IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 02:20

Mau.

Ihmisen hinta.Perjantai 12.06.2009 02:08

Äitini on aina tehnyt sanoin selväksi meille lapsilleen, ettei maailmassa ole summaa jolla meidät voisi myydä/ostaa, ettei meidän arvoa voi rahassa mitata, että olemme korvaamattomia.

Vuodesta toiseen lapsina me kehittelimme mitä suurempia summia ja rikkauksia, mutta äiti sanoi aina ei.

Mikä on ihmiselämän hinta?

Sille ei ole määritelty, joten se on ilmainen? Kun sillä ei ole hintalappua, sitä ainakin pidetään hinnattomana, eikä siitä makseta mitään. Korvaamatonta, miksi sitä edes yrittää korvata.

Vai?

Kootut trampoliiniurotyöt.Perjantai 12.06.2009 01:24

Kasasimme jättitrampan tonne takapihalle. Siis minä kasasin, ja nuo muut autoivat. Sen vähän mitä saattoivat. *uhoaa*. Jousien venyttely paikalleen oli kivaa; käsilihastreeni jonka soisi kokevansa useamminkin (näille käsivarsiksi kutsutuille naruille, Juden sanoin "mä en noilla siimoilla tekis muuta kuin kalastaisin", voisi olla hyväksi). Sujui koko (kokon?) kokoaminen kovin helposti lopulta, oli siinä vähän säätämistä mutta nyt se on kuitenkin kasassa. Kädet tuoksuu (kone?)öljyltä. Ja on vielä paikoitellen vähän siitä mustana.

Päästiin hyppimäänkin. Ja nyt vihdoin todella pikkuisen kaduttaa etten tuonut yksiäkään rintaliivejä mukaani tänne. Istun trampoliinin laidalla, muuten paikallani, lapset pomppii, mutta daisareilla on jotkin omat bileet paitani sisällä. Puhumattakaan siitä kun itse hypin. Aikamoista kimpolua. Onneksi ei sentään toistaiseksi kivuliasta. Korsetissa siis hyppimään, viuh vain. Hiukset ovat kasvaneet viime kesästä taas, joten kunhan aurinkokelissä menen tuonne vähäpukeisena, sivaltelevat ne luultavasti mukavasti (aka ikävästi) ihoa. Saa nähdä.

Mutta yksi ei muutu. Kellohelmassa pomppimassa, se olen minä. Nyt on tuommoinen mahtava keveä perhosminihame, testaan heti huomenna (ellei sada, jolloin sinne mennään tietty uimapuvussa).

Jättitrampoliini, parasta mitä olen vähään aikaan (n. 19 vuotta?) kokeillut.

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 19:30

Toisaalta mä kyllä ihailen kansan tyhmyyttä ja päättäjien kieroa neroutta. Noin mäkin tekisin samoissa oloissa. Kansa kyykkyyn, mulle shamppanjakylpyjä.

http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750

(Just ehin miettiä, että enpä ole maininnun Z:taa (www.z-liike.fi) vähään aikaan, ja toisaalta on ollut hieman "ei voi olla niin että tollanen on totta" -fiiliksiä. No, se on. [En, en takaa että kaikki dokkarissa esitetty on taatusti totta. Mikä on taatusti totta? Sen selviäminen kestänee vielä jonkin aikaa.])

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 19:14

Miettikää miten pitkälle ihmiskunta olisi jo päässyt, jos kaikki sen potenttiaali käytettäisiin yhteiseksi hyväksi. Tai edes hyväksi. Sen sijaan että istumme olohuoneissamme hiljaa tuijottamassa muovilaatikkoa (also known as TV). Jos tekisimme kaikki huimasti töitä saadaksemme aikaan mahtavan paikan - miettikää millainen maailma voisi olla. Sen sijaan että kyräilemme ja käytämme elämämme hyppien jäälautalta toiselle, työntäen muita laidan yli "koska ei täällä ole kaikille tilaa", pelkäämme itse luisuvamme yli laidan, ja siksi rakennamme ympärillemme hullun lailla suojaa. Koska?

Eli, sen sijaan että häröilemme kuluttajina, jos käyttäisimme sen valinnanvapauden mikä meillä on, rakentaaksemme.. huh. Mieletöntä.

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 17:04

Tosi monet kiroaa sitä miten on joskus kuoltava.

Ja sitten ne kuitenkin kaiket päivät vatvoo sitä miten elämä on kurjaa.

Mistä nää kaikki tulee?

Ps. Eikö kristityt oo vähän itsekkäitä? Koko uskon perimmäinen tarkoitus on hoitaa itsensä laveammille maille, taivaaseen. Huh. (Tajusin; aikamoinen yleistys. Pahoittelut siitä, lisää mielessäni "aika monet" kohdan ensimmäisen sanan jälkeen. Ja niin, aika itsekkäitä on myös monet ei-kristity, lähinnä yritän tuoda esiin sitä että uskonto on olevinaan pyhä, hyvä ja hieno. Mutta onko?)

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 03:53

"Ei homoille voi antaa oikeutta lapsiin, lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa, eri sukupuolta, blah.."

Njoo. Ja se vanhempainvapaa, ei vaikuta jakautuvan ihan tasaisesti, ei vaikuta ihan siltä että isät hengaisi kotona. Puhumattakaan siitä miten "aina" erossa lapset "kuuluu" äidille. Eikö nämä ei-homoille -liikkeeliset voisi olla rationaalisia ja vaatia samoja juttuja myös heteropariskuntiin?

Gynekologia, sukupuolet.Torstai 11.06.2009 02:43

Tää on taas tää.
Miesgynet on jotenkin muka vinksahtaneita. Öö siis pervoja.
Ootteko kuulleet että naiset saattaa tykätä naisista. Mietiikää jos se teidän huolella vaatima naisgyne onki lesbo.

Mitenkäs suu silloin laitetaan?

(Oih, sukupuolettomuus, mikset ole ottanut maailmaa valtaasi?)
"Kuuluuko tosiystävän muistaa kertoa kihlauksestaan?"

-hyvä jumala, jos olet olemassa, tapa kaikki, kiitos.

Miksi miksi miksi kukaan kysyy tuollaista missään tai varsinkaan netissä? Ja sitten joku nuorisopsykologi vielä väsää siitä jonkun "näin pitäisi tehdä" -jutun. Sivutolkulla.

Äiti auta, jumala ei tottele.

Sukupuolittunut pukeutuminen.Torstai 11.06.2009 00:19

Yks juttu mikä mua kans mietityttää ja ärsyttää, on se miten naiset saa käytännössä pukeutua just mihin tahansa vaatteisiin, on ne millaisia tahansa, mutta miehet ei saa pukeutua vaatteisiin jotka määritellään feminiineiksi. "Ei saa" ja "saa".