IRC-Galleria

Lilli! Ei lilliäeieiei. Eikun joopas.
Ei oo mulla Lilliäkään enää. :(
Tuntuu elämän sijasta tylyltä countdownilta.

Täytyy niittää vaikka mä seisoisin päälläni ja näännyttäisin itseni. Vereni ei kelpaa ja sitä juuri tarvittaisiin. Kuolema on selkeästi mies. Vain miehillä on kyky olla jättämättä minua rauhaan tai kyky todella poistaa keskuudesta. Tai sit teen tästä turhan mies-agstin, mutta viikateMIES jotenkin on unissakin vilissyt tämän tästä. JAjaja juuri näinkin unta. Kaikki pitää olla tajuamassa, enkä ymmärrä tai edes halua ymmärtää nyt juuri mitään.

Tahtoisin nimenomaa olla ymmärtämättä. Miksei se vois käydä?

Alan käsittää kun rautalangasta väännetään. Jätän vähemmälle. Nyt voisit lakata sen piinaamiseni ja kiusata vaikka Lauri Tähkää. Tai sit voisin syödä enemmän, ehkä vain. Ja liikkuakkin ja kestää taas niinkuin Mies. Eikun Nainen.

Where did my magic go?

Paskaa vaan sataa, BRING IT ON.

Piti vaihtaa kanavia ja hyvä, että niin teinkin. Joo. Ohita mainos, vittu. Päiväkirja -ei blogi. En tiedä mitä valita, ei naamalla. Jostain takaa. Aloita. Viemärin valitsen ja sinne jumiin jään.

No eivaan. Vitsivitsi. Alennuin, mut haittaakse? Jes! LEena voitti. Vitun hyvä hahmo se Jaska. Saariluoma. Kin. Töitä. Heh. Ei olis kukaan musta uskonut, mä itse vähiten jaksanu. Mut oikeastaan tosi hyvä näinkin nyt sitten. Hirtto ei suinkaan ole löysällä, mut kaikkeahan tässä nielee sujuvasti. Lieneekö syykin siirtyä leväkuurille. IsiK toimii villisti ja ai mitä ihminen saakaan aikaan. Messusin ääneni. Ja pitäis koko maaliskuu taas olla on the road. Väsyttäis jo valmiiksi. Onneks kaikki työ tuntuu sujuvan. En mainitse maniaa, kun kaikki tuntee manian, mut mania ei ketään. Ei se anna armoa, vaan tarmoa. Mun pitää, ja voin ja pystyn ja ilokseni kaikki kääntyy paremmin. Joohan jookos, juottakaa nyt neidille kookos!

KAikkea hyvää pitää malttaa odottaa, paskaa saa pyytämättäkin. Oppiläksyelämästä, kasva kehity ja irstaile! Voisin kirjoittaa itselleni jo sen lakikirjan kun lähtee niin herkästi lapasesta. Miten voikaan vaan ihminen nauttia elämästä. Kohta on laitonta kaikki kiva, ehkä baarissaolokin aamuun, ikävää, ei kukaan kestä pakkasessa torin aamukahveille asti. Ehkä kesällä. Jos leijonsit on paistamassa muurinrasvalettujaan. "Namnam". Joo ja kermavaahtoa kans. Mitä sitten? No sitä, että iskostuu ikävinä kuvina sekin päähän, että tämä rakas isänmaani kaikki muut paitsi minä haluaa kiduttaa mummin kuoliaaksi ja minut on valit katsomaan tämä näytelmä kädestäpitäen. Ei oo reilua ei. Mut kai se täytyy sit näin mennä. Kaikki muut ovat menettäneet järkensä. Jonkun pitää järjestellä paperit ja hoitolaput ja muistuttaa ihmisiä hoitamaan omansa ja kehottaa.ehkä nauttimaan elämästä..ja elämään niin ja näin .jajaja..niin en enenen voi. Ehkä Estelle tekee sen.

Mun on pakko päästä tästä pelistä pois. Hyppään ohi laudan. Häviän shakin tahallani ihan vaan -et se vitun peli loppuiskin joskus! Ehkä mä tosiaan tahtoisin itse jo sinne pulloon, minne rakkaita sullon. Tai ainakin muuttaa perinteisen romanttisesti sydänmailleni. Tämä helvettikin tuntuu puulta kun osaa olevinaan suhtautua kaikkeen niin hyvin. Yöhikoilut johtuu enemmän kai tiedossa tulevasta kuin lievästä elämänhumalasta. Tai oon väsyny oikeesti ja pitäis levätä ennenku oon taas off. Limbosta päivää, meikäläinen, ymärikäydään ja yhteen tullaan.

Ja kun en tahtois kun yhteen vaan tulla.

Kai se on kevättä kohti, kettu pohti, aurasi lunta postilaatikkoja kohti. Eikai. En oo ihan nilkissä vielä. Piti jotain muistaakin, Niin. Matiaksen synttärithän, voi mohikaanisein, mitäs onkaan tulollaan. Kuvia kone pullollaan. <3

banaani ja vesi tappeli,

vesi voitti

JESta(a)s sentään mikä elämä!

Kaikkea kanssa. Alkaa se ote taas löytymään, ja vaikka luovuttamisen kanssa jo hekumoinkin, tänään älyttyäni, tanne saakka asti sittenkin selvittyäni, miten ylpeänä tämänkin muistan. Uponnut Titanic-elämäefekti. Sununtaina salissa soitin.



Synkäksi silti veti ne itsemurhat. Toinen puhuu taukoamatta ja toinen sitten toteuttaa. Parantelijan sydänveret jäätyy. Imeydyn kuiviin. Mutta, hahaa! Koska olen Nero ja tiedän kaikenelämänlähteen tämätämä tankkaussessioinninkylpemishurskastelu kyllä maittaa. Aijaijai. En voi kun elää.Tuli mitä tuli. Tänpäiväisistä siperianninja-treeneistä selvittyäni tajusin vasta kuinka rikkipoikki olenkaan. Ja miten hyvä näin huonosta onkaan nollata ja rakentua. Jee.

Onneks suunnittelu on kivaa, ja vaikka jokseenkin kaikki täysin vituiksi menisikin, jotain aina jää. Ja näillä nytkin sit vaan. Mun pitää vaan muistaa vielä focustaa ja tää tästä valosammaks muuttuu. Ehkä ei taaskaan sais nuolla ennenku..mut jos tämänkin vielä loppuun asti kestän ja kestän tietenkin, ei paljon pahempaa voikkaan tulla ja millään ei taaskaan ole väliä. Ja kaikella kuitenkin tietysti on.

Olenkin vain heijastus omista peloistani ja pelottelen itseäni itselläni. Enkä tietenkään huomaa, että oikeastaan en pelkää itseäni, vaan niitä muita, joita pelottelen itselläni. Tai oikeastan pelkään, että pelotteluni pelottaa. Ja en pelkää. Ja sama se. Se pitäis aina muistaa.

KorruptioMaahisten d-vitskukuuri -valosta varjoon vai varjosta valoon?



Ja aamukampa. Ellen kual.



Ihme kännykkäkamerasaastottamista. Jos vaikka taistelutoverini virneestä muistaisin sen olennaisen.

Kaikki kai lähti taas siitä kun ulkoilutin itseäni. Tähän on taas tultu -ja miten nopealla syklillä. Ajatuskin yliminästä minun minästä tässä ja Leo tekee niinpäniin -ninjat. Voi kai sitä tosissaan sekasinkin olla.

Hahaah.

Ja niin, siellä metsissä lenkeillä mä mietin saiko kettu jäneksestä evästä. Pääsikö pupu karkuun. Oih! Naapurin kissan on kettu ajanut puuhun. Ei ilveksiä missään. Etin ja etin. Hirvetkin löysin. Olivat kaataneet niin paljon, et menin hukkaan. Mikon mummon talolle. Oli tullut jäitäkin, huomasin mulppaavani kaislikossa. Sepä se, vallanmainio pakotie. Kieltämättä ajattelin pakaroitani poukkoillessani viisvuotisella avolla. Olin saada sydärin kun tajusin, ettei ole lintuja missään. Humina vaan, tottakai kaivoin kameran.

En saa mitään enää takas. Sekasin kun seinäkello, mieli kirkkaampi kuin koskaan milloinkaan. Lihallisesti niin konkreettisesti jumissa, että panikoiduin kun tajusin, etten saa edes ikkunaa auki. Täältä on päästävä pois. En vaan saa henkeä. Selkärankaa riipii ja sisäelimiä vihloo. Se kuolemaa kylvää. Jotenkin tylyä nyt olla näillä main ja tietää mitä tapahtuu kun oon tästä pelistä pois. Vituttaa oikein. Hyvää motivaatiota hapatreeneihin. Astetta munakkaammat ovistopparit meijän rouva alzheimerilla, meikäläisen käsipainot. Hetken jo toivoin, et Jehovat ois jääneet pidemmäks aikaa. Mä pelkissä sukkahousu-paita-pyjämissani- tukka naamal ja mummolla valuu käsivarresta veri samalla kun se kokkailee pullia, mistä loppupeleissä tulikin kelpo kääretorttu. Ettei pelkkää rämpimistä. Tuli lumi, tein lyhdynkin. Ja kaivannut olen. Voi taivas. Katoin varestakin kateellisena, eikä muu kuin vapaus ollut mielessä. Ei se kiveltä hyppääminen mitä huikeeta benji-efektiä aikaansaa, mutta puusta tippuminen auttaa. Onneksei kukaan nähny.

Ois kyl kiva kun ton vanhimman elämällä ois arvoa jonkun muunkin silmissä kuin mun. Tuntuu jotenkin pahalta ajatella, että ihminen, joka jotakuinkin kaikin voiminensa on melkoisen lauman saanut ylenpalttisen hyvinvoivaksi elämään ei voi sit edes tulla pitämään seuraa. Et on vuodesta toiseen niin kiire elää sitä ylenpalttista elämäänsä, et ei voi kiinnostaa. Ja mitä kaikkea täällä ois kaikille. Jotain ihan muuta. Tunti päivässäkin antais perspektiiviä jeesustella olkkarin valkosilta nahkasovilta pitkonsa takaa. Tai sit oon joku täysin vinksahtanut luonne. Musta on jotenkin pahaa väittää välittävänsä jostakin, jos ei koskaan sit yhtään mitään välitä. Tai se välittäminen on lähinnä välinpitämättömyyttä kaikkea millä on oikeasti merkitystä kohtaa. Miksi. Ja jos ei kerran välitä. Ni antais olla rauhassa. Ihan kokonaan sit olla rauhassa. Mut ei. Tuntuu pelottavan lähellä pyörivän sellainen tosi kaukainen flippailu-efekti, että pakkohan sitä tietty on taas miettiä, että jos se olenkin minä. Mut en oo.

Ei siitä keskustella.Tai sitä mietitä. Ei ei ei. Päinvastoin. Kadotan kaiken jos kyseenalaistan itseäni. Ei ihan niin pohjalle vajottais. Vaikka sekin meillä kävi mielessä. Nojailtiin saunan pesän luukkuun ja vedettiin iltaröökit. Minänminäminä. Totuutta pakoilemassa. Öljypannun lohdullinen hörähtely. Tosta se koko maailma sit kostuu ja mä kikattelen miten sitä poltellaan pannussa kun mitkäkin sikaporvarit. Sähkö tulee metsänyli näkyvistä piipuista ja kaikesta tästä ollaan ylpeitä. Maksoi mitä maksoi.
Koitin mä tietysti keskustella vaihtoehdoista, mut lähinnä itseäni huvittaakseni. Onhan kissakin ulkona oleva koer ja korppu kaihiselle koiralle syötäväksi kelpaavaa. Ei tule lamppuun valo auringosta. Pitääkö tässä nyt sitten valita pimeys ja elämä tai valo ja kuolema? Ihan kiva kortin nostin. Vittu.

Tahtoisin sänkyyni miehen. Ja olen kuin vanhapiika kamarissa. Kissoja, kirjoja, epäseksikästä menoa. Mä kuolen itse tänne. Henkisesti. Tahtoisin uhrailla itseäni ihan muualla, mut en malttais tällä hinnalla. Mut ehkä tämäkin kiemura ratkeaa sillä totuudella, mitä vielä pystyy pakoilemaan. Ja taas ei jää käteen kun hyvinmuodostuneen pakarat. Jipii!

Jonkinlainen purkaus on odotettavissa, tämä jumi, unen_omainen syväjää murtuu pahoinpidellyn padonlailla, eikä siinä kisassa luonnonlait päde.

Tunne on vihdoin kenties se haetuinkin kaaos, jota ei malta nukkumalla pilata. Piipuissa pelailu ei kenties ole fiksuin tapa tehdä elämässään ratkaisuja, mutta ehkä hauskin ja lyhytnäköisin.
Vaan mitäpä sitten, eipä juuri yhtään mitään.

Myrskytuulien rutelemat lapsuusjoulujen irvikuvapyhät saatiin onneks pois alta lusittua ja varsinainen joulusydän löytyikin vasta uudesta vuodesta. Ehkä paikoin tuo jäisen mörököllin kanssa käydyt metsäretkiset päihdehölkät varjostivat varsinaista ilon manifestoitumaa omalta osaltani, mutta onneissani observoin.

Ehkä tosimaailmassa ns.Kotona ei kannattais inspiroitua julkisiin soitteluihin, kun se perus masentava "ei jumalauta" kajahtaa herkkän sielun syvimpiin holveihin. Eikun mä vähän vaan ,melodicaa---ei sitte. You are the one who was supposed to love Me no matter what. The Blood, Honour and brotehrhood. Voikohan kukaan koskaan saada liikaa tai edes tarpeeksi rakkautta? Lakkaan nostamasta ketään jalustalle, itseni yläpuolelle, ketään ja voin paremmin. Hullua tämä ihmisistä tykkääminenkin paikoin on.
Tietenkään kun ei Kaikki voi ihan paskoja olla, niin myönnettäköön, että yksi kolmesta saamastani levystä paransi tänään migreenini, yhtä vaan ihailin holtittoman sokeasti ja kolmannesta tajusin etten ookkaan ihan yksin. Ja jos oonki sokea ja hölmö, niin onnellinen sokea ja hölmö.

Niin paljon on vielä tekemättä, että tää kyllä(hän?!?!) tästä. Nytkin väärässä kaupungissa, väärässä seurassa, ja täydellisen väärään aikaan. Mut kalenteri sanoi näin, ja kalenteria pitää noudattaa, jos meinaa hengittää rahajumalan maailmassa, missä elinehtoja on yksi ja se on rahankuluttaminen, ja sitähän kuluu. Aukee ne jäät, eikä niitä onneks ole pakko katella.
Mut vituttaa vaan.

Oikeastaan se pähkinäpussin pohjasakka, eli parasta, todistaa vaan sen, että kaikilla ois potentiaalia olla parasta, ja tottakai se vituttaa kun ei saa vaan parasta. Ihan vaan on reteet vaateet. Mut jos mäkin pystyn siihen umpijäästä, ni eikö kaikki sitten? Tottakai, ja sitä ne ei kukaan tajua. Ihme dorkat.
Eikä kyllä nyt mun patoumia yhtään pura näiden samojen kehäpäätelmien pyörittely.

Ehkä pitäis kokeilla runoutta, kun kitaraa tahi syntikkaakaan ole, enkä näitä ympärilläolevissa bunkkereissa piileviä muita hirviöitä halua pelotella.
Aivopierumaa on kyllä niin saatanan kolkko, että pakko käydä inspiroitumassa:

ei auta ei.

-Tätä mä just tarkotin, jäätävää jäätymistä, mikä on ku ei lähe?
Joku sisänen demoni ohjaa laivan kurssia vituiks, tai mun pitäis sisäistää se ei-koskaan-niinku -juttu, mut yhä aina vaan onnistun tahtomattanikin pitämään pääni, että asioiden tulis mennä kuten niiden tulee mennä. Joka sekin sinänsä on vaan järjettömän mukanäppärä kehistä perinteisin, mut oikeastaan -kuten aina- niinpä niin. Oikeassahan sitä tietysti aina, mutta niin saatanan munaton, että tämä jää on beyond sen muumimörökölli-vertauksen -mikään ei pelasta -aina sattuu -mua varsinkin ja pessimismi on perseestä ja just siksi niin siistiä. Khuoh. Ois paratiisi meillä täällä näin MUT EI VÄKISIN. Pitäkää tunkkinne hasta-la-fäkin-vista vaan.

Ehkä kaikki taas tästä ratkeaa, ja mikä parasta, empähän oo koko universumissa yxixein. Lainaampas solidaarisuuksien nimissä maailman pienimunaisinta pääministeriä, Käteistä, että "FAN-TAS-TIS-TA! " Kirjaimellisestikin, hih ja hik.



Sen uuden vuoden suomen lämpimimmän sylinkin ikuisesti muistanen, vaikkei kenties kaikkien köysien salat koskaan selviä. Tai verisuonitukoksetkaan, on se ihminen vaan eläessään erinäköinen kuin kuolemaa tehdessään.

Tässä hetkessä parasta kaiken ongelmien ytimen tajuamista on sponttaanisti soittolistoilta yllättänyt portisheadin roads, jota en tietenkään taas ite tähän valinnut. Tämähän kaikki ratkeaa vain minulla ja kyllähän mää tietysti tästä kun tästäkin yöstä aamulla herään. Täyttä häkää unelmia kohti, koska eihän tässä muutakaan tekemistä ennen sitä. Hyvä me, eli mä ja meikä.

"Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan. Ps. 119: 11
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet. LK2: 20"

--

everything else is just wind and dust

Ja tyttö on niin sekaisinsekasinsekasin, niin aivan liian pitkästä aikaa, liekeissä. Ja heräsinkin vasta, siis hyvissäajoin tai vähän venähtäneiltä päikkäreiltä. Enkä alottanut joulukänniäkään vielä. En, koska olen keski-ikäistynyt, ja silti se sama ihminen, jolta tänään alkossa viiniä ostessa pyydettiin henkkaritkin näyttää. WOOOHOOO! Tai sit myyjällä oli mun syysmasennukseen oikea joululahja. Mut jotenkin kotoisa olo, tietää, että on ku ois omassa baarikaapissa kun Tonikin oli Alkossa. Vasta todella tajusin, että puhelimessa kaupassakäynnin aikana puhuminen on kaikkein nerokkainta. Ei tarvitse pysähtyä juttelemaan, tai välttämättä edes moikata. Ihmeen typeriä vammoja sitä on tainnut ajanmittaan vaan pahentaa, jotenkin tuntunutkin itsekusetukselta kaikki. Parannuksen tie keventää kyllä oloa -ja kenkääkin. Ja sekös vaan jaksaa riemastuttaa. Hyvä me, hyvin me vedetään!

Ihan ei ideaali lapsuusjoulunostalgia oo heränny.En edes ole ratkaisut sitä, miksi suostun näihin aamuhämäräisiin hautausmaareissuihin. Ei ahdistavampaa ole. Kaikki se, lepattavat liekit ja jäätävä rauha, hiljaisuus niin kovalla, et tekis mieli jäädä itsekiin elämässään maate. Taas ja aina vaan. Sit kuitenkin. En mä nyt millään jaksais sitkuitenkinkuolemaakohti ajatusleikkejä. Kun ois vihdoin kaikkee. Siis, kaikkea, mitä nyt keksiikään. Vihdoin. Vihdoinkin! Tilanne, jossa haaveissaan ei koskaan ois uskaltanut olla näinkään rohkea ja reipas.
Jaksoin tähän asti.
Annoin niin kaikkeni koko vuoden ja enemmänkin ja tiesin niin, siinä sitä lapsuusnostalgiaa. Aitoa optimismia ja naivismin lumoa. Mut toimii se, eikä tää feikkaaminen vaan riitä. Oikeastaan suurin ihmetykseni urakan aikana on ollut toiset työläiset, joilla on silminnähden raskaampi taakka ja toimi ja kykenevät silti vielä siihen kaikkeen. Mä en ole ehtinyt kotona edes joulusiivota. Saati purata sitä muuttokuormaa kokonaisuudessaan, siivonnut varastoakaan, tai hävittänyt tuota vaatehuoneen sisältöä. Tekee tosissaan mieli piiloutua keittiön pöydän alle, ettei kukaan huomaa kuinka paska kaikessa mä olen. Lisäksi olen paska täti, paska sisko, paska tytär ja tyttären tytär, paska rrrrrakastaja, paska yhdenillan panoksikin, paska ystävä, noin niinkuin paska ihminen kaikinpuolin. Mielikuvituksettoman paska. Mä olen paska fetisistikin, paska harrastaja, paska kuvaaja, paska pillipiipari, paska määrä onkin yhtäkkiä loputon kaivo. Mut en tiedä vielä muuta Boa, jonka terraariossa ois ikeasta ostetusta cd-telineestä tehty kiipeilyteline, mä olen paska kuluttaja, ennenkaikkea mä olen paska tuottaja, kaikki tuotoksetkin on ihan paskoja. Että siinä joulumieltä. Mut jos suunnitelmani taas onnistuu, olen taas iltaanmennessä saanut over-humanbeing-forssini takaisin enkä sekoa tänne. Kaikkihan lähti taas siitä kun ois pitänyt abcilta mennä teippiä hakemaan. Ei näin.
No, mut hautakynttilät on ostettu. Katkerinta on tietysti taas se, että se mun ideaalifantasia tästä häppeninkistä ois menny kerran 10-vuoteen vähän edes sinnepäin kun yritin maalailla, mut ei se tietenkään kellekään sovi ja se tietenkin ois pitänyt ymmärtää jo ennen sitä fantasioinnin aloittamista. Toisaalta kyllä, helpottaa kyllä kokonaistuskaikävöintejä nämä episooditkin kun mitäs tässä nyt sitten ikävöisi. Ei kun ei. Jotenkin sitä ois tyttärenä, siskona, tätinä toivonu, et kun on ollu se 10 - vuotta vääntämättä joulunvietosta ja palloillu siellä täällä, ollu siitäkin taas sen 6-vuotta kokonaan viettämättä yhteisesti näitä, niin nyt ois ollut helppoa ikäänkuin tulla kaikki sinne yli 200 neliöön, mihin oltais mahduttu. Sauna ois ollu siivottu ja pyynätty jo marraskuussa ja osaan mä nyt ne ihmisten perusjoulumätötkin hoitaa. Vähän vittu sitä rispektiä joskus. Mä olen ollut pitopalvelussa töissä ja vastannut pahimmilaan yksin 120hengen häätilaisuudessa, johon luulin, että kuolin mut ei EN! Kyllä se Joulu nyt on aika simppeli, varsinkin kun äiti on kokki ja lapsilla koulusta loma. Ois voinu vetää koko viikonlopun porukalla, vähän skarpattu, mut ei. Oisin voinu vaikka soittaa, vaikka mitä, yhtään nirppailematta, vetänyt kaikki jouluhitit, tunteella, kerrankin. Ehkä sit itseensä on pakko uskoa kun ei kukaan muu niin tee. On kai se jostain vitun syystä järjettömän paljon näppärämpi ajella autolla sinne tänne syömään, juomaan, kahvia, jakamaan lahjoja, joulusaunailemaan, kotiin yöksi ja sit se vaan jatkuu kaukaisemmille sukulaisille heti aamu kuuden -sankarihautailun harhailun jälkeen. Ai vittu mitä neroja. Jokohan aukee viinipullo aamu viideltä?

Ei mut tädillä on tänä jouluna tykit sen verran tanassa, että lapsille on tiedossa magiikan maailmaa. Sannia hemmottelin taikuri-seteillä. Piti tehdä muka-hauska opetusvideokin, mutten ihan niin sekaisin päässyt olemaan. Äiti ottaa perinteen mukaan varmasti vittuiluna tiikeribalsamini, jota käärin hienoon paperiin. Antti saa tietysti kaiken ääneen tahtomansa ja vähän enemmän. Mulle taa antaminen sopii niin hyvin. Vielä kun sais hokkuspokkustettua niihin sen viestin ikäänkuin bonuksena, eikä menis kapitalismin harhaoihin ois optimaalia, mut eihän sitä jokapäivä, tai edes jouluna voi onnistua. Ja se onnistumisen jahtaus lienee se hakusessa olevin.
Pakko sen verran on fiilistellä, että "työ"puhelin,posti, läppäri, kaikki sellaiseen ei vapaaseen tahtoon perustuva kontaktointi on jäissä ja siitäkös sielunrauha. Voin jo haistaa vapauden hajua.

Lie message taas note to selfinä näiden tilanteessa nousseisiin epäkohtiin, niitä enää enempää tähän listaamatta, niitä jälkeenpäin taaskaan muistaneena, tai muistelleena, jotain merkittävää on siellä sisimmässä, eikä muualla, edes siellä metsässä, josta myydään tontteja, ja ilmestyy koteja supikotien tilalle. Ollaan niin katoavaisia kaikki näistä hetkistä, että nyt jos koskaan on hyvä aika repiä kaikki irti. Ni!

Että make love not war -henkistä koko tulevaisuutta vaan kaikille muille ja mulle varsinkin! <3

Harhaannuin taas aikeistani. Ei sais olla aivopierunaikaan montaa välilehteä. Tai edes tuota 50:ntä. Aina sama vika, aina sama apatia. Vielä ois hyvää säätä kadota.

ei näin -päivien jälkeen Igor näytti mallia. Täällä kaikilla on jotain ruokavammoja, joulukin lähinnä pelottaa. Mut joo, ei näin ei. Solmussa ei pysty nielemään, ihminen päiviään tai käärme hiiriään.




Ehkä me molemmat vielä opitaan..elämään.

ThsiiiiH! Geltanen kovakatto-avokatto-mersu on paikalla 28. Siis omallaan. Pilvet näyttää "highlights more magneta". Vihreetä teetä ja tupakkaa. Pyynikillä tuulee taas. Satanut koko päivän. Tai sato toki eilenkin. Muutoinkin sama kuin eilen, ainoastaan tänään oli tiistai maanantain sijaan. Pitäis olla jotenkin jeij. En vaan pääse irti. Ja tietty sekin on inhaa kun pitäis.
Puhelin laulaa, jokaisessa ruudussa vilkkuu alareuna.
Mikä vittu ihmisiä vaivaa?

Se on selvä peli,
mersut ja jagget on mustia,
audit on valkosia,
porche ja jagge on punasia,
lambo on keltanen,
hummeri voi olla minkävärinen vain. SIMPLE AS HELL JUST SIN(g).

Hehehee, tulipahan vaan mieleen tupakalla, jota ei olis sittenkään sitäkään pitänyt enää polttaa.


Huomenna kaikki on toisin. Todempaa. Jos nyt onnistunkaan. Pitää keskittyä. Hankalaa kun ajatus vaeltaa, ja silti tämä nyt vain pitäis saada aikaan. Taas nurkassa kun pupu ajovaloissa. Tekis niin mieli jäädä junan alle makaamaan. Yhtäkkiä helvettini on täynnä ihania setiä, ja tätejäkin. Ei ne mua pure, harmin ja tietty hyvä vaan. Mut voi vittu, kyllä vähän pitäis potkia perseelle kun uunoilen vaan. Tai en. Kun ei kukaan huomaa, mut laiskottelen ehkä vähän liikaa. Ehkä en usko joulupukkiin, mutta edessä se joulu silti on ja olen taas osannut järjestää itseni melkoiseen kalenteriin ja kelloon. Liisaksi ihmemaahan. No, ehkä tän sit vielä kerran..jaksaa. Osaan mä vielä. Ja jaksankin. Mut ehkä mä todella voin paremmin sitkun sielu lepää siellä --- riippukeinussa auringossa! Ei yhtään harmita hiilijalanjälki mikä siitä lennosta jää.

you can suck my dick if you dont like my shit...
Tampere on sitäpaitsi ihan aliarvostettu kaupunki, täällähän on vallan ihanaa! Lucyuouksen päivää kynttilöillä ja glögeillä, se on käärme se tonttu! Iiih! Tyttöilyä parhaimmillaan <3