IRC-Galleria

Joko haluan varta vasten mennä Meseen juttelemaan jollekin koska ollaan sovittu tai odotan sitä. Ja menen ja hän on siellä ja alan jutella, tai hän ei ole siellä, ja katson ketä on, ja jos huomaan vaikka jonkun kuvassa uuden moottoripyörän kanssa niin saatan kysyä mistä ostit, tai jos huomaan jonkun nimen perässä että "Ostin uuden plasmatv:n, tervetuloa testaamaan" niin saatan laittaa että "no mäpä tulen". Mutta jos en huomaa mitään tuollaista niin odotan puoli minuuttia viiva minuutin, että alkaako joku jutella minulle jotain, ja jos ei ala niin lähden pois.

Tai sitten ihan se perustilanne, eli loggaudun vain että odotan sen 30-60 sek että onko kellään mitään asiaa, ja loggaudun sitten pois.

Kyllä sen useimmat heti huomaa kun loggaudun. Ja kellä menisi yli minuutti keksiä mitä sanoa minulle? Niin, eli usein melko sama loggautua pois siinä minuutin kohdalla jos ei kukaan ole vielä jutellut eikä siellä ole ketään kelle olisi jotain "sanottavaa".

Toisaalta, tärkeät asiat voi viestittää tekstarilla, puhelimessa, livenä, sähköpostilla, kuvakommentilla, privaviestillä. Mese on suht turhan jauhamiseen, puhelinkuluissa säästämiseen, tai suht tuntemattomiin tutustumiseen, jotenkin siihen luontevampaa tai sanotaan että sujuvampaa kuin ping pong kuvakommenttiviestintitä. Hymiö-valikoimakin isompi.

Ja onhan se siitä hyvä että kun tietää ihmisiä 20 eri kautta niin Mese on jokaisen yhteinen väline, jossa voi jutella samaan aikaan vaikka 20 kanssa.

ps: niin ja loggaudun 90% niin etten näy muille olevan online, ja 75% noista kerroista en sitten edes näytä toisille olevani online vaan kirjaudun offline näkymättä lainkaan toisille online. Ja niistä kerroista kuin näyn olevani toisille online niin noin neljä kertaa viidestä loggaudun pois sanomatta mitään kellekään ja ilman että kukaan sanoo minulle mitään. Eli... Noin 5% Meseen loggautumiskerroista tulee juteltuakin jonkun kanssa jotain. 70% noista kerroista se on 1-5 lausetta jonkun kanssa.

Ei minua paljon Mesessä viestiminen kiinnosta. Mieluiten istun yksikseni kylmällä lattialla ja tuijotan viisi tuntia hiljaista betoniseinää.

ps2: enkä tajua niitä jotka juttelevat minulle ajanvietteenään. Tai nauttivat kanssani mesettelystä niin että vaikka 6 tuntia vierähtää tuosta noin. Tai haluavat Meseitse "tutustua" minuun. Suuria syväluotaavia kysymyksiä kuten "mitä teet päivisin" (lähes kaikilla eka). Tota, jos haluat ajankuluksi jotain hauskaa ja haluat tutustua minuun, niin luepa tämä blogi kokonaisuudessaan läpi ajatuksen kanssa hitaasti (tulostettuna paperiversiona - omaksut paljon paremmin).

Sitten kun olet tehnyt tuon, kysy minulta toisen blogini osoite. Siinä sinulla vierähtää 20 kertaa enemmän aikaa.

Sitten kun olet senkin lukenut niin minulla on tässä ja siinä ja ehkä jossain kolmannessa jonka olen kerennyt aloittaa sen verran asiaa ja turinaa että siihenkin sulla menee noin viikko.

Ota siinä vaiheessa yhteyttä niin kysyn osoitettasi jonne postittaa muistitikku jolla on 14227 ottamaani valokuvaa edelliseltä 11 vuodelta.

Ne läpi katsottuasi kopauta minua olkapäähän tekstarilla niin laitan sinulle vielä uusimmat 462 kuvaa sähköpostiisi.

Kun olet nekin katsonut läpi niin kysy vaikka milloin voisin lähteä syömään mansikoita ja tutustumaan livenä siihen millainen ihminen sinä olet.

Tai sitten voit jo tässä vaiheessa suosiolla unohtaa tuollaiset extreme-touhuilut. Ja mennä pelailemaan sitä nettisudokua.

Tai peräti mahjongia.

Huomasit minut siis vieraskirjassasi. Ja klikkasit minua. Miksi? Et ainakaan nähdäksesi oletuskuvaani tai siviilisäätyäni tai mistä päin olinkaan koska ne näkisit ihan vain viemällä hiiresi nikkini ylle ja odottamalla 0,4 sekuntia.

1 - jotta näkisit onko minulla uusia kuvia.
2 - jotta näkisit tuoreimpia saamiani kommentteja.
3 - koska haluat sanoa minulle jotain muttet sitten keksikään mitään.
4 - jotta näkisit onko yhteisölistassani jotain muutoksia.

Kiinnostaako todella se mitä muut on sanoneet minulle enemmän kuin mitä ajatuksia minulla on?

Miksi kuvat kiinnostaa mutta ei ajatukset?

Etkö todella keksi mitään sanottavaa?

Miltä tuntuu kun et löydä oikeastaan mitään kiinnostavaa kommenteistani ja kuvatkin on niitä samoja ja mitään sanottavaakaan et keksi.

Ja miltä tuntuu istua koneella tunti ja käydä kymmenien sivuilla ja kaikkialla sama juttu.

Vai olenko minä vain se poikkeus.

No siinäpä jotain. Vastailepa joihinkin.

18 seuraavasta nolla.

Siis VAIKKA älykkäästi pistinkin jo pari viikkoa sitten kotisivulinkikseni tämän blogisivuni.

37 seuraavasta 5.

Mut oli miten oli, ei noistakaan kukaan ole sanonut mitään. 1000 käy profiilissa eikä sano mitään, noista 10 käy blogissa eikä sano mitään.

Vain "tutut" sanoo jotain.

Silloinkin vain jos on itse ensin sanonut niille jotain.

Vieläpä sellaista josta ne on pitäneet.

Nyt on 93 nikkiä käyny vieraskirjassani putkeen käymättä kuitenkaan tässä "blogissani".

Perusta yhteisö jonka aiheena on "2 marjaa"

Vaikkapa juuri tolla nimellä.

http://media.turunsanomat.fi/?ts=424184,2
oujee

Sitten sinne vois kukin kommentoida omia löytämiään marjapareja.

Vois muodostua melko suosituks yhteisöks. Kiva interaktiivinen peli. Kuka keksis parhaimman parin galtsu-uunista ulos?

Ei
"mies" vaan persoona.
Ei "aikuinen"
vaan ihminen.
Ei "kypsä tai fiksu" vaan
omanlainen.
Ei "sinkku" vaan yksinäinen.
Ei sinä

vaan

minä.

Tiesitkö että Irc-galleriassa on 1299 miespuolista ja 1543 naispuolista alle 18-vuotiasta jotka ovat naimisissa? No en minäkään koska eivät he ole. He vain ovat laittaneet siviilisäädykseen Avioliiton. 1,4% kaikista tuon ikäisistä siis feikkinaimisissa.

18-vuotiaista 1,2% Avioliitossa (iso osa varmaan jo ihan oikeitakin)
yli 18-vuotiaista 0,9% Avioliitossa (lähes kaikki varmaan ihan oikeastikin)

30-35-vuotiaistakin naimisissa vain 1,2%, kun tilastojen mukaan tuon ikäisistä noin 45% on naimisissa.

Siitä voi päätellä että jos on naimisissa ei ole mitään syytä käyttää tätä sivustoa, tai aikaa. Tai että jos ei ole naimisissa niin on syytä käyttää tätä sivustoa.

Tai ehkä naimisiinmeno vanhentaa sen verran että sitten ei koe mitenkään luontevaksi olla sivustolla jolla enemmistö käyttäjistä on 15-18v.

Esimerkin vuoksi vielä 31-vuotiaat tarkastelussa

sinkkuja - 95
avioliitossa - 51
seurustelee - 25
avoliitossa - 20
kihloissa - 19
säätöä - 18

228 kpl 3388 31v-käyttäjästä on siis edes ilmoittanut siviilisäätynsä. 6,7% siis, kun alle 18-vuotiaista 1,4% on ilmoittanut olevansa jo naimisissa.

No joo, en jaksa enää miettiä näitä, kun eipä noista mitään johtopäätöksiäkään voi vetää ja vaikka vois niin mitä sitten, lähdenpä Alkoon.

Isot puhelinlaskut.
Kalliit puhelimet.
Isot terapialaskut.
Korkeat vuokrat.
Isot mielialalääkelaskut.
Hurjat bensakulut.
Isot, mittavat, mielettömät viinamenot.
Tv-lupa maksettu tai ei maksettu.
Rahaa sinne ja tänne.
Ei rahaa tuolta tai tuolta.
Sen ja sen verran se ja se meno tai tulo.
Eurot. Eurot. Eurot.
Jatkuvaa euroilua joka puolella.
Ihmiselle läheisempiä pankkikortit ja luottokortit
ja Salattujen elämien roolihahmot kuin sukulaiset,
naapurit, kaverit.
Kellä enää on sellaista kuin ystävä.
Kuka meistä kasvoista kasvoihin, selvinpäin, ilmaiseksi, mielellään,
kohtaa toisen ihmisen,
yli vartiksi?
Jopa vaikkei kyse olisikaan mistään panemisesta tai vastaavasta?
Minä vastaisin että jotkut yläastelaistytöt jotka menee shoppailemaan
ja ovat makutuomarin ja kimppakikatteluseuran tarpeessa.
Jos sinä vastaisit että sinä,
niin milloin nähdään?

Minä en tiedä onko missään ohjeita yksinäisille.
Minä laitan sen googleen, mutta tulee vain yksi osuma
ja sekin puhuu vain yksinäisistä erikokoisista lankakeristä.
Minä en tiedä mitä tehdä
kun ei ole ketään kenen seurassa olla,
kenen seurasta nauttia,
keneen tuntea yhteyttä.
Ellei jopa yhteys.
Toisaalta tiedän. On runoilijoita ja elokuvia,
esimerkiksi Kohtaaminen Roomassa, on 1800-luvun
säveltäjiä, ja muita lukuja ja henkilöitä.
Mutta mitä sitä pitäisi tehdä?
Istua koko viikko sängyllä,
syödä ruisleipää, itse leikattua,
antaa Kohtalo-sinfonian täyttää huone,
välillä vilkuilla Hämärän tansseihin.
Auttaisiko se.
Mihin se auttaisi, mitä se toisi.
Se olisi hetkellistä.
Ja silti sänky vain täyttyisi kyynelistä.
Siitä ettei kukaan samalla olisi kävelemässä pihan lävitse,
samoin tunteva, ettei olisi ketään märin poskin liikkujaa,
joka hätkähtäisi, katsoisi olkansa yli, erottaisi
vaaleanpunaisten verhojeni hienovaraisen lepatuksen, ottaisi
askelia vähitellen ikkunani alle. Jäisi siihen. Ja kohta, pakosta
olisimme valmiita toisillemme.
Sitä ei tapahdu tässä maailmassa.
Onko koskaan tapahtunut.
Ei minulle
mitään lähellekään.
Maa järisee maailmassa ja valtiot
lähettävät maailmassa luotaimia Marsiin,
maailman olympialaiset lähestyvät,
maailman tv-yhtiöt ja maailman kolmiloikkaajat
valmistautuvat niihin, maailman kesä
on tuoreena pullahtamaisillaan ulos,
tämän maailman ihmiset
sovittelevat pukuja peilien edessä,
monet suunnittelevat vaikka mitä
keskinäistä tähän maailmaan tässä maailmassa.
Minä olen se joka istuu töissä, täällä maailmassa,
uudella epämukavalla tuolilla
ja yrittää googletella apua yksinäisyyteen,
miten siitä pääsisi edes täksi päiväksi,
edes täksi tunniksi.
Minä en tiedä,
en edes sitä tiedä,
itken.