IRC-Galleria

Muutettiin porukalla viikko sitten Cellblock - nimiseen hostelliin tänne Bundyn keskustaan. Rakennus on kaupungin entinen putka/selli osasto, eli hieman erilaisessa ympäristössä tässä asustellaan. Ei tämä kyllä enää ole mikään kauhean askeettinen paikka, iso uima-allas, allasbaari, plasma telkkarit, isot sängyt, grillausvehkeet jne, jne takaavat sen ettei aika kay pitkäksi. Baarissa on ihan sopivat hinnatkin, 1.2 litran olut kannu maksaa 3,5€ - 5€ :)

Pitkästyminen onkin se suurin huolenaihe, sillä täälläkään ei ole hirveästi mahdollisuuksia tehdä töitä. Kovasti aina puhutaan, että tule vaan tänne - kyllä me töitä hankitaan sulle heti kun muutat tänne. Tuohon lauseeseen on saanut tottua täällä, ja varsinkin siihen, että se tarkoittaa lähinnä korkeintaan muutamaa päivää töitä viikossa. Se on yksi syy miksi tätä maata ei hirveästi tule ikävä, paikalliset on hieman liiankin leppoisaa porukkaa hokien "no worries" kuin mantraa.

Me reppuselkä reissaajat tehdään suurin osa niistä töistä mistä paikalliset eivät jaksa kiinnostua, meita kohdellaan yleensä todella huonosti, palkkoja ei välillä makseta tai siitä puuttuu jonkin verran. Muutenkaan meitä kohtaan ei hirveästi tunnu olevan arvostusta, esimerkkinä viime viikonloppu - oltiin porukalla matkalla baariin ja parin kilometrin matkalla viidestä ohi ajaneesta autosta huudeltiin hyvin "lämpöisiä" terveisiä... Samana viikonloppunna ruotsalaiset kaverit olivat tupakalla hostellin edessä ja rugby joukkueellinen paikallisia keksi alkaa heitellä kiviä heitä kohti... Tavallaan paikallisten asenteen ymmärtää, täällä on aivan liikaa nuoria reissaamassa. Työviisumin saa kuka tahansa, ei ole väliä minkälainen rikosrekisteri kotona on. Jos sattuu olemaan töitä niin yleesä parilla sankarilla on enemmän tai vähemmän hutera olo. Ja kun töitä ei ole suurin osa keskittyy juopotteluun, tai pilven poltteluun ja kun jotain sattuu niin se on aina uutisissa. Osa on omaksunut hyvin vapaavalintaisen käsityksen tämän maan laista, eikä kovin montaa kiinnosta tutustua paikalliseen elämään. Saksalaiset (joita on kymmeniä tuhansia) ja englantilaiset (vielä enemmän) pysyttelevät keskenään, saksalaisia ei yleensä edes kiinnosta puhua englantia. Australia on heille kuin Kanarian saaret Suomalaisille - paikka auringossa, jossa silti voi syödä lihapullia ja perunamuusia sekä kuunnella Dannya ja Frederikiä. Tuo ei hirveästi ainakaan paranna meidän tavallisten reissaajien mainetta.

Mutta eihän tässä olekaan enää viikkoakaan jäljellä kun pääsee karistamaan nämä Australian punaiset pölyt ja jatkamaan matkaa pikkuhiljaa kotia kohti!