IRC-Galleria

KenZii-

KenZii-

Dulcius Ex Asperis (Vaikeuksien jälkeen tulee onni) ♥

Selaa blogimerkintöjä

tänään astelen junaan kivasti illalla <3Keskiviikko 23.02.2011 18:04

ihanananaaa~

Ps. Urahara(rarara) on ihQ XD ♥


&lt;sydän&gt;

Jaahas 1Perjantai 28.01.2011 20:22

Systeemasin silleen hämysti sanoja/lauseen tapaisia netistä (google on jännä) ja väänsin niistä runon. Kyllä, kaikki tämä tapahtui väkisin :(

On vielä vähän tämmönen raakile, joten hiihhihihiii--->



En koskaan tahtonut
että kumpikin meistä päättyisi kyyneliin.
Tahdoin, että olisimme yhdessä aina
kuten silloin luvattiin.

Mutta minä tein sen ensimmäisen virheen
että pidin sinua itsestään selvyytenä.
En nähnyt, en nähnyt sinun itkevän
sielusi käytävillä minuun pettyneenä.

Kuljin pitkin sitä helpointa tietä
menin mistä aita on matalin.
Se mitä tein oli se, että unohdin.
Sinua todella rakastin.

Et pystynyt enää kunnolla nukkumaan
kun minun mieleni vaelsi kaikkialla muualla.
Sinä kerroit minulle katkerilla katseillasi
mutta en osannut katsoa enkä kuunnella.

Liian paljon annoit periksi. Olisit huutanut
ettet koskaan voisi antaa anteeksi.
Silmät sidottuina kuljin näkemättä
että olin kasvattanut muurisi niin suureksi.

Hiljaisuus teki meistä uusia ihmisiä
sinusta tuli tyhjä, minusta voimaton.
Olisiko ollut parempi, että olisin
rakastunut toiseen ja ollut uskoton?

Ymmärrän, etten nähnyt sen tulevan
talven sekä lumen.
Jos voisin pidentäisin kesää
tekisin sen.

Aamusta iltaan odotan
että tulisit vielä hetkeksi takaisin.
Pyytäisin anteeksi
ja sinut pois sitten päästäisin.

Kuiskaan nimeäsi kun
en muuhun pysty enää tänään.
Tiedän aamulla vielä
nimesi huulillani herään.

Ikuisesti ajassa emme olleetkaan
yhdessä sylikkäin tässä.
Olisinpa tehnyt kaiken paremmin
ehkä sitten ensi elämässä.

:DTiistai 25.01.2011 21:58


YOU ARE: "Bou-san"! (Houshou Takigawa)
You're very relaxed and you love to have fun and to tease people - it's just your way of expressing affection. You have a light-hearted view on most things and you try to cheer people up, but you'll be one of the first to step up if someone says something offensive to someone close to you, or if someone's in danger of getting hurt. You sometimes feel a little out of your depth when you have to be serious, but really your feelings are deeper than they seem, and you just express them in your own way. You secretly do like to impress people despite often claiming you don't regard other people's opinions, and you'll do things that you think they'll like, which is you being cute in that way of yours.

http://quizilla.teennick.com/quizzes/5957484/which-ghost-hunt-character-are-you-post-anime-spoilers-10-possible-answers

Ha!Sunnuntai 23.01.2011 23:39

Ei mee ihan niinku elokuvissa tämä homma.
Huomiseksi pitäis vääntää pilkulleen täydellinen opinnäytetyö raportti, josta olen jo jankannut vähän liikaa myös omaan makuuni. Kun ei sitä inspiraatiota tosiaan ole ollut (eikä ole tälläkään hetkellä) niin nyt pitää viime hetkillä väkisin vääntää se.

Jos meillä olisi ollut eri opettaja niin olisiko se muuttanut asiat paremmaksi? Tai jos meiän ei olisi pitäny käyä myöskään niillä tunneilla niin olisiko ollut helpompaa? En tiiä sanoa, mut yllättävän paljon meiän pitää nussia sitä pilkkua.

Ku kirjottaa jotain "asiallista" tekstiä niin ei välttämättä kirjoita heti virheellisesti, eli niitä virheitähän siinä on. Ei välttämättä pahoja virheitä tai kovinkaan monta, mut aina sillon tällöin törmää kirjotusvirheeseen ja pilkun puuttumiseen yms. Nämä virheet ainakin minä korjaan sitten myöhemmin kun olen kirjoittanut kaikki asiat ylös. Monet on samaa mieltä, mutta nyt me ku ollaan koulussa kirjotettu niin se akka tulee yhtäkkiä selän taakse ja sanoo jtn tyyliin:
"Tohon tulee viiva" tai "sulla puuttuu tuosta pilkku". Muuten ok, mut jos sie oot vittu kirjottamassa just sillon ja se katkasee ajatuksen. Niin sie joudut miettimään aika monta hetkeä ennen ku ees saat yhtä neljäsosaa siitä alkuperäsestä ajatuksesta kiinni. Ja yleensäki se, et kaiken pitää olla vittu just niin tarkasti ohjeitten mukasesti niin ärsyttää seki.

Mie en ole koskaan oikein ollu noitten raporttien päälle ja varmaan tämmösen jälkeen vältän niitten kirjottamista parhaani mukaan. Osaanhan mie jollain tasolla kirjottaa, mut ei ole minun vahvimpia puolia, eikä tule silleen ulos luonnostaan. Varsinkaan _raporteissa_!

Niin, että perkele vaan!

Enkä yritä jakaa mitään "itsehän olen täydellinen" -paskaa, vaan haluan jakaa mielipiteeni, vaikka monella ei ees kiinnosta mitä mie tänne kirjotan. Kunhan avaudun nyt tänne ja sit huomenna luokkakaverilleni, Jennille, joka varmasti on samaa mieltä. Ollaan meinaan juteltu tästä moneen kertaan, mut nyt voiaan vielä viimisiä kertoja haukkua koko systeemi, joka tuntuu olevan jotenkin niin ÄH :D

Säännöt on tehty rikottaviksi! Myös ne raporttien säännöt! <3 ;D


Ajattelin tähän loppukevennykseksi laittaa kivan kuvan...


♥♥♥ ::DD

Kiitos ja näkemiin!

HyiLauantai 15.01.2011 03:06

miksi tosta etuusivusta tuli tollanen? ei muuten haittais, mut nyt pitää laittaa nickin eka kirjain et se antaa sen tuohon kokonaisuudessaan. Kukaan ymmärtäny? ei se mitään, mie ymmärsin. Mut ei kiva ku en jaksa joka kerta laittaa sitä erikseen tohon -.-

mut olin tänään shoppailemassa monta tuntia ja rahaa meni :(
no onni matkassa tässäki asiassa:
ostin ihanan kankaan, josta teen ainaki kimonon. Pitäis vielä ostaa valkoista puuvillaa aluskimonoa varten ja obiinki pitäis kehitellä jonkunlainen kangas (ku sen pitää olla aika pitkä). Ohessa myös huonolaatuinen kuva siitä kankaasta, jonka ostin alle 14 eurolla ja tota on silleen reilusti.


Sit ostin opinnäytetyötä varten nappeja, jotka minun olis pitäny periaattessa ostaa kauan ennen joulua. Mut nyt ne on tuossa ja varmaan unohan ne sit maanantaina pöyälle ja kirvaan koulussa, et muistin hyvin :''DD

Sit ostin tommosia pehmo"papeReita" sinooperista. Ne on... pehmeitä eikä ne siis ole paperia oikeesti mut en vaan keksi mitään järkevää sanaa niille :D ne tulee yhteen salaiseen projektiin ♥

Eli saatiin tavaraa vaikka meillä oli iso nälkä ku kumpikaan ollu syöny ku viimeeksi eilen (siis toissapäivänä) koulussa. Että niin. Ha!
Bussi oli törkeesti 10 min myöhässä ja me paleltiin pysäkillä energian puutteisamme ja kirvasimme kuskin alimpaan helvettiin ja kaikkea semmoista. Ja meinattiin nukkua bussiin XD semmosia seikkailuja kävin läpi tänään -eilen!

musta tuntuu enemmän kuin valkoinen!
Lol111 oli huono, myönnän :D
Mut näen kohta mustaa ku laitan joskus nukkumaan. Zzzz~
Eli moro vain!

Ps. ihan ku tätäki kukaan lukee -.-

ZeeTorstai 13.01.2011 21:04

Niin mikä oli?

Mulla pukkaa vähän liikaa inspiraatiota nytte. Halusin et sais innostusta lähinnä tuota opinnäytetyön raporttia varten, mut ei ku kaikkeen pitää tulla keskeneräisistä aloittamattomiin. Alkaa olla hankalaa.

Myös tämä kuumuus häirizee.

Nöf nöf. Pitäiskö sitä pari riviä kirjottaa sille opettajalle. Hittoon koko äikkä ku luultiin, ettei meiän tarvi olla tunneilla, mut hupsista vain! sattu se kaikkein pilkunnussijoin (? >D) meille. AAh! kyllä sen tekstin on vaan tultava sieltä lähemmäs et ei tarvi siitä paljoa enää stressata.

Sain myös nojatuolin :O

Ja tommosen jännän vekottimen, josta kuuluu ääniä kun sen laittaa päälle :'D kukaan ei arvaa mikä se on?

Ahaa ahaaKeskiviikko 12.01.2011 18:22

Mitäs sitä cossis ens kesänä Desussa? :D edelleen sama ongelma. Haluan nimittäin kokeilla cosplayaamista (miten se taipuu? XD) ennen ku olen liian wanha <3

Mut ku en tiiä... olis muutama suunnitelma, mut en mie voi parin päivän aikana kaikkia käyttää päällä XD
tosin jos ne on noloja jotenki niin sit helpottais kummasti. Mut mistä tiiän onko ne noloja? En mistään?

APUWA!

Tämmösiä olen ajatellut (LoL)--->

* Chobitsin Chii
* Rakettiryhmän Jessie (miten sen nimi muuten kirjotetaan? Onko se tolleen?)

*Pikachu

*Jigglypuff <3

unohin jo mitä muita mulla oli XD

*joku vampire knightista olis kans ihan kiva...


AAAAAAAAA
Kuolen ennen ku kesä ehtii ees tulla ;_;

// miks tää ei tallentanu tota yhteisöä? -.-
// eikä noita kuvia? >_<
//ja vielä se sugar sugar runen se ujompi tyvär... mikä sen nimi oli? XD

hahahaaMaanantai 10.01.2011 21:52

jorausta (kirjotin eka et jouratsa ja sit jourausta XD) parkkipaikalla osa 1, osa 2 ja osa 3!

Tiiän, tää menee monelta ohi vähän, mut tää onki niinQ inside ja silleen <3 Oli kivaa eräänä päivänä.
Samana iltana tuli nähtyä Vampyyrien imussa ja Avatar. Oli hienoja leffoja kieltämättä, varsinki Avatar :) MUAHAHAHAA!

Mut joo, oli rankka junamatka taas vaihteeksi ja mulla hieman väsytti aamulla. Aioin laittaa nukkumaan heti ku pääsisin kämpille ja nukkua pari tuntia, mut olin niin väsyny etten oikein osannu kallistua sänkyyn. Se tapahtu sit myöhemmin ja nukuin kolmeen saakka ::DD
et vähä meni kouluun meneminen ohi, hupsista vain.

AAA-! :::D:D:D:DDD::D:DDD mulla lähtee taas järki.

;DKeskiviikko 22.12.2010 02:09

Jumala päätti pitää lomaa, ja suunniteli Pyhän Pietarin kanssa lomakohdetta. Pietari ehdotti Mars-planeettaa, mutta Jumala sanoi, että siellä on liian kylmä. Sitten Pietari ehdotti Aurinkoa, mutta Jumala sanoi, että siellä on liian kuuma. Pietari ehdotti Maata, mutta Jumala sanoi: “Olin siellä parituhatta vuotta sitten, ja minulle sattui Marian kanssa lomaromanssi. Ne ihmiset puhuu siitä vieläkin!”

http://www.vitsi.net/

XDPerjantai 26.11.2010 19:16

Olipa kerran pissis nimeltä Lily.Hän käytti aina päivisin paljon hopeisia koruja kaulassaan.Eräänä vitun kauniina päivänä hän laittoi 4cm pitkät pinkit tekokynnet kynsiinsä.Illalla hän kuitenkin huomasi,ettei kynsien vuoksi saanut korua auki ja ajatteli että "Siis daa ei se nyt vittu haittaa jos se on mulla yön yli".Sitten hän kävi nukkumaan.Hän näki kuitenkin niin rajuja unia Orlando Bloomista että kuristui koruun.Kopioi tämä merkintä omaan blogiisi viiden minuutin sisällä tai Lily tulee yöllä huoneeseesi ja tökkää tekokynnet silmiisi ja ahtaa suuren hopeariipuksen kurkkuusi.