IRC-Galleria

Kuulintu

Kuulintu

Antti - mIRCkausta jo vuodesta 1999

Vuoden ihanin biisi on löytynyt <3<3<3<3Keskiviikko 25.04.2012 20:11

Musiikkia. Tavallisesti minulla on aina musiikkia taustalla, etten tunne oloani yksinäiseksi tai suorastaan epämukavaksi. Nyt minulla ei kuitenkaan soi mitään. Miksikö? Koska olen mietteliäs ja haluan kuulla hetkisen omia ajatuksiani. Ihan hiljaa. Tiedätkö?

Viime aikoina on tullut pohdittua yhteiskunnan käyttäytmisnormeja ja sitä, miten ne ovat muutamassa viimevuodessa muuttuneet. Ovatko ne? Ovat ne. Eivätkä ainakaan missään tapauksessa nimittäin parempaan suuntaan.

Tänään törmäsin täällä Galleriassa seikkaillessani kysymykseen siitä onko suomi päihdemyönteinen yhteiskunta. Olen katsellut täysi-ikäisen ihmisen silmin tätä maailmaa yli 10 vuotta ja sen kokemuksen pohjalta voin sanoa, että alkoholista on hiljalleen tullut varsinkin nuorten keskuudessa suorastaan itsestäänselvyys.

Ennen oli normaalia kieltäytyä alkoholin käytöstä. Se oli sallittua ja sitä katsottiin hyvällä. Oli hyvän miehen merkki jos ei ollut laitamyötäsessä harva se viikonloppu. Arkena juomista pidettiin vielä 90-luvulla vakavan alkoholismin merkkinä. Tänä päivänä asiat ovat kääntyneet suhteellisen täydellisesti päälaelleen. Enää ei ole jännittävää ja erikoista kertoa miten on vedetty pää täyteen viinaa viikonloppuna. Sen sijaan nyt retostellaan sillä kuka on vetänyt rajuimmat koomat keskellä kouluviikkoa. Raittiutta katsotaan kieroon, alkoholittomat ihmiset leimataan ituhipeiksi, hinteiksi, uskovaisiksi tai muiksi epänormaaleiksi hihhuleiksi. Herää kysymys, Miten tässä nyt näin on päässyt käymään?

Miksi alkoholin humalahakuinen juominen on tullut niin itsestäänselväksi osaksi yhteiskunnan jäsenten arkirutiineja? Eikö meillä suomalaisilla ole tarpeeksi ongelmia, vai miksi niitä pitää lisätä vielä kännäämälläkin? Totuus on kuitenkin se että alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa todella monenlaisia ongelmia. Perheväkivaltaa, hallitsematonta käyttäytymistä, liikenneonnettomuuksia, katutappeluita unohtamatta vakavia sairauksia, kuten maksan vaurioita ja aivosolujen tuhoutumista.

Ehkäpä se sitten on niin, että omasta sukupolvestani on pikkuhiljaa aika jättämässä ja me olemme jo nuorten silmissä toinen jalka haudassa olevia muinaismuistoja. Oma tulevaisuus on kuitenkin raitis, riippumatta siitä, mitä muut siitä asiasta ajattelevat.

- Kuulintu -

KysymyksiäSunnuntai 20.11.2011 12:43

■ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan : En muista, varmaan joku töissä.
■ Millaista lemmikkiä voisit harkita : Allergian takia en voi ottaa lemmikkejä.
■ Pidätkö sormuksia : Ei kuulu tyyliini
■ Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi mikä se olisi? : Tulee ensimmäisenä mieleen polttoaineveron poisto.
■ Tykkäätkö leipoa : Ei kiitos.
■ 5 paikkaa missä olet ollut tänään : On sen verran aamu, etten ole ehtinyt ulos vielä, eli kotona
■ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita : En tiedä, luultavasti ei.
■ Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi : En ole.
■ Oletko puhelinriippuvainen : En ole.
■ Saako sua halata : Yleensä kyllä.
■ Mikä on viimeisin ajatus päässäsi : Ruoka.
■ Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista : Kyllä.
■ Onko sinulla tapana myöhästellä : Ei ole.
■ Onko joku joka ei pidä sinusta : Varmasti.
■ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi : En, enkä haluaisi ollakaan.
■ Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä : Ei varmaankaan.
■ Oletko hyvä matematiikassa : En ole.
■ Jätätkö puhelinvastaajaviestejä ihmisille joita yrität tavoittaa : Riippuu tahosta. Virastoihin joskus jätänkin, kavereille en.
■ Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota ajattelit viimeksi : Eipä minulla ole salaisuuksia.
■ Monelta heräsit tänään : noin 9:15
■ Onko kaulassasi tällä hetkellä jokin kaulakoru : Ei ole.
■ Törkeintä mitä sinulle on tehty : En halua kertoa.
■ Millainen olo on nyt : Nälkäinen, mutta aika rauhallinen
■ Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä : Kaya Project soi nyt
■ Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla : Siitä on kauan, en muista.
■ Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit : Eipä ollut ketään ajatuksissa niin hankala tuohon on vastata.
■ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä : Kyllä haluaisin.
■ Oletko ollut lähiaikoina riidoissa kenenkään kanssa : Olen.
■ Näkyykö musamakusi pukeutumisessasi : Ei todellakaan.
■ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten : Joululomaa.

SINÄ ::
• Nimesi ? - Antti
• Vapaa vai varattu ? - Vapaa
• Missä asut ? - Tällä hetkellä Ylitorniolla (ainakin vuoteen 2013 asti.)
• Oletko koskaan muuttanut ? - Yli 10 kertaa.
• Haluaisitko olla jossain muualla ? - Haluaisin, mutta koulu pitää minut täällä.

YSTÄVÄT & LÄHEISET ::
x Omistatko parasta ystävää ? - Kaikki ystäväni ovat parhaita.
x Jos on, niin kuka? -
x Vai useampia hyviä ? -
x Oletko koskaan valehdellut ystävällesi ? - En tietoisesti, enkä törkeästi.
x Onko joku ystävistäsi pettänyt luottamuksesi ? - On.
x Kenet haluaisit nähdä juuri nyt ? - En oikein tiedä.
x Oletko tehnyt ystäviesi kanssa jotain, mitä kaduit jälkeenpäin ? - Olen.
x Onko perhe sinulle tärkeä ? - Kyllä.
x Entä suku ? - Melko tärkeä.
x Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi ? - On.
x Onko sinulla sisaruksia ? - 2

RAKKAUS ::
♥ Oletko ihastunut ? - En.
♥ Oletko rakastunut ? - En.
♥ Oletko koskaan itkenyt hänen takiaan ? - Tietäisitte vain...
♥ Seurusteletko ? - En.
♥ Jos et, haluaisitko ? - Kyllä.
♥ Oletko koskaan seurustellut ? - Olen, monesti.
♥ Oletko koskaan särkenyt sydäntä ? - Tähän en osaa itse vastata.
♥ Onko sinun sydämesi särjetty ? - On, monesti.
♥ Onko sinua koskaan jätetty tekstiviestillä ? - Ei suoranaisesti.
♥ Uskotko rakkauteen ? - Ilman muuta.

HENKINEN TUSKA ::
~ Oletko koskaan kärsinyt kuukausia jonkun vuoksi ? - Paremminkin vuosia.
~ Oletko itkenyt itsesi uneen ? - Olen.
~ Oletko kärsinyt niin paljon, että olisit halunnut melkein kuolla? - Olen.
~ Oletko koskaan viillellyt itseäsi ? - En ole.
~ Oletko syönyt lääkkeitä ? - Itsemurhatarkoituksessako? En. Lääkintätarkoituksessa varmaan meistä jokainen on syönyt lääkkeitä.

ITSEMURHA & KUOLEMA ::
○ Pelkäätkö kuolemaa ? - En ole varma.
○ Oletko nähnyt jonkun kuolevan ? - Olen.
○ Pelkäätkö menettämistä ? - En ole varma.
○ Oletko harkinnut itsemurhaa ? - En 100% vakavasti.
○ Oletko yrittänyt itsemurhaa ? - En ole.
○ Onko joku rakkaistasi yrittänyt itsemurhaa ? - On.
○ Onko joku rakkaistasi tehnyt itsemurhan ? - On.
○ Oletko suunnitellut itsemurhasi ? - En ole.

ELÄMÄ ::
► Miten menee ? - Ihan ok.
► Mitä muuttaisit elämässäsi ? - Rahatilanteen, siviilisäädyn.
► Mielialasi tällä hetkellä ? - Edelleen nälkäinen, mutta aika rauhallinen.

IHMISET ::
↓ Kenet näet todennäköisesti seuraavaksi (perheenjäseniä ei lasketa) ? - En lähde arvailemaan.
↓ Oletko menettänyt jonkun rakkaistasi ? - Olen.
↓ Kuka on sinulle ehdottomasti tärkein ? - En halua aiheuttaa kenellekään mielialaa enkä lietsoa kilpailua ystävieni välillä, joten jätän vastaamatta.

TURHAA ::
↑ Oletko koskaan toivonut kenenkään kuolemaa ? - Täytyy tunnustaa että kyllä...
↑ Tappaisitko jonkun, jos vanhempasi käskisivät ? - En ole murhaaja.
↑ Tai jos sinulle maksettaisiin siitä ? - En ole myöskään palkkamurhaaja.
↑ Lempivärisi ? - Vaaleanvihreä
↑ Oletko hyvä koulussa ? - Kyllä tuo taito itselle riittää.
↑ Olitko tyytyväinen edelliseen todistukseesi ? - Ei meillä ole todistuksia, on vain opintosuoritusotteet, joihin olen tähän mennessä ollut ihan kohtuullisen tyytyväinen.
↑ Kuunteletko mitään kappaletta ? - Kyllä.
↑ Mitä ? - Kaya Projectin "Arizona Morning Coccon" soi nyt

KUKA/KETÄ/KENEN/KENELTÄ JNE. VIIMEKSI ... ::
→ Halasit ? - En kyllä muista.
→ Vieressä nukuit ? - En halua kertoa.
→ Huusit ? - En muista.
→ Nauroit ? - Varmaan töissä jonkun kanssa.
→ Uit ? - En ui.
→ Puhuit mesessä ? - En halua kertoa.
→ Tekstailit ? - En halua kertoa
→ Puhuit kasvotusten ? - Joku töissä.
→ Pyysit anteeksi ? - Ei muistikuvaa.

Synkkenevän syksyn syndroomaTiistai 06.10.2009 16:14

"...irtisanoo 50 työntekijää..."
"...käy parhaillaan yt-nevotteluja laajoista lomautuksista..."
"...on johtanut arviolta 500 työntekijän pakkolomautuksiin..."

Ajan syksyn ensimmäisessä räntäsateessa aamuisen Oulun katuja. Vietyäni kauniimman osapuolen koululle, suunnistan takaisin kohti Kemiä ja mietiskelen tulevaisuutta.

Tällä hetkellä asiat ovat omalta kohdalta okei, mutta joulukuussa odottaa taas työttömyys. Tosin veronpalautuksia on tiedossa, mutta eivät ne työttömäksi jäädessä paljon sydäntä lämmitä.

"...työttömyyden lisääntyessä..."
"...oppilaitoksiin odotetaan hakijatulvaa..."
"...työpaikkojen määrä on vähentynyt myös..."

Räntäsade loppuu iltapäivään mennessä. Minulla on vapaapäivä, teen neljäpäiväistä viikkoa. Töitä olen hakenut aktiivisesti.

1970-, 1980- ja ehkä vielä 1990-luvuillakin osittain oli ehkä perusteltua sanoa, että jos ei saanut töitä, oli vain yksinkertaisesti laiska. Eikä se silloinkaan ollut perusteltua muualla kuin niin sanotussa ruuhkasuomessa. Lapissa tilanne on aina ollut erityisen vaikea.

Se, että olet aktiivinen ei riitä. Vaikka siihen lisättäisiin kokemus, koulutus ja sosiaaliset taidot ei sekään vielä valitettavasti takaa yhtään mitään. Suomessa on ennätyspaljon insinöörejä katuluudan varressa. Ainoastaan huippukorkea koulutus takaa hanttihommiin pääsyn. Huonommilla papereilla ei ole mahdollisuutta muuhun kuin veronmaksajien pilkankohteeksi ja syntipukiksi.

Miten tähän on tultu!?

Miksi tilanteeseen ei löydetä yhtään helpottavaa ratkaisua?
Missä on kansanedustajien selkäranka?
Kenellä on vastuu?
Mistä saataisiin töitä tässä talouskurimuksessa?

Vastaus piilee epäilemättä asenteissa.

Kaikenlaiset sulle-mulle ja hyväveli (tm) järjestelmät tulisi pikaisesti romuttaa. Suhteiden käyttö työpaikkojen saamisessa pitäisi kieltää täysin, koska se asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan ja edesauttaa syrjäytymistä.

Laman ruokkimisen sijaan siltä tulisi kitkeä juuret viimeistä rihmaa myöten. Ei pidä aina pelätä ja epäillä joka ikistä asiaa. Pitää uskaltaa mennä eteenpäin.

On Vain Pakko.

- Kuulintu -


Kirjoittaja on karenssin ilot
ja yhteiskunnan pompottelut
kokenut datanomi,
vuosimallia 2005.

u.net/tomuuttaTorstai 24.09.2009 18:42

Kello 03:40. Istun hereillä kuolemanväsyneenä, enkä idioottina ymmärrä mennä nukkumaan, vaikka aamulla pitäisi työpaikalle mennä. Ajatuksia tulee ja menee kuin New Yorkin keskustassa ihmisiä kello neljän iltapäiväruuhkassa. Taas minä olen ajautunut isojen muutosten äärelle. On se nyt kumma.

Kello 08:50. Hätkähdän hereille ja tajuan, että minulla on 10 minuuttia aikaa olla töissä. Onneksi työaika on sillä tavalla liukuva, että myöhästymisestä ei saa viittäkymmentäneljää ja puolta raipaniskua. Jostain kuuluu omantunnon heikko ja valittava, tuttu ääni. Haistatan sille pitkät. Kerrankin.

Kello 15:30. Kirjoitan tätä ja odotan, että sekunnit nopeutuisivat edes hieman. Toivoni on suhteellisen turha. Nuo perkeleet kun menevät aina samaa vauhtia. Mitä minä kotonakaan tekisin? Istuisin? Piereskelisin? Vai syljeskelisinkö kattoon? Murehtisin elämäntilannettani ja sitä että työt loppuvat joulukuussa? Murehtisin raunioilla olevaa parisuhdettani tai roikkuisin vain netissä kuuntelemassa musiikkisampleja?

Ei hemmetissä.

Olen tullut siihen tulokseen, että on olemassa rinnakkaisia todellisuuksia, jotka tapahtuvat sen mukaan millainen asenne ihmisellä on minäkuvaansa ja muihin kanssataapertajiin. Paha olo vain ruokkii pahaa oloa. Kylmäkiskoinen käytös ei kannusta sanomaan toisellekaan takaisin mitään positiivista. Välinpitämättömyys johtaa turhautumiseen. Sähkötuolissa on jo virrat kytkettynä.

Mutta minäpä en menekään istumaan siihen, vaan kutsun kaverin kylään, käännän ajatusmaailman esivahvistimesta toisen ohjelmalähteen päälle ja nautin. Vaikka sitten väkisin.

- Kuulintu -

Sunnuntain surinoita.Sunnuntai 08.03.2009 12:37

Tulipas valvottua. On ollut kiva viikonloppu, mutta nyt on vähän tylsää. Pitäisi kai keksiä jotain mukavaa. Torstaina tuli mentyä taas määräaikaiseen avioliittoon dna:n kanssa kun päätin laittaa uuden puhelimen ja vaihtaa samalla liittymätyyppiä. Perjantaina lähdettiin sitten kaverin kanssa käymään Tervolassa, hänen kaverikaksoset täytti vuosia ja minä menin kotona muuten vaan käymään. Kaverilla oli myytävänä usb-autosoitin, jonka hän suostui vaihtamaan kattolamppuun + minun vanhaan autosoittimeen. Että tänä viikonloppuna tullut taas hankittua kaikenlaista :D

Vähän pöpperö olo, mutta eiköhän se sitten tästä kun saa systeemin käyntiin.

- Kuulintu -

...Lauantai 07.02.2009 01:22

...

Merilapin maisemissaSunnuntai 28.12.2008 13:57

Kahvinkeitin porisee yksiöni pöydällä. Pikkuveli heräilee ja leikkii jotain kännykän kanssa. Asunto saatiin yllättävän nopeasti kodikkaaksi ja pienen alkujännityksen ja epäilyn jälkeen se tuntuu todella ihanalta pieneltä kodilta. Joulun pyhät ovat pyyhältäneet ohitse todella uskomatonta vauhtia, ei oikein mistään joulusta ollut tietoakaan kaiken muuttamisen ja hämmingin keskellä.

Tammikuussa alkaakin sitten arki ja pitää alkaa suunnittelemaan Kela-Työvoimatoimisto akselille suuntautumista. Olo on väsynyt, mutta kohtuullisen mukava noin muuten. Mutta menenpä ottamaan sen kahvikupillisen ja katson josko kaveri tulisi tuosta "naapurista" myös kahville.

- Kuulintu -

Talvi löysi TurkuunkinSunnuntai 23.11.2008 13:15

Avaan silmäni kylmänharmaaseen, marraskuiseen sunnuntaiaamuun, mutta minua ei liiemmin väsytä. Vaikka eilen ei tullutkaan valvottua, ärtymykseni kasvaa kellon ollessa puoli yksitoista, eikä seuraavan viikon työkalenteri ainakaan kevennä mieltä.

Täytyy vain huokaista helpotuksesta, että työkaveri palaa pitkältä sairaslomaltaan, eikä se voisi tapahtua paremmalle viikolle. Olisin varmaan ottanut työkkäristä karenssia jos olisin joutunut tämänkin viikon hoitamaan yksin. Onneksi ei tarvinut, mutta minun täytyy todeta, että olen poikki vähän joka suhteessa.

Turkuunkin saatiin ensilumi vasta nyt, vähän marraskuun puolen välin jälkeen, kun se yleensä on sadellut tuossa kuukautta aikaisemmin, mutta nyt ilma tuntuu purevan kylmältä ja talviselta. Valitettavasti se kuitenkin muuttuu jossain vaiheessa loskaksi ja plussakeliksi, todennäköisesti ensi viikon lopulla.

Joulu ollaan tänä vuonna Velkualla Susannan porukoiden luona, mutta uudenvuoden vietosta ei ole vielä varmuutta, koska Susannalla olisi työvuoroja välipäiville. Ajatus, että näkisin vanhempani ja pikkuveljiäni tänä vuonna vain kerran, saa minut raivon partaalle, enkä todellakaan halua lähteä sinne yksin. Täytyy kuitenkin vain todeta taas kerran, että kyseessä on asia, johon en voi mitenkään vaikuttaa.

Taidanpa tästä lähteä ottamaan aamuisen kahvikupin ja miettimään, josko sitä vaikka yrittäisi jotain runontynkää kirjoittaa.

- Kuulintu -
1. Turun kauppatorin alle tulee rakentaa yksityisellä rahoituksella pysäköintilaitos.

- Jokseenkin eri mieltä. Tällä hetkellä näen Turun pysäköintijärjestelmän kohtuullisen toimivana, ja toriparkki olisi paitsi kallis, myös kaupunkikuvaan sopimaton asia. Pysäköintihalleja on keskustassa jo kuitenkin neljä kappaletta ja olen aina itse löytänyt maksuttoman parkkipaikan kävelymatkan päässä keskustasta.

2. Musiikki- ja kongressitalo on investointihankkeena kiireellisempi kuin keskustan palloiluhalli.

- Täysin eri mieltä. Tässä tapauksessa liikunta menee tämmöisen ns. hienostokulttuurin edelle. Kaiken lisäksi musiikkitalo palvelisi vain klassista musiikkia, joten näin nuorena en ole innostunut muutenkaan ajatuksesta. Musiikkitalo tulisi huomattavasti kalliimmaksikin.

3. Vanhustenhuollon henkilökuntamäärä tulee nostaa valtion laatusuositusten mukaiselle tasolle.

- Täysin samaa mieltä. Vanhustenhuollon piirissä työskentelee suomessa aivan liian vähän ihmisiä.

4. Turun koulu- ja lukioverkko kaipaa karsintaa.

- Täysin eri mieltä. Karsinta tarkoittaa aina keskittämistä ja ryhmien koon kasvamista, ja kummallakaan asialla ei ole ainoatakaan positiivista aspektia.

5. Turun tulee myydä osa vuokra-asunnoistaan.

- Jokseenkin samaa mieltä. Turulla on tällä hetkellä suhteellisen hyvä vuokra-asuntotilanne, joten jos halutaan saada pieniä lisätuloja, niin kannatan varauksella vuokra-asuntojen myymistä.

6. Jos on pakko, on parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluita.

- Palveluista ei voi missään tapauksessa karsia, joten tähän jää ainoaksi vaihtoehdoksi kunnallisveron nostaminen.

7. Sosiaalihuollon asiakkaaksi ja tuelle pääsee nykyisin liian helposti.

- Täysin eri mieltä. Sosiaalikeskuksen asiakkaaksi ei päästä, vaan joudutaan.

8. Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia.

- Täysin eri mieltä. Meidän ainutkertaisella luonnollamme ei voi olla olemassa säälittävässä markkinataloudessamme määriteltävää hintaa.

9. Kotikuntani palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrää on vähennettävä, koska heitä on liikaa.

- Täysin eri mieltä. Turun kaupungilla ei ole liikaa henkilökuntaa.

10. Kunnallisia palvelu- ja käyttömaksuja on porrastettava nykyistä voimakkaammin siten, että hyvätuloiset maksaisivat palveluista enemmän.

- Jokseenkin samaa mieltä. Ero ei kuitenkaan saa olla kohtuuttoman suuri.

11. Jos toinen vanhemmista on kotona, perheen lapsilla ei pidä olla oikeutta kunnalliseen päivähoitoon.

- Täysin eri mieltä. Jos toinen vanhemmista on vaikka sairaslomalla tai sairaseläkkeellä, hän ei kykene välttämättä hoitamaan lasta. Lapsi ei myöskään opi kotona ollessaan elämässä välttämättömiä sosiaalisia taitoja, joten päiväkotiin menoa tulisi mielummin kannustaa kaikin keinoin. Yksityinen päivähoito taas on täysin normaalikuluttajan talouden ulottumattomissa

12. Jos kotikuntani kirjastotoimen määrärahoja lisätään, on varat käytettävä ennen muuta: (valitse vain yksi)

- Musiikkiin, elokuviin, nettiin. Ja lisäisin vielä peleihin. Turun musiikkikirjasto on sirpaloitu ympäri kaupunkia ja on mielestäni aineistoltaan surkea. Elokuvista en viitsi edes aloittaa...

13. Jos on pakko valita, määrärahoja on parempi leikata ennemmin terveyskeskuksen palveluista kuin peruskouluilta, sillä yksityistä sairaanhoitoa on tarjolla joka tapauksessa mutta yksityisiä peruskouluja ei käytännössä ole.

- Täysin eri mieltä. Kaikkien kansalaisten terveyspalvelut pitää pystyä takaamaan. Yksityisiin on varaa vain porvareilla. Koulutus tulee vasta sen jälkeen.

14. Jotta kotikuntani saisi lisätuloja, on (valitse kaksi tärkeintä)

- Houkuteltava yrityksiä edullisin ehdoin tai kunnan tuella tai anottava valtiolta lisärahaa. Kuntaliitoksia vastaan olen erittäin jyrkästi. Niillä saavutetaan ainoastaan palvelujen huonontuminen ja ruuhkautuminen sekä tuhotaan kulttuurihistoriallisia alueita mm. kaavoittamalla ja uudelleennimeämällä, sekä vahingoitetaan muutenkin historiallisia juuriamme. Käyttömaksujen lisääminen vain karsisi asiakkaita, jolloin sen hyöty olisi plus miinus nolla.

15. Mitä seuraavista palveluista on järkevä ulkoistaa yksityisille aloille, jolloin niitä ei tarvitse tuottaa pelkästään kunnan tai kuntayhtymän itsensä palkkaaman oman henkilöstön voimin. (valitse niin monta kuin haluat, mutta ainakin yksi)

- Olen jyrkästi kunnallisten palvelijen yksityistämistä vastaan. Sellainen vain nostaa hintoja ja jakaa vastuuta liian monelle taholle.

16. Turun kannalta paras kuntaliitoskumppani on Kaarina.
- Täysin eri mieltä. Kulttuurin ja perinteisien arvojen puolesta, palvelujen sujuvuuden ja saatavuuden puolesta: EI kuntaliitoksille!

17. Turun tulisi ottaa käyttöön pormestarimalli, kun kaupunginjohtaja seuraavan kerran valitaan.

- En tunne pormestarimallia, en ota kantaa.

18. On tärkeää säilyttää Suomi kaksikielisenä maana. Kunnallisten palvelujen saanti on turvattava sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikka se olisi kalliimpaa.

- Täysin eri mieltä. Ruotsinkielisyys on meille taloudellinen ja kulttuurillinen taakka ja ruotsinkielistä vähemmistöä on jo tähän asti hemmoteltu aivan liikaa.

19. Turun tulee luopua kaupungin työntekijöiden irtisanomiskiellosta talouden tasapainottamistarpeiden takia.

- Jokseenkin eri mieltä. Matalapalkka-aloilla irtisanomisperusteita pitäisi tiukentaa, virka-asemasta taas saisi saada helpomminkin kenkää.

20. Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran saarille tulee kaavoittaa asuntoja noin 30 000 asukkaan tarpeisiin.

- Jokseenkin eri mieltä. Kuulostaa kalliilta visiolta, eikä mielestäni asuntojen kaavoittamiseen ole Turussa tällä hetkellä noin suurta hätää.

- Kuulintu -