Dentistä voi heittää roskakoriin. Harvey "Kaksinaama" Dent on hahmo, jota ei tehdä katsojalle kovinkaan tutuksi, mutta hänen kohtalonsa saa hieman enemmän pohjaa kuin Batman Foreverissä. Kaksinaama on myös hyvin pimennossa pidetty hahmo enkä sen vuoksi spoilaa sen enempää, mutta pääpahiksena Kaksinaama ei toimisi lähellekään niin hyvin kuin Jokeri.

Kolmas Cristopher Nolanin Batman-elokuva vaatiikin tämän jälkeen vähintään yhtä hienon taikatempun kuin Jokeri esitteli elokuvan alussa.

EDIT: (Huom! Spoilers)

Pari asiaa elokuvasta pisti vasta jälkikäteen silmään ja korvaan aika vahvasti. Elokuva todella karkaa hetkeksi ymmärryksen rajamaille kun komissaario Gordon saa luodista. Kyseisen kohtauksen oli tarkoitus huijata katsojaa sekä tiettyjä elokuvan hahmoja, mutta kohtaus onnistuu huijaamaan katsojan pois pelistä sillä myös kaikki elokuvan hahmot käydään tapauksen jälkeen lävitse tässä ns. "surumontaasissa". Toinen negatiivisesti huomioitu asia on Harvey "Kaksinaama" Dent ja upeasti toteutettu palovaurio kasvoissa. Palovauriossa ja etenkin kasvojen toimivuudessa lipsutaan ehkä vähän ulos realismista eikä kieltäytyminen kipulääkkeistä paljoa näy fyysisenä tuskana. Näyttelijäsuoritus on Jokeriin verrattuna täysin alakanttiin vedetty ja syy on jälleen kerran digitaalinen erikoistehoste, josta olen monen elokuvan kohdalla sanonut ETTEI SE TOIMI! Varsinkaan jos se on näyttelijän naamalla. Tässä asiassa Jokeri ja Kaksinaama toimivat täydellisinä vastakohtina. Baarikohtauksessa, jossa Dent kiskaisee ryypyn naamaan ennen lantin heittoa, on visuaalisesti upea ja osa drinkistähän valuu pitkin hänen vaatteitaan, koska mm. vasen poski puuttuu kokonaan. Ongelma on vain näyttelijäsuorituksessa; koittakaa huviksenee kuvitella että puolet kummastakin huulesta ja poski puuttuvat, jonka jälkeen koittakaa puhua. Dentiltä tämä onnistuu liiankin hyvin ja jopa sanat, joissa esiintyy P-kirjain.

Toivottavasti loistavasta elokuvasta ei ala pomppimaan silmille muita typeryyksiä. Jostakin syystä näitä ei ensimmäisellä katselukerralla tullut huomattua.

****

Elokuva-ennakko: MAX PAYNEPerjantai 08.08.2008 23:08

Kyllä, nyt se sitten tapahtuu. Aikoinaan puhuttiin Nicolas Cagen ottavan Max Paynen roolin ja kukaan peliä pelannut tuskin osasi kuvitella Cagen sopivat siihen. Ei hätää, sillä rooliin valittiinkin Mark Wahlbergi, joka vieläkin vähemmän tuntuisi sopivan rooliin. Pelielokuvat eivät ikinä ole olleet menestyksiä ja Max Paynen traileri aiheutti aika pitkälti "mitä vittua"-reaktion.

http://www.maxpaynethemovie.com/

"One more down, many more to go"
- pelielokuvat

OUR News!Torstai 07.08.2008 03:35

OUR Production on ollut nyt reilut puoli vuotta hiljaisuudessa, mutta uusin projekti "Tuntemattomat" on nyt saanut pulssin. Käsikirjoitus on valmis ja myös vaikeat maskeeraus-suunnitelmat lähtivät rullaamaan eteenpäin. Näyttelijävalintojen kanssa on hieman ongelmaa mutta asia todennäköisesti saadaan ratkaistua viikon sisällä. Seuraavana on erikoisen kuvakäsikirjoituksen tekeminen sekä haasteellinen valaisu-suunnitelma.

Valitettavasti elokuva tullaan kuvaamaan suurella todennäköisyydellä samalla kameralla, jolla kuvattiin "Suuri Autovarkaus" vuonna 2007. Talven projekti "Kätkö" jo osittain todisti, että tekniikan ollessaan huippuluokkaa pystytään tekemään hienoa jälkeä ja nyt katsotaan mihin pystytään tavanomaisemman tekniikan kanssa.

Elokuva-arvostelu: WALL•ETorstai 07.08.2008 02:50

Ohjaus: Andrew Stanton
Vuosi: 2008


Wall-E on robotti, jonka yksinkertainen tarkoitus on kerätä kaatopaikaksi muodostuneen maapallon romua ja järjestellä sitä. Hänen tekoälynsä on kuitenkin astetta pidemmälle kehittynyt ja jopa niin korkealle, että hän kykenee oppimaan uusia asioita. Kaiken romun seasta löytyy myös joitakin mielenkiintoisia esineitä kuten videokasetteja, vaahtosammuttimia, zippoja sekä monia muita ihmisten jälkeenjättämiä muinaisjäänteitä. Erikoisimpana löytönä voidaan pitää romukasan keskeltä löytyvää kasvia, jonka Wall-E varastoi muiden löytämiensä harvinaisuuksien joukkoon.

Wall-En elämä saa uuden käänteen kun maapallolle laskeutuu avaruusalus, joka tuo mukanaan uudenlaisen robotin nimeltä EVE. Valovuoden verran kehityksessä edellä oleva EVE on tullut etsimään maapallolta elämää ja Wall-E ihastuu tähän ensi-silmäyksellä. Myrskyn yltyessä Wall-E johdattaa EVE:n majapaikkaansa ja esittelee tälle löytämiään esineitä innostuneena. Wall-En löytämä kasvi on juurikin se, mitä EVE on tullut etsimään ja seikkailu alkaa.

Disneyn ja Pixarin luoma Wall-E on ehdottomasti vuoden parhaimpia elokuvia. Elokuva on sanoin kuvaamattoman hieno elämys ja se kiilaa nimensä kaikkien animaatioiden kärkikastiin. Elokuvan erikoisimpiin asioihin kuuluu dialogin puuttuminen. Tarina kerrotaan kaikilla muilla äänillä ja eleillä, joita sympaattiset robotit osaavat, tuntevat ja etenkin oppivat koko elokuvan ajan. Dialogista vastaa satoja vuosia avaruudessa viettänyt ihmiskunta, josta on muodostunut lihava, laiska sekä lähes liikuntakyvytön joukko, joka kuitenkin osaa puhua. Ihmiset ovat kuitenkin täysin sivuroolissa tässä Wall-En ja EVEn seikkailussa.

Suosittelen kaikille animaatioiden ystäville sekä kaikille niille ketkä kaipaavat hieman vaihtelua.


*****

Elokuva-tyrmäys: Spider-man 3Lauantai 19.07.2008 04:53

Ohjaus: Sam Raimi


Siitä on jo tovi ehtinyt kulua kun näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran ja nyt jaksoin hädintuskin katsoa sen uudelleen. Ensimmäinen elokuva oli ihan hyvä vaikka ylipitkä oli sekin, mutta sen jälkeen tapahtui jonkinlainen romahdus. Kaikkia kolmea elokuvaa yhdistää käsittämätön ylipituus ja elokuvat sisältävät aivan turhan määrän kuollutta jaarittelua. 90% elokuvista seurataan itkupilli, nörtti, luuseri, kakkahousu, pizzapoika Peter Parkerin epätoivoista suhdesoppaa Miss Mary-Jane Watsoniin.

Henkilökohtaisesti ongelmani on se, että vihaan elokuvia jotka tuottavat myötähäpeää ja ahdistavat katsojaa niin paljon, että moni jopa lopettaa katselun siihen paikkaan. Spider-man 3 muistutti tässä mielessä aika paljon kyseisen nolo-komedia-genren mestariteosta "Boratia". Yhtäkään elokuvaa en taida enää jaksaa katsoa kertaakaan alusta loppuun. Jokaisen olen nyt nähnyt kahdesti ja tämä riittänee hämisten osalta.

Spider-man 3:sta hehkutettiin kaikkien aikojen parhaimpana sarjakuvafilmatisointina, mutta en todellakaan ymmärrä tätä kuten jo Iron Manin arvostelussa terävästi totesin. Iron Man, HellBoy sekä Batman kuuluvat omalla listallani tuohon kultaiseen kastiin, mutta Spider-man (ensimmäinen) jää pois palkintosijalta. Spider-man 3:n tarinalla tuskin oli minkäänlaista merkitystä tuotantotiimille, sillä sen tiedettiin tuovat huimat kassatulot kun kaikkien fanien odottama Venom oli huhujen mukaan vihdoin yhtenä hahmoista. Elokuva on yksinkertaisesti typerä ja sarjakuvista piittaamattomasti kasattu liukuhihnateos, joita hollywood nykypäivänä tehtailee niin kauan kun rahaa tulee. Itse en ikinä ollut Spider-man sarjakuvien fani enkä lukenut niitä paljoakaan, mutta TV-sarjaa tuli pienempänä aina sillontällön seurattua. Jos olen väärässä niin korjatkaa, mutta oman muistikuvani mukaan Venom-mönjä löydettiin ensimmäisellä miehitetyllä avaruuslennolla Marsiin. Spider-man 2:ssa oli lehdistötilaisuus-kohtaus, jossa "se joku" tuleva avaruuslentäjä kosii Mary Jane Watsonia ja vihjailee myös tulevasta Mars-lennosta. Jotkut asian sarjakuvista/TV-sarjasta muistavat fanit varmasti osasivat yhdistää tämän kohtauksen kolmanteen elokuvaan kun huhut Venomista lähtivät liikkeelle, mutta kuinkas olikaan: Plöts. Sieltä se mönjä vaan tippui taivaalta aivan hämiksen viereen ja peitti mopopon rekkarin. Entä tämä toinen hämiksen vihollisista; Sandman? Jos hän olisi ollut ympäripäissään ja herännyt sieltä testikammiosta niin asia olisi ollut hieman ymmärrettävämpi, mutta kaveri oli selvinpäin. Myös pääsy tuollaiseen huippuluokan, mahdollisesti myös huippusalaisen kokeen suoritusalueelle oli vähän naurettavan helppo. Toisaalta ei kyseisen kokeen suorittajiakaan paljoa kiinnostanut, oliko se lintu vai joku peura. Typeryyksien sataminen ei loppunut näihin kahteen tapaukseen vaan yhtäkkiä kostoa hämikselle vannovan Harryn palvelija Bernard päättää kertoa totuuden Harryn isän kuolemasta. Asioitahan ei voi kertoa yhtään aikasemmin ja Harryn mietteliäs ilme tuossa kohtauksessa hänen kranaatin turmelemilla kasvoillaan on jotenkin koominen, etten sanois. Oikeastihan hän päättää tuolla hetkellä lähteä rakkaan ystävänsä, pissapoika spidermänin avuksi taistelemaan Venomia ja Sandmania vastaan. Tässä vaiheessa olin jo ensimmäisellä katselukerralla niin ihmeissäni näistä typeristä juonenkäänteistä että väkisin jatkoin katsomista. Sitten luvassa oli se hienoin taistelu sarjakuvaelokuvien historiassa. Kun uutistoimittaja alkoi selostamaan tapahtumia sitä karseaa tekohymyä vääntäen ja kun Spiderman saapui paikalle taustalla liehuvan valtavan USA:n lipun saattelemana, kuvittelin mielessäni ohjaajan pyyhkimässä persettään käsikirjoitukseen. Tuntui kuin koko homma olisi karannut käsistä ja kaikki vedettiin tahallaan niin "överiksi" kuin mahdollista. Sitten mäiskittiin, selostettiin, tehtiin sankaritekoja, uhrautumisia, itkettiin, annettiin anteeksi, pelastettiin nainen ja elokuva oli siinä.

Ylipitkiä, tekemällä tehty, tylsä ja valitettavasti yksi huonoimmista sarjakuvafilmatisoinneista mitä olen nähnyt. Ok, tähän täytyy sitten heittää Batman Forever, Batman & Robin, Catwoman, Daredevil, Elektra ja Ghost Rider, jotka jäävät vieläkin huonommille sijoille.


*