IRC-Galleria

My makeup maybe fading, but my smile still stays on.

Ois niin paljon kaikkea. Maailma otti syliinsä ja sulki kätensä ympärilleni. Joskus tulee mieleen, oikeastaan aika usein, että olen jopa hyvin etuoikeutettu. En kettu. En se hinttikettu, mut etuoikeutettu. Opettelen luopumista, irrottamaan tarrautumista, olemaan opettajani luona kun alkaa viima kylmettää ruumista. Vasta tänään mä tajusin, ettei sitä kaikkea olis tarvinnu uhrata. Ois pitänyt ymmärtää, ettei rakkaus ole hysteeristä kontrolointia ja tarrautumista. Rakkaus on vapauden ojentamista ja vapauteen menon tukemista. Ei millään lailla rajoittamista. Se "rajat on rakkautta"-fraasikin on niin ahterista, että välillä käy mielessä onko paskakaan niin ahterista.
Mä kai pelkäsin, että mummu kuvittelee, etten mä välitä, jossen ole täällä, vieressä, läsnä. Ei se ois menny niin. Vituttaa olla näin tyhmä. Mulla on niin kova ikävä Onkamoon, että vituttaa. Vittuttaa tajuta jälkikäteen, että mä olen taas keksinyt itselleni takertumisen kautta typeriä tekosyitä päästä helpommalla kun ahdisti oma olotila ja hallitsemattomuus. Ei mummu ois koskaan syyttänyt mua siitä, että olin kerrankin oikeasti onnellinen ja löysin itseni sfääreistä, oikeissa väreissä ja energioissa.

Nyt tuntuu, että mä olen tapattanut osan vaivalla löydettyä itseäni huonolla tekosyyllä. Itsesyytös. Itsemurha. Itsetyydytys.

Siinä määrin, missä olen päässyt tekemään kollektiivisenmielentoiminnan ihmiskokeita olen todennut rahan tuovan luksuksen sijasta kärsimystä. Täysin järjetöntä. Tulot on kasvanut potenssiin monta. Mut kärsimys, ainakin omalla kohdallani potenssiin sata. Tätä kärsimystä ja kipristelyä on sanoin vaikea kuvailla, henkinen taantuminen ja siitä tuleva itsensä alitajuinen alentaminen ali-ihmisten lahkoon tuntuu ehkä karmivimmalta. MIKSI? Pakko kaivaa jotain hyvääkin, mut ei mikään korvaa sitä menetettyä. Nyt tarvis ruveta miettimään jotain uutta. Kehitystä potenssiin menetettyyn. Kuka idiootti tekee näin itselleen? Mun on pakko uskoa, että tämä vaihe on välivaihe, se helppouden houkutus siirtymävaiheessa sinne todelliselle ylemmuuden tasolle, josta olen pikkutytöstä asti unelmoinut. Nämä "helpot" -henkiset helvetit- kun läpäsen kunnialla, mä olen siellä oman pihani, omatekemässä keinussa ja tummanharmaa vuohi katselee mun omanpuunomenaa kateellisena. Kun mä tiedän hallitsevani kaikkia luonnonryhmiä, mä tiedän, että määränpää on saavutettu. Matka vaan tuntuu niin järjettömän pitkältä, eikä mulla ollu suunnitelmissa elää yli satavuotiaaksi. Nyt jo tuntuu, kun ikää ois kertynyt tuhansia, vaikkei se toki teennäisen naivismin läpi näy. Sekavaa ja selvää. Sekavasta haluaa pilkkoa selviä paloja, ei muuten missään olis mitään järkeä. Sen nyt tietää kuka tahansa miten käy, kun missää ei enää ole järkeä.

Ehkä tämän takertumisen irtautumisesta todellisesta oivailtamisesesta pitää seurata se seuraava vaihe. Haltuun otto, jumaluuden hallinta ja lajikirjontajunta. Niinsanotun perhosefektin hallinnointi. Vanhat mytologiat oli nuorena mun lempilukemistoa, siitä seuraava nimimerkin vaihto johtuu. Kun mä yllän mun häntään, mä tiedän, ettei mun enää tarvitse kasvaa. Jörmungandr. Kasvukipuja.

Jätä luonnoliseen suureen rauhaan lepäämään
tämä uupunut mieli, avuton
karman ja nauroottisen ajatusten piiskatessa
kuin hakkaavan aallokon säälitön raivo
samsaran äärettömässä valtameressä

Enkö mä vieläkään ole ymmärtänyt kuinka perseestä tämä galtsu on? Tämä on hanurista, sieltä samaisesta ahterikolosta, josta se paskakin tulee -siis perseestä. Ni. Nyt loppu tää. Ainakin forevörmoor.

Jälleen melkomoista takellusta elo tää. Enemmän piikeillä kuin lehdillä se tyttö lentää. Elämänvoiman ammennus jatkuu, milloin mistäkin.

Tsiisus! Joulu tulee ja ihmiset venii lahjoja, soittelee, et meenks kimppalahjaan -en! Hyi. Miten kaupallista ja pinnallista, jos se joulu on jotain antamista, eikö olis yks vitun maku pitää kimppaorgioita torilla, jaettais, olis pukkeja ja nättejä paketteja, sit niit perinteisii pehmeit, kaikkee joulumuorit-milfit. Se olis todellista isänmaallisuutta, kaikki sais, kaikki antais ja edistettäis valkosen rodun voittokulkua suosta. Ja toki tautien ja muiden, mut se nyt on sit sitä luonnonkarsintaa tms.

Ei tuu joulusta kyl yhtään hyvät mieleen, ostin punasta hilekynsilakkaa JOULUA varten, ku piti mutsille taas luvata ja paskat, ihan paskaa lakkaakin prkl.
Hyppään parvekkeelta ni saa olla joulun tekemättä suurempia siivouksiakaan.
Hail Satan.

Hillitöntä biletystä -kiitos verottaja!

Tämän illan musiikista vastaa Alex ja Antythesus \,,/ Love it!

NUSSITTU:
Never will I be welcomed
Amongst the heartless monsters you surround yourself with
Feeding off the pain and misfortune of others
A maniacal unit of sub-human parasites
Warped into a feeding frenzy with the smell of fresh blood
Open your eyes and see the creatures for what they are
A swirling mess of hatred and envy
Don't be naive enough to think you're unaffected
The conversion has already begun...

Jotenkin niin herkkää. Ihmiset on paskoi, perinteistä, ei lisättävää.

Maailma on estoisia vajokkeja täys!
Piristykäämme sen sijaan lohikäärmelauluista; http://www.youtube.com/watch?v=XbM6HK5lhg4&feature=related

Ei ihan yhtä tykki viikonpari vimosta virallista päivää, mut menee tää kai näinkin.

Sunnuntai, sireniaa ja ennenkaikkea euforiaa.
I'm cold seed
I'm your sweetest leaf
I'll ease your mind
I'll set you free

ja teemaan vaikkapa tosta soimaan: http://www.youtube.com/watch?v=f8-sykw9784&feature=related

Mä tein sen taas. Mä mokaan, mutten kadu. Mokaan tahallani. Vittu miten dorkaa, mokata tahallaan. Eniten vituttaa, että se toimii, joka ikinen kerta kun mä mokaan tahallani, lopputulos on parempaa kuin osasin pelätä.

Mä pidin ihan kaikista. Itsestäni varsinkin. Mä hymyilin kaikille. Täydessä mielikuvassa elin, näin kaikki, ja tiesin. En tietenkään tiennyt, mut onnistuin mokaamaan niin, että oli liian mukavaa. Joskus jää painavia ajatuksia roikkumaan, eikä niiltä saa rauhaa. Ihmiskasvoja, ääniä, kosketuksia. Täysin dorkia. Mä kyllä fiilistelijänä vihaan valokuvamuistia. Mä mielelläni muistaisin maut ja hajutkin, äänet ja puheen varsinkin. Mä voisin luopua tästä visuaalipuolesta, aistista, kun mä voisin mustaa mustana, mutta kaikilla mausteilla.

Isättömyys aiheuttaa auktoriteettiongelmia. Olisin nöyrä, äärettömän nöyrä, mutten missään voi luontoni puolesta jäädä jalkoihin. Itseasiassa, mä en voi sietää varpaita. Kengät voi jalalle antaa, ja antaa kengät olla. Vaihtaa vaan kenkää. Hauskat sukatkin, muttei varpaita. Mut ei, kun en mä kuitenkaan aina vihaa varpaita. Kun oikein on kännissä, voi hyvinkin sietää varpaita. Ei ole kovin mukavaa saada töissä varvas-ajatuksia. Tai niitä muita. Ei ole itseasiassa yhtään kivaa saada töissä ajatuksia. Mahdan vaikuttaa hajamieliseltä, olkoon niin. Päähän mahtuu niin paljon turhaa, että olisi työlästä seuloa mitään hyödyllistä. Paitsi sillon kun mä siedän varpaita, mä siedän seuloa. Olen hiljaa, nauretaan kun tuntuu siltä, eikä mua itseasiassa vituttais mikään, jossen olis niin minä. Mulla on joku rakkaussuhde tohon vittuuntumiseenkin.

Orgastista ahdistusta ja vittuuntumista. Mä oikein sytyn, kun saan tilaisuuden vittuuntua. Ja mä pidän siitä.
Ei ole moraalia, kun elää säännöstössä. Eikä katumusta. Pitäis olla helppoa, mut ei, vittukun pitää rakastaa vittuuntuneisuutta. Hankalaa elää näiden naishormoonien kanssa.

Olin pitkästä aikaa kunnolla wasted, ja perkele, oli mukavaa. Vaikka väitänkin, ettei mikään yhtään pikkuriikkisen olis sit kuitenkin jäänyt vaivaamaan. Pelottaa kaikki noitamummun hokemat: sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mistään karmoista on turha käydä pätemään, mä luon karman ja taisin ihastua kannibalismiin. Sekin on jännä piirre, mä mokaan, ja joku jää roikkumaan.

Alkaa vaivata vissiin siltä, että kuulostaa henkirikokselta-Toki tarkoitin täysin seksuaalisesti kännibaaliksi. :)