IRC-Galleria

Jonninjoutava aamu, sitten niin. Kahvi maistuu pahalta, kaadan sen viemäriin. En jaksa kuoria apelsiinia, leikkaan sen lohkoiksi,siitä valuu mehu sormille ja pöydälle, kun se kuivuu, se on tahmeaa. Kukat ovat kuolleita kuivuuteen, niistä tippuu lehdet lattialle. Niiden päälle kun astuu, ne rapsahtaa pieniksi muruiksi, ulkona lehdet on limaisia, ne tarttuu kenkiin, muttei mene muruiksi.
Tupakka maistuu hyvälle, se maistuu elämälle. Aamutakissa on tupakanpolttamia reikiä, ne tuntuu karhealta kun niitä hivelee sormenpäillä.
Jonninjoutava aamu..ei koulua ..ei ketään täällä. Kuuntelen Mike Oldfieldiä, se kuullostaisi paremmalta jos olisi pilvessä. Yläkerrassa on kanta-astuja...vittuumainen mies, tai nainen, varmaankin mies, jolla on rumia villapaitoja ja joka syö ryynimakkaraa ja juo suoraan tölkistä piimää. Vituttaa.
Farkut on pesun karheat, ne kiristää. En taaskaan kerkeä ajoissa dösälle, vaan joudun juoksemaan viimeiset metrit lujaa, auto onneksi odotti. Kirjastoon seuraamaan ihmisiä,ja ehkä lainaamaan pari kirjaa, ehkä näytelmäkirjallisuutta, vaikka Saisiota. Istun lukusaliin, ja rupean seuraamaan ihmisiä. Kirjani haisee vanhalta, aukaisen sen epämääräisesti jostakin. Edessäni istuu kaksikymppinen nainen. Sillä on kirjavat vaatteet ja haisee suitsukkeelle. Kassissa on monia rintamerkkejä, mutten näe lukea niitä. Nainen on varmasti retro-henkinen taiteilijatyyppi. Sillä on kotona kissoja. Hän ei katso telvisiota, vaan ahmii taidekirjallisuutta. Ei syö lihaa. Tekee tofusta ihmeellisiä ruokia. Varmasti mukava ihminen, ehkä hiukan saarnaava, mutta uskollinen ystävä.
Vieressäni istuu vanha mies, ehkä 75..lukee Suomen sodasta. Vaatteet on vanhat, mutta kovin siistit, hyvin pidetty. Tukka on liian rasvainen, kampa näkyy takataskusta. Hän on varmaankin hyvä isoisä, ehkä hiukan jäärä, ja hiljainen, mutta rauhallinen. Vaimo on ollut ikänsä kotirouvana, leipoo edelleen kerran viikossa pullia, jotka näyttävät siltä kun ne olisi kaupasta ostettuja, täydellisen pyöreitä voisilmäpullia...
Jos on jonninjoutava aamu, menkää kirjasoon.
*halii*

koulussa on aikamoinen töhötys menossa kokoajan, nauttin ut kuitenkin tästä olen suuresti. Pienestä treatteriyhteisöstämme on alkanut muodostua omanlaisensa perhe,ja tieteki opettejat sen huomaavat jasekoittavat joukkoa kokoajan niin. ettet kerkeä liikaan oleen turvallisilla vesillä.. MINÄ menin kihloihin......ja juu syön sanani ja juon votkapullon heti kun mulle järjestetään....
Improtunneista ja muutsa vois puhua tuntukausia... elämä tuntuu ihan muakvalta... kerramkin *syleilen kaikka
kiitän kaikkia tukijitani, ja minuun uskoneita......olette platinaa sydämmessäni..... ja rakkaus sekin on aika jees....vaikkakin yliarvostettu hormoonien riepoteltava tunntila....

Aikataulut paukkuu. Nyt minulle jää vain päivä aikaa järjestää aisat tampereella. Hitusen neuroottinen ihminen menee pähkinöiksi. Pakatut tavarat mistuttavat läsnäolollaan siitä, että kohta ollaan kaukana kotoa, itku ei ole kaukana...
Tulee jätettyä niin paljon niin kauas. eikä helpota ollenkaan että junat liikkuu. Jos jollekkin käy jotakin? Mitä jos....
Tai jos mulle käy jotakin ja ketään ei ole missään... *pakkaa vesurin ja lääkkeet*

Viime viikkoina olen miettinyt, kuinka saatanan pieniä hetket elämässä ovat. Lapsesta asti olen oppinut elämään hetkissä- tämä minuutti, tämä tunne...koska koskaan et voi tietää milloin tiput jyrkänteeltä, saati kuinka lujaa se sattuu, ja vaikka putoaisit kuinka monta kertaa, laskeutuminen on aina se mistä arvet jäävät. Yksi ainoa sana voi repiä myrskyn riepoteltavaksi, ja voit kadottaa koko jyrkänteesi, jonne lakkaamatta, uudestaan ja uudestaan kiipeät....kynnet verilä vittu vaikka perse edellä. Joskus joku jää eksyksiin, eikä koskaan palaa. Kenties se voi olla siunaus, sillä kiipeämisen äärellä sinun on oltava kasvokkain sen kanssa, mikä sinut alunalkaen pudotti.
Mutta mitä jyrkänteen laella on? Mikä sielä on niin elintärkeää että sinne on pakko päästä? Puhun itsestäni...
Kiipeän lakkaamatta johonkin määrittämättömään autuuteen. Olen hetkittäin kokenut olevani määränpäässä, kunnes taas näen korkeammalla jotakin kauniimpaa ja täydellistä. Tarkoitan nyt minuuttani, itseäni...tosin minua on niin moneksi....tuntuu että yhtä raahaan perässäni, ja toista otan kiinni,sieltä laelta. Ainoa hetki elämässä jolloin en taistele, on kun rakastun. Olen avuton. Roikun jossakin epämääräisessä tilassa, ja yritän pakottaa itseäni liikkeelle, silä juuri nyt on vaara pudota, ja lujaa..
Perfektionisti laella huutaa riittämättömyyttään, ja riippakivi repii häpeällään liikaa..
En taida päästä mihinkään tässä virrassa?
Toisaalta, kun elät hetkissä,uskollisesti..pelkäät putoamista vähemän..ja ennenkaikkea, jos rakastat, mieti tarkkaan kenen kanssa olet valmis putoamaan..
Rakkaus, ystävyys..inhimillisyys, avaa jokaisen mieleen oven, jonka takana seisoo haavoittuvainen sydän, arpineen kaikkineen.
Mietin,kuinka monta arpea minuun mahtuu..kiivetä jaksan kyllä, en osaa lopettaakkaan. Mutta yksin kiipeämisen onni on että on tulosvastuussa vain itselleen...

"en enää koskaan" ja blaa blaa... Joku kumma tunne tärähti päähän...mitäs v****a se siellä tekee? -en mä vaan tiedä...(.Kaikilla menee jakeluun???? ) Tapasin ihmisen, kerran, ja toisenkin.. nyt syön sanoja ja juon kuravettä päälle.
Olin asennoitunut elämään "me my self and I".. joku sekotti pakan. Voitteko kuviteella, SUUNNITTELEN huomista, tai siis seuraavaa päivää, jota yleensä en tee, ei pidä luuleman että ostan jo omakotitaloa ja suomenpystykorvaa tai edes farmariautoa.
EN koskaan ole ollut kovin suuri tunteiden palvoja. Vaikka elän enemmän sydämellä, kuin rationaalisuudella, en juuri sen,(sydämen) haavoittuvaisuuden takia ole juuri pitänyt olotilasta. Se johtaa tilanteesen jossa yritän järkiperäistää tunteita ja turhaudun...mutta....mutta.....
Jos rakastaa, on vaara tulla torjutuksi,jos elää on vaara kuolla,jos toivoo, on vaara vaipua epätoivoon,jos yrittää, on vaara epäonnistua,silti,on uhmattava vaaraa...vain varaa uhmaava on vapaa...sillä suurin vaaroista on olla vaarantamatta mitään..(jne)
Toivottavasti en joudu oksentamaan syömiäni sanojani takaisin. Kaikkihan näyttää kauniilta juuri suunnitelmissa, minuus muokkaa kaiken edukseen,joka sinällään on ihmeellinen uusiutuva voimavara,koska jostakin, aina, kaikkien pettymystenkin takaa,ihminen aina löytää itsensä toivomasta.

minä V****S***per**** mursin jalkani mummon mökillä (selvinpäin) että sekin vielä!!!! Jos keskustan alueella kuuluu huutoa, tai aseenlaukaus..se olen vaan minä, joka ampuu kaikki ketkä tulee neuvomaan miten kannattaa pakata. *niih*

Jumalauta muutto taas...... Kaikien pahvilaatikoiden ja jätessäkkien takaa kuuluu sellanen kiroaminen ja sadattelu, ettei moni kykene vakavana kuuntelemaan.... kiroilua rymittää Panteran Far beyond driven, ja kamaa lentää niin seinälle kun laatikoihinkin, kuka vittu kävi ikeassa, ja sekopäissään tavaranpaljoudesta ostanut näin saatanasti taulunkehyksiä????? Sain ikeassa kunigas-idean ladata yksi seinällinen mustiin kehyksiin ystävien ja sukulaisten kuvia,no okei okei, ystäviä..sukulaiset jää kansioon, mut siis _törkeän_hyvä ajatus siellä... nyt minulla on about 70 kehystä, maalaamattomana pitkin vatumateja... Hyvä idea on myös ostaa helvetisti tissiliivejä...seppälän alesta on hamstrattu kaikki liivit kupeista a-c...no toi c on ihan vaan toiveajattelua, mutta kaikissa liiveissä on enemmän tahi vähemmän toppausta, on geeliä, ja vaahtomuovia, pumpulia, lappuu lippu ja niin edelleen...tästähän tulee siis äkkiä ongelma ton säilytyksen suhteen, kaapit täyttyy tissiliiveistä... mulla on kymeniä kiloja tissintäytettä muutettavana.."täs laatikos on varmaan sun kirjat kun painaa...?" " Eeeeei varsinaisesti, siel on mun rintaliivejä...." S-na!!!!!!

Tuntuu että mulla on taas paljon käsissäni..koko elämä, ja pari kohdussani kasvanutta alkua. Yöt piehtaroin tunteiden marssin seassa, pyörin eksyksissä,enkä saa mistään kiinni. Saako olla onnellinen, jos jättää lapsensa opiskelun takia satojen kilometrien päähän, ja ryhtyy etä-vanhemmaksi? Mietin omaa lapsuuttani....uhopuurolla ravittuja traumoja...ne potkii napakasti ja kohteeseen..tosin, voisin polvistua nyt, joka olisi merkki siitä että olen avuton vihalle, surulle ja työstämättömille hyljätyksitulemisen tunteille... Kenties etenen hetki kerrallaan, piehtaroinnista piehtarointiin..niin ne sangviinikot tuppaa tekemään.. :P Ja jos matsku loppuu kesken, voi aina rypeä avioero-syyllisyys-paskassa, tai aina oiva ja kohdilleen osuva-soita äitille-menetelmä,jonka aikana itsetunto kolisee nurkkiin kovalla tahdilla, jonka aikana voit alistua ja saada sen oikean fiiliksen siitä, että kaikki mitä teen on väärin, sitten voi taas itkeä ja tuntea olevansa oikea äiti lapsilleen, kun kärsii....no, turha pitkittää ajatuksia turhilla sanoilla, laastari valtimola suollan paskaa..kuhan jotakin tulee ulos.. vanhemmuus on uhrautumista, niin ne sanoo, minusta tuntuu että juuri nyt uhraan vanhemmuuden.
(kaikea ei tarvitse ottaa vakavasti..en ole näin säälittävä...enhän..??)
H *vakavoituneena*

Kohta on koluttu koko Tampere kämpistä....paras ehdokas oli 12m´*WOOOOOoooW* Sinne mahdun juuri ja juuri minä....ei muuta. Yritän olla paastolla, heikoin tuloksin....kahvia on pakko juoda, tässä kämpässä on tikittävä aikapommi, toinen paastoaa ja toinen lopettaa tupakan polttoa...molemmat on perseaukisia ja puutteessa... Helsinkiin piti lähteä, mutta eipä se onnistu kun ystävämme KELA on raha-asioissa eri ripeä, siellä on joku joka osaa painaa hiiren vasenta näpykkää lomalla, niin ei voi maksaa..ei voi.....tämmöiset taiteilija "wannabeet", yhteiskunnan elätit joutaa kyllä soittelemaan tukien perään päivittäin..että sitten.. *S-Na*!!! Persettä ei kerkee kahes päiväs niin paljon myymään, että matkarahat sais kasaan, varsinkin kun itäraja polkee tota tussun* hintaa niin alas... :P Mutta avoimia shekkejä, ja rahallisia avustuksia otan vastaan mieluusti, luonnossa takaisin maksusta voidaan nauvotella ;P
*(tihi tihi..polkee...tussua...hihiihih) no jooo.... 9.3 alkaa koulu...aikaa on ihan tosi paljon *stress.stresss*

Pääsin kuin pääsinkin Tampereelle opiskelemaan. Olin kyllä pääsykokeiden jälkeen aika varma etten pääse... No, joka tapauksessa meikäläisestä tulee nyt sitten näyttelijä. Vanhempien reaktio oli perin yllättävä:-"sehän mukavaa". Meidän suvun periaatteena on ollu ne "oikeat työt, ja rahan saanti" ..joten mun oletusarvo reaktiolle ois ollu jotain väliltä:-"ihan älytöntä,et tule saamaan töitä.." ja "vittu sä olet sekasin, me ei anneta latiakaan rahaa..". Eivätkä kyllä annakkaan :P Mun mielialat vaihtelee laidasta toiseen, ja jos joku haluais "pennin mun ajatuksista", joutuisin antamaan vaihtorahoja..
Enää ei puutu kun asunto, olen soitellut jo 11 paikkaan, suurin osa mennyt, parista soittelevat perään, jos ei kukaan ota, ja kyllähän ne otetaan, mun on niin vaikee täältä asti järkätä mitään...ellei oku suostu postitse hoitaan vuokrasoppareita.
Se onni kuitenkin, että Tampereella on tuttuja, ja helsinkikään ei ole kaukana, tuskin yksinäisyys ainakaan tulee.
Lapset kattoo prätkähiiriä, ja mulla repee tyllit ton paskan "dubbauksen" kanssa.. *tsiisus* Ei muuten jaksais paljoa muutella kamoja, justi kun muutin tähän.. *graah* mutta se on pelkkä sivutuoteongelma, pääasia että pääsin, nukun sitten vaikka maanläheisessä, ilmastoidussa vaihtoehdossa...eli teltassa ;)
H